Kun talven ensimmäiset lumihiukkaset hiljalleen putoilevat Villa Ottilian pihamaalle on hyvä palata takaisin vihreään ja kesäiseen Nepaliin.
Matkakertomuksen kirjoittaminen on kestänyt, mutta takaraivossa se on odotellut päivänvaloa. Jotain ehkä olen jo unohtanutkin - ihmisen muisti kun ei ihan kaikkea jaksa matkassaan kantaa - mutta toisaalta, ehkä ne hienoimmat kokemukset ovat siilautuneet pinnalle, pikkusälän jäädessä pohjalle.Muistini tukena minulla on päiväkirja, jota pidin tunnollisesti koko matkan ajan. Myös 4973 ottamaani kuvaa toimivat muistin apuvälineinä.
Nyt arvaan että lukija vetää epäuskoisena henkeä. Tiedän että 4973 kuvaa kuulostaa paljolta, mutta mielestäni olin suorastan maltillinen. Eihän tuo tee kuin 184 kuvaa per päivä. -- No, myönnetään, että oli se aika lailla, mutta minkäs teet. Kun kuvaaminen on intohimo ja kerrankin pääsee kuvaamaan jotain muutakin kuin Otepään sotatammea.
Valtavan kuvamassan läpikäyminen vei reilut kaksi viikkoa. Sekin hidastutti matkakertomuksen aloittamista. Halusin kuitenkin tehdä ensin kuvallisen matkan uudelleen ennen kuin ryhdyn matkaa sanoiksi pukemaan. Ja sen aika on nyt.
Siis tervetuloa matkalle Nepaliin. Ajankohta on 26.9.-24.10.2013.
Lähtö
Lähtöpäiväämme edeltävät päivät olivat olleet lämpöisiä loppusyksyn päiviä, mutta lähtöaamuna oli autojemme tuulilasit jäässä. Alkuperäissuunnitelmissa oli matkustaa keveästi ja ottaa mukaan vain ohuet fleece-takit, mutta kylmä kyyti Tallinnaan ja Helsinkiin sai minut vaihtamaan päälleni hieman paksumman pompan. Jota sitten retuutin koko matkan turhaan muassani. Hyvä niin, sillä paluussa pomppaa kuitenkin tarvittiin.
Latten hoitajat, ensimmäinen erä kennelväkeä eli ystävämme Aare ja Seija olivat saapuneet edellisiltana Otepäälle. Kävimme illalla läpi viimeiset koiran hoito-ohjeet Latten pyöriessä jaloissamme hieman hätääntyneen oloisena. Se oli nähnyt meidän pakkaavan ja jotenkin se taisi ymmärtää, että tällä kertaa ei ollut hänen vuoronsa päästä mukaan. Se riipi sydäntä, mutta niin tiesin sen tekevänkin. Toisaalta edessä oli seikkailu, jota olimme odottaneet kuukausikaupalla. Tai paremminkin vuosikaupalla. Edellinen yhteinen kunnollinen lomamatkamme oli tehty seitsemän vuotta sitten - ja silloinkin Nepaliin.
Matkareittimme kohti Kathmandua kulki seuraavasti: Lähtö Otepäältä 26.9.2013 klo 09.00 - Aaren kyydissä autolla Tarttoon - Tasatunnin Ekspress-bussilla Tallinnan lentokentälle - Finnairilla Helsinkiin - Odottelua ja ystävämme Karin tapaaminen Helsingissä - Lento Finnairilla New Delhiin - Juoksua Delhin lentokentällä - Lento Air Indialla Kathmanduun. Saapuminen Kathmanduun 27.9.2013 klo 09.05. Matkaa teimme n. 22h.
 |
| Tiina ja Kimmo Tarton linja-autoasemalla. Ilmeistä on nähdä että matkajännitystä on ilmassa. Mutta myös matkalle lähdön suurta odotusta ja riemua. |
Olemme matkustelleet niin vähän että lentokentillä kulkeminen käy seikkailusta. Se kansainvälisyyden tunnelma, ihmisiä kiiruhtamassa portilta toiselle. Pekingin koneen edessä olevassa odotustilassa on pääosa matkustajista kiinalaisia. Delhin koneen odotushallissa taas sareihin pukeutuneita tummapintaisia intialaisia naisia ja turbaanipäisiä sikhejä. Intialaisia liikemiehiä, keski-iän ylittäneitä eksoottisia ruskeita maailmanmatkaajia ja reppumatkalaisia. Mukana muutama vaalea kasvokin, me mukaanlukien.
Lento Delhiin menee melko kepeästi, lehtiä selaillen ja Finnairin elokuvia katsellen. Lähtö on lähes tunnin myöhässä ja niinpä vaihto Kathmandun koneeseen jää ajaltaan täpäräksi. Niin täpäräksi että sananmukaisesti juoksemme valtavan uuden transithallikompleksin läpi, nipin napin koneeseen ehtien. Kun istahdamme alas, viime minuuteilla, alkaa olla jo rauhallinen mieli. Näin pitkälle olemme jo päässeet. Seuraavan kerran kun laskemme jalkamme kiinteälle maalle, on se jo Nepalin maaperää.
Samin tapaaminen
Kathmandun koneen kapealla käytävällä etenee edessäni pieni siro ja kaunis nepalilaisneitonen isojen lentolaukkujen kanssa. Törmäilemme toisiimme, kolhimme toistemme jalkoja ja naureskellen anteeksipyytelemme kömpelyyttämme. Kun jotkut matkaajat näyttävät väsyneiltä ja tottuneilta maailmanmatkaajilta, meitä kahta yhdistää sama matkustamisen riemu ja into, jota emme pysty kumpikaan peittelemään.
Olen näin tavannut Samjhana Paudyalin. Nauramme ääneen kun huomaamme että meillä on rinnakkaiset paikat. Sam istuu ikkunan vieressä, minä kolmepenkkisen rivin keskellä ja vieressäni istuu hiljainen eurooppalainen keski-ikäinen mies. Kimmo on saanut paikan muutaman rivin päästä taaempaa.
Lentokone lähtee liikkeelle ja meillä on Samin kanssa aikaa puolitoista tuntia tutustua. Käytämme ajan hyvin. Samjhana kertoo olleensa Englannissa kolme vuotta piikomassa ja samalla kauppatieteitä lukemassa. Nyt hän palaa kotiin, ja on niin onnellinen ja innoissaan nähdessään pian kotiväkensä. Minä muistelen omia Englannin vuosiani, olin silloin suunnilleen Samin ikäinen, ja huomaan, että vaikka aikaa on siitä kulunut yli kolmekymmentä vuotta, pystyn hyvin samaistumaan Samin tunnetilaan. Keskustelumme poukkoilevat Englannissa, Nepalissa, matkustelussa, siirtolaisuudessa, kotimaassa ja koti-ikävässä. Minä kerron Samille että matkamme on meidän yhteinen romanttinen 10-vuotishäämatkamme. Sam rypistää hitusesti otsaansa mutta ei heti kysy mitään. Vasta lennon loppupuolella hän kuiskaa minulle: "Miehesi ei taida puhua paljon." Johon minä nauran, ei tämä vierustoveri ole mieheni, vaan hän istuu tuolla kauempana. Ja taas ilmoille pääsee Samin välitön ihana helisevä nauru, joka on hänelle niin ominainen. Tarttuva.
 |
| Samjhana Paudyal |
Kun Nepal alkaa lähestyä ilmestyvät Himalajat esiin - meitä on onnistanut. On kirkas päivä ja vuoret näkyvät hyvin, ensin kaukaa, sitten aina vain lähempää. Pompimme Samjhanan kanssa penkeillämme ja minä kuvaan ja hihkun samanaikaisesti. Hiljainen mies vieressänikin innostuu ja kertoo meille eri huippujen nimiä. Tuolla on Langtang - tuolla Mount Everest. Olemme riemuissamme, kuin pienet lapset. Ja kamera käy.
 |
| Himalajan vuorijonoa |
 |
| Mount Everest |
 |
| Kathmandun laakso alkaa tulla esiin, Mount Everest takana |
Matkaväsymyksestä ei ole enää tietoakaan. Tunnen luissa ja ytimissäni olevani suuren seikkailun alussa. Nepal - täältä tulemme!
Kone laskeutuu, aurinko paistaa, on lämmin, on kesä, on niin kuplivan hyvä mieli. Samjhanan kanssa emme pysty kuin nauramaan ääneen, riemusta. Koneesta poistuttuamme Kimmokin liittyy seuraamme - ja Sam nauraa katketakseen Kimmon pelleilyille koneesta poistuessaan. "Ai TUO on aviomiehesi. Nyt ymmärrän!"
 |
| Kimmo ja valtiomiesheilutus |
 |
| Samjhana ja lentolaukut |
19 kommenttia:
Kiva lukea matkakertomustasi. Blogi on sellaiselle aina rauhallisempi ympäristö kuin facebook. Olen toki katsonut sielläkin kuvasarjasi, mutta huomaan, että feisbussa en koskaan osaa keskittyä mihinkään. Silmäilen ja skrollaan.
Uppouduin tarinaan niin että melkein poltin pellillisen rieskoja.
Kiva tarinan alku, pulppuilevaan Tindemäiseen tyyliin! Jään odottamaan lisää!
Ihan alkoi vatsan pohjassa kutkuttaa, ihan kuin olisi itse lähdössä matkalle. Ja niinhän olenkin, kärpäsenä.
Kiitos Lippe, Seija Kaunismäki, Sylvia Svensson ja Vallaton kannustavista kommenteista. Jatkoa seuraa!
Oi, se lentokentän tunnelma! Meidän kakarat jaksaa mulle kuittailla, joskus kun tulin heille kertoneeksi hengailleeni Helsinki-Vantaalla ihan muuten vain, vieraskielisiä lehtiä lukien, internationaalisen oloisena.
Ja sivumennen sanoen jonkun kanssa, joka nykyään pitää majoitusliikettä Virossa.
No niin, se pääasia unohtui mainita: ihanaa taas päästä matkalle kanssasi! Btw, matkakirjat ovat kirjastoista aina lopussa, niin paljon niitä lainataan. Kaikenlaisia matkakirjoja, ei pelkästään pitkistä matkoista.
Matkan näin kiva alku tietää varmaan vielä parempaa jatkoa. Kiitos kun jaat kanssamme!
Kiltti anonyymi, olisi kiva jos keksisit itsellesi jonkin nimmarin tai nimen - tuo anonyymi on niin... anonyymi. Jotkut allekirjoittaa kommenttinsa ihan postauksen loppuun tyyliin: Turun Jussi. Jos eivät halua hyödyntää tuota käyttäjänimimahdollisuutta. Melkein kyllä arvaan että kenestä kyse... tuosta hengailusta Helsinki-Vantaalla. Nykyisinhän se ei ole enää samalla tavalla mahdollista.
Tämä vaan vinkiksi. Kiitos kovasti kommenteista!
Anonyymi pyytää anteeksi. Olen yrittänyt kirjautua ja kaikkea, mutta kun ei osaa niin ei osaa. Mutta tokihan tämän ikäisenä sentään pitäisi osata allekirjoitus laittaa.
Terveisin Tyhmä Siili
Kersten, tässähän me vasta ollaan kuin lentokoneet kiitoradan alkupäässä, vähän on moottoreita lämmitelty ja liikkeelle lähdetty. Ajan myötä päästään sitten jo lentoon, oikein kunnolla.
Siili, ei haittaa, tämä sama ongelma on aika usein aika monella. Mutta siitä selviää tosiaan laittamalla jonkinlaisen allekirjoituksen oman postauksen loppuun.
Onhan se niin paljon kivempi lukea viestejä Siililtä kuin Anonyymiltä.
Pitkät lentomatkat ovat syvältä. Tulee väsy, on tylsää ja pinna lyhenee. Delhin lentokentällä Kathmandun koneeseen kiireessä vaihtaessamme jätti yksi turvatarkastaja tietysti baggage tagin leimaamatta, ja siksi vielä lähtöportilla piti läppärilaukku purkaa tarkastettavaksi. Oli alkaa käry nousta korvista...
Kuten valtiomiesvilkutuksesta voi päätellä, perillepääsy kyllä korvasi riesat. Jo vuoriston näkeminen koneen ikkunasta oli elämys. Mount Everest (tai mieluummin kyllä kutsuisin sitä nepalinkielisellä nimellä Sagarmatha; nämä "valloittajien" mukaan annetut nimet ovat niin epäoikeudenmukaisia, mutta se on jo toinen juttu) on 8 848 metriä korkea, ja lensimme hiukan tuon alapuolella! Koneen näyttö näytti senhetkiseksi lentokorkeudeksemme 8 500 metriä. Huikeaa!
Eikä paha ollut sekään, että Otepään parin asteen pakkanen (hyr!) oli vaihtunut yli 25 asteen lämmöksi.
No niin, jatkoa odotellaan! Tolla suln vieruskaverilla on päheet kengät muuten.
Oi että! Väsytti kovasti ja ajattelin, että en juuri nyt kyllä jaksa alkaa matkakertomustasi lukemaan, mutta päätin lukea ensimmäisen osan... ja pakkohan tätä on jatkaa! Vie mennessään, sinulla on niin mukaansatempaava tyyli kirjoittaa!
Voi miten mielenkiintoista.. muiden sanoin tämä vie mennessään. Odotellaan jatkoa. Ihana juttu, ahmin joka rivin, kiitos tulen taas tänne! Lattelle helliä rapsutuksia, kun hänen linkki tuolta fb:stä oli tänne :)
Kiva Tarja että tulit matkalle mukaan!
Anna-Mari, kais huomasit että matka jatkuu aina vaan! Kiitos kommentistasi vaikka näin jälkikäteen. Välillä sitä menee niin vauhdilla tarinassa itse eteenpäin että jää teidän ihaniin kommentteihin vastaaminen.
Nyt vasta pääsin aloittamaan. Onneksi on vielä viikonloppua jäljellä. Sinulla on kyllä kirjoittamisen taito hallussa ja kun siihen vielä lisätään kuvat ei tämä jää yhtään jälkeen matkakirjoista!
Hannele
Hannele, lämmin kiitos kommentistasi. Arvostan sitä tietäen että kirjallisuus on niin ammattisi kuin harrastuksesi.
Lähetä kommentti