lauantai 30. marraskuuta 2013

Nepalin ihmemaa, osa 7: Patan ja Suomi-opas

Matkamme Nepaliin oli 10-vuotishäämatkamme. Tämän olen aiemmin jo maininnut. Ennen matkaa mietin hiljaa itsekseni, että mitä se oikeasti tarkoittaa? Häämatka. Romantiikkaa? Kynttiläillallisia ja kädestä pitämistä sadunkaltaisessa ympäristössä, hieman Kauniiden ja Rohkeiden tyyliin. Tuskin.

Ei se sitä ollutkaan, vaikka toki söimme useasti hyvin ja usein myös kynttilätkin loimottivat, jos ei muuten niin sähkökatkosten vuoksi. Ei se tarkoittanut myöskään pitkiä rakkaudentunnustuksia idyllisen vuoristomajan terassilla, auringon laskiessa Himalajan taakse. Vaikka vuoristomajoissa yövyimmekin ja näimme niin auringonlaskun ja kuin Himalajat. Ei se tarkoittanut intohimoa joka äkkiä syttyy romanttisessa ympäristössä ja liekehtii kuin vastarakastuneilla. Ei sellaista todellisuudessa tapahdu.

Tämä matka antoi meille paljon enemmän. Paljon paljon enemmän.

Yhdessä matkustaminen oudossa kulttuurissa ja niin henkisesti kuin fyysisesti vaativissa olosuhteissa hitsaa ihmiset yhteen. Sinä tarvitset toista ja toinen tarvitsee sinua. Yhdessä olette kahden ihmisen pieni armeija, voittamaton ja rohkea, valmiina kohtaamaan mitä vain.

Kuukausi Nepalissa kiinnitti meidät yhteen ja sai meidät arvostamaan toisiamme uudella tavalla. Meillä oli vihdoinkin aikaa toisillemme. Mikä sinällään voi kuulostaa oudolta lauseelta; asummehan Virossakin yhdessä, teemme töitä samoissa tiloissa ja olemme saman katon alla lähes ympärivuorokautisesti. Kuin paita ja peppu.

Kymmenen vuotta yhdessä saa ihmisen helposti ottamaan toisen itsestään selvyytenä. Me nousemme ylös, toimittelemme omia asioitamme, istumme tietokoneillamme tai puuhailemme tykönämme mitä milloinkin. Olemme samassa paikassa samaan aikaan mutta emme silti yhdessä.

Nyt matkalla olimme ennen muuta yhdessä. Kuuntelimme toisiamme eri tavoin, herkemmin korvin. Kerroimme vitsejä ja kehitimme jälleen oman salakielemme, jota vain me ymmärrämme. Meillä oli ennen muuta hauskaa yhdessä. Niin hauskaa, että koko upea Nepali oli lopulta vain hieno tausta meidän kahdenkeskiselle viihtymisellemme. Ja kuinka ollakaan, illan lopuksi käsi saattoi etsiä toisen käden, turvallisen ja rakkaan ja oman. Ei tarvittu mitään mahtipontisia tunnustuksia, miksi olisikaan, kun molemmat tunsivat että näin on hyvä olla. Tämä oli siis todella onnistunut häämatka.

Päivä Patanissa käy hyvänä esimerkkinä yhteispelistämme ja hassuttelusta joka jatkui koko matkan ajan. Päivä ei ollut järin kaunis, mutta en muista sadekuuroja vaikka kuvissa näen maan märkänä. Muistan Kimmon ja kuinka hän esitti Patanissa matkaopasta, Lonely Planet -kirja kädessään. Kiersimme kirjan reitityksen mukaisen koko päivän kestävän matkareitin ja Kimmo pysäytti jokaisen nähtävyyden edessä yhden hengen turistiryhmänsä, jolle sitten luennoi kirja kädessään kulloisenkin nähtävyyden taustoista.

Kuva kertoo että vettä on satanut, sitä minä en muista. Vaikka paljon Patanista muistankin.


Katsotaanpa mitä yhden hengen turistiryhmälle jäi tästä kiertokäynnistä mieleen.

Historiallinen Patan

Aikoinaan itsenäinen vanha Patan on aikojen saatossa kasvanut kiinni Kathmanduun. Se on siis yksi kolmesta ikiaisesta Kathmandun laakson kaupungista, vanhalta nimeltään Lalitpur eli "Kaunis kaupunki". Patanin erottaa Kathmandusta likainen Bagmati-joki ja sinne ajaa taksilla Thamelista puolesta tunnista tuntiin, riippuen ruuhkista.

Parhaiten Patan tunnetaan sen Durbar Squaresta, temppeliaukiosta, joka on vielä Kathamndun Durbar Squareakin upeampi ja kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle, sekin. Täällä kävimme myös seitsemän vuotta sitten, mutta silloin pyörähdimme vain pikaisesti temppeliaukiolla. Nyt perehdyimme kaupunkiin perinpohjaisemmin, kiitos uutteran Suomi-oppaan, joka sinnikkäästi kuljetti ryhmäänsä Patanin sivukaduilla, tutustuttaen sen syrjäisiimpiinkin temppeleihin, mandala-maalareihin ja kupariseppiin, kapeista talojen läpi kulkevista labyrinttikujista puhumattakaan.

Saavuimme Pataniin hieman takakautta. Taksi jätti meidät yhdelle vanhan kaupungin takaporteista ja sieltä lähdimme etenemään hitaasti ja kierrellen kohti Durbar Squarea.

Temppeli ja samea lammikko Patanin takareunalla

Tyypillistä Patanille, kuin myös Kathmandulle ja Bakhtapurille, kolmennelle laakson keskiaikaiselle kaupungille, on se miten temppelit sijoittuvat luontevasti tavallisten talojen ja elämän keskelle

Suomi-opas kertoo: "Patan on tunnettu kuparisepistään ja kas, oikealla kuulemmekin jo iloista kilkatusta ja näemme kuparisepän työn touhussa."

Suuri Buddha keskellä tavallista asuinaluetta

Suomi-opas ottaa kontaktia paikallisiin ja tarkistaa faktoja

Musta Buddha asuinalueiden keskellä olevalla pienellä torilla

Turistiryhmä on asettautunut ryhmäkuvaan, auttavainen opas toimii kuvaajana

Vajra, pyhä voiman symboli on tyypillinen buddhalaistemppeleille

Lisää käsityöläisiä työn touhussa

Dasain, tuo 15-päiväinen festivaalikausi on alkanut ja naiset myyvät jakkihärän voista tehtyjä lamppuja juhlia varten

Patan on erityisesti tunnettu käsityökulttuuristaan ja mandala-maalareista. Yhtä työtä saatetaan maalata kuukausia ja se on täynnä valtavasti hienonhienoja yksityiskohtia. Mandaloita käytetään mietiskelyn apuvälineinä.
Monia tunteja sivukatuja kierrettyämme saavumme lopulta Durbar Squarelle, joka on täynnä mitä erilaisempia puusta ja kivestä veistettyjä temppeleitä, komeita ja ikiaikaisia. Todellisia käsityötaidon mestarinäytteitä.

Kuten kaikkailla muuallakin, nämäkin temppelit ovat osa nepalilaista arkipäivää. Ne eivät ole vain turisteja varten vaan paikalliset viettävät temppelien portailla tai kattotasanteilla aikaansa, tavaten tuttujaan, lukien kännykästä facebook-viestejä tai vain katsellen elämänmenoa ympärillään.

Norsuratsastajat

Patanin Durbar Squarea

Koulutytöt koulupäivän päätyttyä


Garuda, tuo Vishnun siivekäs apulainen

Kivileijona katsoo ilmeettömänä miten elämä kulkee omassa tahdissaan läpi vuosituhanten


Durbar Square hieman toisesta suunnasta

Malla-kuningas Yoganarendran patsas pylvään nokassa

Katukivetystä korjataan

Kehäkukkakauppiaan tytär riemastuu nähdessään ilmapalloja

Päivä kääntyy kohti iltaa ja temppeliaukio muuttuu salaperäiseksi ja taianomaiseksi. Durbar Square ei silti hiljene eikä kaupankäynti lopu auringon mentyä mailleen. Me kuljemme vielä hetken näissä ihmeellisissä maisemissa ennen kuin hyppäämme taksiin ja tyytyväisinä ajelemme takaisin Kathmanduun ja Thameliin. Jälleen yksi hyvä ja hauska päivä takanamme.

Hattara- ja ilmapallokauppiaat Patanin illassa

Uusi ja vanha kohtaavat: Garuda taustalla, Angry Birdsit etualalla.

Suomi-opas on tehnyt päivän urakan. Ryhmä kiittää.

Patanin kirjakauppias

Patanin vaatturi perehtyy päivän lehteen illan pimetessä








7 kommenttia:

Sylvia Svensson kirjoitti...

Kyllä tämä on tosi eksoottinen paikka!!

Zepa kirjoitti...

Hyvin kypsää ja fiksua ihmissuhde/häämatka-ajattelua. Kunnioitan.

Marjattah kirjoitti...

Hyviä havaintoja sinulla pariskunnan yhdessä matkustamisesta. Samoin olen tuumannut minäkin: matkustaminen on yhteinen hanke, yhdessäoloa. Arjessa on yleensä paljon ihan omia hankkeita kummallakin, ja hyvä niin. Matka ja jaetut kommellukset sekä elämykset hitsaavat yhteen( tai huonommassa tapauksessa erottavat).

Onnea hääpäivän johdosta tätäkin kautta! Olemme hiukan teistä edellä, syksyllä kävimme kaukomailla juhlimassa 50-vuotishääpäivää :)

Kimmo Linkama kirjoitti...

Konventioihin kiinnittynyt yleisö kahden korkkiruuvihuumorintajulla varustetun 50-plussan kyydissä olisi voinut olla ihmeissään. Hyvä siis, ettei sitä ollut :-)

Patan on jotenkin helpommin "haltuun otettava" kuin Kathmandu, ei vähiten siksi, että se on pienempi ja liikenne ei ole ihan yhtä kaoottista.

Tuon turistikierroksen kohokohta omasta mielestäni oli ehdottomasti lopun takapihalabyrintti. Lonely Planetin väki on tehnyt hyvää työtä. Välillä oltiin talojen keskellä noin 5x5-metrisillä pihanplänteillä, joista johti eteenpäin puolen tusinaa matalaa oviaukkoa. Oikeaa reittiä etsiessä tulivat mieleen lapsuuden seikkailut Suomenlinnan käytävissä.

Paikallinen, josta kuva, kertoi vuolaasti hiukan kompastelevalla englannilla olleensä työssä Australiassa ja oli hyvin ylpeä kotikaupungistaan. Liikuttavan tarmokkaasti koetti löytää oikeat sanat kuvatakseen kaupungin suurimman festivaalin kokoamaa väkimäärää "at least two lakh, ehh, I don't know how much that is for you..." (Oikea vastaus: 200 000).

Mandala-maalareiden kärsivällisyydelle ei voi kuin nostaa hattua. Kuvassa valmistuvan maalauksen alusta loppuun kestää kuulemma noin puoli vuotta.

Tiina Linkama kirjoitti...

Sylvia - kyllä juuri sitä!

Zepa - Kiitos, jos tässä kypsässä iässä kuvittelee vielä Kauniiden ja Rohkeiden olevan todellista elämää, on pahasti hakoteillä. Romantiikka on jotain ihan muuta. Rakkaus vielä enemmän.

Marjattah - taidatte olla niin pitkästi etumatkaa tehneet että ihan emme taida tämän elämän aikana päästä samaan, mutta perässä tullaan.

Kimmo - kiitos vielä kerran Suomi-oppaalle, niin Patanista kuin koko matkasta. Oli hauskaa.

Outi kirjoitti...

Syystalven harmaudessa Nepalin väriloisto näyttää läkähdyttävän kauniilta!

Tiina Linkama kirjoitti...

Outi - juuri värit tekevät Nepalista niin mielettömän visuaalisen ilotulituksen. Miksi me Suomessa, maassa jossa on kylmää ja harmaata niin pitkät ajat, emme piristä arkeamme juuri väreillä!