tiistai 10. maaliskuuta 2020

Erään matkan anatomia, osa 37: Ronda, taivaan ja maan välissä

Ronda.

Se on niin paljon, että on vaikea hahmottaa edes sanallisesti sitä. Ronda on nähtävyys, tietenkin. Se on elämys. Se on jopa tunnetila, hyvä ja haikea ja jollain lailla minulle jopa surumielinenkin. Se on silti samalla riemua ja huikaistumista ja se on mietteitä ja itseensä vajoamista tai ainakin itsetutkiskelua.

Miten osaan siitä kertoa? Yritän.

Faktaa:

Ronda on 36.000 tuhannen asukkaan kaupunki keskellä Serrania de Rondan vuoristoa. Sillä on pitkä historia, pidempi kuin monella muulla Andalusian kaupungilla. Joilla niilläkin historia alkaa jo ennen roomalaisia. Ronda lienee niitä vanhimpia; ensimmäiset asukkaat neoliittisen ajan jälkeen lienevät olleen kelttejä. Heitä seurasivat foinikialaiset, ja heitä taas roomalaiset. Kaupungin statuksen Ronda sai Julius Caesarin aikaan.

Ronda on jo pelkän sijaintinsa vuoksi nähtävyys. Se on pitkälti autenttinen, vuosisatoja ja vuosituhansia säilynyt kaupunki joka sijaitsee dramaattisen korkealla. 


Yli 100 metriä syvä El Tajo -rotko jakaa sen kahteen osaan: vanhaan kaupunkiin (La Ciudad) ja uuteen kaupunkiin (El Mercadillo), joka käsittää kaiken nykyaikaisen elämän. Näitä kahta osaa yhdistää kolme eri siltaa, joista kuuluisin on Puente Nuevo (uusi silta), joka on rakennettu 1700-luvulla. Tätä turistit tulevat katsomaan.

Joka päivä sadat ja tuhannet turistit vyöryvät kaupunkiin, useimmiten päiväretkelle ja tilausbusseilla. Purkautuvat yhdellä keskusaukiolla busseistaan. Kulkevat Puente Nuevolle ja ottavat kuvia. Seilailevat Puente Nuevon ympäristössä tunnin tai pari. Ja sitten palaavat sinne mistä tulivatkin. Kamerassa hienoja kuvia, totta kai. Kun Rondasta on kyse.



1700-luvulla rakennettu "uusi silta" jakaa kaupungin kahteen. 

El Tajon kanjoni tekee vaikutuksen

Vanha kaupunki alkaa sillan toiselta puolelta

Itse rakastan korkeuksia, en tiedä miksi, mutta tiedän että ne aiheuttavat minussa monenlaisia tunnetiloja: euforiaa, hilpeyttä, hiljaisuutta ja kunnioitusta. Ja siksi Ronda teki minuun niin suuren vaikutuksen, lähes tunnemyrskyn. 

Kuljin pitkin kanjoninreunaa, vanhaa paseota (Paseo de Ingles)  ja katsoin kaukaisuuteen. Välillä istahdin rotkonreunan kävelytien puistonpenkille ja vain olin. Katse kaukaisuuteen kohdistettuna. Ja se tuntui hyvältä. Ja se tuntui vapauttavalta. Ja se tuntui jotenkin yksinäiseltäkin. 

Maailma on niin kaunis ja suuri ja vaikuttava. Ja ihminen vain hiukkanen siinä kaikessa. Tunsin itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Ja minulla oli ikävä Kimmoa. Olisin niin halunnut jakaa nämä sekalaiset ja pakahduttavat tuntemukset hänen kanssaan.










Yritän ymmärtää melankoliaani. Olen ollut matkassa tässä vaiheessa 18 päivää. Useimpina päivinä liikkeessä. Ja useimmiten yksin. Ehkä vain matkaväsymys ottaa alaa.

Toisaalta, en ole yksin tuntemusteni kanssa. Ronda on kuuluisa siitä, että erilaiset kulttuurin, kirjallisuuden ja runouden hahmot ovat kokeneet siellä suuria tunteita. Heränneet eloon tai pohtineet elämän ja kuoleman aiheita.

Rainer Maria Rilke (1875 - 1926)

Tsekkiläis-itävaltalainen ja saksankielisen runouden suurin kokeileva lyyrikko saapui Rondaan vuonna 1912. Ennen sitä hän oli kokenut elämänsä suurimman henkisen ja eksistentiaalisen kriisin. Hän koki olevansa täydellisessä umpikujassa niin runoilijana kuin ihmisenä. Inspiraatiota hän oli hakenut pitkillä matkoilla eri puolille Eurooppaa. Mutta mitään ei syntynyt. Rilke oli umpikujassa.

Vasta Rondassa tapahtui jotain. Rondassa hän syttyi uuteen paloon ja kirjoitti eräät parhaista runoistaan, joista suurimman osan hän halusi elinaikanaan pitää salassa. Ne olivat liian intiimejä, liian lähellä sydäntä.




Orson Welles (1915 - 1985) ja Ernest Hemingway (1891 - 1961)

Kaksi amerikkalaista kulttuurivaikuttajaa ja macho-kulttuurin edustajaa, elokuvaohjaaja Orson Welles ja kirjailija Ernest Hemingway löysivät hekin Rondasta henkisen kotinsa. Ei varmastikaan vähiten Rondan ainutlaatuisen, ja Espanjan vanhimman, härkätaistelukoulun ja areenan kautta. 


Molemmat miehet jakoivat saman palavan intohimon tuohon makaaberiin ja testosteronin kiihottamaan elämän ja kuoleman balettiin. Orson Welles niin paljon että halusi tulla haudatuksi Rondaan. (Näin tapahtuikin - hänen tuhkansa tuotiin Rondaan pari vuotta kuoleman jälkeen ja ne sijoitettiin härkätaistelijatutun kotiperheen kaivoon.)


Muistoja Hemingwaysta löytyy monista paikoin Rondaa

Hemingway kirjoitti Rondasta: Ronda is famous for many things but one main attraction is for having the oldest bullfighting ring in Spain,  built in 1784.
Hemingway sijoitti härkätaisteluiden tematiikkaa myös romaaneihinsa. Fiesta: Ja aurinko nousee -teoksen yksi teemoista käsittelee rakkautta ja sitä maskuliinisuutta, joka kiteytyy vetreässä härkätaistelijassa. Espanjan sisällisodasta kertovassa teoksessaan Kenelle kellot soivat hän puolestaan kuvailee niitä kostotoimia, joita hävinnyt osapuoli joutui sodan jälkeen kokemaan. Rondassa oli pettureiksi koetut fasistit viskattu kanjoniin, kuten Hemingway romaanissaan kertoo.

Päivän hienoin hetki

Ronda siis herättää monenlaisia tunteita. Itselle yksi ensimmäisen päivän hienoimmista hetkistä oli näköalatasanteella kanjonin reunalla. Missä  huvimajan katoksen alla nainen soitti viulua; kaunis soljuva musiikki ja taustalla oleva maisema sulautuivat yhteen, nostivat ajatukset aivan uusiin sfääreihin.

Viulisti huimaavissa maisemissa - tuottaa tunnekuohua väsyneelle matkamiehelle

Huvipaviljonki kauempaa nähtynä

Päivä jatkui tästäkin eteenpäin. Mutta välillä vetäydyin kämpille hetkeksi lepäämään. Ja tässä taitaa ollakin juuri sopiva kohta laittaa tämä tarina hetkeksi poikki.

Jatkoa seuraa...

5 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Nuo testosteroniäijät tai itsensä hukanneet sikseen, mutta maisemat ovat mahtavat. El Tajon rotko suorastaan kunnioitusta herättävä, vaikka jääkin kymmenesosaan Montenegron Taran kanjonista (Кањон Таре). Jännää, että rakennettu samalla lailla kukkulan laelle kuin Italiassa, Perugia tai Orvieto. Puolustustapa tietenkin. Mutta edelleen: tuosta ei maisema paljon voi parantua.

PauliinaS kirjoitti...

Ihan hurjat mutta niin huimaavat maisemat! Itsellä pelkkä ajatus noista korkeuksista kieraisee mahanpohjaa, mutta tuo kaikki kokemasi muuten.... upeaa.... Niin lattealta kuin se kommenttina kuulostaakin

Marjattah kirjoitti...

Taas on hienoa päästä mukaan matkallesi! Juuri nyt nojatuolimatkailu tuntuukin hyvältä valinnalta. Vaikka kieltämättä tarinasi nostattaa matkakuumetta...

Nimetön kirjoitti...

Pitänee kaivaa omat Ronda-kuvat esiin. Tuli niin muistoja mieleen. Omaa matkapäiväkirjaa ei silloin tullut pidettyä, mutta nyt voin nauttia reissusta uudestaan tämän blogin avulla ❤

Jaana

Vallaton mummeli kirjoitti...

Oletpa ollut tuottelias! Nyt pääsee taas nautiskelemaan upeista kuvista ja sanataiturin mahtavasta tekstistä. Kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitä. Kerrassaan upeita kuvia! Ja matka jatkuu.