tiistai 17. elokuuta 2010

Latte kertoo: Uusi järvi bongattu

Moikkis

Minä! Latte.

Eilen sain bongattua vihdoinkin uuden järven - muistatehan että minulla on suunnitelmissa käydä 100 järveä läpi! Kerroin siitä aiemmin ja jutun voi lukea vaikka klikkaamalla: tästä.

Kerronpa siis eilisestä.

Eilinen oli aika lailla pitkäveteinen päivä kannaltani, jos lopun uimakeikkaa ei lasketa. Johtokunta pakkasi minut aamutuimaan autoon ja lähti ajelemaan Peipsille, kohti Rajaa, niiden pientä taloa, joka on nyt myynnissä. Iskä halusi leikata Rajasta ruohot pois.


Tässä tuo talo ulkoapäin - ennen ruohon leikkuuta


Ja tässä vähän sisäkuvaa

Ei minua sisään edes päästetty. Mutta koska autossakin oli kuuma istua paikoillaan niin Äiskä sitten lähti ajeluttamaan ja uittamaan minua Peipsille, Mustveen hiekkarannalle samaan aikaan kun Iskä trimmaili ruohikkoa.


Mustveen hiekkarantaa

Minähän olen jo uinut aiemminkin Peipsissä, joten tästä en saanut bongausmerkintää. Mutta kyllä se silti viilensi.

Vesirajassa lillui muutama kuollut kala - niitä kuulemma on nyt paljon Peipsin rannoilla, ilmeisesti poikkeuksellinen kuumuus on siihen syynä, ja yritin yhtä kalaa haukata, mutta huudothan siitä tuli. En siis päässyt maistamaan sushia suoraan järvestä. Siitä sitten hieman kyrsiintyneenä kiskaisin Äiskänkin veteen kanssani, kengät ja housut jalassa. Arvatkaa tuliko siitäkin huutoa? Tuli.

Sitten palattiin takaisin Rajalle ja Iskä oli saanut siihen mennessä pihankin leikattua. Se oli ihan vihreä ja kamalan hikinen, ja meni sitten Iskäkin Peipsiin kastautumaan, Rajan omalle rannalle:


Rajan rantaa

Sitten lähdettiin lopulta kotia kohti. Kierrettiin lyhykäisesti Varnjassa katsomassa kaveriani Rummukaista. Vietiin samalla Rummun äiskälle Rajan avaimet. Ja sitten kotiin

Minulla alkoi olla todella kuuma, eikä yhtään kivaa enää. Ja silloin Äiskä keksi Pangodin kohdalla, että viedään Latte uimaan Pangodin järveen. "Jee! Mun yhdestoista järveni!" huusin minä takapenkiltä, ja niin tapahtui, pääsin Pangodin järveen.

Ja vitsit, oli kyllä TOOOOOSI kivaa!!!

Ja loput kuvani ovatkin tästä päivän parhaasta hetkestä. Oi jatkuisipa kesää vielä pitkään!!!!











Kyllä uinti on mun lempparijuttu! Siinä on niin monta puolta, joista yksi hauskimmista on Iskän kastelu!




7 kommenttia:

Kersten kirjoitti...

Suomalaisilla uimareilla meni MM-kisoissa todella huonosti ja nykyisestä suomalaisuimareiden heikosta tasosta puhutaan tällä hetkella paljon. Hartaasti muistellaan Jani Sievisen voittoja, onneksi ainakin Latte pitää sitä tasoa yllä!

Tiina Linkama kirjoitti...

Mutta kelpaako Latte Suomen joukkueeseen? Sen äiti oli latvialainen, isä virolainen. Se on syntynyt Virossa mutta kasvanut suomalaisten kasvatusvanhempien kanssa.

Ehkä sen pitäisi alkaa tavoitella ensin Balttian mestaruuksia. Ja luulen, että Lattelle ei riitä pelkkä uinti. Erki Nool on sen idoli ja poika aikookin kymmenotteliaksi.

Vaahtera-Maria kirjoitti...

Hyvä Latte! Niin, hmm..kyllä Latte voi olla Suomen joukkueessa. Kasvatusmaaperä, geenit ja treenauspaikat ovat kyllä etelämpää, mutta harjoittelihan Sievinenkin aina USAssa ja muualla. Ja mistäs sitä tietää muidenkaan suomalaisten syntyperästä ;)

(Kiitos äiskälle kuvista!)

Furensic Evidence kirjoitti...

Sait sitten samana päivänä kasteltua sekä äiskän että iskän! Epistä että siitä eka kastelusta huudettiin kun toiselle vaan hymyillään!

Tiina Linkama kirjoitti...

Elämä on usein, epistä.

Ja helppo on Äiskän nauraa Iskän vaatteille, mutta kun itse plutasi maastokengissä ja housut jalassa Peipsiin, niin ei kyllä hymy ollut yhtään herkässä. (Äiskän kunniaksi sanottava että kamera säilyi kuivana).

Sylvia kirjoitti...

Latte kelpaa varmasti vaikka kenen joullueeseen! Jos ei muuten niin ainakin maskotiksi.

Ai jee että sai uitettua sekä iskän että äiskän samalla kertaa. Kyllä siinä on jo ennätystä pojalle!

rummun äiskä kirjoitti...

Kuinka sä Latte teit ton viimesen kuvan tempun - niiku kuulantyöntäjä ja telinevoimistelija samassa kuvassa? Veikkaan, että 10 -ottelija-ainesta Sussa on. Hieno foto. Terveisiä Rummukaiselta, joka odotteli ottelijaa kylään.