Kun toissa päivänä kiertelin Loksan ympäristössä törmäsin upeisiin maisemiin, ruusuihin ja kimmeltäviin ja syvänsinisiin rantavesiin. Mutta törmäsin myös outoihin neuvostoaikaisiin rakennuksiin, bunkkereihin ja pömpeleihin, joiden muinoisia tehtäviä saatoin vain arvella.
Oikein mielessäni harmittelin, ettei Kimmo ollut matkassa mukana, sillä Kimmo on kiinnostunut sotahistoriasta ja Kimmolle joku outo pömpeli avautuu aivan eri tavoin. Jo maaston muodosta mies osaa arvailla ja päätellä sotilaalllisesti strategisia kohteita ja vanhojen vallihautojen tai bunkkereiden sijainteja.
Kiltti vaimo kun olen (ja kameran muistikortissa kun oli tilaa) napsailin kuuliaisesti kuvia näistä ihmeellisistä rakennuksista ja ajattelin laittaa kuvia sitten yksityispostissa menemään. Mutta matka muuttui kilometri kilometriltä aina vain kiinnostavammaksi neukkunäkökulmaa ajatellen ja laitan kuvat nyt tänne uskoen, että ne saattavat kiinnostaa myös blogin lukijoita.
Nimittäin tuo lyhyehkö kierros Lahemaan luonnonsuojelualueella Loksan pohjoispuolisella niemellä oli aivan hurjan kiinnostava myös rakennusten ja rakennuskannan muuttumisen myötä.
Kun lähdin liikkeelle Loksasta kohti Viinistun vierasvenesatamaa ajelin superidyllisten kylien läpi. Turbuneeeme ja Viinistu koostuivat toinen toistaan suloisemmista pihapiireistä, jotka oli todella hyvin hoidettuja. Olisi voinut kuvitella olevansa vaikka Visbyssä (ne ruusut!) tai jossain ruotsalaisessa hyvinvoivassa pikkukylässä - ainoa että rakennuskanta oli tyypillisesti virolaista. Mutta pihapiirit olivat sieviä kuin Carl Larssonin tauluista lainattuja, nurmikot pieteetillä hoidettuja, pihalla tyylikkäistä koristeita kuten vaikka vanhat vankkurit täynnä kesäkukkia. Talojen ikkunat kiiltelivät puhtauttaan ja pienehköillä, kylki kyljessä olevilla tonteilla tuntui vallitsevan rauha ja järjestys.
Niemen kärjessä, Pärispealla, oli sitten jo hyvin vanhaa rakennuskantaa. Pihapiirit ja tontit olivat suuria, jotkut vain osittain hoidettuja ja tunnelma oli paljon arkaaisempaa, viehättävää toki.
Vanhoja aittoja Pärispealla, tien reunamilla.
Pihapiiriä Pärispealla.
Keinu Pärispean pihapiirissä
Pärispea on niemen kärjessä ja sieltä lähdin ajelemaan takaisin kohti Suurpeata ja Loksaa. Kapea tie mutkitteli lähellä rantaa, suurten mäntyjen keskellä. Tien poskessa näin hylätyn tiilirakennuksen, joka näytti selkeästi olevan neuvostoajalta. Päätin tutkia sitä lähemmin ja jätin auton tienposkeen. Tämä pysähdys vei minut aivan uskomattomiin maisemiin.
Rakennus lähellä tietä, joka antoi ensimmäisen vinkin siitä, että täällä on ollut jotain sotilaallista toimintaa
Outo bunkkeri. Näitä oli alueella useampia.
Tämä pysähdys oli kannaltani onnistunut sattuma. Kun olin kiertänyt sinänsä mitättömän tiilirakennuksen suuntasin kohti merta, jonka ääni kuului tielle asti. Ylitin kuivan kumpuilevan hiekkavyöhykkeen, joka kasvoi jäkälää ja mäntyjä. Hyvin samantyyppinen maisema kuin mitä löysimme aikanaan Hiiunmaalta.
Suuntasin siis hiekassa kohti merta jalkojani ripeästi liikutellen. Sillä hiekka kuhisi muurahaisia, jotka nopeasti lähtivät kiipeämään paljaita kinttujani pitkin. Ja ne pistivät, pirulaiset! Taisin olla näky kun yritin kumarrella kameran kanssa maan tasalle saadakseni jäkälät tähtäimeen, samalla ottaen nopeita steppiaskelia murkut jaloista karistaakseni.
Kun olin saanut ylitettyä muurahaisvyöhykkeen saavuin rannalle, joka palkitsi vaivani moninkertaisesti. Ihmeellisiä rantakasveja, vihreänsinisiä ruohoja, jotka toivat mieleen agavet ja muut eksoottiset kasvit aivan toisilta leveysasteilta. Meri möyrysi ja minä kuvasin.
Täältä jatkoin matkaani ja kuinka ollakaan tulin vielä isommalle neuvostoajan tukikohdalle. Aivan niemen kärjessä seisoo tyhjä suuri tiilirakennus joka on aikanaan valvonut merta ja siellä kulkijoita. Aloin vakuuttua siitä, että Loksa on ollut aikanaan yksi Viron suljettuja alueita.
Ja taas matka jatkuu, ja käy aina vain kiinnostavammaksi, suorastaan kummitusmaiseksi. Seuraava pysähdys neukkuajan muistomerkeillä on Suurpeassa, missä vaaleanpunainen rakennus seisoo tien poskessa. Sitä ihmettelemään ja kuvaamaan:
Olen jo jatkamassa matkaani kun huomaan kauempana suuria romahtaneita kasarmeja, lähden sinne.
Tämä on toinen suurista romahtaneista kasarmeista tai esikuntarakennuksista. Voin vain arvailla sen aiempaa käyttöä.
Tässä vaiheessa maisemat alkoivat käydä todella kummitusmaisiksi. Ajelin kapeita ja kuoppaisia teitä ja tulin talorykelmän kohdalle, joka oli kuin jostain Tarkovskin elokuvasta. Niin totaalista rappiota, vanhoja romahtaneita taloja, joiden pihalla monenlaista romua vuosikymmenten takaa, auton istuimia, lahoavia lautakasoja - ja niiden keskellä vuohia. Joku siis asuu täällä! En uskaltanut tässä kohtaa nousta autosta vaan kuvailin vuohia auton ikkunan läpi ja kuvista tuli epätarkkoja. Ehkä siihen vaikutti hienoinen hermostukseni - en todellakaan halunnut tavata tämän talon isäntää. Tässä kuitenin muutama kuva tästä alueesta, valitan niiden laatua.
Siis hieman erilaista maisemaa kuin Turbuneemen Carl Larsson-idylli.
Kotiin tultuani yritin googlailla Loksan neuvostoajasta, mutta tietoa oli aika vähän. Niinpä jätän tämän jutun tällaiseksi kuvaraportiksi. Juttelimme Kimmon kanssa puhelimessa, että mikäli hänellä aika ja kiinnostus riittää, kaivaa hän ehkä lisää tietoa tämän kuvasarjan taustaselvistykseksi: eli keitä ja koska on Loksan ympäristössä asunut ja mitä siellä ollaan tehty.
