Piti kertoa eilisestä. Jolloin pikkasen pelotti.
Kaikki alkoi näin:
Johtokunta istui tietokoneillaan kun Äiskä havahtui kaukaiseen myrinään ja jylyyn ja kysyi Iskältä: "Kuulitko sinä tuon? Jossain jylisee."
Iskä ei ollut kuullut mitään ja puhahti vain jotain joka kuullosti lähinnä: "Hympph."
Ei olisi kummankaan tarvinnut ihmetellä tilannetta, jos olisivat vain vilkaisseet minua. Makasin Iskän jalkojen juuressa, pienessä sykkyrässä, keittiön seinänkulmaa vasten painautuneena. Sillä minä tiesin. Myrsky oli nousemassa.
Äiskä nousee kuitenkin ylös ja lähtee parvekkeelle, missä sillä on pyykit kuivumassa. Ja silloin Äiskäkin tietää. Taivas on oudon värinen, lehdet värisevät puissa hermostuneina. Ja Äiskä nopeasti keräämään pyykkejä sisätiloihin.
Muutamassa minuutissa tilanne muuttuu, taivas peittyy ensin syvän lilan sävyisiin pilviin ja tuuli alkaa tuivertaa:
Ja tästä sitten nousi myrsky
Vesi riepotteli puita ja jyly, joka oli hetki sitten ollut kaukana, olikin äkkiä päällä. Salamoi.
Äiskä ryntäsi parvekkeelle kameroiden kanssa, se halusi kuvata myrskyä, mutta taivas peittyi nopeasti pilkkopimeäksi, eikä Äiskä saanut kunnon kuvia. Tuuli riepotteli Äiskää ja rakeet hakkasivat Äiskän kameroita.
Tavaroita alkaa pihalla lennellä, tuoleja, kukkapurkkeja. Tuuli repii irti kasvihuoneen katon, sellaisen pelleistä rakennetun ja viskoo pellinpalasia pitkin maita ja mantuja. Pisimmilleen lentää yksi iso peltilevy neljänkymmenen metrin päähän, lähelle meidän postilaatikoitamme.
Äiskä yhä yrittää pysyä parvekkeella pystyssä, vaikka tuuli pöllyttää sen helmoja ylös alas, eikä saa otetuksi ainuttakaan kunnon kuvaa, huutaa vaan: "Eihän täällä ole valoa nimeksikään" ja "kameran säädöt ovat ihan poskellaan!" Iskä sitten komentaa Äiskää sisään, ääni aika vihaisena. "Nyt riitti valokuvaus", karjuu Iskä myrskyn yli ja kiskoo Äiskän sisään.
Jyrisee, jumisee, jylisee. Salamoi.
Sähköt menevät.
Minä olen nyt sängyn alla, sillä minulla ei ole intressejä kuvata salamia. Intressini on pysyä hengissä ja minusta se tapahtuu parhaiten sängyn alla.
Iskä seisoo terassilla ja seuraa myrskyä
Myrsky myllertää päällämme ja talo on pimennyt. Mutta myrskyn pahin ote on jo ohi. Minä olen yhä sängyn alla, mutta Johtokunta sytyttelee kynttilöitä. Ja keksii pelata uutta lautapeliä, Blokusta, jonka ovat ostaneet jo aika päivää sitten. Koskaan ei ole sille kuulemma ollut aikaa. Kun on tietokoneella aina ollut niin paljon töitä.
Iskä kuorii pelilaatikon muoveista ja alkaa tutkia pelin sääntöjä:
Iskä tutkii kynttilänvalossa Blokuksen sääntöjä
Ja näin se loppuilta menee. Johtokunta pelaa Blokusta, vaikka taivas on tulla niskaan. Ja minä olen sängyn alla.
Joskus en aina ymmärrä arvostaa Johtokuntaa, ja joskus heitä ihan vähän uhmaankin, mutta se minun täytyy sanoa, että ukkosten suhteen ovat kyllä aika cooleja.
Sillä, jos totta puhun, minua pelotti pikkasen. Ihan pikkasen vaan.
6 kommenttia:
Jälkikirjoitus:
Käytiin tänään Laten kanssa Elvassa pulloja palauttamassa. Miksi Elvassa saakka, siihen löytyy syy täältä.
Joka tapauksessa, jo puolimatkasta, josta tie kääntyy Hellenurmen kautta kohti Elvaa, alkoi näkyä isoja puista repeytyneitä oksia ja kokonaan kaatuneita puita tien poskessa. Joku puu oli kaatunut tien poikkikin, mutta jo täksi päiväksi oli tie raivattu auki.
Elvan keskustaa lähestyessämme oli tien poskessa ja pihoissa puita sikin sokin. Jotkut kaatuneet juurineen, toiset räksähtäneet poikki puolirungosta.
Tavallisesti vilkkaan kauppakeskuksen parkkipaikka oli typötyhjä. Ovessa olikin lappu: Suljettu sähkökatkoksen vuoksi. Osoittautui, että koko keskusta oli ilman sähköä. Ei ihme, sillä sisääntulotien varresta oli ainakin kolme pylvästä poikki kuin tulitikut, johdot maassa.
Täällä Otepäälläkin, kuten kuvista voi päätellä, myräköi riittävästi. Salamat välkkyivät keskimäärin kerran viidessä sekunnissa, ja vettä tuli myrskyn mukana vaakasuoraan. Tilanteen rauhoituttua oli kurainen autokin kuin painepesurilla pesty.
Että sellainen myräkkä. Ei ihme, että poitsua pikkasen pelotti.
On sulla rankkaa. Mutta kiva että kerkiät kirjoitella, kun tuo Äiskä vaan bongaa myrskyjä. Arvasinkin tuon, kun seurailin ukkostutkaa ;)
Meidän Pomo-poikaa olis kanssa pelottanut, enemmänkin kuin pikkasen. Sängyn alus on hyvä paikka jos taivas uhkaa pudota niskaan.
Kyllä minuakin pelotti ihan pikkasen enemmän kuin pikkasen...
t. Latte
Suorastaan ihanaa tuo yhteinen Blokuksen peluu kynttilän valossa. Tuskit tätä kaikkea arvelit aikoinaan, kun tulevaisuuttasi mieti :)
mm - en todellakaan! Jos ei ihan joka päivä, niin melkein joka toinen päivä tuo pienen positiivisen yllätyksen elämään. Kun osaa sitä katsoa ja arvostaa.
En tiennyt esimerkiksi rakastavani näin paljon hepokattien laulua, ja keskustelevani siitä iltaisin Kimmon kanssa: "Kuulitko tuon sävelen? Olipa hauska laulunluritus!"
Lähetä kommentti