Näytetään tekstit, joissa on tunniste Võsu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Võsu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. toukokuuta 2013

Heippa ja hengissä

Hiljaista on ollut täällä blogissa. Näin pitkää taukoa kirjoittamisessa ei ole koko blogini historiassa ollutkaan. Mutta mitään dramaattista ei hiljaisuuden takana ole.

Meillä oli kevään alku ensin niin hiljaista ja tylsää, että tuntui että ei ole mitään sanottavaa. Kimmolle totesin, että pitäisikö ostaa purkki maalia ja maalata joku vanha lauta. Kimmo ihmetteli että miksi. Ja minä vastasin: "Olisi edes jotain tekemistä kun katsoo kun maali kuivuu."

Hiljaiselo päättyi sitten rytinällä ja äkkiä alkoi sellainen hulina että tuntui kuin olisi pikakelauksella elämäänsä elänyt.

Beresjen talolle löytyi ostaja mutta kaupanteko oli mutkikasta johtuen pankin töppäyksestä ja notaarin tarkkuudesta. Notaarin tarkkuden ymmärrän, pankin töpeskelyä en. No, selvisihän sekin sotku  lopulta ja pankki otti nätisti hatun käteensä ja pyysi anteeksi erehdystään ja pääsimme kaupantekoon.

Ennen kauppoja oli vielä siirrettävä meitä kiinnostavat huonekalut ja muu sälä Kaakkois-Virosta Otepään kautta Pohjois-Viroon. Sitä varten tarvittiinkin jo hieman järeämpi peräkärry. Sellainen pienen jalasmökin kokoinen. Kärry saatiin ja kantoapuakin, ja apinan raivolla pikkuruinen kavereista koostuva muuttoporukka kantoi painavia vaatekaappeja ja muita mööpeleitä jalasmökkiin.

Tämä ei ole enää meidän

Vaatekaappi lähtee kohti Võsua

Kimmo sitten viemään huonekaluja Võsulle ja minä inventoimaan Otepäällä astioita ja muuta sälää, jonka katsoimme tarpeelliseksi ottaa Beresjestä mukaamme. Paluumatkalla Võsulta Otepäälle Kimmon Jeepistä putoaa pakoputki tielle ja jarrutkin alkavat kenkkuilla. Auto pitäisi katsastaa, mutta sitä ennen täytyy Kostja-ihmemiehen tehdä taikoja autolle.

Minun autoni menee kuin ihmeen kaupalla läpi katsastuksen. Pian kuitenkin selviää että sen jarrupalat ovat mallia olemattomat ja pienikin jarrutus nostattaa korviin sattuvan ratisevan ja rahisevan pahaenteisen äänen. Aikaa ei ollut jarruja korjata sillä lähipäivinä oli Võsulle tulossa asiakkaita ja niinpä minä ajelin läpi valtakunnan ensin etelästä pohjoiseen ja sitten pohjoisesta etelään käytännöllisesti katsoen ilman jarruja. Nooh, moottorijarrutuksellakin pääsee pitkälle ja onhan käsijarrukin keksitty. Oli se silti aika hurjaa menoa mutta ehjänä pääsin perille.

Jossain vaiheessa tätä rumbaa meni minulla selkä jumiin, mutta ei auttanut itku markkinoilla. Kevätsiivous oli silti Võsulla saatava tehdyksi. Mutta ei hätiä mitiä, sillä hädässä ystävä tunnetaan. Sain avukseni Nuori Herra Rummukaisen sekä sen aina yhtä avuliaan Mamman.

Rummu vartioi taloa ja pihaa samalla kun sen Mamma auttoi minua siivoamaan asiakastiloja lattiasta kattoon. Puhdasta tuli ja Võsun suomalaismartat olivat tyytyväisiä kättensä jälkeen. Ja tulivat sitten asiakkaatkin. Jotka sivumennen sanottuna tykkäsivät kovasti paikasta.

Nuori Herra Rummukainen nuuskii merituulta

Rummu valvoo ja huolehtii turvallisuudestamme

Võsulla oli ihanan kesäistä ja lämmintä. Iltaisin kuvailimme porukalla auringonlaskua Võsun rannalla ja päivisin minä ajelin käsijarrua pumpaten lähiseutukunnilla valokuvaamassa kevään ja kesän merkkejä samalla kun asiakkaat viilettivät polkupyörillä pitkin Lahemaan kauniita maisemia ja komeita rantoja.

Merenneidon pyrstö Võsun rannalla auringonlaskun aikaan


Auringonlasku ja meren silkkiä
Kun olin palannut Võsulta Otepäälle oli aika lähteä Suomeen - ensin Turkuun ja sitten Helsinkiin. Kimmo luennoi kansainvälisestä markkinoinnista Turun yliopistossa ja minä tapailin sillä aikaa vanhoja kavereita.

Kokonaisuudessaan matka oli valtavan antoisa. Se oli mieluisa ja tunteita nostattava ja henkisesti hieman kuluttavakin. Hyvien opiskelukaverien kanssa vietettiin iltaa Aurajoen rannalla riemuiten kohtaamisesta pitkän ajan jälkeen. Helsingissä Kimmolla oli asiakaspalaveri ja minä vietin aikaa Äidin luona. Ja se taas oli ihanaa ja pohjattoman surullista yht'aikaa.

Helsingistä palattiin Otepäälle Võsun kautta. Vietiin avaimet Remppamies-Marekille, joka on nyt aloittanut  keittiörempan yhdessä Võsun talon kortteereista. Sieltä sitten kipinkapin Otepäälle, jonne tuli seuraavana päivänä asiakkaita. Ja veljenikin saapui tänne autoaan hakemaan. Jonka oli tuonut korjattavaksi viikko takaperin, samaan aikaan kun minä olin Võsulla. Siinäkin oli omat kierteensä ja veljen auton hajonneen vaihdelaatikon tilalle jouduttiin uusi hakemaan aina Latviasta asti - lähempää kuin ei löytynyt.

Asiakkaiden ja veljen lähdettyä saapui Otepäälle rakas ystäväni OnuKoo, jonka kanssa teimme parin päivän aikana kattavan puutarhakauppa- ja taimistokierroksen joka kaarsi Kanepin ja Tarton kautta aina Latvian Baltezersille asti. Minä ostin viisi isoa pylvästuijaa, joiden sijoituspaikka on Võsun pihamaa. Tarkoituksena tehdä näkösuoja lähinaapuriin.

Ja näin olemme päässeet eiliseen, jolloin OnuKoo lähti kotia kohti ja minä jäin istuttamaan hankkimiani parvekekukkia kymmeniin ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Valmista tuli!

Parvikekausi on nyt virallisesti aloitettu

Ja tänään on siis ensimmäinen päivä jolloin ei ole ketään tulossa tai menossa. Paitsi Kimmo, joka lähti hetki sitten kiinteistövälittäjän kanssa Rajan talollemme, joka on nyt seuraava myyntikohde.

Taidan minäkin lähteä pihalle jatkamaan keskeneräisiä pihatöitä. Ruoho leikattiin eilen ensimmäistä kertaa ja nyt olisi tarkoitus sukeltaa marjapensaiden alle kiskomaan loppuja rikkaruohoja, joihin ruohonleikkuri ei yltänyt.

Huomenna sitten lähden Võsulle istuttamaan pylvästuijia.

Että tällaista täällä, heippa ja hengissä ollaan. Hymyssä suin.










sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lahemaan kansallispuisto - lepoa sielulle ja silmälle

Talvi jatkuu raikkaana, mutta minä katson jo kohti kevättä ja kesää. Ja kohti Lahemaan kansallispuistoa ja siellä, meren rannalla sijaitsevaa pikkuruista Võsua. Ja siellä sijaitsevaa taloamme, Tarvaspeata, jota aiemmin myös Huvikummuksi kutsuttiin. Joka myös ensi kesänä on valmis vastaanottamaan vieraita läheltä ja kaukaa. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä! Vaikkapa lähettämällä minulle sähköpostia: tiina.linkama (ät) villaottilia piste ee.

Tarvaspea talvipuvussaan - sijainti: Võsu, pieni kauppala meren ääressä, n. 70 km Tallinnasta

Meillä kävi Otepään Villa Ottiliassa menneellä viikolla mukava reipas pariskunta Portugalista. He tuntuivat saaneen viikon vierailunsa aikana Viro-kärpäsen pureman ja niinpä minä heille kertomaan Võsun talostamme ja Lahemaasta ja kaikesta siitä mitä Lahemaalla on tarjota. Ikäänkuin seuraavana matkakohteena. Ensin Etelä-Viro ja Otepää. Ja sitten Pohjois-Viro ja Lahemaa ja Võsu.

Asiakkaat kuuntelivat kiinnostuneina. Kuviakin näytin heille, mutta huomasin samalla, että minulla ei ole yhtään kattavaa Võsu- ja Lahemaa -kuvakansiota, joten lupasin sellaisen tehdä ja laittaa heille linkin sähköpostissa myöhempää tutkimista varten.

Nyt se on tehty. Yhden päivän kävin läpi valokuva-arkistojani ja hain kuvia, jotka riittävän monipuolisesti esittelisivät tätä luonnonkaunista suurta aluetta, joka sisältää niin monenlaista. On ihania hiekkarantoja, on meri, on valtavia raikkaita mäntymetsiä. On putouksia, jokia, lampia. Mahtavia suoalueita, hyvine pitkospuineen. Pyöräilyteitä, jotka mutkittelevat pohjoisrannikon niemiä ja lahtia. Ja kuvia katsoessani tuli itsellekin kova kaipuu Võsulle ja Lahemaalle.

Lahemaa on Viron vanhin ja laajin kansallisupuisto. Sen nimi kääntyy suomeksi "lahtien maa", ja todellakin, pohjoisranta mutkittelee Lahemaalla muodostaen useita mielenkiintoisia niemiä ja niiden väliin asettuvia suloisia lahdenpoukamia. On Jumindan ja Loksan ja Käsmun niemet ja niiden pohjukoissa olevat suojaisat lahdet, niistä kauneimpana Võsun kolme kilometriä pitkä luonnon hiekkaranta. Kokonaisuudessaan Lahemaan kansallispuisto käsittää 72 500 ha, josta maata on 47 410 ha ja merta 25 090 ha.

Võsun hiekkarantaa ilta-auringossa

Suomenlahden rannat tarjoavat lepoa niin sielulle kuin silmille


Lahemaan rannikko koostuu pienistä niemistä ja suojaisista lahdenpoukamista

Lahemaa on täynnä kulttuuria ja muistoja jotka kattavat koko Viron historian. Meren läheisyys ja komeat mäntymetsät tarjosivat laivanrakennukselle oivat puitteet. Kalastus ja merenkulku olivat perinteisiä elinkeinoja. Suomen läheisyys antoi mahdollisuuden kauppaankin, jos myös salakuljetukseen.

Historialliset kylät, kuten Käsmu, Vergi, Altja ja Viinistu ovat  eläviä muistomerkkejä merenkulun kulta-ajoilta. Käsmusta löytyy myös merenkulkua esittelevä museo, Altjasta taas vanhoja perinteiseen kalastajakylien tapaan rakennettuja olkikattoisia taloja ja kievari. Vergissä on moderni uusi vierasvenesatama. Ja Viinistussa, viinan salakuljettajien kotipaikassa on korkeatasoinen ravintola ja taidemuseo.

Altjan kalastajakylän historiallisia venevajoja
Viinistussa on taidemuseo sekä korkeatasoinen ravintola

Balttisaksan aikana Lahemaan upeisiin maisemiin syntyi useita aateliskartanoita, joista monia on kunnostettu ja avattu uudelleen vierailijoiden tutustua. Kuuluisimmat näistä ovat Palmse, Sagadi ja Vihula, kaikki alta 20 kilometrin päässä Võsulta.

Palmsen kunnostettu kartano on auki vierailijoille vuoden ympäri
Lahemaan kansallispuisto perustettiin vuonna 1971 ja se ei ollut vain Viron ensimmäinen kansallispuisto, vaan se oli ensimmäinen laatuaan koko suuressa Neuvostoliitossa, johon Viro vielä tuolloin kuului. Kansallispuistona Lahemaan metsät säilyivät koskemattomina läpi neuvostovuosien ja ovat yhä harvinaislaatuinen suojelukohde jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Suurissa metsissä asustaa  monipuolinen eläimistö, johon kuuluvat mm. villisiat, hirvet, maakarhut, ilvekset ja ketut.

Löytyy neuvostovuosilta silti jäänteitä, jotka ovat erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoisia. Jumindasta ja Suurpealta löytyy hylättyjä vanhoja sotilastukikohtia, Rutjasta vanha sotilaslentokenttä, muutamia mainitakseni.

Koiramme Latte takanaan kummitusmainen vanha neuvostoaikainen rannikkovartioasema

Võsu, tuo meidän oma kylämme, on sijainniltaan erinomainen Lahemaahan tutustumiseen. Võsu on ollut perinteinen lomakohde jo tsaarin ajoilta, jolloin venäläinen aristokratia ja tallinnalainen intelligentsia vietti leppoisia kesäpäiviä sen merellisissä huvilamaisemissa. Vanhoja villoja ja historiallisia ravintoloita on vuosien saatossa kadonnut, mutta siitä huolimatta Võsu on idyllisyydessään vertaansa vailla. Talvella se nukkuu ruususen untaan, mutta kesällä se täyttyy lomailijoista, rantaelämän nauttijoista ja retkeilijöistä, jotka leppoisan tai puuhakkaan päivän päätteeksi nauttivat iltapaa tai kahvikupposta Võsun monissa kesäravintoloissa ja -kahviloissa.


Võsun pääkatu on idyllinen


Päivän päätteeksi maistuu kannullinen sangriaa kauniilla terassilla
 Ja siellä - ja voin tämän sanoa sanottavammin liioittelematta - Võsun kauneimmassa kohdassa, meren välittömässä tuntumassa sijaitsee myös Tarvaspea-talomme. Joka odottaa Sinua kokemaan Võsun taika ja Lahemaan kauneus. Tervetuloa! 


PS. Melkein jo unohtui, vaan ei sittenkään. Ohessa linkki kuviin, jotka esittelevät Lahemaata ja Võsua ja sen ympäristöä kaikkina vuodenaikoina. Ja se tässä: Lahemaa ja Võsu. Albumissa on tällä hetkellä 53 kuvaa, mutta jos yhtään itseäni tunnen, sinne tulee vielä lähiaikoina lisää... sillä näytettävää on!


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Latte kertoo: Ravintoketju

Hojo hojo ja ters kaikki kaverit,

minä taas, Latte, tässä, teidän tähtikirjeenvaihtajanne. Hyvä että joku tässä perheessä muistaa blogikansaakin. Äiskä kun vaan nyprää jotain käsitöitä ja touhottaa muuta toisarvoista ja Iskä on hautautunut tietokoneensa uumeniin. Ja useimmiten kun yritän ottaa osaa Johtokunnan aktiviteetteihin saan vastaukseksi aika tylysti: "Ei nyt, Latte, langat menee sekaisin." (Äiskä) Tai: "Äläpä nyt häiritse, kun teen työtä." (Iskä)

Pöh. Koita siinä sitten pitää jotain älykästä keskustelua yllä. No, yleensä saan Johtokuntaan kuitenkin liikettä aikaiseksi kun käyn kähveltämässä likapyykistä sukan jota kanniskelen ympäri asuntoa, kuin voitonlippua. Siinä sitten mennään hetken hippaa ympäri torpan.

Mutta nyt otsikkoon! Päätin tänään kertoa teille ravintoketjusta. Miksikö? No siksi että Äiskä sai taannoin kummityttönsä tyttäreltä valokuvahaasteen, jonka nimi oli juuri tuo samainen ravintoketju.

Äiskä sitten pohtimaan ravintoketjua monelta eri kantilta. Onhan niitä tulkintoja asiasta, yksi on Wikipedian:

Ravintoketju kuvaa aineen ja energian kulkua trofiatasolta toiselle eliöyhteisössä. Todellisuudessa ravintoketju on lähes aina yksinkertaistus todellisesta tilanteesta, koska eliöt käyttävät ravinnokseen useita eri lajeja. Paremmin aineen ja energian kulkua kuvaa ravintoverkko.

En aina ymmärrä miksi ihmiset tekevät asioista niin hankalia ymmärtää. En tosiaan tiedä mikä on trofiataso, eikä sivumennen sanottuna paljon kiinnosta. Mutta sen tiedän miten aine ja energia kulkee eläinyhteisössä.

Yksinkertainen ravintoketju:

Johtokunta menee Tarton eläintarvikekauppaan ja tuo kotiin säkillisen nappuloita. Nappulat siirtyvät pienissä erissä säkistä kuppiin ja minä huitaisen ne sitten naamariin. Nappulat palautuvat ajan myötä sitten takaisin luontoon, hieman muuttuneessa muodossa. Eikä siitä sen enempää.

Se parempi ravintoketju:

Jos te olisitte vetäneet kitaanne erinäköisiä ruskeita pöppänöitä koko elämänne niin tietäisitte, että ne alkavat ajan myötä tympiä. Vaikka niihin lisättäisiin mukaan ns. kyytipoikaa eli lihaa tai maksapasteijaa tai verilettuja, mitkä sinällään ovat kaikki ihan jees ravintoa ja siksi nam. Niinpä onkin täysin luonnollista, että aina kun vain tilaisuuden saan, yritän monipuolistaa ruokavaliotani ns. luonnon antimilla. Luonnon antimiin lasketaan salaattipuolelta lähinnä ruoho, mitä laidunnan kyllä mielelläni. Lihapuolelta löytyy sitten jo enemmän valikoimaa alkaen hiiristä ja myyristä ja naapurin kissasta jatkuen sitten isompaan riistaan kuten jänikset, villisiat ja valkohäntäpeurat. Ei niin että olisin edellä mainituista saanut kiinni ensimmäistäkään, mutta voi pojat, niitä metsästäessä kyllä aine ja energia kulkevat vinhasti - yllä mainittuun Wikipedian määritelmään palatakseni.

Koska kaikissa hyvissä tieteellisissä esityksissä käytetään apuna kuvitusta ja kaavioita niin havainnollistanpa asiaani minäkin. Kyseinen opetuksellinen kuvasarja on kuvattu viime kuussa Võsulla, missä olimme viettämässä syyslomaamme.

Ja näin se lähtee:

Tästä se lähtee liikkeelle, korvat hörössä mennään ravintoa etsimään.


Vaaniminen on ihan olennainen osa ravintoketjua.

Noustaan kukkulalle tähystämään. Ja kas, saalista onkin näköpiirissä.

Siellä ne ovat - ihanat lintupaistit - ja eikun perään

Hei hei tipuset, Iso Paha Susi tulee...

Voihan räkä, lähtee karkuun!

Tule takaisin!!!



Siellä ne ovat, höyhenpyrstöt, niin lähellä mutta niin kaukana. Pahus!

No ei sitten. Lähdetään kotiin ja palataan siihen yksinkertaisempaan ravintoketjuun.  Mitäs tänään olisi kupissa tarjolla?

Näin siis toimii omatoiminen ravintoketju. Se hauskempi.

Jostain kumman syystä näistä minun saalistusreissuistani ei tule kiitosta. Enemmän menee aina huudon puolelle.Niinkuin nyt tässäkin tapauksessa. Kurkku suorana Johtokunta karjui rantatörmällä että ei EI EI.

Sama juttu peurametsälle lähtiessäni. Kuten pari päivää sitten. Minkä minä sille voin että peurat eivät juokse nätisti ympyrää 50 metrin säteellä. Ne juoksevat kauas, ja mitä voi koira muuta tehdä kuin mennä perässä. Kun sitten palaan niin Johtokunnan naamat ovat kiukusta harmaat ja suut ovat tiukasti mutrussa. "Minne sinä karkasit!!!" ne motkottavat. Kun en minä karannut minnekään. Yritin vain monipuolistaa ruokavaliotani ja toteuttaa Luonnon Suurta Ravintoketjua.

Kuten sanottua, ihmiset ovat joskus niiiiin yksioikoisia. Ja näihin sanoihin päätän tämän esitykseni.

Kiitän mielenkiinnostanne.

Latte, ravintoprofessori Luojan armosta

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Sateessa suhailua

Lienee blogin lukijoille selvinnyt, että viime ajat ovat olleet aikamoista haipakkaa, kun olemme kiitäneet Otepään Villa Ottilian ja Võsun Tarvaspean väliä. Milloin yhdessä, milloin erikseen. Välillä on toinen meistä ollut Otepäällä asiakkaita hoitamassa ja toinen putsannut ja puleerannut Tarvaspeata, parhaan osaamisensa ja voimiensa mukaan.

Minä palasin eilen Otepäälle ja tänään Kimmo lähti puolestaan kohti Võsua. Että tällaista matkalaukkuelämää meillä. Mutta yrittäjän on yritettävä, ja yrityksen puutteesta meitä ei voi moittia!

Võsu-päivistä sen verran tässä yhteydessä että ilmat olivat koko kolmiviikkoisen oleskeluni ajan mitä parhaimmat, aurinko paistoi ja taivas oli useimmiten Suomen lipun sininen. Rannalle en kuitenkaan koskaan päässyt, en aurinkoa ottamaan. Illalla sentään vaeltelin hiekkasärkillä ja nautin auringonlaskun hiljaisista hetkistä.

Sadepäivät osuivat matkapäiviin, niin meno- kuin paluumatkaan (ja juhannusaattoon, mutta sehän kuuluu asiaan). Ei ajelu sateessa ole hullumpaa, vaikka pelkäänkin vesiliirtoa.

Se miksi pidän sadesäistä johtuu tietenkin siitä, että sadesäällä saa aikas hienoja kuvia jos uskaltaa kameran sateeseen viedä. Kosteus pukee maiseman salaperäiseen asuun - hieman nostalgiseen ja surumieliseen, mutta myös yhtä lailla runolliseen ja unenomaiseen vaippaan. Värit ja ääriviivat pehmenevät ja maailma näyttää jotenkin tavallista herttaisemmalta.

Tämän sanottuani arvaattekin, että pysähdyin monen monta kertaa sadesään runoutta kuvaamaan. Kun nopeimmillani olen hurauttanut 230 kilometrin pätkän aikaan 2h49min, meni aikaa nyt tuplasti enemmän.

Tässä menomatkan kuvia matkalta Otepää - Võsu:










Nyt kotiin palattuani alan hiljalleen käymään läpi Võsu-viikkojen kuvasaalista ja saattaapa hyvinkin olla, että tänne ilmestyy vielä kuva poikineen Tarvaspeasta ja Võsun rannasta, muista lähiseudun kohteista puhumattakaan.

Siihen asti, kauniita kesäpäiviä toivotellen (yllä olevista sateisista kuvista huolimatta)!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ja kuudessa päivässä he loivat aidan

Olemme olleet puuhakkaita. Ja saaneet aikaan aidan Tarvaspeahan (ent. Huvikumpu, katso edell. viesti). Kuusi päivää se otti. Apuna meillä oli kolmen päivän ajan työteliäs Jussi kera Tytti-vaimonsa. Kolme viimeistä päivää väkersimme aitaa itse.

Nyt se seisoo ylväänä Tarvaspean merenpuolisella sivulla ja odottaa paria porttia ollakseen täydellinen.

On se vaan hieno tunne kun saa jotain aikaan! Ja pidemmittä puheitta aitakuviin.

Mutta ennen kuvia vielä julkisesti vielä lämpimät kiitokset Jussille ja Tytille ainutlaatuisesta avusta. Ilman teitä ei tätä olisi syntynyt. KIITOS!


 Materiaali saapunut. Aidantolpat ovat kyllästettyjä, laudat raakalautaa


 Aidantolppaa syntyy


 Nyt tolpat ovat jo linjassa, mutta korkeus on vielä väärä

Jussi ja Kimmo irrottavat vanhaa tolppaa
 Sitten vedetään linjoja

 Ensimmäiset laudat ovat kiinnitetyt

 Tiina alkaa maalausurakan


 Kimmo-parka joutuu viimeistelemään vaikeat paikat, joihin Tiina ei yllä tai taivu

 Otamme käyttöön uuden tekniikan: maalaamme laudat ensin ja sitten vasta kiinnitämme ne tolppiin.


 Nyt on jo suurin osa aitaa valmiina


 Ja kuuden päivän kuluttua Kimmo kiinnittää viimeistä lautaa!


Hei me tehtiin se! Tai ainakin vietiin homma loppuun. Sillä Jussihan teki varmasti sen kaikkein kovimman työn noiden tolppien takomisessa maahan.

Võsun talolla on vihdoin nimi: Tarvaspea

Tämä on viikon varmaan ykkösuutinen - noh, voisi se olla kakkosuutinenkin, riippuu arvostuksista. Olemme vihdoin saaneet nimettyä Võsun talomme, joka tähän asti on kulkenut työnimellä: Huvikumpu. Olen koko ajan sanonut että Huvikumpu on vain väliaikainen nimi - se olisi muuten hyvä, mutta viittaa liikaa Peppi-aiheiseen teemataloon, ja sitähän talomme ei ole.

Ratkaisu on tehty. Olemme kaikkien nimikilpailujen ja pähkäilyjen jälkeen päätyneet nimeen Tarvaspea. 

Ja kerronpa miksi.

Ensinnäkin talo on tyyliltään kansallisromanttinen kuten Espoossa sijaitseva Tarvaspää, jossa sijaitsee Akseli Gallen-Kallelan taidekoti. Myös meidän Tarvaspeahan tulee jonain päivänä vaihtuvia taidenäyttelyitä ja sen yläkerran torniin tulee minulle maalausateljee. Siis on Tarvaspää Suomessa ja Tarvaspea Virossa. Kansallisromantiikkaa ja taidetta upeassa ympäristössä meren rannalla molemmissa kohteissa. Sillä erotuksella että Espoossa ei voi yöpyä, mutta Võsun Tarvaspealla voi.

Tarvaspea on myös virolaisille helppo nimi. Läheisen Rakveren linnan pihalla seisoo myyttinen Tarvas eli valtava härkä. Joten Tarvaspea on selkokielellä Härän pää.

Otepää ja Tarvaspea. Otepäällä karhut symbolina, Tarvaspealla myyttinen suuri härkä.

Nimi on helppo myös kääntää (selitykseksi) muillekin kielille. Ruotsiksi sei voisi olla Oxenhufvud ja englanniksi Oxhead.

Maiskutelkaa nimeä suussanne. Miltäs kuullostaa? Kysyy taide- ja majatalo Tarvaspean emäntä.


Tervetuloa siis Tarvaspealle.. Ja saa sen lausua reilusti Tarvaspää jos tuo pea tuntuu vaikealta suomalaisen suuhun.Samaa se tarkoittaa.

Ja lopusi pieni mainos:

Elokuulle ja miksei myös syyskuulle löytyy tilaa Tarvaspean talossamme. Vain heinäkuu on täysin varattu. Huoneistoja on neljä, joista kolme majoittaa neljä henkeä, yksi on kahden hengen asunto. Siispä laita varausta tai kyselyjä tulemaan osoitteeseen: reservation@villaottilia piste ee

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Võsun viehätysvoimaa

Ilta on taas laskeutunut iki-ihanalle Võsun lahdelle. Ja mieli on rauhaisa. Vaikka viime päivät ovat sisältäneetkin monenmoista puuhastusta.

Aitaa kaatuu ja uutta syntyy, mutta siitä ovat vastuussa Kimmo ja ystävämme Jussi. Miehet ovatkin
koko päivän paiskoneet töitä hartiavoimin. Minä puolestani ajelin pariinkin kertaan Rakvereen vieden ja tuoden Jussin Tytti-vaimoa ja perheen autoa Rakvereen huoltoon. Jotain hyödykästä olen siis minäkin tehnyt.

Mutta, kuten jo sanoin, näin illan tullen on mieli rauhaisa, eikä vähiten Võsun ihmeellisen taikapiirin ansiosta. Kun täällä vaan on niin kertakaikkisen hienoa ja kaunista. Jopa viime päivien hieman epävakaisissa säissä. Jotenkin juuri illat ovat niitä kaikkein seesteisempiä hetkiä päivässä.

Eilen ehdimme koko porukka ajella Loksan niemellä, vierailla Turbuneemessä, Pärispealla, Suurpealla ja Käsmussa, kaikki luonnonkauniita kohteita lähellä Võsua. Tänään kävimme Tytin kanssa Rakveren ohella Karepassa ja Altjassa. Ihmetteleimme unikkopeltoja ja Karepan satoja ellei tuhansia joutsenia.

Viikon verran on täällä tarkoitus puuhastaa ja parantaa taloa sisältä ja ulkoa ja sitten aukeavat taas ovet asiakkaille.

Kuten olen kertonut Võsulla sijaitseva majoitusliikkeemme on varattuna koko heinäkuun, mutta elokuussa on tilaa kyllä vielä hyvin. Jos innostut, ota yhteyttä: reservation@villaottilia piste ee. Samasta sähköpostiosoitteesta voit tiedustella tietenkin myös Villa Ottilian tilannetta Otepäällä.

Lisäkuvia  (joskin vuoden vanhoja - tästä talo on vain parantunut niin sisältä kuin ulkoa) löytyy vaikkapa täältä: Võsun talomme esittelyssä

Ja tämä mainospuheista, siirryn kuviin, jotka ovat vain lyhykäisiä tunnelmia viime päiviltä. Mutta ehkä antavat jälleen käsitystä siitä, mitä minä kutsun Võsun viehkoksi viehätysvoimaksi.


 Aallonmurtaja Pärispealla


 Hanhi Pärispealla


 Auringonlaskun aikaan Võsun kotirannalta


 Võsun rantaa pelastuslaitokselle päin


 Aaltojen leikkiä Võsun rannalla. Takana näkyy Käsmun niemi


 Kivistä rantaa Suurpealla

 Isäntä ja koirat Võsun rantasärkillä ilta-auringon aikaan


 Kaksi joutsenta Võsun rantavesissä


 Meidän kotirantamme


Pilvimuodostumia Võsun rannalla


 Kultasade kukkii Tarvaspea-talomme pihalla


 Pelloilla on uskomattoman komeaa kukkaloistoa



 Unikkoja levittäytyneinä niityille

Huikeaa väriloistoa

Tällaista se siis on - Võsun ja Lahemaan viehätysvoima. Koko lailla vastustamatonta, vai mitä?