keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Nepalin ihmemaa, osa 2: Sunil Manandhar ja Backyard Hotel

Edellisessä osassa matkakertomusta olimme astumassa ulos lentokentältä. Jännittynein mielin. Eteemme aukeni ihmismassa vastaanottajia, ja siellä on myös mies joka kantaa käsissään lappua: Tiina ja Kimmo Linkama. Meitä on odotettu. Tuntui hieman siltä kuin olisi ollut elokuvassa. Ei tällaista ollut koskaan ennen meille tapahtunut.

Matkasuunnitelmamme koko pitkälle matkalle olivat melko väljät. Olimme kuitenkin varanneet hotellin Kathmandusta koko oleskelumme ajaksi. Jo puhtaasti siksi että jostain syystä se oli edullisempi vaihtoehto kuin vain pelkät lennot. En ymmärrä, mutta ehkei minun tarvitsekaan. Lennot pelkästään olisivat kustantaneet yli 1000 euroa yhdeltä. Lennot ja hotellin olisi halvimmillaan saanut alta tuhannen.

Valitsimme hotellin tutkien travellink.fi:n tarjoamia vaihtoehtoja lento+hotelli. Ja päädyimme The Backyard Hoteliin sen TripAdvisorissa saamien hyvien arvostelujen vuoksi. Erityisesti arvosteluissa kiitettiin hotellin henkilökuntaa ja tunnelmaa. Myös sijainti oli keskeinen. Ja huoneet siistejä ja sängyt hyvät. Näin siis TripAdvisorissa kerrottua. Eniten kehuja sai hotellin johtaja, Sunil Manandhar, jonka palvelualttiutta ja avuliaisuutta kehuttiin vuolaasti.


Varasimme siis hotellin ja kirjoitimme Sunilille sähköpostia jossa kerroimme saapuvamme, esittelimme itsemme ja varovasti esitimme toiveitakin: mielellään mahdollisimman rauhallinen huone - ja ei ihan liian korkealta. Hotellissa kun oli kuusi kerrosta, eikä hissiä, eikä jalkani ja polveni ole enää sitä mitä ennen.

Saimme nopeasti vastauksen jossa meille luvattiin paras mahdollinen huone keskikerroksesta. Vastasimme sähköpostiin kiittäen. Ajan myötä muutamasta tiedustelusta ja tarkennuksesta alkanut keskustelu eteni pitkiksi kirjeiksi, joissa käsittelimme hyvinkin henkilökohtaisia asioita, kirjoitimme elämästämme, ajatuksistamme ja maailmankatsomuksistamme. Meistä siis tuntui että lähes tunsimme Sunil Manandharin ennen saapumistamme.

Sunil oli juuri sitä mitä TripAdvisorissa kerrottiin, huippufiksu ja hieno mies, joka johti hotelliaan kuin iloista orkesteria. Niin että kaikki soittivat yhteen ja kappaleet olivat aina hyväntuulisia ja positiivisia. Pitkän oleskelumme aikana opimme pitämään Backyardia kotinamme, ja vaikka lähdimme sieltä monen monta kertaa retkille, palasimme sinne aina mielellämme. Ja saimme aina iloisen ja sydämellisen vastaanoton: "Kaipasimme teitä jo!" Ja vaikka kyse olisi ollut vain kohteliaisuudesta, se sanottiin sellaisella lämmöllä että uskoimme siihen.

Backyard Hotelin hyväntuulista henkilökuntaa

Backyard Hotelin palveluihin kuuluu asiakkaiden lentokentältä haku. Siihen on olemassa ihan käytännöllinenkin syy, sen kuulimme myöhemmin. Vaikka asiakkaalla olisi mielessään joku tietty hotelli kun hän hyppää lentokentältä taksiin, saattaa taksinkuljettaja olla asiasta ja osoitteesta eri mieltä ja kuljettaa matkaajan serkkupoikansa hotelliin.

Niinpä siis tiesimme että autonkuljettaja on meitä odottamassa. Mutta että paikalla on myös Sunil itse - kera ihanan suuren kukka-asetelman ja kehäkukkaseppelien, sitä emme osanneet odottaa. Räpyttelimme silmiämme vain onnellisina ja kiitollisina tästä ylenpalttisesta ja sydämellisestä vastaanotosta.

Matkaa on tehty 22 tuntia. Perillä omassa huoneessa, kera Everest-oluen. Mieli on hyvä.

Tiina ja tervetuliaiskukat ja kehäkukkaseppele
Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa ja siihen kuului pieni parveke, missä vietimme paljon aikaa. Hotelli itsessään sijaitsee nimensä mukaisesti syrjäkadulla, hieman sivussa Thamelin turistikaupungin humusta ja sumusta. Hotellin ympärillä on asuintaloja, joiden elämää tarkkailimme vaivihkaa parvekkeelta kuukauden ajan.

Opimme tietämään milloin naapurinrouvalla oli pyykkipäivä,  milloin toisen naapuritalon eläkeläispappa lähtee talon kattoterassille päivä- tai iltakävelyille. Opimme tuntemaan lähistön koirat, jotka sivukaduilla hampparoivat ja aamuöisin yltyivät hurjaan haukkukonserttiin. Tunsimme vihannes- ja kananmunakauppiaat, jotka aamusella kiertelivät kapeilla kujilla huudellen kovalla äänellä päivän tarjouksia. Ja sen kukonkin, joka jo ennen auringonnousua alkoi kiekua, sen opimme tuntemaan vähän turhankin hyvin. Kuten viereisen talon rakennusmiehet, jotka saapuivat kolisevien lastiensa kanssa rakennustyömaalle ennen kello 06.00 aamulla. Mutta milloin muuten voisikaan saada kuorma-autoa ajettua Thamelin kapeille kujille kera tiili- tai hiekkalastin?
 
Näkymää alakerran kioskille ja naapuritalon parvekkeille omalta parvekkeelta nähtynä
Meidän elämällemme Backyardissa muodostui oma rytminsä. Aamulla aamiaiselle kattoterassille. Päiväkirjan kirjoittelua ja tulevan päivän suunnittelua aamiaisen lomassa. Aamuun kuuluivat aina keskustelut Sushil-tarjoilijan kanssa. Iloisena esitetty: "How are you this morning, Madam?" -kysymys kera sydämellisen hymyn sai jokaisen päivän tuntumaan aurinkoiselta - vaikka sadekauden viimeiset rippeet alkumatkasta saattoivat taivaan hetkittäin vetää pilveen. Aamuihin kuuluivat myös keskustelut Lokesh-tarjoilijan kanssa, ujon mutta tiedonhaluisen nuoren miehen, joka pienen kainostelun jälkeen innostui kertomaan meille Nepalin tavoista, festivaaleista ja traditioista. Jossain vaiheessa aamua tarjoiluikkunaan  ilmestyi myös hyväntuulinen Amit-kokki, joka hänkin huikkaili ikkunasta hyvät huomenet.

Aina aurinkoinen Sushil, Backyard Hotelin tarjoilija

Lokesh, kaikesta kiinnostunut nuori mies
Amit - Backyard Hotelin naurava kokki


Aamiaisen nautittuamme lähdimme liikkeelle - päivän kaupunkikohteet valittiin säätilan ja vireystilan mukaan. Seikkailuja vanhassa kaupungissa, temppelialueilla tai muissa pakollisissa turistikohteissa. Illallinen Thamelissa eli Kathmandun turistikortteleissa  ja melko aikaisin takaisin Backyardiin ja sen kattoterassille nauttimaan pimenevästä illasta kera parin oluen.

Monen monituista iltaa vietimme tällä kattoterassilla, matkaoppaita lukien, päiväkirjaa kirjoitellen, seuraavaa päivää suunnitellen ja epätoivoisesti melko heikkoa nettiyhteyttä tavoitellen

Iltanäkymää Backyardin kattoterassilta

Backyard oli siis meille kuin toinen koti. Turvallinen ja tuttu. Sen henkilökunnasta muodostui ystäviä - tärkeimpänä tietenkin Sunil Manandhar itse. Mies, joka jää ikuisiksi ajoiksi ystäväksemme - siitä olen varma. Ja luulen, että tapaamme vielä, ehkä piankin. Joko täällä tai sitten jossain muualla.

Sunil Manandhar


4 kommenttia:

Sylvia Svensson kirjoitti...

Kun rupes niin repes - nythän tätä kertomusta tulee! Kiva, kiva! Jatka samaan tyyliin!

Zepa kirjoitti...

Ihana postaus, kiitos! Luen näitä mielelläni kun itse matkustan niin harvoin mihinkään.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos Sylvia ja Zepa kommenteistanne - näiden voimin siis seuraavan osan kimppuun!

Kimmo Linkama kirjoitti...

Jos edelliseen postaukseen jättämässäni kommentissa kerroin jo Kathmandun kentällä koneesta laskeutuessa mielen parantuneen kovasti, vielä huikeampi oli vastaanotto.

Edellisellä visiitilläkin meidät otettiin vastaan valkoisin huivein, se kun kuuluu maan tapaan, mutta Sunilin kukat ja kehäkukkaseppeleet saivat suorastaan liikuttumaan.

Sitäkin uhmaten, että bloginomistajalta tulee ympäri korvia, kerron myös, että Backyardin auton viereen oli pysäköity meikäläistä Jeepin omistajaa kovasti kiinnostava edellisen sukupolven Toyota Land Cruiser, joka oli modifioitu todella vuoristokelpoiseksi. Muutaman tuuman korotus, vuoristoteille sopivat karkeakuvioiset renkaat, perässä kaksi jerrykannua telineessä lisätankkeina. Jopa letkut vedetty valmiiksi. Haikeana katselin.

Ja Everest-olut ON hyvää.