tiistai 31. elokuuta 2010

Kuin sieniä sateella

Pari päivää sitten kävin jälleen Taevaskodalla, tuossa taivaan asumuksessa, josta olen useasti tänne loruillut. Joka ON hieno paikka.

Olihan se nytkin!

Pientä Taevaskodaa


Törmäpääskyn pesiä


Outoja kuvioita kalliossa



Suurta Taevaskodaa


Saniaisia kortteiden keskellä

Mukana minulla oli syntymäpäiväporukka, joka tuli Villa Ottiliaan viettämään päivänsankarin 50-vuotispäiviä.

Itse asiassa Ottiliassa on juhlittu parin päivän sisällä yhteensä 100 vuotta elettyä elämää. Sillä ennen tätä seuruetta oli paikalla myös toinen syntymäpäiväporukka.

Me siis lähdimme jälkimmäisten synttärivieraiden kanssa Taevaskodalle ihmettelemään devoninaikaisia punaisia kallioita.

Kalliot ja taivaisiin asti ylettyvät männyt ja ikipuut synnyttivät asiaankuuluvat 'aah' ja 'ooh' -huokailut. Mutta todelliset 'AAH' ja 'OOH' -huudahdukset kirvoittivat Taevaskodan metsien valtavat sienimättäät. TATTEJA! Jeeees. Haarakkaita. JEEEES. Kantarelleja. JEEEEEES. Ja lopuksi bingo, mustia torvisieniä: JEEEEEEEEESSSS!

Sekaisinhan siinä ihminen menee, kun metsä on täynnä aarteita.


Keltahaarakkaita


Maahistatti istuu väsyneen mietteliäänä kannon nokassa


Hapero


Aurinkosieni


Sienestäminen on hauskaa, intohimoista puuhaa. Ensin näet yhden sienen, sitten toisen. Ja äkkiä silmät vilistävät maastossa etsien sieltä himottuja kiintopisteitä. Ja kun niitä löytyy, mikään ei pientä ihmistä enää pidättele. Siinä ollaan nelinkontin ja puhistaan onnesta ja kiihkosta:



Ja kyllä kerättävää löytyikin:

Metsä kirjaimellisesti mustanaan sieniä


Mutta sitten tulee ongelma: kenelläkään ei ole kassia, johon sieniä kerätä. Ensimmäiset tatit kulkevat käsissä:



Sitten otetaan lippis käyttöön:


Seuraaaksi irrotetaan takista huppu, joka täytetään sienillä. Mutta eiväthän hattu ja huppu mihinkään riitä. Sitten lähtevät jo t-paidat päältä, ja paidoista rakennetaan isoja nyyttejä täynnä sieniä. Mottona: Näitä ei metsään jätetä!

Onneksi luontoreittimme päättyi sopivasti ennen kuin oli minun vuoroni luopua jo housuistani. Paidan olin jo antanut päältäni yhteiseen hyvään.

Sienestäminen on kivaa ja intohimoista puuhaa, kuten yllä jo totesin.

Kyllä voi pieni ihminen mennä sekaisin tällaisesta saaliista:



Voitte vain arvailla kuinka mahtava soossi näistä tulikaan?!! Röyh.

lauantai 28. elokuuta 2010

Huvikummun talkooviikonloppu 24.-26.9.

Kaikille talkoisiin osallistuville ja osallistumista suunnitteleville tiedoksi: viikonloppu on 24.-26.9.  sillä edellisenä viikonloppuna polkupyöräillään Otepäällä perinteinen Tartu maratoni ja silloin meillä on asiakkaita.

Osallistujia on ilmestynyt jo seuraavat:

Maris ja Aki
Rummukaisen perhe
Anna-Leena ja Reima
Aimarii ja miehensä
OnkuKoo - kera hämähäkinseittidiploman

Ennen talkoita menemme paikalle meidän remppaäijän kanssa joka saa tehdä arvioita kaikesta siitä mitä pitää tehdä ja mitä kannattaa tehdä nyt, mitä keväällä.

Joka tapauksessa, sisällä voimme aloittaa maalauksen. Terassin laudat voidaan korvata uusilla (riippuen siitä löytyykö puuseppätaitoista.) Puut joko täältä tai sitten Suomesta. Kaverit Marja ja Aatos, jotka rakensivat hienon terassin Villa Vallattomaan, lupasivat käydä mittaamassa etukäteen terassin puutarpeet. Ja aidan.

Lisää talkoolaisia otetaan vastaan mielihyvin! Näille jo mainituille riittää sängyt mainiosti. Voidaan tuoda vielä muutama retkisänky paikalle tai vaikka patjoja, että itse kukin voi heittää päivän päätteeksi pötkölleen sänkyyn.

Jatkan remonttiasioista ja muista ajatuksista tuonnempana heti kun remppaäijä on paikalla käynyt. Ja kun näen montako sänkyä nyt lopulta on paikalle jätetty - meidän toiveemme oli 20 kpl mutta kartanonrouva oli toista mieltä ja listasi 10 sänkyä jätettäväksi.

Mutta päivät on nyt lyöty lukkoon ja ne ovat 24.-26.9 eli pe-su ja paikalle voi tulla kun itse parhaaksi näkee, kaikki eivät varmaankaan ehdi vielä perjantaiksi jos ovat viikolla töissä.

(Tiedoksi että Võsu on 70 km Tallinnasta, eli ei perjatnain iltalautaltakaan kauaa meille aja).

Ihan älyttömän mukavaa nähdä koossa näin paljon mukavia ihmisiä ja sitä mitä tämä porukka aikaan saa.

Kysymyksiä, kuten ajo-ohjeita etc voi laittaa joko tänne blogiin, vaikka tähän viestiin tai sitten yksityispostiin eli tiina.linkama (häkkyräinen) villaottilia.ee

JIIIIHAAAA!

(korjasin hetki sitten vahingossa tulleen väärän päivämäärän - olin katsonut elokuun viikonloppuja...)

perjantai 27. elokuuta 2010

Tänään Helsinki olet silmissäni kaunis kaupunki

Katselin tänään Helsingistä ottamiani kuvia ja huomasin hyräileväni epämääräistä laulun pätkää, josta en saanut kiinni. Googlatessa selvisi että kyse oli Kolmannen naisen kappaleesta Helsinki.

Joku toinenkin Suomi-aiheinen kappale häivähti päässä, iloinen, jossa kyseltiin Suomelta että millainen maa se Suomi on. Sen sanat löysinkin Googlesta, tällaisesta linkistä, kyse oli Ultra Bran kappaleesta: Hei vaan Suomi

Näitä lauluja rallatellen sitten keräilin tänne blogiin kokoon muutaman kuvan Helsingistä, lähdön hetkeltä, ja tässä ne ovat:


Kaksi kirkkoa nähtynä Viking XPRS:n kannelta


Suurkirkko aina yhtä vaikuttavana


Kauppatoria ja Etelärantaa


Lokki seuraa laivaamme


Suomenlinnan huoltosatamaa


Vesikko-sukellusvene


Turisteja Kustaanmiekan portilla


Sininen ja valkea



Kuvat siis otettu Suomi-reissullamme, jolta palasimme viikko sitten perjantaina. (Menee vähän takaperoisessa järjestyksessä nämä minun kuvabloggaukseni.)


keskiviikko 25. elokuuta 2010

Onx tääl remonttitaitoisii?

Joku kertoi, että irc-palstoilla tyypillinen keskustelunaloitus on nuorilta miehiltä lause: "Onx tääl muijii??!!"

Minä huhuilen remonttitaitoisten ja -haluisten perään.

Ajatus pyörii tietenkin Huvikummussa, jonka hallintaoikeuden saamme 1.9.2010 eli viikon päästä. Sen jälkeen meidän on mahdollisuus alkaa parantaa paikkaa niin että saamme ovet auki viimeistään ensi kesäksi. (Ja Huvikummusta, tästä meidän tulevasta uudesta majoitusliikkeestä löytyy juttua monesta kohtaa aiemmin, vaikkapa tästä.)

Ja nyt on kaikki hyvät neuvot tervetulleita. Apu vielä tervetulleempi - mutta siihen hetken kuluttua uudelleen.

Torni sisäänkäynnin puolelta


Pihaa autotallin kulmalta


Tässä talon pääsisäänkäynti


Talon toista päätyä ja pala terassia


Ja taloa vielä hieman meren suunnalta + sisäänpääsyt kahteen "boksiin."

Tässä tämä nyt oli ulkoapäin. Nyt pitäisi, ainakin henkisesti, kääriä hihat ja miettiä mitä ehdimme ja voimme tänä syksynä talolle tehdä. Mietin myös sitä, mikä on paras järjestys asioille. Kaikki ajatukset ja mielipiteet otetaan vastaan kiitollisena.

Tässä pikaisesti hahmoteltuna muutamia ajatuksia nopeista parannuksista:

Katto pitää puhdistaa männynneulasista - miten? Onko painepesuri hyvä työkalu tähän? Vai rikkooko se tiiliä? Onko katon puhdistus sellainen asia, että sen voi tehdä itse tai joku korkeuksia pelkäämätön talkoomies, vai pitäisikö se jättää suorastaan ammattimiesten tehtäväksi, etteivät parikymmentä vuotta vanhat tiilet hajoa? Tai talkooväki tipahda katolta.


Neulasia katolla on paikoitellen paljon, kuten sammaltakin

Toinen remppakohde olisi terassin lattialaudat, jotka ovat osittain mädät. Ja jos lautahommiin ryhdytään, pitäisi tontin aidat uusia tai rakentaa osittain tai kokonaan uudelleen, että Eräs eli Latte-koiramme ei lähde omin nokkineen tutustumaan Võsun yöelämään. Puulautaa on osa aidoista, ja puu tuntuu muutenkin sopivimmalta talon ilmeeseen. Onneksi rajattava tontti ei ole suuri, n. 1.000 m2.


Aita katkeaa kesken matkan, eli tähän kohtaan pitäisi saada jatkettua aitaa, tai rakennettua portti, josta pääsisi merelle helposti.

Kolmas ulkotyö, tämä jo isompi, jonka soisin tänä syksynä valmistuvan olisi talon ulkomaalaus. Se kohentaisi kohteen näyttävyyttä merkittävästi. Mietin ajatusta maalaustalkoista! Kuinka paljon aikaa ja talkoomiehiä ja talkoonaisia tarvitaan että saadaan koko kiinteistö ulkopuolelta maalatuksi? Saisiko sen tehtyä yhden viikonlopun aikana jos tekijöitä on riittävästi? Onko kellään käsitystä? Ja tarvitseeko talon nykyinen maali raapia irti ennen maalausta - en kyllä sitä usko. Talo näyttäisi olevan käsitelty värillisellä puunsuoja-aineella. Tarttuuko siihen maali suoraan pintaan? Onko järkevää ylipäätään käyttää maalia? Pitäisikö käyttää jotain Pinotexiä tai muuta värillistä kyllästettä? Mutta mikä on Pinotexin ja tavallisen ulkomaalin värinen hintaero?! Talo on joka tapauksessa suuri, joten mitä ikinä käytetäänkään pintaan, sitä kuluu kyllä reippaasti.

Muita ulkotöitä olisi pihan viidakon siistiminen ja muutenkin paikkojen siistiminen.

Sisällä pitäisi myös pensselin heilua, muutamaisessa "boksissa" ainakin. Nämä boksithan ovat erillisiä asuntoja, joissa on wc ja suihku ja oma keittiö. Kaksi bokseista on kaksikerroksisia, ja niiden ilme muuttuisi merkittävästi jo pelkällä sisämaalauksella.

Ja sitten on tietenkin tiedossa siivousta naisväelle (vai olenko nyt sukupuolisesti ennakkoluuloinen). On hämähäkinseittien häädäntää, rätti saa riehua lattioilla, vaikka ei Võsussa suoranaisesti kyllä mega-likaista olekaan.

Tässä näitä ensimmäisiä ajatuksia, mitä talkoovoimin voisi tehdä, jos porukkaa löytyy.

Ja sitten ajatuksiani talkoista

Minusta olisi aivan mahtavaa jos saisin kootuksi talkooporukan ystävistä ja blogiystävistäkin, jotka muutenkin ovat seuranneet tätä uhkarohkeaa projektiani! Kaikki liikkeelle porukalla! Iso talo on talkooporukan asua, ja lupaan järjestää porukalle myös jonkinlaista ohjelmaa, sapuskaa ja muuta mukavaa aherruksen oheen tai päälle.

Ja koska kukaan ei tee mitään ilmaiseksi - maksaahan paikalle tuleminenkin - ja koska en juuri nyt voi oikein tarjota rahaakaan tekijöille, kun sitä ei ole, niin miltä kuullostaa tällainen houkutin: jokainen talkoisiin osallistunut perhekunta saa palkkioksi maksuttoman lomaviikon Huvikummussa? Onko liian vähän luvattu?

Lähdetkö mukaan jos talkoot puhallamme pystyyn? Ajankohdaksi olen nyt ajatellut yhtä viikonloppua syyskuussa. Joko viikonloppu 17.-19.9. tai sitten 24.-26.9.2010. Kun vaan tietäisi millainen syksy on ilmojen puolesta tulossa!!!


tiistai 24. elokuuta 2010

Haapsalun kalpea daami eli Valge Daam 2010

Viime viikonloppuna vietettiin Haapsalun kesän kohokohtaa, Valge Daamin eli Valkean Daamin festivaaleja, jotka huipentuivat Piispanlinnalla esitettävään perinteiseen näytelmään, Valkean Daamin legendaan.

Koko festivaaliajan on Haapsalun pieni kaupunki täynnä elämää, Karja-kadulla on markkinat ja kaikkialla on musiikkia, esityksiä, näyttelyitä.

Minä en tänä vuonna ehtinyt sen syvällisemmin perehtyä varsinaiseen festivaalihumuun - minähän osallistuin ihan toisiin hippaloihin Topussa, eli kaverin syntymäpäiväjuhliin. Mutta näytelmän kävin kuitenkin katsomassa ja kuvaamassa, kuten olin luvannut.

Laitanpa tähänkin muutamaisen kuvan tästä hienosta spektaakkelista, jota suosittelen vilpittömästi kaikille ensi vuonna. Esityshän ajoittuu aina elokuulle ja täyden kuun aikaan. Jolloin legendan mukaan Piispanlinnan muuriin muurattu Valkea Daami ilmestyy ikkunaan kummittelemaan ja suremaan menetettyä rakkauttaan.

Tämän vuoden esityksen ohjasi tallinnalaisen VAT-teatterin näyttelijä Margo Teder.

Tarina perustui Johanna Enni von zur Mühlenin vuonna 1938 kirjoittamaan kertomukseen onnettomasta rakkaudesta ylimyksen ja maalaistytön välillä.

Sulhoa, Jürgeniä esitti  Meelis Põdersoo ja maalaistyttöä Margaretia esitti Katariina Kabel.

Ja kovasydämistä äitiä, joka mieluummin kiroaa poikansa kuin näkee tämän naivan itseään alemman, esitti aina yhtä legendaarinen ja vaikuttava Anne Pangsepp.


Annen maski on vaikuttavuudessaan hurja

Tarinaa vie eteenpäin kertoja, narri, joka esittelee alussa tarinan henkilöt: aatelispoika Jürgenin ja hänen mielitiettynsä Margaretin. Nuorten rakkaus on mahdoton, kova äiti ei salli poikansa naida alempiarvoista naista ja poika vetäytyy munkiksi Haapsalun linnaan.


Nuoret kun vielä kaikki oli hyvin


Margaret on kuitenkin neuvokas ja leikkaa hiuksensa ja pukeutuu pojaksi, Larsiksi ja pestautuu linnan poikakuoroon. Margaretin teko on uhkarohkea, sillä naisten pääsy linnaan oli kuolemanrangaistuksella kielletty.

Jürgen järkyttyy huomatessaan että nuori kuorolainen onkin hänen rakastettunsa - mutta hän on tehnyt munkkilupauksen eikä aio sitä rikkoa. Margaret/Lars on epätoivoissaan ja sairastuu vakavasti.




Margaret/Larsin sairasvuoteella Jürgen ymmärtää rakastavansa tyttöä ja on valmis rikkomaan munkkilupauksensa. Hän haluaa yhä naida tytön. Mutta kohtalo puuttuu peliin.

Kuoropojille mitataan vaatteita ja munkkien räätäli huomaa Larsia mitatessaan pojan olevankin nainen. Margaretin salajuoni on paljastunut ja nuoret pakenevat epätoivoissaan linnasta.


Räätäli (Indrek Pangsepp)  haluaa ottaa mitat Larsista


Piispa lähettää omat voutinsa rakastavaisten perään. Syntyy tappelu ja molemmat rakastavaiset vangitaan.

Lars joutuu kaltereiden taakse ja Margaret muurataan linnan muuriin. Kuoron johtaja, vanha munkki kuitenkin toimittaa Margaretille myrkkyä Larsin pyynnöstä, jotta tytön ei tarvitsisi kärsiä hirveitä tuskia, joita muuraus aiheuttaa.

Tyttö ottaa myrkyn ja näin päättyy rakkaus, jolla ei ollut toivoa.

Ja tämän jälkeen kalpea daami ilmestyy aina elokuussa, täyskuun aikaan ikkunaan etsimään kadotettua rakkauttaan.

Tässä siis juoni, lyhykäisesti.

Kuvia tarinasta - nyt kun sen olette lukeneet - voitte puolestanne katsoa tällaisesta linkistä: Haapsalun Valge Daam 2010.


maanantai 23. elokuuta 2010

Virolaista kiinteistökauppaa

Otsikkoon:

Kai minun pitäisi olla asian asiantuntija, ainakin jollain tavalla. Siinä miten suomalaiset voivat / osaavat ostaa kiinteistöjä Virossa. Ainakin kokemusta on. Ostettu on useampikin talo ja myytykin jotain kymmenen viime vuoden aikana.

Mutta aina nämä kaupat, tai kuten tässä kohtaa, kaupan esisopimuksen laatiminen ja vahvistaminen yllättävät. Herää epämukavaa epävarmuutta ja ajatuksia, tapaan:  Meneekö kaikki oikein?

Varovaisuus on viisautta, sanotaan. Virolaisessa kiinteistökaupassa on hienoa se, että kaupan - tai kuten kohdallamme, kaupan esisopimuksen - vahvistaa notaari. Joka on, tai ainakin pitäisi olla, puolueeton virkamies, jonka intresseissä on varmistaa että kaikki menee sovittujen nuottien mukaisesti. Notaari on, tai ainakin hänen pitäisi olla, ehdottoman oikeudenmukainen.

Ja notaarille marssimme tänäänkin, tukku rahaa taas kourassamme.

Notaareitakin on monenlaisia - en puhu ammatillisesta osaamisesta tai toimivaltakyvystä, vaan ihmistyypeistä. On tosi tiukkoja tätejä tai setiä, on hymyileviä tai hymyilettömiä. Sillä ei olekaan merkitystä. Merkitystä on siinä, että kauppa tehdään oikein. Tämä meidän  tämänpäiväinen oli, miten sen nyt kauniisti sanoisi, persoonallinen.

Isoista asioista on kohdallamme kysymys - isoimmista koko elämämme aikana, jos kauppaan käytettyä rahaa lasketaan. Ei siis ihme, jos olimme perin tarkkoja sopimusasiakirjan kanssa. Kävimme sen läpi pykälä pykälältä, vaikka se saattoikin ärsyttää muita kauppaan osallistuvia. Myös notaari ilmaisi hermostuksensa monin tavoin. On tietty aika varattu meille ja kaupanteollemme. Ja uusia asiakkaita - suorastaan Viron kansalaisia - on oven takana odottamassa. "Montako pilkkua aiomme vielä luupin kautta katsoa" oli lause, jota ei kaupanteossa suorastaan sanottu, mutta se annettiin mielestäni vahvasti ymmärtää.

Puolustukseksemme: olemme oppineet, että jälkikäteen on turha sitten itkeä, jos nimi on viety paperiin, joka ei takaa omia oikeuksia täydellisesti. Tämänkin kiireistään huolestuneelle notaarille sanoimme, ja hän tietenkin myöntämään: "Totta, totta, tietenkin."

Tunnelma notaarilla ei siis ollut kaikkein herttaisin. Notaari itse piti tiukalla otteella keskustelun ohjaksia käsissään. Niin tiukasti, että se lähes ahdisti. En ole tottunut siihen, että tällaisissa tilanteissa puheeni päälle puhutaan, varsinaan en ns. virkamiehen puolelta. Varsinkin kun puhun asiaa. Jos nousi notaarin ääni, nousi yhdessä vaiheessa minunkin!

Ei siis maailman mukavin kauppahetki, kauniisti sanottuna.

Sen lopuksi - noin  neljän tunnin kuluttua, meillä oli lopulta käsissämme paperi, joka tyydytti meitä.

Issand! huokaisee virolainen. Joka suomeksi tarkoittaa herranjestas.  Luulen, että kaikki huokailivat näitä termejä hiljaa itsekseen kaupan aikana ja sen jälkeenkin.

Mutta nyt se on tehty: esisopimus.

Ehkä, ehkä nyt uskallan hiljalleen alkaa unelmoida Huvikummun tulevaisuudesta. Siitä, mitä siitä voisi tulla, mitä olemme suunnitelleet talon elämään.

... Ja suunnitelmia ON! Niitä vain ei uskalla ajatella, saati tänne kertoa ennenkuin asiat ovat kunnossa.

Ja kunnossa asiat ovat vasta sitten kun talo on tosiaan ostettu - eikä vain esisopimus tehty. Eli kun olemme saaneet myytyä Lohjan talomme ja muitakin kiinteistöjä riittävästi kattamaan tämän talon hinnan.

Siis, epävarmuutta. Mutta nyt jo aika ison askeleen vähemmän kuin ennen tätä päivää.

Kiitos peukaloista niille, jotka peukaloitaan pingoittivat. Luulen, se auttoi.

Kotona kääntymässä

Elämä on viime aikoina ollut aikamoista haipakkaa. Valtakunnista toiseen reissaamista ja paluuta. Ja välissä monen moista. Ei siis ihme, että kirjoitan tätä lyhyttä juttua pieni mutta jatkuva jyskytys ohimossa.

Kävimme siis Suomessa, kuten Latte kertoikin, laittamassa Lohjan talomme myyntiin. Toivotaan että se menee kaupaksi ja vielä nopeastikin.

Suomen reissu oli lyhykäinen ja sisälsi porhaltelua Uudellamaalla linjalla Lohja-Tuusula-Helsinki. Perjantaiaamuna palasimme sitten Viroon ja jatkoimme matkaa Haapsaluun, mökillemme, Villa Vallattomaan.

Vanhan kasvihuoneen raameihin on villiviini rakentanut suojaisan pergolan


Terassin reunaman kermesmarja on venähtänyt pituutta ja leveyttä


Kermesmarja on koko lailla kummallinen kasvi


Haapsalun reissun perussyy oli kaverimme 50-vuotisjuhlat lauantaina. Mutta perjantaillekin eli saapumisiltaan riitti ohjelmaa. Haapsalussa vietettiin Valge Daamin karnevaaleja ja linnanraunioilla esitettiin aiempien vuosien tapaan spektaakkeli eli legenda Valkeasta Daamista. Sitä siis katsomaan ja kuvaamaan.


Ystävättärelläni Annella oli tänä vuonna näytelmässä Pahiksen rooli - hän oli äiti joka mieluummin kiroaa poikansa kuin näkee pojan naivan itseään alempisukuisen tytön


Ohjaajaa halataan esityksen lopuksi

Lauantai koitti sateisena - oli yksi kesän ainoita sateisia päiviä, mutta ei se kaverin puutarhajuhlia silti haitannut. Viini ja shampanja virtasivat, juttu luisti ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa, oi jospa oisit saanut olla muu-kaa-na.

Vaikka Eräs uuvahtikin kesken juhlien. Kaikki jännitys oli pienelle liikaa.


Ravut saapuvat ja se Pientä Juhlijaa ihmetyttää kovasti


Iski uuvahdus

Hauskat olivat kekkerit. Kuten kekkereiden tuleekin. Kiitos vielä kerran isännälle mainioista juhlista ja monipuolisista antimista.

Tänä aamuna sitten pakattiin taas koko Hullunkurinen perhe autoon ja hurautettiin Pärnun kautta kotiin. Pärnussa sentään käytiin huitaisemassa naamaan Steffani Pizzerian Hitu Sarvoset eli lemmikkipitsamme.


Kesä jatkuu vielä Pärnussa

Ja tässä sitä nyt ollaan, väsyneinä mutta tietenkin onnellisina. Kameran 1000 kuvaa on purettu koneelle, ja tänne nopsasti napattu sieltä muutamainen räpsy. Minähän aiempien vuosien tapaan pyynnöstä kuvasin koko Valgean Daamin esityksen, mikä oli ihan oikeasti aika voimia vievää. Pimeä yö, kirkkaat spottivalot ja nopeasti liikkuvat näyttelijät on kaiken kaikkiaan haasteellinen tehtävä.

Turha on toivoa, että huomennakaan olisi lepopäivä. Ehei. Huomenaamulla jatkuu reissaus. Nyt lähdemme Rakvereen, notaarin luo. Ehkä tällä kertaa saamme tehtyä jo esisopimuksen Huvikummusta eli Võsun talosta, josta olen täälläkin kertonut.

Ei siis ihme, jos päätä hieman särkee. Mutta ehkä huomenillalla hetkeksi jo vauhti helpottaa.

Pidetään peukkuja!

perjantai 20. elokuuta 2010

Latte kertoo: Ulkomaanmatkailua

Sumfaraa ja heippa!

Minä, Latte. Ja nyt Suomesta. Matkailu avartaa, sanotaan. Joten olen nyt avartuneessa mielentilassa. Olen nääs Suomessa! Hauska paikka tämä Suomi. Kaikki puhuvat täällä samaa kieltä kuin Johtokunta. Ja kaikissa autoissa on suomalaiset rekkarit. Johtokunta kun Virossa tapaa aina bongata suomalaisen rekisterinumeron kun sellaisen näkevät. Täällä niitä näkee tosi paljon.

Muita huomioitani Suomesta: täällä voi sataa kuten saapuessamme. Tai sitten täällä voi paistaa aurinkokin, kuten eilen, kun kävimme sukulaisissa. Että siinä mielessä sääolosuhteet vastaavat virolaisia.

Täällä on enemmän autoja tiellä ja sitten täällä on moottoriteitä. Niillä ajetaan lujaa. Iskä tykkää. Äiskä taas sanoi muuttuneensa vuosien saatossa niin maalaiseksi, että sitä ihan hirvitti Helsingin keskustan liikenne. Minä en sanonut mitään, kun ei minulta mielipidettä kuitenkaan kysytä. Kunhan istuin takapenkillä turvavöissä ja sieltä käsin tein omia havaintojani.

Mutta edetään kronologisesti tapahtumain kulussa. Ordnung muss sein, sanoo saksalainen. Ja samaa periaatetta kannatan minäkin.

Näin se meni.

Keskiviikkona ihan kamalan kamalan aikaisin Johtokunta pomppasi sängystä ja alkoi toimittaa lähtöä. Laukut oli pakattu jo edellisiltana joten aamutoimet käsittivät lähinnä kahvin juontia, minun ruokintaa ja ulkoilutusta. Oikeasti ei minulla ole mikään erityinen ruokahalu kello 03.30 aamutuimaan, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että kun ruokaa on tarjolla, ei kannata kruusailla, Nokka kuppiin ja mussuttamaan.

Kello 04.00 istuimme siten koko perhekunta autossa ja lähdimme ajelemaan valkenevassa aamussa Tallinnaa kohti. Ilma oli sumuinen ja kettuja ja kissoja ja muita tyyppejä, jotka liikkuvat näinä aamun varhaisina tunteina kipitteli tien yli silmät vain auton valoissa välähdellen.


Tallinnassa oltiin juuri silloin kuin pitikin, Minä kävin vähän verryttelemässä jalkojani ja pissimässä turhaa lastia jo ennen Tallinnaa, että jaksan koko laivamatkan tehdä tyhjin rakoin.

Laivaan ajo jännitti minua, kuten aina, kun sinne laivan ruumaan ajaa niin paljon autoja ja siellä juoksentelee tärkeän näköisiä miehiä keltaiset heijastinliivit päällä. En pidä niistä, minkä sitten kovaäänisesti ilmoitinkin. Niin että auto nytkyi ja heilui ja ihmiset tuijottivat minua ja heiluvaa Riemu-Kuplaa (well, oikeasti Riemu-Peugeotia) kauhuissaan.

Minulle oli hankittu kansiliputkin, siltä varalta että laivan ruumassa on kuuma. Mutta en minä halunnut autosta pois. Minä tunnen oloni turvalliseksi autossa. Ja niin sitten tapahtuikin. Vaikka Iskä oli kotona laivalippujani (440 kruunua) maksaessaan todennut, että tällä hinnalla Lattella on oikeus mennä a la Carteen syömään ja tilata mitä ikinä haluaa. Iskä tarkoitti että liput olivat hänen mielestään turhan tyyriitä.

No, en sitten päässyt a la Carte -pöytään. Mutta ei se minua hirmuisesti harmita. Autossa on parempi olla kuin satojen matkustajien joukossa. Ja kun ulkona vielä satoi, ei kannella istuminenkaan oikein inspiroinut minua.

Alla maisemia, joita Johtokunta katseli laivan kannella ensin Tallinnassa ja sitten Helsingissä.





Sitten tultiin Suomeen ja ajettiin laivasta ulos. Lähdettiin Lohjalle, missä Johtokunta tapasi kiinteistövälittäjän joka lupasi myydä Johtokunnan Lohjan talon. Paikalla kävi myös yksi potentiaalinen ostajakandidaattikin. Minä en tavannut kumpaakaan, vaan vietin tämän transaktion ajan autossa.

Mutta sitten jo riemu repesi! Pääsin uimaan ja bongasin seuraavan järveni, oikean Suomi-järven! Haa! Lohja-järven! Ja sanoa täytyy, Suomi-järvet ovat ihan yhtä kivoja kuin Viro-järvetkin, vaikka meidän järvien rannalla ei ole tehtaita.


Sitten ajettiin Nuppulinnaan Marja-tädin luo ja oltiin siellä yötä. Minulle tuttu paikka. Olin muuten ihan mallikelpoisesti jos ei lasketa yhden Marja-tädin lapsenlapsen pehmolelun nyysimistä ja uudelleen muotoilua. Marja-täti ei ollut vihainen. Johtokunta ei ollut hirveän ylpeitä. Mistä minä olisin voinut tietää, ettei se pehmoporo ollut minua varten sohvalla!

Koittaa seuraava päivä eli eilinen, Käytiin sukulaisissa. Olen niistä aiemmin kertonutkin. Muistatteko? Ne ovat tyyppejä, jotka kuuluvat samaan perheeseen eli laumaan, vaikka eivät aina enää asukaan yhdessä.

Ensin mentiin tapaamaan Äiskän Äiskää. Ja siellä sain leikkiä Ronjan vanhalla piippasiilillä. Jiihaa. Ja sain leipäjuustoa! JIIHAA! Ja olisin saanut taatusti varmaan paljon muutakin herkkua, ellei Johtokunta olisi ollut paikalla. Nääs, Äiskän Äiskään menee ihan täydestä minun kuuluisa Antonio Banderas -katseeni, joka on vähintäänkin vetoava. Ja kun kerron katseellani, että minua todella huikoo, Äiskän Äiskä on valmis tyhjentämään vaikka koko jääkaapin ruokakuppiini. Johtokunta oli taas nuiva, ja aika tylysti ilmoitti: "Ei sillä mikään nälkä ole! Juuri lähtiessämme söi hyvän aamiaisen."

Seuraavaksi mentiin tapaamaan Iskän Iskää. Minä jäin autoon odottamaan koska Iskän Iskä asuu korkeassa kerrostalossa ja minä en oikein pidä siitä hissistä, joka on pieni ja kulkee kuilussa ja pitää melua. Ei autossa odottelu minua haitannut. Auto oli varjossa ja ikkunat auki ja sieltä sitten ihmettelin herttoniemeläistä elämänmenoa.

Ja sitten lähdettiin taas liikkeelle. Mentiin tapaamaan Iskän Äiskää, joka asuu sairaalassa. Se on sellainen paikka, missä ihmisistä pidetään erityishuolta. Ja Iskän Äiskä tarvitsee sellaista, sillä hän sairastaa altzheimerin tautia ja on sairastanut jo aika pitkään. Iskän Äiskä elää omissa maailmoissaan, jonne muilla ei ole asiaa.

Minä en saanut sairaalaan tulla sisään, mutta sitten Johtokunta tuli ulos Iskän Äiskän kanssa. Heti huomasin, että Iskän Äiskä tarvitsee sen kaltaista hellyyttä ja lempeyttä ja ymmärrystä, jota me koirat osaamme antaa. Menin siis reippaasti mutta rauhallisesti nuuskuttelemaan Iskän Äiskää, kutittelin hänen käsiään viiksikarvoillani, katsoa killittelin syvälle silmiin ja silloin Iskän Äiskä havahtui ja huomasi minut. Katsoi minua kuin tuttua ja melkein, melkein hymyilikin!

Sitten jo tunnisti Iskänkin, ja niin Iskä ja Iskän Äiskä pusuttelivat toisiaan ja saivat hetkeksi yhteyden. Se oli kaikki hyvin kaunista. Äiskälläkin oli tippa silmässä. Ja myöhemmin kun Iskän Äiskä palasi osastolle sanoivat hoitajat, että Iskän Äiskän silmiin oli syttynyt hetkeksi valo.




Tällainen oli siis eilinen sukulaispäivä. Illaksi tultiin taas Marja-tädin luokse. Ja tänään lähdetään takaisin Viroon. Mennään Haapsaluun Kari-sedän syntymäpäiville. Mutta se on jo ihan eri tarina.

Joten ei muuta tällä erää kuin Hasta la vista, Babies! Pidetään yhteyksiä!

t. Latte

tiistai 17. elokuuta 2010

Latte kertoo: Uusi järvi bongattu

Moikkis

Minä! Latte.

Eilen sain bongattua vihdoinkin uuden järven - muistatehan että minulla on suunnitelmissa käydä 100 järveä läpi! Kerroin siitä aiemmin ja jutun voi lukea vaikka klikkaamalla: tästä.

Kerronpa siis eilisestä.

Eilinen oli aika lailla pitkäveteinen päivä kannaltani, jos lopun uimakeikkaa ei lasketa. Johtokunta pakkasi minut aamutuimaan autoon ja lähti ajelemaan Peipsille, kohti Rajaa, niiden pientä taloa, joka on nyt myynnissä. Iskä halusi leikata Rajasta ruohot pois.


Tässä tuo talo ulkoapäin - ennen ruohon leikkuuta


Ja tässä vähän sisäkuvaa

Ei minua sisään edes päästetty. Mutta koska autossakin oli kuuma istua paikoillaan niin Äiskä sitten lähti ajeluttamaan ja uittamaan minua Peipsille, Mustveen hiekkarannalle samaan aikaan kun Iskä trimmaili ruohikkoa.


Mustveen hiekkarantaa

Minähän olen jo uinut aiemminkin Peipsissä, joten tästä en saanut bongausmerkintää. Mutta kyllä se silti viilensi.

Vesirajassa lillui muutama kuollut kala - niitä kuulemma on nyt paljon Peipsin rannoilla, ilmeisesti poikkeuksellinen kuumuus on siihen syynä, ja yritin yhtä kalaa haukata, mutta huudothan siitä tuli. En siis päässyt maistamaan sushia suoraan järvestä. Siitä sitten hieman kyrsiintyneenä kiskaisin Äiskänkin veteen kanssani, kengät ja housut jalassa. Arvatkaa tuliko siitäkin huutoa? Tuli.

Sitten palattiin takaisin Rajalle ja Iskä oli saanut siihen mennessä pihankin leikattua. Se oli ihan vihreä ja kamalan hikinen, ja meni sitten Iskäkin Peipsiin kastautumaan, Rajan omalle rannalle:


Rajan rantaa

Sitten lähdettiin lopulta kotia kohti. Kierrettiin lyhykäisesti Varnjassa katsomassa kaveriani Rummukaista. Vietiin samalla Rummun äiskälle Rajan avaimet. Ja sitten kotiin

Minulla alkoi olla todella kuuma, eikä yhtään kivaa enää. Ja silloin Äiskä keksi Pangodin kohdalla, että viedään Latte uimaan Pangodin järveen. "Jee! Mun yhdestoista järveni!" huusin minä takapenkiltä, ja niin tapahtui, pääsin Pangodin järveen.

Ja vitsit, oli kyllä TOOOOOSI kivaa!!!

Ja loput kuvani ovatkin tästä päivän parhaasta hetkestä. Oi jatkuisipa kesää vielä pitkään!!!!











Kyllä uinti on mun lempparijuttu! Siinä on niin monta puolta, joista yksi hauskimmista on Iskän kastelu!