Lahemaan kansallispuisto - lepoa sielulle ja silmälle

Talvi jatkuu raikkaana, mutta minä katson jo kohti kevättä ja kesää. Ja kohti Lahemaan kansallispuistoa ja siellä, meren rannalla sijaitsevaa pikkuruista Võsua. Ja siellä sijaitsevaa taloamme, Tarvaspeata, jota aiemmin myös Huvikummuksi kutsuttiin. Joka myös ensi kesänä on valmis vastaanottamaan vieraita läheltä ja kaukaa. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä! Vaikkapa lähettämällä minulle sähköpostia: tiina.linkama (ät) villaottilia piste ee.

Tarvaspea talvipuvussaan - sijainti: Võsu, pieni kauppala meren ääressä, n. 70 km Tallinnasta

Meillä kävi Otepään Villa Ottiliassa menneellä viikolla mukava reipas pariskunta Portugalista. He tuntuivat saaneen viikon vierailunsa aikana Viro-kärpäsen pureman ja niinpä minä heille kertomaan Võsun talostamme ja Lahemaasta ja kaikesta siitä mitä Lahemaalla on tarjota. Ikäänkuin seuraavana matkakohteena. Ensin Etelä-Viro ja Otepää. Ja sitten Pohjois-Viro ja Lahemaa ja Võsu.

Asiakkaat kuuntelivat kiinnostuneina. Kuviakin näytin heille, mutta huomasin samalla, että minulla ei ole yhtään kattavaa Võsu- ja Lahemaa -kuvakansiota, joten lupasin sellaisen tehdä ja laittaa heille linkin sähköpostissa myöhempää tutkimista varten.

Nyt se on tehty. Yhden päivän kävin läpi valokuva-arkistojani ja hain kuvia, jotka riittävän monipuolisesti esittelisivät tätä luonnonkaunista suurta aluetta, joka sisältää niin monenlaista. On ihania hiekkarantoja, on meri, on valtavia raikkaita mäntymetsiä. On putouksia, jokia, lampia. Mahtavia suoalueita, hyvine pitkospuineen. Pyöräilyteitä, jotka mutkittelevat pohjoisrannikon niemiä ja lahtia. Ja kuvia katsoessani tuli itsellekin kova kaipuu Võsulle ja Lahemaalle.

Lahemaa on Viron vanhin ja laajin kansallisupuisto. Sen nimi kääntyy suomeksi "lahtien maa", ja todellakin, pohjoisranta mutkittelee Lahemaalla muodostaen useita mielenkiintoisia niemiä ja niiden väliin asettuvia suloisia lahdenpoukamia. On Jumindan ja Loksan ja Käsmun niemet ja niiden pohjukoissa olevat suojaisat lahdet, niistä kauneimpana Võsun kolme kilometriä pitkä luonnon hiekkaranta. Kokonaisuudessaan Lahemaan kansallispuisto käsittää 72 500 ha, josta maata on 47 410 ha ja merta 25 090 ha.

Võsun hiekkarantaa ilta-auringossa

Suomenlahden rannat tarjoavat lepoa niin sielulle kuin silmille

Lahemaan rannikko koostuu pienistä niemistä ja suojaisista lahdenpoukamista

Lahemaa on täynnä kulttuuria ja muistoja jotka kattavat koko Viron historian. Meren läheisyys ja komeat mäntymetsät tarjosivat laivanrakennukselle oivat puitteet. Kalastus ja merenkulku olivat perinteisiä elinkeinoja. Suomen läheisyys antoi mahdollisuuden kauppaankin, jos myös salakuljetukseen.

Historialliset kylät, kuten Käsmu, Vergi, Altja ja Viinistu ovat  eläviä muistomerkkejä merenkulun kulta-ajoilta. Käsmusta löytyy myös merenkulkua esittelevä museo, Altjasta taas vanhoja perinteiseen kalastajakylien tapaan rakennettuja olkikattoisia taloja ja kievari. Vergissä on moderni uusi vierasvenesatama. Ja Viinistussa, viinan salakuljettajien kotipaikassa on korkeatasoinen ravintola ja taidemuseo.

Altjan kalastajakylän historiallisia venevajoja

Viinistussa on taidemuseo sekä korkeatasoinen ravintola

Balttisaksan aikana Lahemaan upeisiin maisemiin syntyi useita aateliskartanoita, joista monia on kunnostettu ja avattu uudelleen vierailijoiden tutustua. Kuuluisimmat näistä ovat Palmse, Sagadi ja Vihula, kaikki alta 20 kilometrin päässä Võsulta.

Palmsen kunnostettu kartano on auki vierailijoille vuoden ympäri

Lahemaan kansallispuisto perustettiin vuonna 1971 ja se ei ollut vain Viron ensimmäinen kansallispuisto, vaan se oli ensimmäinen laatuaan koko suuressa Neuvostoliitossa, johon Viro vielä tuolloin kuului. Kansallispuistona Lahemaan metsät säilyivät koskemattomina läpi neuvostovuosien ja ovat yhä harvinaislaatuinen suojelukohde jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Suurissa metsissä asustaa  monipuolinen eläimistö, johon kuuluvat mm. villisiat, hirvet, maakarhut, ilvekset ja ketut.

Löytyy neuvostovuosilta silti jäänteitä, jotka ovat erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoisia. Jumindasta ja Suurpealta löytyy hylättyjä vanhoja sotilastukikohtia, Rutjasta vanha sotilaslentokenttä, muutamia mainitakseni.

Koiramme Latte takanaan kummitusmainen vanha neuvostoaikainen rannikkovartioasema

Võsu, tuo meidän oma kylämme, on sijainniltaan erinomainen Lahemaahan tutustumiseen. Võsu on ollut perinteinen lomakohde jo tsaarin ajoilta, jolloin venäläinen aristokratia ja tallinnalainen intelligentsia vietti leppoisia kesäpäiviä sen merellisissä huvilamaisemissa. Vanhoja villoja ja historiallisia ravintoloita on vuosien saatossa kadonnut, mutta siitä huolimatta Võsu on idyllisyydessään vertaansa vailla. Talvella se nukkuu ruususen untaan, mutta kesällä se täyttyy lomailijoista, rantaelämän nauttijoista ja retkeilijöistä, jotka leppoisan tai puuhakkaan päivän päätteeksi nauttivat iltapaa tai kahvikupposta Võsun monissa kesäravintoloissa ja -kahviloissa.

Võsun pääkatu on idyllinen

Päivän päätteeksi maistuu kannullinen sangriaa kauniilla terassilla

 Ja siellä - ja voin tämän sanoa sanottavammin liioittelematta - Võsun kauneimmassa kohdassa, meren välittömässä tuntumassa sijaitsee myös Tarvaspea-talomme. Joka odottaa Sinua kokemaan Võsun taika ja Lahemaan kauneus. Tervetuloa! 

PS. Melkein jo unohtui, vaan ei sittenkään. Ohessa linkki kuviin, jotka esittelevät Lahemaata ja Võsua ja sen ympäristöä kaikkina vuodenaikoina. Ja se tässä: Lahemaa ja Võsu. Albumissa on tällä hetkellä 53 kuvaa, mutta jos yhtään itseäni tunnen, sinne tulee vielä lähiaikoina lisää... sillä näytettävää on!

Võsun viehätysvoimaa

Ilta on taas laskeutunut iki-ihanalle Võsun lahdelle. Ja mieli on rauhaisa. Vaikka viime päivät ovat sisältäneetkin monenmoista puuhastusta.

Aitaa kaatuu ja uutta syntyy, mutta siitä ovat vastuussa Kimmo ja ystävämme Jussi. Miehet ovatkin
koko päivän paiskoneet töitä hartiavoimin. Minä puolestani ajelin pariinkin kertaan Rakvereen vieden ja tuoden Jussin Tytti-vaimoa ja perheen autoa Rakvereen huoltoon. Jotain hyödykästä olen siis minäkin tehnyt.

Mutta, kuten jo sanoin, näin illan tullen on mieli rauhaisa, eikä vähiten Võsun ihmeellisen taikapiirin ansiosta. Kun täällä vaan on niin kertakaikkisen hienoa ja kaunista. Jopa viime päivien hieman epävakaisissa säissä. Jotenkin juuri illat ovat niitä kaikkein seesteisempiä hetkiä päivässä.

Eilen ehdimme koko porukka ajella Loksan niemellä, vierailla Turbuneemessä, Pärispealla, Suurpealla ja Käsmussa, kaikki luonnonkauniita kohteita lähellä Võsua. Tänään kävimme Tytin kanssa Rakveren ohella Karepassa ja Altjassa. Ihmetteleimme unikkopeltoja ja Karepan satoja ellei tuhansia joutsenia.

Viikon verran on täällä tarkoitus puuhastaa ja parantaa taloa sisältä ja ulkoa ja sitten aukeavat taas ovet asiakkaille.

Kuten olen kertonut Võsulla sijaitseva majoitusliikkeemme on varattuna koko heinäkuun, mutta elokuussa on tilaa kyllä vielä hyvin. Jos innostut, ota yhteyttä: reservation@villaottilia piste ee. Samasta sähköpostiosoitteesta voit tiedustella tietenkin myös Villa Ottilian tilannetta Otepäällä.

Lisäkuvia  (joskin vuoden vanhoja - tästä talo on vain parantunut niin sisältä kuin ulkoa) löytyy vaikkapa täältä: Võsun talomme esittelyssä

Ja tämä mainospuheista, siirryn kuviin, jotka ovat vain lyhykäisiä tunnelmia viime päiviltä. Mutta ehkä antavat jälleen käsitystä siitä, mitä minä kutsun Võsun viehkoksi viehätysvoimaksi.

 Aallonmurtaja Pärispealla

 Hanhi Pärispealla

 Auringonlaskun aikaan Võsun kotirannalta

 Võsun rantaa pelastuslaitokselle päin

 Aaltojen leikkiä Võsun rannalla. Takana näkyy Käsmun niemi

 Kivistä rantaa Suurpealla

 Isäntä ja koirat Võsun rantasärkillä ilta-auringon aikaan

 Kaksi joutsenta Võsun rantavesissä

 Meidän kotirantamme

Pilvimuodostumia Võsun rannalla

 Kultasade kukkii Tarvaspea-talomme pihalla

 Pelloilla on uskomattoman komeaa kukkaloistoa

 Unikkoja levittäytyneinä niityille

Huikeaa väriloistoa

Tällaista se siis on - Võsun ja Lahemaan viehätysvoima. Koko lailla vastustamatonta, vai mitä?

Kimmoa tuuletetaan Käsmussa

Olin otsikoida jutun: Tyyntä myrskyn jälkeen, mutta aloin miettiä, että oliko se sittenkin  tyyntä ennen myrskyä, siis se sanonta? Samapa tuo - joka tapauksessa tänään oli kahden tuulisen päivän jälkeen aivan uskomattoman hieno päivä. Niin tyyntä, ettei merikään mennyt kuin aivan hienoisille rypyille. Ja mikä parasta, aurinko paistoi.

Minä jo aamutuimaan aloin kärttää Kimmoa seurakseni retkelle. "Minne?"  nurisi Kimmo, jolla oli suunnitelmissa tällekin päivälle ankaraa työntekoa tietokoneella. "Ihan minne vaan! Vaikka vain ihan lyhyelle retkelle! Kunhan mennään! Otetaan Latte mukaan!"  

Olen viime päivät yksin seikkaillut vaikka missä ja nauttinut retkistäni. Mutta olen koko ajan toivonut, että minulla olisi seurana joku jonka kanssa jakaa nämä huimat maisemat, upeat rannikot, ihmeelliset aallot ja tyrskyt ja laineet. Olen tuntenut jopa hienoista syyllisyyttä siitä, että mies tekee töitä ja minä painelen pitkin Lahemaata kuin hurmaantunut heinäsirkka, kamera seurassani.

Aikansa vastusteltuaan Kimmo muisti Janekin, tuon Võsun monitoimimiehen ja tietopankin, kertoneen Käsmun järvestä, joka on siinä mielessä ihmeellinen, että se sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä merestä. Ja on kuulemma kaunis. Ja sen lähellä, Eru-lahden rannalla, pitäisi olla myös neuvostoaikainen ohjustukikohta. Sinne Kimmo oli valmis lähtemään mottona: jokaiselle jotakin.

Mikä parasta, Käsmu sijaitsee aivan Võsun vieressä, eli matkaa ei ole paljolti. Itse asiassa meidän lahtemme on Käsmu laht, vaikka sinnikkäästi kutsun sitä Võsun lahdeksi. Täytyyhän ihmisellä olla kotiseutuylpeyttä!

Järvi löytyi helposti ja oli todella kaunis. Ja niin tyyni! Latte yritti pulahtaa uimaan ja minä kuvailin tyytyväisenä kaisloja ja sinistä taivasta heijastelevaa järven pintaa.

Käsmu-järvi on peilityyni.

 Latte katsoo kaihoisasti Käsmu-järvelle - se haluaisi uimaan. 

Käsmu-järven sijainti on todellakin eksoottinen. Suuri järvi aivan meren kyljessä. Niinpä jatkamme matkaamme merelle, joka siintää edessä sinisenä ja rauhallisena. Aurinko paistaa, minä kuljen pomppa auki ja ilman käsineitä - on käsittämätöntä, että ylihuomenna alkaa joulukuu!

 Eru-lahti jatkuu useita kilometrejä ja on aivan uskomattoman hieno ulkoilu- ja vaeltelukohde.

 Meren rannalla kohtaamme kaikenlaisia ja kaiken kokoisia kiviä.

 Tiinan kaksi rantapoikaa.

 Latte haluaa yhä uimaan, siinä se on, niin lähellä mutta niin kaukana: meri.

 Me kuljemme eteenpäin rantaviivaa puolisentoista tuntia - aurinko paistaa ja meri on lempeä ja taivas sininen.

Ei vain meri, vaan myös sitä reunustava mäntymetsävyöhyke jaksavat innostaa erikoisilla muodoillaan. Suolavedestä elävät puut, joita tuuli tuivertaa, ovat monet kuin suoraan peikkometsästä. Paljon on puita rojahdellut alas korkealta hiekkatörmältä, ja rannalta löytyy eksoottisia juurakoita, kuin taide-esineitä.

 Onko taustalla jättikokoisen petolinnun jalka?

 Trollin tai metsänpeikon tassu?

 Tämän olisin halunnut tuoda kotiin - on kuin paraskin veistos, mielikuvitusta kiihottava ja aistillinen.

 Puita on rojahdellut rantatörmältä alas.

Pitkän ja riemastuttavan rantalenkin jälkeen suunnistimme suuriin metsiin ja niiden kautta tiemme vei autolle. Olimme tuulesta ja auringosta virkistyneet, eikä Kimmokaan ollut lainkaan pahoillaan että oli lähtenyt reissuun. Vaikka sitä ohjustukikohtaa ei koskaan löytynytkään.

Autolle tultuamme tutkimme vielä kartasta missä kaukana olimme käyneet. Ja totesimme, että olemme jälleen löytäneet oivallisen päiväkohteen Huvikummun asiakkaille. Se on lähellä, se on hieno ja sinne on helppo tulla. Autolla ei luonnonsuojelualueella saa tietenkään ajaa, mutta pyörällä kyllä, mikäli ei halua kävellä koko reittiä. Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä että tarjoamme pyörien vuokrausta tuleville asiakkaillemme!

 Osa reiteistä kulkee siisteillä poluilla mäntymetsässä.

Lopuksi kuva Käsmun infotaulun kartasta, jossa näkyy reittimme. Lähdimme kiertämään Käsmu-järven pohjoisreunaa mistä siirryimme Eru-lahden rannalle ja kuljimme ylös rantaviivaa pitkin. Paluu kävi metsien kautta viivoitettua linjaa pitkin. Kokonaisaika oli runsas 2 tuntia.

Tervetuloa tekemään sama lenkki ensi kesänä - tai miksei vaikkapa jo tänä talvena! Ja yöpymiset tietenkin Huvikummussa! Yhteystiedot löytyvät profiilistani tai sitten voit laittaa kyselyn Villa Ottilian sähköpostiin: reservation ät villaottilia piste ee

Valokuvatorstain 225. haaste: ääni, jonka viimeksi kuulit

Tämän valokuvatorstain haaste oli minulle helppo - siinä pyydettiin kuvata ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolelta. Ja sehän on meillä Võsulla ollessamme meri. Meri, ja sen rauhallinen iankaikkinen ja ikiaikainen kohina. Meri ja myrskyn äänet, taittuvat laineiden harjapäät ja niiden iskeytyminen rantaan. Nouseva laskeva laineiden laulu, joka tuudittaa meidät joka yö uneen.

Kuva ei ole kotirannaltamme, vaan kuuden kilometrin päästä, Käsmusta, missä suuret kivet reunustavat Käsmun niemeä. Meidän kotirantamme on hietikkoa. Mutta ääni on sama, meren ääni:

Lisää minun kahden päivän takaisia merikuvia myrskypäivältä löydät täältä: Meri, kivet ja Tiina aallonmurtajalla

Ja lisää muiden valokuvatorstailaisten ääniä kodin ulkopuolelta löydät täältä: Valokuvatorstain 225. haaste.

Ruuhi-Ralli ja Ruja

Oh Boy!

Elämä on joskus hyvää. Ja sitten se on vielä parempaa.

Nyt on. Ja miksei olisi, olenhan Paratiisissa, tarkemmin sanottuna Paratiisin ykkösmestassa eli Võsulla. Talossa, jota myös Huvikummuksi kutsutaan.

Olen aika ajoin tiputellut täällä blogissa vihjeitä siitä, etten ole ehkä parhaassa mahdollisessa fyysisessä vedossa. Kun kivistää sieltä. Ja toisinaan täältä. Nyt kivistää jostain pallean seudulta. Mutta toisin kuin muiden epäspesifien kipujen kohdalla, palleakivulle löytyy syy: olen nauranut niin että naurulihakset ovat luultavimmin revähtäneet.

Kuten sanoin, joskus elämä on hyvää. Ja sitten se on vielä parempaa.

OnuKoo kysyi muutama postaus aikaisemmin, että alkavatko asiat Võsun suhteen selvitä. Vastaan: eivät. Mutta ei kannata jäädä tuleen makaamaan, tai mikä se miehekäs ilmaus onkaan, vaan on mentävä eteenpäin. Meni homma sitten syteen tai saveen.

Selkokielellä: Huvikummun kohtalo on yhä auki. Mutta heinäkuuksi olen luvannut talon vuokralle isolle venäläiselle seurueelle, ja se varaus hoidetaan kunnialla kotiin. Olen luvannut tälle sisaruksista ja heidän perheistään koostuvalle porukalle, joka on viettänyt Võsulla monen monituisia kesälomia, hienon majatalon. Ja hienon majatalon he saavat. Vaikka se olisi viimeinen tekoni.

Ja tämä ajatus mielessäni saavuin Paratiisiin pari päivää sitten. Paikalle saapui myös Perhe Rummukainen. Ja meillä oli missio: pannaan paikat kuntoon..

Näin tehtiin.

Nyt Perhe Rummukainen on jo poistunut paikalta ja tilalle on tullut loput Perhe Linkamasta eli Kimmo ja Latte. Paitsi että Kimmo katosi aamuvarhain Tallinnaan, omana missionaan tavata joitain kansainvälisiä Twitter-kavereitaan.

Nyt minä istun terassilla, läppäri sylissä, vallan hyväntuulisena. Sillä kuluneet pari päivää ovat olleet aivan hulvattomia! Ja vaikka paikat eivät ehkä vielä ole aivan huippukunnossa, on muutamassa päivässä saatu aikaan vaikka mitä! Siunattuja olkoot hyvät ja työteliäät ystävät!

Mitä me olemme sitten tehneet? kysyy utelias blogikansa. Ja vaikka ei kysyisi, minäpä kerron!

Alkuperäisajatuksena oli mallailla hieman verhoja ikkunoihin, ja siinä samassa kiinnitellä verhotankoja. No, se homma ei mennyt ihan putkeen, koska allekirjoittanut oli unohtanut verhotangot Otepäälle.  Sellaista sattuu paremmissakin piireissä. Jopa minulle. Uups.

Me joka tapauksessa levittelimme minun Kanepista ostamiani ja Seijan mukanaan tuomia kankaita, mattoja, peittoja ja verhoja terasille tuulettumaan.

Tässä valikoimaa Kanepin kirpparilta.

 Verhoja naapurin ja meidän välisellä aidalla tuulettumassa.

Seuraavaksi oli suunnitelmissa verhoilla vanhat patjat uusilla tuulettuneilla sisustuskankailla. Patjoja ja sänkyjä  tutkittuamme päätimme kuitenkin, että ne ovat tulleet tiensä päätökseen ja saavat lähteä. Tilalle hankitaan vielä ennen heinäkuuta uudet tilalle.

Alkoi sänkyjen ja patjojen siirtämis- ja hävitysoperaatio. Joka sai aikaan, kuten aina jokainen tragikoominen ja liki mahdottomalta tuntuva tehtävä saa, apinanraivoa ja hervottomia naurukohtauksia.

 

 Ruuhi-Rallin valmistelutyöt edellyttävät apinanraivoa ja huumorintajua.

Ja molempia löytyy, eritoten sitä huumoria.

Pari päivää näissä hommissa meni. Nyt on talosta poistettu kaikki vanhat patjat sekä osa sängyistä. Jotka ovat sinänsä aika mielenkiintoisia reliikkejä Viron lähihistoriasta. Suuret kohlot ja raskaat ruumisarkkuja muistuttavat lotjat ovat lähtöisin Tallinnan Viru-hotellista. Niiden kulta-aika ajoittuu jonnekin 70-luvun alkupuolelle. Nyt ne on joka tapauksessa siirretty ulkovarastoihin odottamaan armeliasta juhannuskokkoa.

Hetken toki mietimme uutta käyttöä vanhoille tukeville, mutta aikansa eläneille sängynpohjille. Ja kehitimme huikean ajatuksen Võsun Ruuhi-Rallista, josta helposti voisi tulla vuoden seurapiiritapaus näillä kulmilla. Säännöt eivät vielä ole aivan kiveen hakatut, mutta perusajatuksena oli, että tiukassa kisassa voittajaksi jää se, jonka Viru-hotelli-laatikko-ruuhi kantaa pisimmälle, ennen pohjaan vajoamista. Johtuen kisan luonteesta, Ruuhi-Rallista ei ehkä sittenkään saada jokavuotista merellistä tapahtumaa.

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Tai ainakin huvia. Sekin järjestyi!

Patjanheittokisan ja Raahaa-Ruuhta -kisan jälkeen oli aika nauttia kulttuurista ja musiikista. Se tapahtui kahdessa osassa.

Osa 1: Käsmun Ruja-iloittelu

Käsmu on siis idyllinen merenrantakylä, kapteenikyläksi kutsuttu, kivenheiton päässä Võsulta. Käsmussa vietetään pitkin kesää erilaisia musiikkifestareita ja eilisiltana oli yksi niistä. Tribuutti 40-vuotista juhlaansa viettävälle perusvirolaiselle, ja ehkä Viron kuuluisimmalle bändille, Rujalle. Paikalla Rein Rannap, bändin perustajajäsen, kerallaan virolaisten artistien nuorta kermaa. Joita sitten komppasi musiikkiakademian nuoriso-sinfoniaorkesteri.

Tähän kohtaan pitäisi tulla valokuva. Monta. Sillä paikka oli aivan fantastisen valokuvauksellinen. Meri, ranta, aurinko, aurinkoiset ihmiset, bändi, ilo, nauru, tyylikäs piknik-herrastelu, ilo, sanoinko jo sen. Mutta kuvia ei tule. Sillä allekirjoittanut oli niin täpinöissään päästessään festareille, että unohti kameran kotiin. Minä, joka kuljen kaikkialle kameran kanssa! Piknik-filtin sentään muistin ottaa mukaani.

Osa 2: Huvikummun DJ-kisa

Kun me, eli Perhe Rummukainen ja minä, palasimme kotiin virtasi musiikki vielä vahvana suonissamme. Jatkoimme siis musiikki-biletystä. Koska Huvikummun audio-visuaalinen high-tech odottaa vielä tulemistaan, otimme avuksi tietokoneen ja You Tuben.

Loppuillan teemana oli siis vuorotellen valita You Tubesta SE MAAILMAN PARAS BIISI, ja kyllähän niitä riitti. Kun DJ-Risto laittaa tulemaan oman suosikkinsa, on jo DJ-Tiinalla ja DJ-Seijalla mielessä ainakin pari muuta hyvää biisiä. Ja musisointia riittää.

Oikeasti tarkoituksenamme oli vain pysytellä hereillä siihen asti että Kimmo ja Lattekin pääsevät paikalle.  Kimmo pääsi lähtemään Otepäältä vasta iltamyöhään. Ja kyllähän me kaveria aina odotellaan, kaveria ei jätetä, eikö se ole suomalainen perusmotto.

Kun odotettu siippa ja karvapoika lopulta kaarsivat pihalle, emme olisi voineet asiasta vähemmän kiinnostua, kun nääs oli juuri uuden piisin valinnan vuoro: Miljoonasateen perään Leevi and the Leavingsiä tai Noitalinna Huraan jatkoksi Eva Dahlgreniä. Vai olisiko nyt vuorossa Cindy Lauperin Girls just wanna have fun!

Kimmo vaikuttikin ehkä aavistuksen yllättyneeltä ellei suorastaan pettyneeltä kun Huvikummun You Tube -discon DJ:t ottivat miehen vastaan aika hailein tervetulokiljahduksin: "Ai Kimmo, moi, kiva kun tulit, moi Latte --- HEIIIII nyt lähtee seuraavaksi soimaan Funkytown!"

Sellaista se on meno siis Huvikummun työleirillä. Ensin tehdään töitä ja sitten annetaan musan raikaa!

Voitte siis ymmärtää, miksi minulla on vieläkin pallealihakset naurusta kipeät. Ja taisi sitä eilen tulla esiteltyä muutamainenkin moves nuoruuden parhailta vuosilta. Vanhakin taipuu kun oikein yrittää!

Eli tällainen on tähän mennessä ollut Ruuhi ja Ruja -festari Huvikummussa! Jatkoa seuraa.

Võsun rannalla fiilistelemässä

Lupasin eilen kertoa miten Võsulla meni ja miten voi Huvikumpu.

Hyvin meni ja hyvin voi! Mikä helpotus.

Vaan, lunta on tänä vuonna tullut Võsulle todella paljon, ja niinpä emme päässeet autolla kuin Vabaduse-tien päähän. Siitä eteenpäin talolle oli lunta liioittelematta minua vyötäröön asti.

Vambola-kadullakin on lunta tullut ihan kiitettävästi, jos on tullut meidänkin kadulle.

Kimmo totesi, että minun on turha jäädä ihmettelemään lumenluontiurakkaa, siinä tulisi menemään tovi, ja niinpä sovimme että minä käytän ajan, joka Kimmolla menee lumenluontiin, kuvailemalla talvista Võsua. Ja näin tehtiin.

Ja kylläpä kuvattavaa olikin - tuo Võsun ranta kun on niin ihana!

Kaksi puista koppia rannalla

Tällä veneellä ei ihan heti lähdetä kalaan.

Uimakopit odottavat tulevaa kesäkautta.

Yksinäinen lumiukko katsoo ulapalle.

Olen jo kääntymässä rannalta pois, kun näen kaukaisuudesta saapuvan viehkeän hahmon; yksinäinen peura lähtee ylittämään jäätä.

Tällaiset hetket ovat aina elämää suurempia. Minä kuvaan peuraa, ja vaikka se näkee minut, ja hieman arastelee, se jatkaa kuitenkin matkaa kohti minua. Kunnes äkkiä puhelimeni alkaa piristä, ja peura säntää juoksuun.

Kimmo soittaa. Hän on jo valmis! Mitä ihmettelen suuresti. Vaan Kimmo tietää kertoa, että hanki kantoi häntä sen verran hyvin, ettei lähtenyt tietä kolaamaan auki ensinkään vaan lipui pitkin kovan kinnoksen pintaa pitkin. Ja nyt on asiat Huvikummussa hoidettu. Paikat tarkistettu ja sähköt luettu.

Huvikumpu oli siis kunnossa! Sähköt olivat pysyneet päällä, putket olivat kunnossa ja maalitkin pysyneet seinissä hyvin. Mikä helpotus!

Päivä alkaa jo painua mailleen ja päätämme viettää viimeiset valoisat hetket Käsmussa. Tästä riemastuu myös perheen karvainen poika, joka on tähän asti saanut luvan istua autossa.

Aurinko alkaa jo laskea ja värjää Käsmun lahden siniseksi. Pari miestä kalastaa jäällä pitkälläsiimalla.

Ja lopuksi vielä viimeinen kuva Käsmun rannalta, yksinäisestä kelopuusta. On aika palata autolle ja iltaa myöten kotiin Otepäälle.

Koska päivä oli hieno ja kuviakin tuli otettua jokunen, tein tästä päivästä pienen kuvagallerian, jota pääsee katselemaan tästä: Võsulla helmikuussa 2011.