Edellisessä osassa kerroin miten olin lähtenyt aamuvarhaisella Rondan vanhaan kaupunkiin, ja mitä olin siellä nähnyt ja kokenut. Jos historia kiinnostaa, suosittelen perehtymistä tähän lukuun. (Pääset edelliseen tarinaan helposti, tämän tarinan lopusta: klikkaat vain kommenttien jälkeen ilmestyvää kohtaa: vanhempi viesi.)
Koska olin varannut vain yhden yön majoituksen, täytyi minun palata takaisin kämpille ennen kello kahtatoista. Noutaa tavarani ja poistua. Aikaa bussin lähtöön eli paluuseen Costalle oli kuitenkin vielä useita tunteja. Ne käytin sekalaisesti.
Ensimmäiseksi palasin vielä kerran El Tajo -rotkon reunamille, paseolle, jossa olin jo viettänyt aiemmin aikaa. Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja leiriydyin penkille. Tunsin oloni tyytyväiseksi, kylläiseksi, ainakin henkisesti. Nyt minulla ei ollut kiire mihinkään. Piti vain ehtiä jossain vaiheessa viimeiseen bussiin johon minulla oli lippu ostettu etukäteen.
 |
| Vielä kerran istahdan paseon penkeille. Pyydän ohikulkijaa ottamaan kuvan minusta. Sen ainoan tältä retkeltä. |
 |
| Paseo on hiljainen, maisemat aina yhtä hienot |
 |
| Paseon virallinen nimi on Paseo de los Ingleses. |
Minulla oli aikaa katsella miten väki vaelteli paseolla. Viereiseen penkkiin asettui jossain vaiheessa mies jolla oli mukanaan vanhan ajan transistoriradio, josta hän kuunteli mitä ilmeisimmin suoraa lähetystä jalkapallo-ottelusta. Sanomalehteä samalla lukien. Seuranaan pieni terrieri, joka ei ollut niinkään kiinnostunut ottelusta, vaan enemmänkin minusta.
 |
| Jokainen viettää iltapäivää haluamallaan tavalla. |
Aikani istuskeltuani palailen minäkin kaupunkiin. Kuljen vielä kerran tivolialueen läpi ja näen runsaasti lapsia pukeutuneina naamiaispukuihin tai hienoihin leninkeihin. On lauantai ja festivaaliaika, joten mikä ettei.
 |
| Tivolin väkimäärä lisääntyy |
 |
| Miten ihanaa olla prinsessa yhden päivän ajan, kruunu tai tiara päässään. |
 |
| Nuoria lainvalvojia |
Kello kulkee verkkaan. Alan siirtyä kohti El Mercadilloa eli uutta kaupunkia ja siellä linja-autoasemaa.
Mutta aikaa on runsaasti. Minun pitäisi päästä käymään wc:ssä ja kun aikaa on vielä reilusti, istahdan hetkeksi pienen ravintolan ulkoterassille, tilaan juomaa ja käyn Hotelli Helpotuksessa.
Ravintola on pieni, perheyritys, ja koska on lauantai, heillä on erikoistarjous: kolme ateriaa sopuhintaan. Se on kirjoitettu pienelle liitutaululle.
Tarjoilija, yksi perheen miehistä, tuo minulle juotavani ja yrittää viritellä keskustelua vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Hänen sydämellinen hymynsä ja kohteliaisuutensa kuitenkin ylittävät kaikki kielimuurit.
Pian keittiöstä tulee kokki, topakka naishenkilö essussa sekä paikan tarjoilijatar nauttimaan hetkeksi ulkoilmasta ja auringonpaisteesta. Mekin jaamme muutaman sanan. Rouvat hymyilevät minulle aurinkoisesti.
Päätän tutkia hieman tarkemmin liitutaulun viestiä ja olen ymmärtävinäni että siinä kerrotaan kolmen ruokalajin: paellan, vasikan medaljonkien, jäätelön sekä lasillisen sangriaa kustantavan vain 10 euroa. Tartun tarjoukseen.
Minut ohjataan ravintolan sisätiloihin, joissa ei vielä olekaan muita ruokailijoita. Heitä kyllä tulee ajan myötä. Tarjoilija kertoo minulle laajasti perheestään, joista kaikki ovat töissä ravintolassa. Ja tämän jälkeen minulle esitellään perheenjäsenet henkilökohtaiseti, henkilö toisensa jälkeen. Eteeni tuodaan suvun nuorin, vasta muutaman päivän vanha lapsonen vaunuissa, ja vanhin kokki, vanha herra käy myös minua tervehtimässä. Yhteistä kieltä ei aina ole, mutta kaikki tulee selväksi.
 |
| Alkuruokana paellaa. Annos on iso ja riittäisi jo sellaisenaan. |
 |
| Pääruokana kolme vasikanmedaljonkia kera sangrian |
Olin kokenut päivää aiemmin yksinäisyyttä Rondassa. Nyt äkkiä minut oli ympäröinyt ihana lämmin suku, joista jokainen oli minusta kiinnostunut. Kuka olin, mistä tulin? Ja onko heidän ruokansa hyvää?
Aika kuluu hyvässä seurassa niin nopeasti, että äkkiä huomaan, että pian minulla on suorastaan kiire linja-autoasemalle. Hyvästelen ihastuttavan perheen ja he jäävät heiluttelemaan minulle ovelta kun lähden puolijuoksua linja-autoasemalle.
Ehdin bussiin ja olen, paitsi täynnä hyvää ruokaa, täynnä lämpimiä ajatuksia.
Ronda oli niin paljon enemmän kuin olisin osannut toivoa. Se oli maisemia, se oli tunnelmia ja historiaa. Ajatuksia herättäviä näkymiä. Hieman yksinäisyyttä, paljon pohdittavaa. Ja lopuksi, se oli tämän ravintolaperheen lämminhenkinen syleily, rakastettava ja ikimuistoinen.
Kiitos Ronda! Palaan luoksesi vielä uudelleen, olen siitä melko varma.
6 kommenttia:
Tuosta kommunikaatiosta, lämmöstä, odottamattomista kohtaamisista ja ystävällisyydestä: ihmisillä on yleensä aika hyvä vaisto siitä, mikä vastaantulija on ihmisiään. Matkalaistamme jonkin verran tuntien ja fiilikset aavistaen voisin kuvitella, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa...
Voi kuinka ihania kohtaamisia! Nuo on niin parasta reissussa, ja antaa sen hyvän mielen pitkäksi aikaa jälkikäteenkin. Ja nuo maisemat... eikä vähäisimpänä ruoka, olet syönyt kyllä todella edullisesti kunnon ravintolaruoan!
Menu del dia! Nälkäisen matkailijan pelastus. Madridissa tarjoilija läjäytti pöytään pullollisen punaviiniä ja sanoi tuovansa toisen pullon tarvittaessa...oli hilpeä lounas!
Ronda on yksi niitä harvoja paikkoja, joissa voisi kuvitella käyvänsä useampaankin kertaan.
Jaana
Ihana kertomus ihanasta kohtelusta. Olispa täälläkin yhtä sydämellistä menoa!
Lämmin tunnelma tarttuu mieleen. Ehkäpä myös Tiina pelasti ravintolaväen päivän :) Rohkea ja avoin yksinmatkailija kohtaa ehkä paremmin ihmisiä kuin se, joka turvautuu mieluisaan ja hyvään seuraan...
Tästä tuli niin hyvä mieli. Ensin ihana kuvat sinusta ja sitten tuo sydämellinen perhekohtaaminen. Ja tietty maittava ateria.
Lähetä kommentti