Kyse on siis noin kuukauden mittaisesta reissusta, jonka aikana kävin Suomessa, Espanjassa, Englannissa ja Latviassa. Espanjassa meni kolmisen viikkoa ja Englannissa viikko. Noin summittaisesti laskettuna.
Juttu jäi viime vuonna kesken, kun äkkiä omat kevätkiireet puskivat päälle. Sitten tulikin jo kesä ja tuntui hassulta kertoa miltä lämpö tuntui maaliskuussa. Ja matkakuvatkin tuntuivat menettäneen hehkunsa, kun niitä katsoi kesäkuun kirkkaudessa.
Vuosi siis mennyt, mutta tarina jatkuu siitä mihin se jäi. Ja se jäi Granadaan, missä ihastelin arabiarkkitehtuuria ja josta toin mukanani tuliaisina flunssan.
Päivän jaksoin Benalmádenan kortteerissani levätä, uskollinen lämpöpatteri, nuori herra Rummukainen kainalossani. Päivällä sentään hieman vaeltelin Parque Palomassa ja piirtää raapustelin luonnosvihkoseeni sen näkymiä. Itsekseni naureskelin että on köökkitaiteilijoita ja toritaiteilijoita, mutta minustapa oli tulossa puistotaiteilija.
 |
| Nuori herra Rummukainen pitää minulle seuraa |
Kauaa en kuitenkaan malttanut flunssaani potea. Vaan seuraavana aamuna jatkoin omatoimimatkailuani ja suuntasin kohti Rondaa, josta olin kuullut paljon ja hyvää. Se on yksi Andalusian suosituimmista päiväkohteista. Eikä vähiten upeiden näkymiensä vuoksi.
Minä olin kuitenkin päättänyt viettää Rondassa aikaa pidempään kuin tuon yhden päivän. Arvelin - ja oikein arvelinkin - että päivä olisi liian lyhyt aika tutustua paikkaan pintaraapaisua syvemmältä. Varasin siis AirBnB:n kautta itselleni pienen asunnon läheltä vanhaa kaupunkia ja sinne vievää ikonista siltaa: Puente Nuevoa ja hyppäsin bussiin.
Ennen kuin sukellan Rondan hurjiin maisemiin ja historiaan kerron kuitenkin muutamaisen sanan tiestä, joka Rondaan vie. Se on legendaarinen monin tavoin.
Jos tarkkoja ollaan, niin Rondaan vie nykyisin monta eri tietä, ja useimmat niistä ovat ymmärtääkseni visuaalisesti vaikuttavia. Málagasta pääsee Rondaan parhaiten autolla tai bussilla (A-357 -tie), välimatkaa on n. 100 km. Pohjoisesta ja lännestä tultaessa voi hyödyntää myös junaa, mutta minä tulin etelästä eli Costa de Solilta ja nousin bussiin Fuengirolassa, josta matka jatkui ensin Marbellaan ja sieltä mutkitellen läpi vuoristojen (AP-7 ja A-397 -tiet) aina vain ylemmäksi kohti Rondan historiallista vuorikaupunkia.
Maisemat tämän vanhan Gibraltarilta alkavan reitin varrella ovat sanalla sanoen hurmaavat. Tie mutkittelee ja puikkelehtii vuorien keskellä Sierra de las Nievesin luonnonpuiston länsireunamilla. Moni saattaa kokea ajomatkan pelottavaksikin, mutta esimerkiksi moottoripyöräilijät ovat ottaneet sen yhdeksi lempireiteikseen koko Andalusiassa. Ja onhan tietä parannettu ja metallisia kaiteitakin lisätty moniin paikkoihin. Ja pienenä lohdutuksena: vuoristossa ei enää vaani hurjien Tempranillo-bandiittien (esp. bandoleros) joukkioita, jotka 1800-luvun alkupuolella tuottivat matkaajille ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Bussimatka kesti hieman yli 2 tuntia ja sitä liikennöi Avanza-bussiyhtiö. Lippu Fuengirolasta Rondaan maksoi vuosi sitten maaliskuussa 7 euroa. Se on pieni hinta upeasta näköala-ajelusta Andalusian komeimmissa maisemissa. Jo ajomatkan vuoksi kannattaa Rondaan lähteä - jos toki Ronda itsessään täytti kaikki toiveeni.
Tässä matkakuvia Rondan tieltä. Toivottavasti ne antavat edes jonkinlaista mielikuvaa mitä ajomatkalla on odotettavissa.
7 kommenttia:
No on jo tuossa ihmettelemistä kaikkine korkeuseroineen��loppuja kuvia odotellessa!
Voi, ihana kuulla taas sinusta/teistä! Jos saat inspiraation, kerro joskus, mitä tämänhetkiseen elämään kuuluu: onko talot pysyneet pystyssä ja oletteko terveinä ja notkeina. Onko majoitustoimintanne siis vielä toiminnassa. En toki matkaa suunnittele, mutta työnne on ollut aina niin kiehtovaa, jos lie yksi haaveammattini. Kevätkin taitaa olla siellä jo ihan hilkulla.
Mahtavat vuoristomaisemat! Odotan malttamatta jatkoa...
Jaana (Espanja-intoilija)
Pauliina S - hienoa että jaksat seurata. Ja kyllä niitä kuvia vielä tulee!
Sirkku - sydäntä lämmittää kommenttisi. Elämme yhä Otepäällä ja kaikki olisi muuten hyvin, mutta meidän rakas karvapoikamme Latte ei voi enää kovin hyvin. Hän sai jo monen monta kuukautta sitten kaksi mikroaivohalvausta, jotka alussa vaikuttivat todella pahoilta. Koiralta meni kävelykyky ja tasapaino ja ruokahalukin. Ei suostunut syömään ja laihtui luurangonlaihaksi.
Laskimme päiviä Poitsun elämässä, mutta jonkin taistelutahdon kautta Latte lopulta alkoi syödä, ensin vähän, ja sitten enemmänkin. Elävä katse ei sen silmistä ollut koskaan sammunut, ja olimme todella iloisia siitä, että se sittenkin jaksaa taistella elämän puolesta.
Paljon hankaluuksia nuo aivohalvaukset ovat silti tehneet vanhan koiran aivoille. Hänestä on tullut hieman dementikko ja sitä myöten epävarmempi ja pelokkaampi.
Siksi teimme päätöksen, että suljimme Villa Ottilian. Ajattelimme antaa Lattelle tilaisuuden elää omassa kodissa ilman pelottavia vieraita.
Latte on siis yhä elossa, ja aika reipaskin, vaikka kaikenlaisia vanhuudenongelmia silti on ollut ja kuukausien aikana lisääntynyt.
Meille siis ei viime vuosi ole ollut kovinkaan tuottoisa, ei ainakaan hotellin kautta. Onneksi pystymme tekemään myös muita töitä, tietokoneella.
Eli tässä lyhykäisyydessä viimeaikaisia kuulumisia. Elämme yhä Latten tahdissa. Ja jonain päivänä, kun Lattelta loppuu energia tassuista, teemme päätöksemme siitä miten siitä jatketaan. Täällä, siellä vai vaikkapa Andaluciassa. Mikään ei ole varmaa ja ovet kaikkialle avoinna - ainakin omassa mielessä.
Jaana (Espanjan intoilija) - lupaan että juttua tulee, tai ainakin kuvia! Kiva kuulla että innokkaita lukijoita on kytiksellä.
Huikeita maisemia, ja tässä ollaan vasta matkalla!
Kiva, kiva! Matka jatkuu.
Lähetä kommentti