Erään matkan anatomia, osa 40: Lähtö Rondasta - sydän lämpimänä sykkien

Tarina jatkuu. Olemme yhä lauantaissa 9.3.2019 kuten tarinan osassa 39.

Edellisessä osassa kerroin miten olin lähtenyt aamuvarhaisella Rondan vanhaan kaupunkiin, ja mitä olin siellä nähnyt ja kokenut. Jos historia kiinnostaa, suosittelen perehtymistä tähän lukuun. (Pääset edelliseen tarinaan helposti, tämän tarinan lopusta: klikkaat vain kommenttien jälkeen ilmestyvää kohtaa: vanhempi viesi.)

Koska olin varannut vain yhden yön majoituksen, täytyi minun palata takaisin kämpille ennen kello kahtatoista. Noutaa tavarani ja poistua. Aikaa bussin lähtöön eli paluuseen Costalle oli kuitenkin vielä useita tunteja. Ne käytin sekalaisesti.

Ensimmäiseksi palasin vielä kerran El Tajo -rotkon reunamille, paseolle, jossa olin jo viettänyt aiemmin aikaa. Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja leiriydyin penkille. Tunsin oloni tyytyväiseksi, kylläiseksi, ainakin henkisesti. Nyt minulla ei ollut kiire mihinkään. Piti vain ehtiä jossain vaiheessa viimeiseen bussiin johon minulla oli lippu ostettu etukäteen.

Vielä kerran istahdan paseon penkeille. Pyydän ohikulkijaa ottamaan kuvan minusta. Sen ainoan tältä retkeltä.

Paseo on hiljainen, maisemat aina yhtä hienot

Paseon virallinen nimi on Paseo de los Ingleses. 

Minulla oli aikaa katsella miten väki vaelteli paseolla. Viereiseen penkkiin asettui jossain vaiheessa mies jolla oli mukanaan vanhan ajan transistoriradio, josta hän kuunteli mitä ilmeisimmin suoraa lähetystä jalkapallo-ottelusta. Sanomalehteä samalla lukien. Seuranaan pieni terrieri, joka ei ollut niinkään kiinnostunut ottelusta, vaan enemmänkin minusta.

Jokainen viettää iltapäivää haluamallaan tavalla.

Aikani istuskeltuani palailen minäkin kaupunkiin. Kuljen vielä kerran tivolialueen läpi ja näen runsaasti lapsia pukeutuneina naamiaispukuihin tai hienoihin leninkeihin. On lauantai ja festivaaliaika, joten mikä ettei.

Tivolin väkimäärä lisääntyy 

Miten ihanaa olla prinsessa yhden päivän ajan, kruunu tai tiara päässään.

Nuoria lainvalvojia

Kello kulkee verkkaan. Alan siirtyä kohti El Mercadilloa eli uutta kaupunkia ja siellä linja-autoasemaa.

Mutta aikaa on runsaasti. Minun pitäisi päästä käymään wc:ssä ja kun aikaa on vielä reilusti, istahdan hetkeksi pienen ravintolan ulkoterassille, tilaan juomaa ja käyn Hotelli Helpotuksessa.

Ravintola on pieni, perheyritys, ja koska on lauantai, heillä on erikoistarjous: kolme ateriaa sopuhintaan. Se on kirjoitettu pienelle liitutaululle.

Tarjoilija, yksi perheen miehistä, tuo minulle juotavani ja yrittää viritellä keskustelua vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Hänen sydämellinen hymynsä ja kohteliaisuutensa kuitenkin ylittävät kaikki kielimuurit.

Pian keittiöstä tulee kokki, topakka naishenkilö essussa sekä paikan tarjoilijatar nauttimaan hetkeksi ulkoilmasta ja auringonpaisteesta. Mekin jaamme muutaman sanan. Rouvat hymyilevät minulle aurinkoisesti.

Päätän tutkia hieman tarkemmin liitutaulun viestiä ja olen ymmärtävinäni että siinä kerrotaan kolmen ruokalajin: paellan, vasikan medaljonkien, jäätelön sekä lasillisen sangriaa kustantavan vain 10 euroa. Tartun tarjoukseen.

Minut ohjataan ravintolan sisätiloihin, joissa ei vielä olekaan muita ruokailijoita. Heitä kyllä tulee ajan myötä. Tarjoilija kertoo minulle laajasti perheestään, joista kaikki ovat töissä ravintolassa. Ja tämän jälkeen minulle esitellään perheenjäsenet henkilökohtaiseti, henkilö toisensa jälkeen. Eteeni tuodaan suvun nuorin, vasta muutaman päivän vanha lapsonen vaunuissa, ja vanhin kokki, vanha herra käy myös minua tervehtimässä. Yhteistä kieltä ei aina ole, mutta kaikki tulee selväksi.

Alkuruokana paellaa. Annos on iso  ja riittäisi jo sellaisenaan.

Pääruokana kolme vasikanmedaljonkia kera sangrian

Olin kokenut päivää aiemmin yksinäisyyttä Rondassa. Nyt äkkiä minut oli ympäröinyt ihana lämmin suku, joista jokainen oli minusta kiinnostunut. Kuka olin, mistä tulin? Ja onko heidän ruokansa hyvää?

Aika kuluu hyvässä seurassa niin nopeasti, että äkkiä huomaan, että pian minulla on suorastaan kiire linja-autoasemalle. Hyvästelen ihastuttavan perheen ja he jäävät heiluttelemaan minulle ovelta kun lähden puolijuoksua linja-autoasemalle.

Ehdin bussiin ja olen, paitsi täynnä hyvää ruokaa, täynnä lämpimiä ajatuksia.

Ronda oli niin paljon enemmän kuin olisin osannut toivoa. Se oli maisemia, se oli tunnelmia ja historiaa. Ajatuksia herättäviä näkymiä. Hieman yksinäisyyttä, paljon pohdittavaa. Ja lopuksi, se oli tämän ravintolaperheen lämminhenkinen syleily, rakastettava ja ikimuistoinen.

Kiitos Ronda! Palaan luoksesi vielä uudelleen, olen siitä melko varma.

Erään matkan anatomia, osa 39: La Ciudad - Rondan vanha kaupunki

Matkakertomus jatkuu. Olemme nyt 19. matkapäivässä, päivämäärä on lauantai 9.3.2019. Ja paikka yhä Ronda.

---

Herään aamulla Air BnB -kämpiltäni virkistyneenä ja hyväntuulisena. Eilisen päivän takaraivossa vellonut melankolia tuntuu olevan kuin pois pyyhitty, samaan tapaan kuin eiliset uhkaavat sadepilvet ovat yön aikana tehneet tilaa kirkkaan siniselle aamutaivaalle.

Nopeasti peseydyn ja pukeudun ja lähden etsimään kahvilaa, joka olisi varhain auki. Löydänkin sellaisen ja muiden aamuvirkkujen ja aamun ensimmäisten töihin menijöiden kanssa juon kupposen kuumaa ja syön yhden sämpylän. Uhkun tutkimusmatkailijan energiaa ja intoa. Tänään lähden valloittamaan tähän asti minulle tutkimatonta territoriota: Rondan vanhaa kaupunkia eli La Ciudadia.

Reitti on selvä. Ensin Puente Nuevo -sillalle ja siitä yli. Edellisiltana olin ajatellut jo lähteväni sinne, mutta hipihiljaiset ja pimeähköt kadut saivat minun toisiin ajatuksiin. Tänään ei pimeydestä ole tietoakaan; vaikka aamu on vielä varhainen, aurinko paistelee kirkkaalta taivaalta. Ilma on vielä hieman kirpeä, kuten se tapaa olla korkeissa vuoristokaupungeissa, mutta se vain virkistää ja antaa töppösille lisävauhtia.

Ylitän Puente Nuevon ja huomaan että varhaisessa ajankohdassa on todellakin etunsa: tuntuu että olen ainoa kulkija koko vanhassa kaupungissa. Saan kulkea useamman tunnin tyhjillä kaduilla, tutustua ihastuttaviin aukioihin ja medinan muureihin ilman ihmismassoja. Toisaalta myös kaikki museot ovat kiinni ja kaupunkia jo pitkän tovin kierreltyäni alkavat ensimmäiset kahvilat vasta availla oviaan; tuoleja ja pöytiä nostellaan katukivetyksille ja A-tauluja asetellaan ravitsemusliikkeiden ovien eteen.

La Ciudad on, kuten niin monet Andalusian vuorikaupungeista, valkea kaupunki

Kapeita kujia ja patioita

Olen lähtenyt liikkeelle aikaisin ja saan vaeltaa kaupungissa liki yksin

Ohellani näen suurella vanhan kaupungin aukiolla vain yhden jakeluauton, ihmisiä en ainuttakaan

Rondan vanhempi historia on yhtä kuin La Ciudadin historia. Kaupungissa ovat vaikuttaneet keltit, (n. 500 eaa) jotka kutsuivat sitä Arundaksi. Heitä seurasivat foinikialaiset ja visigootit, mutta varsinainen kaupungin historia alkaa Julius Caesarin ajoista, jolloin kaupunki sai kaupunkioikeudet. Roomalaiset rakensivat kaupungin ympärille mahtavat muurit, joista on nykyisin vain pieniä rippeitä jäljellä.

Vuonna 713 Ronda siirtyi arabien haltuun ja sai nimekseen Hisn Ar-Rundah (Rundah'n linnake) ja se pysyi islamilaisena kaupunkina aina vuoteen 1485, vaikka vuosisatojen kuluessa eri berberihallitsijat siitä keskenään kinasivat ja vuoroin sitä valloittivat.

Maurien hallitsemat reilut 700 vuotta ovatkin jättäneet eniten arkkitehtuurillisia ominaispiirteitä kaupunkiin, vaikka reconquistan aikaan useimpien rakennusten julkisivuja uudistettiin sopimaan niiden uusiin kristillisiin tehtäviin. Ainoana selkeänä vanhana maurilaisena rakennuksena voidaan pitää nyttemmin museoitua arabialaista hammamia, islamilaista versioita roomalaisista kylpylöistä.

Rondassa uskotaan olleen aikanaan kaikkiaan 7-8 eri moskeijaa, mutta yksikään niistä ei ole säilynyt meidän päiviimme. Vain yksi minareetti on jätetty jäljelle: San Sebastianin kirkon yhteydessä oleva torni, joka muutettiin kirkon kellotorniksi kun moskeijasta rekonstruoitiin katolinen kirkko.

Ainoa säilynyt minareetti joka palvelee nyt  San Sebastianin kirkon kellotornina

Rondan vanha kaupunki on historiallisuudessaan, hiljaisuudessaan ja kauneudessaan sadunomainen. Valkeiden talojen reunustamien mutkittelevien kujien ja ns. pääkadun hienojen rakennusten ja komeiden kirkkojen ohella täältä löytyy myös rauhallisia puistikoita, appelsiinipuita ja puiden tuottamia varjopaikkoja, joille varmasti on kysyntää päivän jatkuvasti lämmetessä.

Vehreä puisto tarjoaa varjopaikkoja vanhan kaupungin keskellä

Appelsiinipuita ja vehreä keskusaukio

Jokaiselta kulmalta tuntuu aukeavan aina uusi kiinnostava maisema

Olen kierrellyt vanhaa kaupunkia jo pitkään, kun tulen sen itäisimmälle reunalle ja löydän sieltä maurien medinan näkyvimmät ja parhaiten säilyneet muurit. Ne on rakennettu vuoren reunamalle ja yhdessä korkean pudotuksen kanssa ne ovat aikanaan muodostaneet erinomaisen puolustuksen kaupungille.

Vanhan medinan muuria

Vanha mukulakivitie vie medinan portille

Suojamuurit on rakennettu jyrkänteen reunalle

Muureilta näkyy yli koko kaupungin

Maisemaa muureilta alas katsottaessa

Moriskojen synkeä ja pitkälti vaiettu historia

Perehtyessäni Rondan historiaan törmäsin myös termiin moriskot (suom. morisko, morisco, mourisco), jolla sanalla kutsuttiin muslimeita, jotka kääntyivät reconquistan aikaan katoliseen uskoon. Sana sai pian halventavan merkityksen.

Maurien hallintoaika, niin Rondassa kuten kaikkialla Andalusiassa, oli melko rauhallista uskontojen rinnakkaiselon aikaa. Kristityt ja juutalaiset olivat vähemmistönä, mutta heitä ei systemaattisesti vainottu.

Espanjan inkvisitiolaitos muutti tilanteen täysin. Vuoden 1492 jälkeen - kun Granada viimeisenä muslimien tukikohtana Iberian niemimaalla antautui - muslimien ja juutalaisten asema kävi hankalaksi. Heille tarjottiin kahta vaihtoehtoa: joko muuttaa pois koko Iberian niemimaalta ilman omaisuuttaan tai kääntyä kristinuskoon. Monet kääntyivätkin, ainakin pintapuolisesti, saadakseen pitää omaisuutensa. Salassa he saattoivat kuitenkin jatkaa islamistisia rituaaleja ja riittejä.

Moriskojen asema heikkeni jatkuvasti; katoliset fanaatikot epäilivät heitä yhä enenevissä määrin epäisänmaallisuudesta ja vainosivat heitä systemaattisesti. Monet moriskot lähtivätkin pakoon vainoja vuorille ja Ronda tarjosi heille yhden tällaisen pakopaikan.

Kauan ei Rondakaan tarjonnut moriskoille turvaa. Vuonna 1566 Filip II sääti lain, jolla kiellettiin arabian käyttö niin puheessa kuin teksteissä kaikkialla valtakunnassa. Lisäksi moriskojen tuli pitää kotiensa ovet avoimina aina perjantaisin, jotta oikeauskoiset saattoivat tarkistaa, ettei kotien muurien sisällä harrastettu islamin perjantairukouksia. Moriskoille lisättiin uusia rankkoja veroja. Ja heidät velvoitettiin kantamaan päähineissään sinistä puolikuuta merkkinä kastistaan. Liikkuminen ilman tätä merkkiä merkitsi välitöntä kuolemantuomiota.

Jatkuvasti kehnoutuneet olot nostivat moriskoissa kapinamielialaa ja he nousivat vastarintaan eri puolilla Andalusiaa. Näin myös Rondassa, missä kapinaa johti Al-Fihrey -niminen moriskopäällikkö. Lupaavan alun jälkeen Filip II:n joukot kuitenkin saivat nujerrettua kapinalliset. Sillä seurauksella että Filip II:n määräyksen mukaan tuli Rondan moriskot hävittää viimeiseen mieheen ja naiseen ja lapseen. Näin kävi. Ne muutamat jotka selvisivät verilöylystä myytiin orjiksi.

Moriskojen historiasta voi lukea lisää vaikkapa The Guardian-lehden artikkelista eli tästä.

Hotellin kyltissä viihtyvät sopusoinnussa Daavidin tähti, risti ja puolikuu. Aina ei ole näin ollut.

Katoliset kirkot, kuten Iglesia del Spiritu Santo ovat korvanneet moskeijat

Kirkontorni nousee yli asuintalojen kattojen

Kirkon fasadi Rondassa

Nunnapatsas vanhan kaupungin keskustassa. Lieneekö takana luoastari, sitä en tiedä.

Katolinen usko näkyy kaikkialla

Päiväni Rondan vanhan kaupungissa on ollut arvatenkin antoisa. Mutta reippainkaan tutkimusmatkailija ei jaksa ikuisuuksia liikkua ilman pientä tankkausta. Löydän vanhan kaupungin itäreunalta viehättävän ravintolan jonka terassi katsoo suoraan vanhan medinan muureille. Tilaan kahvin, ja vasta istuessani alas huomaan, miten väsynyt olenkaan, tai ainakin jalkani ovat. On siis aika hetki vain nauttia näkymistä ja vahvasta kahvista.

Kahvila jonka terassilta aukeaa näkymät vanhaan medinaan

Koristeellinen lyhty kahvilan terassilla

Kuuma vahva kahvi piristää kummasti 

Kahvin juotuani olen jo riittävän virkistynyt aloittaakseni paluumatkan kohti Puento Nuevoa ja kämppääni. Kello 12.00 on aika luovuttaa huone pois.

Kun saavun Ponte Nuevolle, suorastaan hätkähdän ihmispaljoutta. Turistit ovat jälleen aloittaneet eestaas haahoilun sillalla. Hetkeksi vanhan kaupungin hiljaisuudessa olin heidät tyystin unohtanut.

Eestaas eestaas koko päivän kulkee turistien lauma pitkin siltaa

Tähän on hyvä hetkeksi lopettaa tämä kertomus tällä erää. Mutta tarinahan jatkuu...

Pysykää kuulolla.

Erään matkan anatomia, osa 38: El Mercadillo - kaupunkilaisten Ronda

Tähän asti tapahtunutta: Tiina on lähtenyt 8.3. aamuvarhain Fuengirolasta bussikyydillä Rondan kukkulakaupunkiin. Hän on ihaillut maisemia bussista ja kokenut huikaistumista kaupunkiin saavuttuaan. Mutta yhtä lailla hän on kokenut outoa melankoliaa, yksinäisyyttä ja väsymystä. On matkan 18. päivä ja ehkä kaikki reissaaminen alkaa kantaa nyt veroaan niin henkisesti kuin fyysisesti. Ehkä mielentilaan vaikuttaa väsymyksen ohella Granadassa hankittu flunssa. Tai ehkä yksinäisyydentunnetta korostaa se pakahduttava fakta, että Ronda on kuin luotu romanttisille hetkille. Yksin on aika hankalaa olla romanttinen. Aiemmin ei yksinäisyys ole haitannut, nyt se tuntuu... yksinäiseltä.

----

Aamupäivän kanjonilla ja sitä reunustavalla paseolla eli kävelykadulla kuljeskeltuani palaan kämpilleni. Olen vuokrannut seuraavaksi yöksi yhden huoneen Air BnB -palvelun kautta. Kämpän sijainti on ihanteellinen, se on lähellä El Tajoa ja Puente Nuevo -siltaa.  Asunto sijaitsee kauniin villan sivurakennuksessa ja sinne on yksityinen sisäänkäynti. Ja mikä parasta, se on edullinen.

Isäntäväen oma villa ja sen sivurakennus sijaitsevat muurien ympäröimällä kauniilla kulmatontilla

Minun asunnolle mennään tuosta nurkan takaa, koirankopin ja päätalon välistä. Oma sisäänkäynti.

Huone on pieni mutta täyttää tarkoituksensa

Pieni kirjoituspöytä ja keittiönurkkaus joita en tarvinnut. Eniten arvostin omaa sisäänkäyntiä.

Levättyäni pienen tovin lähden uudelleen ulos. Suuntaan vielä kerran El Tajo -kanjonin reunamille ja istuskelen hetken  penkeillä ja imen itseeni näitä huikeita maisemia. Sen jälkeen jatkan matkaa Puente Nuevon sillalle ja sen edessä olevalle keskusaukiolle.

Saavuin Rondaan aamuvarhaisella. Muutamassa tunnissa oli turistien määrä lisääntynyt merkittävästi. Busseja tulee ja menee ja ihmisiä hoopoilee siltaa eestaas. Minäkin käyn ottamassa vielä muutaman kuvan sillalta ja lähden sitten uuteen kaupunkiin eli sinne, missä varsinainen rondalainen kaupunkielämä tapahtuu. Olen päättänyt varmistua siitä että minulla on huomiseksi olemassa bussilippu paluuseen. Jostain olin lukenut että viimeiset Rondasta lähtevät bussit saattavat helposti olla loppuunmyytyjä.

Näihin näkymiin ei silmä väsy.

Puente Nuevolta näkyy myös Puente Viejo eli vanha silta. Se kuvassa lähellä oikeaa reunaa.

Päivän mittaan turistien määrä vain kasvaa. Voin vain kuvitella sitä kuhinaa kun sesonki on kunnolla päässyt käyntiin.

Lähden siis taivaltamaan ns. uuteen kaupunkiin eli El Tajon jakamaan uudempaan Rondaan jota myös El Mercadilloksi kutsutaan ja siellä linja-autoasemalle. Ilokseni huomaan että turistit jäävät nopeasti taakse. Puente Nuevo ja Rondan härkataisteluareena lienevät ne hunaja-ansat jotka houkuttelevat pöriseviä turisteja luokseen. Vain aniharva jaksaa kiinnostua uudesta kaupungista, joka puolestaan kuhisee ihan normaalia arkielämää. On katukahviloita, tapas-baareja, kauppoja arkeen ja juhlaan.

Uutta kaupunkia jossa tavalliset rondalaiset elävät ja toimittavat asioitaan.

Kahviloita ja asiakkaita

Kurkin eksoottisten kauppojen sisätiloihin. Täällä myynnissä ilmakuivattua kinkkua ja viinejä.

Monta possua

Ja lopputuote possusta

Tomaatit eivät ole elintarvikekaupan vaan ravintolan sisäänvetoartikkeleita

Punahilkka ja susi. Olisin mielelläni nähnyt mitä tapahtuu kun kammesta vääntää.

Ihmistyyppejä - näinkö espanjalaiset näkevät itsensä?

8.3. on Kansainvälinen naistenpäivä. Ja matkallani kohtaan naisten kulkueen, iloisen, tanssivan ja äänekkään. Eturivin nuoret naiset kantavat isoa banderollia ja rytmikkäästi huutelevat megafoneihin. Loppukulkue - monilla hassut peruukit tai pellenvaatteet - tanssii perässä. Hyvän aatteen vuoksi asetun kadun reunamalle ja kun kulkue ohittaa minut nostan käteni nyrkkiin kansainväliseen siskojen tervehdykseen. Ryhmä riehaantuu ja tervehtää minua tanssien ja hyppien. Minulle tulee hetkeksi lämmin olo.

Kun tulen linja-autoasemalle huomaan, että lippukassa onkin kiinni. Ja nyt seuraakin Rondan matkailuvinkkini: jos tulet bussilla Rondaan, osta heti saapuessasi paluulippu. Sillä lippukassa suljetaan sen jälkeen ja se avautuu seuraavan kerran vasta kun seuraava bussi on kaupungista lähdössä.

Menen kuluttamaan aikaa linja-autoaseman kahvilaan. Se on hyvin simppeli ja riisuttu kahvila jossa ei ole ainuttakaan asiakasta. Tilaan kahvin ja asetun nurkkapöytään. Sieltä on hyvä tarkkailla kuinka  tauolla oleva bussikuski yrittää liehitellä kahvilanpitäjää. Ikiaikaista kissa-ja-hiiri -leikkiä, jonka säännöt molemmat tuntevat hyvin. Kahvilanpitäjän paksu, käheä ja kiusoitteleva nauru täyttää pienen kuppilan ja linja-autokuski jatkaa pörhistelyään ja keekoiluaan miten parhaiten taitaa.

Tunnin kuluttua lippuluukku aukeaa. Odotusaula on siinä vaiheessa jo täynnä asiakkaita, jotka ovat huolissaan siitä mahtuvatko bussiin. Odotan vuoroani rauhassa ja kiittelen itseäni, että näin olen välttänyt tämän huolen ja vaivan huomiselta.

Lipun saatuani palaan takaisin alas kanjonille. Vietän aikaa pääkadun viereisessä puistikoissa kulkien ja ihaillen kukkivia magnolioita. Helmikuu on kuulemma Rondassa mantelipuiden kukinta-aika. Maaliskuussa ovat vuorossa iki-ihanat magnoliat.

Andalusia viettää helmikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin karnevaaliaikaa, eikä Ronda tee tästä poikkeusta. Yhteen osaan isoa puistikkoa viritellään tivolia. Päivällä siellä on vielä hiljaista mutta illan tullen alkavat lapsiasiakkaat ja heidän vanhempansa täyttää karusellit ja törmäysautoradat ja muodostavat jonoja vohvelikioskeille.

Magnoliat kukkivat

Tivoli on juuri saapunut kaupunkiin - vielä asiakkaista uupuu

Päivän mittaan pienet asiakkaat löytävät tivolin - nuorilla pojilla synkronoitu tanssiesitys menoillaan

Ja sitten laskeutuu ilta. Pääkadun yläpuolelle syttyvät karnevaalista kertovat valot. Toisessa puistossa on jokin tapahtuma, jonka luonteesta en tunnu saavan selvää. Onko kyse naistenpäivän illanvietosta vai jostain muusta? Jälleen alan tuntea itseni auttamattoman ulkopuoliseksi. Ja poistun paikalta.

Valot kertovat karnevaaliajasta

Karnevaaliteltta

Poistun huvilateltasta ja suuntaan askeleeni Puente Nuevolle ajatuksenani tutustua vanhaan kaupunkiin näin illan tullen.  Silta on valaistu hienosti ja turistit ovat sieltä jo kadonneet, kuka minnekin.

Kuljen jonkin matkaa vanhan kaupungin mukulakivikatuja ja mitä pidemmälle kuljen, sitä hiljaisempi kaupunki on. Olen täällä aivan yksin.  Päätän palata takaisin ja siirtää perehtymisen La Ciudadiin huomiseen. Huomaan olevani myös nälkäinen. En ole koko päivänä syönyt mitään. Lähden etsimään ruokapaikkaa.

Puente Nuevo on komea iltavalaistuksessa

Lähden vanhaan kaupunkiin mutta totean sen typötyhjäksi

Ei ketään missään. Päätän palata takaisin.

Löydän sillankupeesta, vanhan kaupungin puolelta, ravintolan jonka ulkoterassilla istuu kolme miestä. Ja heidän houkuttamina suuntaan ravintolaan sisälle - se on ainakin auki. Kaikki muu vanhassa kaupungissa näyttää olevan suljettua.

Ja saavun äänien täyttämään herttaiseen ja tupaten täyteen pakattuun tapas-viiniravintolaan. Paljon ihmisiä, paikallisia, ja iloinen puheensorina ja hyvä tunnelma. Löydän itselleni oman pienen pöydän ja tilaan muutaman tapaksen sekä lasin viiniä.

Pienestä pöydästäni sitten seurailen elämää ravintolassa, hyväntuulisten tarjoilijoiden puikkelehdintaa ahtaissa tiloissa isojen tarjottimien kanssa. Tapakset ovat hyviä ja viini erinomaista. Ronda onkin kuulu viiniperinteestään, jolla on juurensa aina Rooman aikoihin asti.

Vaikka tarjoilijat ovat ystävällisiä minulle ja ruoka hyvää, ulkopuolisuuden tunne minussa vain kasvaa. Kaikki muut ovat osa isompaa seuruetta, vain minä yksin.

Siksi onkin sitä suuremmalla syyllä sydäntä lämmittävää kun poistuessani pääviinuri huhuilee minulle tiskin takaa ja heiluttaa iloisesti hyvästeiksi. Minäkin hymyilen hänelle.

Yksi ravintola on vanhalla puolen auki ja kolme miestä istuvat ravintolan terassilla

Ravintola täynnä illastajia

Tilaan muutaman tapaksen - tässä anjovista ja juustoa sekä camembert'ia ja hilloa

Lähtiessäni pääviinuri huhuilee minulle ja kun katson häntä, hän heiluttaa. Se lämmittää mieltä. En sentään ole aivan läpinäkymätön tai olematon.

Enää ei illasta ole jäljellä kuin kävely kämpille ja petiin kupsahtaminen. Olen kävellyt paljon, mutta en tunne itseäni fyysisesti väsyneeksi. Hieman vain melankoliseksi.

Ehkä huomenna on parempi päivä?