torstai 18. elokuuta 2011

Epävirallisen virallinen talkookutsu ja terassipohdintaa

Vieläkö löytyy Suomenmaasta talkoovoimaa vai onko kesäriennot vieneet puhdin? Nyt nimittäin olisi tiedossa Huvikummun  - tai ehkä jopa Villa Aurean - talkoot. Ne joista on puhuttu jo pitkin vuotta, vaikka tuolloin ei ollut vielä tietoa siitä kuinka talon tulevaisuuden kanssa käy.

Asiaa pohdittuamme ja viisaita viestejä meitä viisaampien ihmisten kanssa vaihdeltuamme olemme tulleet lopputulemaan, että talkoot ovat kaksiosaiset. On ensin minitalkoot joissa kartoitetaan mitä pitää tehdä, mitä tarvitaan ja paljonko. Minitalkoiden päämääränä on repiä vanhat terassilaudat irti niin etupihalta kuin kakkoskerroksen terassilta. Ja ihmetellä mitä alta löytyy. Ja laskea terassipuun tarve, miettiä mahdollinen sokkeli tai pohja yms. jota uuden terassin alle laitetaan.

Minitalkoisiin on tulossa tällä näkymin pari kolme henkeä meidän ohellamme - lisää mahtuu, tietenkin!

Ja minitalkoiden päivät ovat siis: 5.-8.9.2011

Vaikka minitalkoot ovatkin omistettu asiantuntevalle pähkäilylle ja puuhastelulle lautojen ja mittojen kanssa, ei se tarkoita sitä, että jos talkoovoimia riittää, etteikö samaan aikaan voisi vaikkapa kuoputtaa pihaa tai aloittaa yläkerran kaksion maalausta. Ja ikkunoita, niitä riittää pestäväksi, jos sen alan eksperttejä löytyy. Keittiöön tarvitaan toki keittiöhenkilökuntaa, joskin uskoisin itse olevani sillä osastolla vastaava piällysmies.

Siis jos nuo päivät, jotka ovat keskellä viikkoa, jollekin sopivat - reilusti ilmoittautumaan mukaan! Valitettavasti matkakustannuksiin emme voi osallistua, mutta sapuskaa kyllä tarjotaan, vaikka se olisikin sitten vain remppasoppaa, lettuja ja grillimakkaraa, kuten viimeksi - ja hyvin maistui - mutta yösija tarjotaan ja illalla talkooviihdettä, jos ei muuta niin ainakin iloista seuraa!

Seuraavat, ne päätalkoot, menevät sitten syyskuun loppupuolelle, koska toivomme saavamme paikalle em. minitalkoolaisten ohelle (jo lupautuneet) Tytin ja Jussin ja ennen kaikkea heidän mahtavan työkaluarsenaalinsa. (IIIISO hymiö tässä kohtaa.)  Toivoa täytyy, että ilmat vielä tuolloin suosivat ulkotöitä.

Päätalkoiden päivät ovat: 23.-25.9.2011 joka sijoittuu siis viikonloppuun.

Päätalkoissa pitäisi sitten rakentaa terasseja ja mahdollisesti jopa aitaa, mikäli väkeä ja työvälineitä ja osaamista ja rakennusainetta riittää. Pääosassa kuitenkin terassit.

Myös keittiön lattia pitäisi vaihtaa ja laittaa sinne uudet laminaatit vanhan korkkimaton sijaan - ja ehkä jopa koko keittiö maalata (luultavasti jo ennen ko. päivää, ettei uudet laminaatit heti peity maalitipoista). Laminaattia voisi laittaa myös alakerran käytävään, jossa on nyt karmea muovimatto. Yläkerran kaksio pitäisi saattaa valmiiksi maalausten osalta, ellei se siihen mennessä sitten jo ole. Ja taas löytyy pihalta kuoputeltavaa ym. putsattavaa. Joten kyllä kaikille hommia löytyy, jos vain väkeä paikalle saadaan! Matka- ja ruokapuoli kuten ensimmäisissä minitalkoissa.

Ja kuten aiemmin, talkoolaisten matkakustannuksia ja vaivoja korvaamaan tarjoamme Huvikumpua - vai olisiko se sittenkin Villa Aurea - talkoolaisten sopimaksi katsomaksi ajaksi maksutta vuokralle, oli sitten kyse viikonlopusta tai vaikka koko viikosta.

Ilmoittautumiset: 

joko suoraan minulle:  tiinalinkama häkkyräväkkärä gmail piste com tai tänne blogiin!


Nähdäänkö siis talkoomerkeissä?!!!

Ja tässä vielä kuvia talosta, ikäänkuin inspiraatioksi: http://www.villaottilia.ee/vosu/

--

Sitten remppapohdintaa materiaalien etc. osalta. Ensiksi käsittelyyn tulevat terassit.

Kun raha tulee kaikessa vastaan - ikävä kyllä - täytyisi pystyä keksimään paras ja edullisin tapa rakentaa terassi. Mistä materiaalista siis? Puusta, tietenkin, ja luultavasti painekyllästetystä puusta. Mistä puu hankkia? Tartosta? Jolloin se pitää jotenkin kuljettaa Võsulle. Vai paikalliselta sahalta - täytyy ottaa selvää onko siellä edes painekyllästettyä puuta. Vai Suomesta? Ehdotuksia vastaanotetaan.

Tässä kuitenkin kuvamateriaalia koskien terassilautoja. Kävimme kahdessa eri paikassa tutkimassa niitä.

Ensin kauppa ykkönen, Tarton liepeillä:


Valikoima, joka ollut ulkona koko kesän.


Ja tässä hinnat.

- immutatud = painekyllästetty
-immumata = ei painekyllästetty
jm = juoksumetri
triip = raidallinen
sile = sileä

Samassa puutavaraliikkeessä oli myös sisä- ja ulkovuorilautoja myynnissä, tässä niistä kuvia ja hintoja (vaikkei niitä kai nyt tarvitakaan, kunhan laitan mielenkiinnon vuoksi):


Sisävuorilautaa (kuusi) ja ulkovuorilautaa (mänty ja kuusi)



Ulkovuorilautoja, mänty - kuusi  (Kuva suurenee tästä klikkaamalla jos hinnat ei kuvassa näy)

Tässä vielä saman puutavaraliikkeen muuta hinnastoa:


Sae = sahattua
höövel = höylättyä
immutatud = painekyllästettyä puuta
paksus = paksuus
Laius = leveys
Pikkus = pituus
jm = juoksumetri
tk = kappale

Täältä jatkoimme terassilautoja etsimään paikalliselle sahalle, jossa puuta oli isoissa pinoissa. Oli ykkösluokan ja kakkosluokan ja taisi olla kolmosluokankin terassilautoja (ainakin rumimpien lautojen kylkeen oli tussilla vedetty III).


Tämä lienee sitä ykkösluokan terassilautaa

Ja koska hinnasto annettiin vain suullisesti, eikä meillä ollut paperia mihin hinnat kirjoittaa, olin luova:


Hinnat ilmeisesti neliömetreittän.


Tässä siis muutamia hintoja koskien terassilautoja.

Maaleja yms emme ole vielä katsoneet sillä silmällä. Itse asiassa luulen, että meiltä on jäänyt viime talkoista hieman valkeaa pohjamaalia ja ehkä puolimattaa vaaleansinistä lateksimaalia, jolla saattaisi päästä jo alkuun. Jos kenellä olisi talkoisin tuoda maalia, joka vain odottaa pääsyään seinille, ilmoittelemaan! Kaikki otetaan vastaan kiitollisina! Ja eiköhän maaleja voi sekoitellakin, esmes sitä vaaleaa sinistä ja valkeaa tms. että saadaan riittävä määrä vaikka pohjamaaliksi.

Seuraavassa postauksessa käsittelen sitten laminaatteja ja niiden hintoja. Mutta nyt ensin jään odottamaan aivan innokkaana josko saamme hartiatyövoimaa paikalle. Puuhakkaat naiset ja miehet, tutut ja tuntemattomat, nyt ilmoittautumaan! Tervetuloa, teitä kaivataan!


6 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Minitalkoiden ajankohdan ma-to 5.-8.9. jatkeeksi vielä se, että itse jäämme Võsulle myös seuraavaksi viikonlopuksi eli pe-su 9.-11.9.

Jos siis tuo ajankohta jollekulle sopii, tervetuloa silloin!

emo kirjoitti...

Tietääkseni tuo raidallinen terassilauta on hankalaa siksi, että uriin jää kaikenmaailman hiekat ja neulaset, ja sieltä niitä on hankala harjata pois.

Tiina Linkama kirjoitti...

Erinomainen pointti, Emo! Mutta eikös ne laudat voi halutessa laittaa myös sileä puoli ylöspäin!?

Paapi kirjoitti...

Terassista: ilman muuta uritettu ja urat ylöspäin, estää liukastumista hyvin eikä uriin keräänny sen enempää kuin sileällekkään laudalle roskia. Koolaus 40 cm välein ja joka lauta koolauksen kohdalta 2 lla ruuvilla kiinni. Koolaukseen välipuut 80 cm välein vääntymisen estämiseksi.
Nimimerkki juuri tehnyt terassia.
Tapsa I.

Kimmo Linkama kirjoitti...

@Paapi: Uritus ylöspäin saa täältä yhden äänen lisää.

Paljonko jätit omalla terassillasi kansilautoihin väliä? Timpurinkynän leveyshän kai yleensä on riittävä tuuletuksen kannalta, mutta onko se hyvä/huono terassin alle soluttautuvaa roskaa ajatellen?

Tiina Linkama kirjoitti...

Rakkahin Paapi, jätän lautojen välisen välin sinun ja Kimmon pohdittavaksi.

Mutta sen sanon, että nimimerkkisi sai minut nauramaan.

Jos joskus onnistun opettamaan ainoan jälkikasvuni - lue: Latte-koira - puhumaan, opetan sen kutsumaan sinua Paapiksi. Eikö kuullosta hyvältä!