Sommaren Efter

Outo kevyt tunne!

Ihana, äänekäs, eloisa ja aivan supermukava suomalaisseurue poistui tänään aamutuimaan Villa Ottiliasta. Viimeiset halaukset, kädenpuristukset, ja taas halaukset. Hyvät kotimatkan toivotukset. Naurua. Ja haikeutta eron myötä. Kolmessa päivässä oppii tuntemaan ihmistä ja ihmisiä aika hyvin. Hyvää matkaa kotiin!

Kesän viimeinen iso seurue.

Tässä tämä kesä nyt oli, asiakkaiden puolesta. Muutama hajanainen varaus on vielä kuun lopulle, mutta tänään lähteneen suomalaisseurueen myötä päättyi meidän korkeasesonkimme.

Toukokuussa, kun ensimmäiset kesävieraat ilmestyivät nauroimme Kimmon kanssa, että olemme kuin Korkeassaaren karhut. Talviunilta heränneinä olemme yhtä kiinnostuneita turisteista kuin mitä he ovat meistä. Olemme aivan innoissamme. Valmiita Korkeasaaren karhujen tapaan ottamaan innokkaina kontaktia. Vaikka tekemään muutaman tempunkin.

Toukokuu tulee ja menee, käynnistellen. Kesäkuussa on jo aika lailla vipinää. Heinäkuu on todella tiukkaa, asiakkaita tulee, menee, nopeita vaihtoja, lakanoita pesulaan ja takaisin. Kasvot vaihtuvat, perheet, pariskunnat, porukat. Hellettä, hellettä. Koko ajan. Paljon ihmisiä. Nopeita kohtaamisia ja eroja. Myös tapaamisia, jotka jäävät mieliin loppuiäksi. Ystävystymisiäkin.

Elokuussa alkaa vauhti hidastua. Ja sitten tulee hiljaisuus. Ja nämä Korkeasaaren karhut - tai siis Villa Ottilian karhut - ovat väsyneitä, mutta onnellisia. Tämäkin elettiin ja kuinka me elettiinikin!

Ja uskon, taidan suorastaan tietää, että monille asiakkaillemmekin oli vierailu Villa Ottiliassa muistojen arvoinen. Niin paljon naurua. Niin paljon juttelua. Kokemusten vaihtamista. Tarinoita. Ymmärtämistäkin.

Tämän bisneksen paras - ja myös pahin - puoli on ehdottomasti ihmiset. Vaikka se on myös se vaativin puoli. Rahalla voit rakentaa, sisustaa, parantaa vaikka minkälaisen palatsin. Kristallikruunujen kirkastaman Hiltonin tai marmorilattioilla päällystetyn Waldorf Astorian. Mutta rahalla et siihen saa henkeä puhallettua. Siihen tarvitaan ihmistä.

Kuten sanoin, tänään lähti kesän viimeinen iso seurue Villa Ottiliasta. Edellisillan istuimme kaikki parvekkeella laulaen ja nauraen ja jutellen. Aamuun asti.

Nukuin muutaman tunnin ja myöhästyin aamiaiselta. Kimmo oli salaa herännyt ja hipihiljaa poistunut valmistamaan aamiaista asiakkaille. Kiltti ihana mies. Itse heräsin vasta aamiaisääniin, kun asiakkaat olivat jo lopettelemassa aamiaistaan.

Tulin paikalle, hiukset sekaisena ja unta vielä silmissä. Näin eilisillan tutut kasvot, kaikki nauravina ja hyväntuulisina.

Joku nauroi ja kysyi: "Onko sinulla Dagen Efter?"  Mietin hetken ja vastasin, onnellisena ja väsyneenä: "Ei. Minulla on Sommaren Efter."

---

PS. Pärrrrnuussa voi kaikki olla parempaa. Tai ei ehkä sittenkään. (Pärrrrnuu tarinan kerron joskus toiste, olkoon se nyt sisäpiirin vitsi)

PPS. Tarjalle erityisesti: ei riitä että ihminen on kaunis niin sisältä kuin ulkoa, hänellä on myös HYVÄ MAKU. (Tarja osti kaikki esillä olleet valokuvani, ne kuusi kehystettyä utukuvaa, jotka olivat aiemmin näyttelyssä Mari-Annen kesätapahtumassa.)