lauantai 30. marraskuuta 2013

Nepalin ihmemaa, osa 8: Pashupatinath 1 - Raadollista oheiselämää

Synkein kuvasarjani ja kertomukseni kahdessa erässä tulee Pashupatinathista, polttohautauksistaan kuuluisasta temppelialueesta, joka sijaitsee pyhän Bagmati-joen rannalla. Se on yhtäältä suuri ulkoilmakrematorio, mutta toisaalta myös hindujen tärkeimpiä pyhiä paikkoja.

Synkeys tarinaan tulee siitä valtavasta ristririitaisuudesta, mitä tämä polttohautausareena mielessäni herätti. Se oli outo, monin tavoin henkisesti sairas paikka - ja ennen kuin lukija hyppää ajatuksissaan kuvittelemaan, että polttohautaus itsessään olisi ollut mieltäni järkyttävä, voin kertoa, ei todellakaan, ennemminkin päin vastoin.

Mutta kaikki muu mikä paikkaan liittyi: lika, turistit, henkisesti sairaat lapset, lehmät ja härät, ns. pyhät miehet, liimanhaistelijat ja agressiiviset apinat, ne järkyttivät mieltä. Eritoten kun samaan aikaan itse seurasi harrasta ja ennen kaikkea arvokkuudella suoritettua polttohautaustoimitusta toiselta puolen jokea.

Myös sade, harmaa, jatkuva, veltto auttoi tunnelmaan pääsemisessä. Tämä reissu otti henkisesti voimille, mutta myös sekin oli tehtävä. Millään muotoa en olisi tätä jättänyt väliin.

Jaan tämän postauksen kahteen osaan: Pashupatinathin ristiriitaisuuden kuvaus yhtäältä ja toisaalta erään polttohautauksen kuvallinen kuvaus alusta lähes loppuun astu. Varoitus: tämä postaus ja varsinkin seuraava ja sen sisältö voivat järkyttää herkkää mieltä.

Aloitan kuitenkin tarinan kuvalla, joka ei ole minun ottamani. Vohkin sen Wikipediasta. Tältä tämä tärkeä temppelialue ja ulkoilmakrematorio näyttävät turistikuvissa. Omat kuvani tulevat sitten perässä:


Pashupatinath on laaja alue, johon kuuluu muutamainenkin tärkeä hindutemppeli, jonne ei-hinduilla ei ole asiaa. Näiden ohella alueella on Kuolevien talo, jonne kärrätään ihmisiä viimeisissä henkihievereissä. Kukaan sinne viety ei sieltä elävänä poistu. Ei, vaikka paranisi. (Ikinä ei silmieni verkkokalvolta häviä näkymä, jossa erään polttohautauksen aikana polttolaiturien poikki kulkee kolmen väsyneen ihmisen seurue, nuori äiti, pieni lapsi ja isoisä. Retuuttaen raskasta taakkaa, kangasnyyttiä, josta retkottaa yksi jalka ulos. He olivat matkalla Kuoleman talolle.)

Temppelien ja Kuoleman talon ohella alueen keskuksen muodostaa likaisen Bagmati-joen rannalla olevat polttolaitturit, joissa lopullinen polttohautaus tapahtuu.

Joen rannalla on myös kivisiä majoja, eräänlaisia minitemppeleitä ns. vaeltaville pyhille miehille. Ja joessa köyhät, henkisesti sairaat lapset siilaavat jokeen heitettyjä vainajien jätteitä, toivoen löytävänsä jostain vaatteisiin piiloitettuja rahoja tai muuta arvotavaraa.

Pashupatinath nähtynä takavasemmalta

Polttolaitturit, joissa polttohautuksen viimeinen vaihe suoritetaan. Sadepäivä ei ole hyvä päivä kremaatiolle.

Pienet kiviset majat toimivat ns. pyhien miesten majapaikkoina

Saastainen Bagmati, Nepalin häpeäpilkku ja samalla yhtä lailla pyhä joki, joka laskee Gangesiin

Pashupatinath on myös turistinähtävyys. Turisteilla on oikeus seistä joen toisella reunalla ja pällistellä joen yli hautajaisseremoniaa ja vainajan polttamista. Ja missä turistit, siellä myös helppoheikit, joka on ainoa termi jolla voin ns. pyhiä miehiä eli sadhuja kutsua.

Sadhu - tuo hieno pyhä mies?

Aloitetaan tämän visuaalisen spektaakkelin purku ns. pyhistä miehistä eli sadhuista, jotka ovat mieltäni arvelluttaneet aina siitä lähtien kun edellisellä kerralla olimme Nepalissa, ja joita hengailee Pashupatinathissa pilvin pimein. Keitä he ovat? Eksoottiset rajut äijät, jotka hengailevat temppeleillä, sivelevät kehonsa tuhkalla, pukeutuvat mitä oudoimpiin asusteisiin, kasvattavat partojaan ja rastalettejään ja päivä pitkät polttelevat pilveä ja vaativat rahaa turisteilta kuvaamisestaan.

Kysyin sadhuista useammaltakin nepalilaiselta. Miksi he ovat pyhiä? Miten heistä on valikoitunut pyhiä? Ovatko he pyhiä? Ja jos he ovat, miksi minusta tuntuu että he ovat vain typeriä huumeveikkoja ja pellejä, joiden ainut tarkoitus on vedättää turisteja. En pystynyt aistimaan mitään pyhää heidän lähellään. Vain suurta vastenmielisyyttä.

Rehellisimmän vastauksen antoi ystävämme Sunil. Pyhäksi mieheksi voi ryhtyä kuka tahansa. Joka päättää itse olevansa pyhä. Suurin osa Kathmandun temppelien pyhistä miehistä on intialaista roskasakkia, joka on keksinyt helpon tavan hankkia elanto. Ja mikäpä se on sadhun ollessa, turistien ilona, ja jokaisesta valokuvasta rahaa vaatien. (Ja sen voin kertoa, että tässä olivat muuten pilvellä päänsä pehmeiksi polttaneet pyhät miehet tarkkoja. Jos kamera räpsähtää niin että sadhu sen näkee, on seurauksena vaatimus palkkiosta. Ja mitä ikinä sadhulle rahaa annat, se ei ole koskaan riittävästi. Ja jos et anna, kuten minä en yhdelle pyhälle miehelle antanut, saa jopa raajarikkoinen kainalosauvojen varassa notkuva sadhu vauhtia kinttuihinsa. Oranssipukuinen pelle juoksi perässämme varmaan puoli kilometriä rahaa vaatien, kainalosauvat vaan ilmassa heiluen.)

Pyhät miehet parhaalla paraatipaikalla

Sadhu-koristelua hiuksissa

Ja eikun pössyttelemään!

Tämä on keksinyt vetää apinanaamarin nassuunsa - ja tälle me ihan maksettiinkin kuvasta

Turistit - nuo kaikkialle ehtivät antropologiset maailmanmatkaajat?

Pashupatinath on turistirysä. Kaikilta maailman kolkilta tänne saapuu väkeä ihmettelemään miten barbaarista on polttohautaus. He maksavat sisäänpääsylipun ja asettuvat joen toiselle puolelle päivittelemään hindulaista seremoniaa. Harva jaksaa sitä seurata pitkään - moni pitkästyy ja vielä harvempi jaksaa seurata toimitusta alusta loppuun.

Myönnän että olin siellä minäkin. Ja muiden turistien lailla maksoin pääsylipun ja seurasin seremoniaa - ja myös kuvasin sen, joskin mahdollisimman kaukaa hienotunteisesti kera teleobjektiivin. Sieluani rauhottaakseni jotenkin kuvittelen, että tarkoitusperäni olivat sittenkin hieman ylevämmät kuin vaikka sen erään japanilaisen wanna-be-geishan, joka oli saapunut paikkalle vain ja ainoastaan tullakseen kuvatuksi eksoottisessa ympäristössä. Joka nopeasti pitkästyi kun valokuvaava poikaystävä hetkeksikään suuntasi kameransa muualle kuin tähän Nousevan Auringon Maan prinsessaan. Kuka niistä kuolleista. Ota kuva. Nyt.

Minä olen tähti. Minä olen kaunis. Ota kuva.

Pashupatinath on siis turistinähtävyys. Mutta yhtä lailla se on pyhä paikka hinduille, jotka tulevat sinne saattamaan vainajan viimeiselle matkalle - ennen seuraavaa. Muistaa täytyy, että lähtö hindulaisessa ajattelussa on vasta alku uudelle matkalle.

Pashupatinath on likainen pyhättö, se on täynnä helppoheikkejä, sadhuja ja tökeröitä tirkistelijöitä. Matkamuistokauppiaita ja saanko-olla-oppaanne -yrittäjiä. Paikalliset työttämät tai ajankäytön vuoksi muuten vapautetut tulevat tänne myös aikaansa viettämään ja ehkä elämän kiertokulkua miettimään. Turistien seassa vaeltelevat itsetietoiset pyhät lehmät ja härät. Koirat jolkottavat molemmin puolin jokea etsien ruokaa itselleen. Sekavat, alueella asuvat ja liimaa imppaavat lapset vaeltavat jokirantaa etsien sieltä kuolleiden aarteita. Ja apinat, nuo pyhät karvanaamat, ovat täällä suuria ja vihaisia. Ne loikkivat katoilta toisille, paukuttavat kattopeltejä ja pelottelevat ihmisiä.

Sateenvarjon alta on somaa katsoa miten vainajaa käsitellään

Pian alkaa polttajaiset, mutta turistit ovat kärttyisiä huonosta ilmasta

Turisteja, lehmiä, koiria, härkiä -- ja kaiken keskellä mies joka kantaa selässään kaappia. Surrealismia parhaimmillaan.

Miten siis voin sanoa täysin sydämin, että tämä on matkakohde, jota ei pidä valveutuneen matkaajan sivuuttaa?

Koska yhtä lailla, kaiken karmean ja likaisen ja tuhnuisen ohella se antaa mahdollisuuden nähdä jotain arvokasta, hienoa ja ainutlaatuista. Joka laittaa ihmisen miettimään arkea suurempia asioita. Suorastaan iankaikkisuutta.

Siitä seuraavassa kirjoituksessa lisää.

Kuten engelsmannit sanovat: stay tuned! - Pysykää kanavilla!


Nepalin ihmemaa, osa 7: Patan ja Suomi-opas

Matkamme Nepaliin oli 10-vuotishäämatkamme. Tämän olen aiemmin jo maininnut. Ennen matkaa mietin hiljaa itsekseni, että mitä se oikeasti tarkoittaa? Häämatka. Romantiikkaa? Kynttiläillallisia ja kädestä pitämistä sadunkaltaisessa ympäristössä, hieman Kauniiden ja Rohkeiden tyyliin. Tuskin.

Ei se sitä ollutkaan, vaikka toki söimme useasti hyvin ja usein myös kynttilätkin loimottivat, jos ei muuten niin sähkökatkosten vuoksi. Ei se tarkoittanut myöskään pitkiä rakkaudentunnustuksia idyllisen vuoristomajan terassilla, auringon laskiessa Himalajan taakse. Vaikka vuoristomajoissa yövyimmekin ja näimme niin auringonlaskun ja kuin Himalajat. Ei se tarkoittanut intohimoa joka äkkiä syttyy romanttisessa ympäristössä ja liekehtii kuin vastarakastuneilla. Ei sellaista todellisuudessa tapahdu.

Tämä matka antoi meille paljon enemmän. Paljon paljon enemmän.

Yhdessä matkustaminen oudossa kulttuurissa ja niin henkisesti kuin fyysisesti vaativissa olosuhteissa hitsaa ihmiset yhteen. Sinä tarvitset toista ja toinen tarvitsee sinua. Yhdessä olette kahden ihmisen pieni armeija, voittamaton ja rohkea, valmiina kohtaamaan mitä vain.

Kuukausi Nepalissa kiinnitti meidät yhteen ja sai meidät arvostamaan toisiamme uudella tavalla. Meillä oli vihdoinkin aikaa toisillemme. Mikä sinällään voi kuulostaa oudolta lauseelta; asummehan Virossakin yhdessä, teemme töitä samoissa tiloissa ja olemme saman katon alla lähes ympärivuorokautisesti. Kuin paita ja peppu.

Kymmenen vuotta yhdessä saa ihmisen helposti ottamaan toisen itsestään selvyytenä. Me nousemme ylös, toimittelemme omia asioitamme, istumme tietokoneillamme tai puuhailemme tykönämme mitä milloinkin. Olemme samassa paikassa samaan aikaan mutta emme silti yhdessä.

Nyt matkalla olimme ennen muuta yhdessä. Kuuntelimme toisiamme eri tavoin, herkemmin korvin. Kerroimme vitsejä ja kehitimme jälleen oman salakielemme, jota vain me ymmärrämme. Meillä oli ennen muuta hauskaa yhdessä. Niin hauskaa, että koko upea Nepali oli lopulta vain hieno tausta meidän kahdenkeskiselle viihtymisellemme. Ja kuinka ollakaan, illan lopuksi käsi saattoi etsiä toisen käden, turvallisen ja rakkaan ja oman. Ei tarvittu mitään mahtipontisia tunnustuksia, miksi olisikaan, kun molemmat tunsivat että näin on hyvä olla. Tämä oli siis todella onnistunut häämatka.

Päivä Patanissa käy hyvänä esimerkkinä yhteispelistämme ja hassuttelusta joka jatkui koko matkan ajan. Päivä ei ollut järin kaunis, mutta en muista sadekuuroja vaikka kuvissa näen maan märkänä. Muistan Kimmon ja kuinka hän esitti Patanissa matkaopasta, Lonely Planet -kirja kädessään. Kiersimme kirjan reitityksen mukaisen koko päivän kestävän matkareitin ja Kimmo pysäytti jokaisen nähtävyyden edessä yhden hengen turistiryhmänsä, jolle sitten luennoi kirja kädessään kulloisenkin nähtävyyden taustoista.

Kuva kertoo että vettä on satanut, sitä minä en muista. Vaikka paljon Patanista muistankin.


Katsotaanpa mitä yhden hengen turistiryhmälle jäi tästä kiertokäynnistä mieleen.

Historiallinen Patan

Aikoinaan itsenäinen vanha Patan on aikojen saatossa kasvanut kiinni Kathmanduun. Se on siis yksi kolmesta ikiaisesta Kathmandun laakson kaupungista, vanhalta nimeltään Lalitpur eli "Kaunis kaupunki". Patanin erottaa Kathmandusta likainen Bagmati-joki ja sinne ajaa taksilla Thamelista puolesta tunnista tuntiin, riippuen ruuhkista.

Parhaiten Patan tunnetaan sen Durbar Squaresta, temppeliaukiosta, joka on vielä Kathamndun Durbar Squareakin upeampi ja kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle, sekin. Täällä kävimme myös seitsemän vuotta sitten, mutta silloin pyörähdimme vain pikaisesti temppeliaukiolla. Nyt perehdyimme kaupunkiin perinpohjaisemmin, kiitos uutteran Suomi-oppaan, joka sinnikkäästi kuljetti ryhmäänsä Patanin sivukaduilla, tutustuttaen sen syrjäisiimpiinkin temppeleihin, mandala-maalareihin ja kupariseppiin, kapeista talojen läpi kulkevista labyrinttikujista puhumattakaan.

Saavuimme Pataniin hieman takakautta. Taksi jätti meidät yhdelle vanhan kaupungin takaporteista ja sieltä lähdimme etenemään hitaasti ja kierrellen kohti Durbar Squarea.

Temppeli ja samea lammikko Patanin takareunalla

Tyypillistä Patanille, kuin myös Kathmandulle ja Bakhtapurille, kolmennelle laakson keskiaikaiselle kaupungille, on se miten temppelit sijoittuvat luontevasti tavallisten talojen ja elämän keskelle

Suomi-opas kertoo: "Patan on tunnettu kuparisepistään ja kas, oikealla kuulemmekin jo iloista kilkatusta ja näemme kuparisepän työn touhussa."

Suuri Buddha keskellä tavallista asuinaluetta

Suomi-opas ottaa kontaktia paikallisiin ja tarkistaa faktoja

Musta Buddha asuinalueiden keskellä olevalla pienellä torilla

Turistiryhmä on asettautunut ryhmäkuvaan, auttavainen opas toimii kuvaajana

Vajra, pyhä voiman symboli on tyypillinen buddhalaistemppeleille

Lisää käsityöläisiä työn touhussa

Dasain, tuo 15-päiväinen festivaalikausi on alkanut ja naiset myyvät jakkihärän voista tehtyjä lamppuja juhlia varten

Patan on erityisesti tunnettu käsityökulttuuristaan ja mandala-maalareista. Yhtä työtä saatetaan maalata kuukausia ja se on täynnä valtavasti hienonhienoja yksityiskohtia. Mandaloita käytetään mietiskelyn apuvälineinä.
Monia tunteja sivukatuja kierrettyämme saavumme lopulta Durbar Squarelle, joka on täynnä mitä erilaisempia puusta ja kivestä veistettyjä temppeleitä, komeita ja ikiaikaisia. Todellisia käsityötaidon mestarinäytteitä.

Kuten kaikkailla muuallakin, nämäkin temppelit ovat osa nepalilaista arkipäivää. Ne eivät ole vain turisteja varten vaan paikalliset viettävät temppelien portailla tai kattotasanteilla aikaansa, tavaten tuttujaan, lukien kännykästä facebook-viestejä tai vain katsellen elämänmenoa ympärillään.

Norsuratsastajat

Patanin Durbar Squarea

Koulutytöt koulupäivän päätyttyä


Garuda, tuo Vishnun siivekäs apulainen

Kivileijona katsoo ilmeettömänä miten elämä kulkee omassa tahdissaan läpi vuosituhanten


Durbar Square hieman toisesta suunnasta

Malla-kuningas Yoganarendran patsas pylvään nokassa

Katukivetystä korjataan

Kehäkukkakauppiaan tytär riemastuu nähdessään ilmapalloja

Päivä kääntyy kohti iltaa ja temppeliaukio muuttuu salaperäiseksi ja taianomaiseksi. Durbar Square ei silti hiljene eikä kaupankäynti lopu auringon mentyä mailleen. Me kuljemme vielä hetken näissä ihmeellisissä maisemissa ennen kuin hyppäämme taksiin ja tyytyväisinä ajelemme takaisin Kathmanduun ja Thameliin. Jälleen yksi hyvä ja hauska päivä takanamme.

Hattara- ja ilmapallokauppiaat Patanin illassa

Uusi ja vanha kohtaavat: Garuda taustalla, Angry Birdsit etualalla.

Suomi-opas on tehnyt päivän urakan. Ryhmä kiittää.

Patanin kirjakauppias

Patanin vaatturi perehtyy päivän lehteen illan pimetessä








perjantai 29. marraskuuta 2013

Nepalin ihmemaa, osa 6: Swayambhunath eli apinatemppeli

Olen aiemmissa osissa matkakertomusta moneen kertaan kertonut että Kathmandu on hermoja koetteleva potpourri. On ääniä, on väkeä, on saastetta. Miksi moisessa kaupungissa viihtyä pidempään?

Tarkka lukija muistaa minun maininneen myös, että Kathmandusta löytyy maailman huikeimpia nähtävyyksiä, kohteita joita todellakaan ei kannata sivuuttaa, jos itsensä löytää tästä osasta maailmankolkkaa.

Yksi näistä mieltä täräyttävistä nähtävyyksistä on Swayambhunath eli Apinatemppeli. Buddhalaisen maailman pyhä paikka, joka näkyy Kathmandun keskustaan korkealta vuorelta. Yhtä lailla vuorella on hindulaisia temppeleitä, mikä myös on ominaista nepalilaiselle hengenelämälle.

Kaksi suurta uskontoa, buddhismi ja hindulaisuus, elävät täällä rititrinnan, joskus toisiinsa sulautuen.

Nepalilaisuus merkitseekin juuri  pitkälti suvaitsevaisuutta, erityisesti uskontojen suhteen. Ainoa mitä ei Nepalissa suvaita, ei edes laissa, on käännytystyö. Ihminen saa kääntyä uskossaan miten haluaa, se on sallittua, mutta ketään ei saa pakolla käännyttää toiseen uskontoon. Mikä minusta on todella hienoa. Jokainen tulkoon uskossaan onnelliseksi, vaihtakoon sitä jos niin haluaa. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta tulla kertomaan toiselle, että hänen uskonsa on parempi tai suurempi kuin toisen.



Vanhan legendan mukaan koko Kathmandun laakso oli aikoinaan valtava suuri järvi - geologisest tutkimukset tukevat tätä väitettä - ja tarina kertoo että eräänä päivänä järvestä nousi vuori, mistä on peräisin myös temppelivuoren nimi. Swayambhu tarkoittaa spontaanisti noussutta.

Vuoren huipulle vie korkeat ja pitkät kiviportaat niille, jotka haluvat kokea nöyryyttä ja todellista kiipeämisen riemua. Me valitsimme hieman helpomman vaihtoehdon ja ajoimme taksilla niin korkealle kuin mahdollista. Tämä oli toinen käyntimme Apinatemppelillä, ensimmäinen oli 7 vuotta sitten, ja arvatenkin kokemus oli tällä kertaa hieman laimeampi kuin edellisellä kerralla.

Silti, tuhannet tuulessa värisevät rukousliput, jotka kantavat om ma ne pad me um -rukousta taivaisiin, apinat ja mielettömät temppelit olivat yhä vaikuttavia. Haukat lentelivät laaksossa majesteetillisina, valkea stupa, tuo käännetyn riisikupin näköinen suuri kiinteä pyhä rakennus ja kaikki sen ympärillä olevat temppelit olivat huikean hienoja. Unohtamatta sitä hurjan upeaa näkymää mikä vuorelta avautui alas laaksoon.


Tuhannet rukousliput liehuvat tuulessa

Kultainen Buddha

Vuoren huipulla on suuri valkea stupa, jonka päältä Buddha katsoo kaikkiin ilmansuuntiin.

Temppelialue on täynnä mitä erilaisempia pyhättöjä ja pyhiä patsaita

Pyhien muistomerkkien muodot ja värit vaihtelevat

Apina ja temppelien voilamppuja

Buddhalainen ja hindulainen temppeli ritirinnan

Meidän oleskelumme Nepalissa osui yhteen tulevan pitkän 15-päiväisen Dasain-juhlan kanssa. Juhlaan valmistautuminen näkyi kaikkialla. Ja sen ansiosta myös temppeleitä, jotka muuten olivat suljettuina, oli nyt avattuna.

Apinatemppelillä kuljimme turisteina sen tarkemmin tietämättä missä temppelissä kulloinkin olimme. Mutta kun kulkee sydän - ja erityisesti korvat avoimina - onnistuu näkemään ja kokemaan jotain jota eivät ihan kaikki näe.

Olimme buddhalaistemppelissä ja ihailimme sen suurta kultaista ja taidokkaasti tehtyä pyhäinkuvaa. Kimmo lähti jo ulos, mutta minä jäin vielä kamerani kanssa räpläilemään. Kun kuulin musiikkia jostain temppelin sisäosista. Lähdin seuraamaan ääntä, vaskisoitinten värisevää ja syvää murinaa, ja tulin ovelle, josta saattoi seurata buddhalaismunkkien jumalanpalvelusta.



Munkkien jumalanpalvelus koostui musiikista ja kurkkulaululla lauletuista mantroista. Oli torvia, outoja mörinää tuottavia pitkiä torvia, oli vaskilautasia, rumpuja ja kaiken yllä munkkien nouseva ja laskeva laulu. Aivan ihmeellistä. Yksi hienoimpia hetkiä koko matkan aikana. 


Outoja vanhoja puhallinsoittimia, rumpuja ja vaskilautasia

Buddhalaisen temppelin värimaailma on värikylläisyydessään läkähdyttävän hieno

Swayambhunath on siis kaiken vaivan arvoinen - nousit sinne sitten portaita pitkin tai ajoit sen juurelle taksilla. Jos temppelit, niiden mielettömän hienot yksityiskohdat, suuri valkea stupa tai kaikkialle leviävä suitsukkeiden tuoksu ei olisi vielä riittänyt, on Apinatemppeli kokemisen arvoinen myös upeiden laaksoon avautuvien näköalojensa vuoksi.

Kathmandun laakso alhaalla

Ja tietenkin apinat - nuo temppelin pyhät eläimet ovat nekin perin pittoreskejä


Temppelien kultaiset yksityiskohdat, rukousliput, musiikki ja tuoksut - ne muodostavat huikean kokemuksen

Rukouspyörät - joita pyörittäen om mane pad me hum -rukous (kaiverrettuna) jatkaa matkaansa taivaaseen

Pyhä eläin on saanut dasain-juhlan kunniaksi kunnioittavan huivin

Swayambhunath on turistinähtävyys, mutta kuten lähes kaikki Nepalin turistinähtävyydet, se on elävä ja aito ja sykkivä pyhä paikka, jossa turistit ovat sittenkin sivuroolissa. Kun on jotain tarpeeksi suurta ja hienoa, aitoa ja pyhää, sitä ei pysty edes turistimassat pilaamaan. Ja se on paljon, se!