Valokuvatorstain 288. haaste: video (Lissie - Everywhere I go)

Menneen viikon valokuvahaaste on musiikkivideo, Lissien Everywhere I go. Kappale ja video oli minulle tähän asti tuntematon. Siinä tyttölapsi kulkee metsissä suuri norsu seuranaan.

Näin minä videosta inspiroiduin:

Ken haluaa katsoa videon näkee sen klikkaamalla tästä: Everywhere I go

Muita videon ja laulun inspiroimia kuvia näet täältä: Valokuvatorstain 288. haaste

Valokuvatorstain 273. haaste: jää

Kissa joka halusi syödä kaiken

Notre Damen kellonsoittaja

Kirsikkapuu kukkii Kyotossa

Muita jäisiä kuvia löydät täältä: Valokuvatorstain 273. haaste

Valokuvatorstain 255. haaste: lähiympäristö

Valokuvatorstaissa pyydettiin inspiroitumaan sanasta lähiympäristö. Ja meillähän inspiroiduttiin ihan ältsisti:

Perheen pienin havannoi lähiympäristöään

Muita kuvia lähiympäristöstä löytyy täältä: valokuvatorstain 255. haaste

Valokuvatorstain 249. haaste: vehreys

Tällä kertaa ei kuvaa ottaakseen tarvinnut lähteä merta edemmäksi kalaan. Kymmenen askelta terassilla ja näps. Jos aurinko olisi paistanut, olisi vehreys ollut vielä vahvempaa, mutta kyllähän tässäkin näitä vihreän sävyjä löytyy.

Muita vehreitä kuvia löydätte täältä: Valokuvatorstain 249. haaste

Valokuvatorstain 245. haaste: Ongelmallinen orkidea

Orpo orkidea

olohuoneessa

omissa oloissaan

ojentelee olkavarttaan,

oivaltaa:

"Oih!

Ongelmallinen ole en!

Olen onnellinen!"

Muita yhteen kirjaimeen liittyviä haastevastauksia löytyy täältä: Valokuvatorstain 245. haaste

Valokuvatorstain 244. haaste: hakusana

Jokaviikkoisena valokuvallisena torstaihaasteena oli tänä torstaina hakea omasta blogista hakusana, jolla blogia eniten haetaan. En löytänyt yhtä selkeää super-sanaa, mutta tiedän suorastaan piinallisen hyvin, että on yksi aihe ylitse muiden, johon tulee ainakin takuuvarmasti kommentteja.

Onko kyse asiallisista kirjoituksista, joihin upotan aikaa tuntikaupalla faktoja tarkistaen? Ei. Onko kyse kirjoituksissa, joissa käsittelen Viron historiaa, taidehistoriaa, kirjallisuushistoriaa, politiikkaa, nykyisyyttä, menneisyyttä, lehtien uutisointia? Ei? Viron hintataso? Ei.

Ystävättäreni Seija lähetti Suomesta minulle Hesarin leikkeen, joka sanoo sen parhaiten. Koska kyse on Karvisesta (alias Latte-koirasta) on Seija hitusen joutunut alkuperäistä tekstitystä peukaloimaan:

Jos kuvatekstit ovat ruudulla suttuisia, auttaa varmasti kuvan klikkaus.

Valokuvatorstain 243. haaste: hulluus

Tämän viikon valokuvatorstain aihe on hulluus. Sitähän on monenlaista. On hullua ja hulluttelua. Ja sitten on todellista hulluutta.

Päätin valita aiheekseni valokuvan, jonka otin viime tammikuussa  Tallinnan KUMU-taidemuseossa. Työn nimi on Pelko (Hirm) ja sen maalari on viime vuonna 94-vuotiaana kuollut virolainen Olga Terri, joka muutamissa töissään rohkeasti kritisoi neuvostovuosien terroria, joka perustui pelkoon:

 Olga Terri: Hirm

Kuva itsessään on vaikuttava - minä jatkoin vielä aiheen puitteissa siitä mihin taiteilija lopetti. Joskus pelko tuottaa hulluutta, jopa  kokonaisissa kansoissa. Hirmuteoista puhutaan suomeksikin.

Hulluuden ensimmäinen aste

 Hulluuden toinen aste

Hulluuden kolmas aste

Muita kuvia huulluudesta näette tästä: Valokuvatorstain 243. haaste

Valokuvatorstain 240. haaste: punainen

Just joo, ajattelin, kun näin haasteen. Ei täällä ole mitään punaista, on vettä kuraa ruskeaa maatuvaa masennus kurja yöks. Ei punaista.

Vaan onhan täällä.

Ja ken ihmettelee että mikä on täällä ja miksi täällä on vettä kuraa ruskeaa - kliks, ja selviää: Tiina on joutunut arvaamattaan Louisianan suistomaille.

Muita punaisia löytyy täältä.

Valokuvatorstain 239. haaste: ikkunasta nähtyä

Tällä viikolla inspiroidutaan Franz Kafkan tekstipätkällä :

Hajamielistä ulos silmäilyä

Mitä me teemme näin kevätpäivinä, jotka nyt tulevat nopeasti? Tänään aamulla taivas oli harmaa, mutta jos nyt menee ikkunan ääreen, yllättyy ja nojaa poskeaan ikkunan hakaa vasten.

Alhaalla näkee tosin jo laskevan auringon valon lapsenomaisen tytön kasvoilla, kun tämä kävelee siinä ja katsoo taakseen, ja samanaikaisesti näkee niiden päällä hänen takanaan nopeammin tulevan miehen varjon.

Sitten on mies jo kulkenut ohi ja lapsen kasvot ovat aivan valoisat.
---Franz Kafka: Novelleja, Otava-Delfiinkikirjat, 1972

Muita tekstistä inspiroituneita kuvia löytää täältä: Valokuvatorstain 239. haaste

Valokuvatorstain 238. haaste: vapaus

Sananvapaus on yksi tärkeimmistä demokraattisen yhteiskunnan oikeuksista.

Muita kuvallisia ajatuksia vapaudesta löydät: täältä

237. valokuvatorstain haaste: hups

UUUps  - tuli peruutettua vähän turhan rehvakkaasti hankeen.

Muita hupsahduksia löytyy täältä: Valokuvatorstain 237. haaste

Valokuvatorstain 236. haaste: kevät

Haasteena oli tuttu Tavaramarkkinoiden kappale: kevät. Tiedättehän kappaleen, missä kuljetaan Hakaniemen rantaa ja todetaan, sinä tarjosit vain salmiakkia...

Tässä kuva eiliseltä - kun kevät puski parvekkeelle ja sulatteli lunta parvekeen laudoitukselta:

Kevät tarjoaa salmiakkia parvekkeella

Muita keväitä löytyy: täältä

Valokuvatorstain 235. haaste: liukas

Liukkaus voi olla kiusallista jos joutuu varpaat harallaan kulkemaan liukkaalla tiellä tai jos auto lähtee kurvissa omille teilleen.

Mutta liukkaus voi olla huisin hauskaakin! Tämän viikon valokuvallinen torstaihaaste antaa minulle tilaisuuden (jälleen) esitellä yhtä Otepään huikean hauskaa liukkautta: tubing-mäkeä, jota ajetaan suurilla traktorinrengasta muistuttavilla rinkuloilla.

Ja voin kertoa omakohtaisesta kokemuksesta, että kun rengas lähtee viilettämään putkessa alas, etkä voi asiaan mitenkään enää vaikuttaa, tapahtuu ensimmäisenä pienoinen kauhureaktio: apua, en voi hallita tätä. Ja sitten tulee mahtava vapauden tunne: vieköön minne vie, kerrankin voin olla täysin vailla kontrollia!

Ja alla sitten kuvasarjaa mäestä. Ensimmäinen kuva olkoon vastaukseni haasteeseen:

Ja alla hieman kuvakertomusta, miten tubing käytännössä tapahtuu. Liikkeelle lähdetään mäen huipulta, tietenkin. Hieman työntöapua tarvitaan. Ja sitten ei tarvitakaan enää muuta.

Äiti antaa siskoksille vauhtia

Ja sitten lähtee.

Kouruja on useita, hieman eri tasoisia, on hyppyrillä ja ilman.

Ylös tullaan hissillä.

Ja sitten taas alas!

Vaikka kuvissa on esitelty lasten riemua mäessä, ei se tarkoita, etteivätkö aikuiset nauttisi tuubauksesta ihan yhtä lailla. Suosittelen!

Tervetuloa siis tuubaamaan  - ja lukekaa myös tämän päivän Hesari, jos siihen on mahdollisuus. Kuulin juuri että D1-osiossa on iso juttu Otepäästä! Mietin vain että miksi Villa Ottiliaa ei mainita jutussa - höh. Olemme yksi ainoita ellei ainut suomalainen majoitus paikkakunnalla, ja luulisi että silläkin on painoa.

Muita liukkaita kuvia voitte katsella tästä: Valokuvatorstain 235. haaste

PS. Kommentit ovat tosi tervetulleita. Mutta älkää hermostuko jos Bloggeri kysyy salasanaa pariin kertaan, sillä (siis Bloggerilla) on tänään tällainen päivä. Minä en ole tupla-asetusta laittanut. Mielelläni poistaisin tuon sanatarkistuksen, mutta käytäntö osoitti että jouduin aikamoisen roskapostihyökkäyksen kimppuun, joten jouduin palauttamaan sen. Ymmärrystä pyydetää, pliis.

Valokuvatorstain 234. haaste: kiva

Joskus on niin kiva pimenevässä illassa kohdata yllättäen lämpöä ja valoa. Kuten pienessä Tsirguliinan kyläpahasessa, jossa elämä ei aina ole niin kivaa.

Kuva Tsirguliinan koululta tältä illalta:

Muita kivoja kuvia näet täältä: Valokuvatorstain 234. haaste

Valokuvatorstain 233. haaste: tilapäinen

Haastetta muotoillaan näin tehtävässä:

TILAPÄINEN

se että kaikki maailmassa on tilapäistä ei tarkoita samaa kuin että kaikki muuttuu, että maailma muuttuu, että pysyvää on vain muutos, miten se ilmaistaankin, muutoskin on vain tilapäistä, pysyvyys tilapäistä, ja kaikki välttämätön vasta tilapäistä onkin, ruoka muuttuu sonnaksi, juoma virtsaksi, ne ovat vain aineen tilapäisiä muotoja eikä siinä ole eroa vegaanin ja lihansyöjän kesken, tilapäistä on kesä, tilapäistä talvi, tilapäistä lapsuus nuoruus aikuisuus vanhuus, tilapäisyys on elämän edellytys: muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä löydämme tarkoituksen.
Kai Niemisen kokoelmasta Alan oppia (2010)


Minä jäin pohtimaan ihmiselon tilapäisyyttä, sitä miten me koko elinikämme rakennamme kuin pienet muurahaiset oman elämämme raameja: kotia, perhettä, taloa. Olemme niin ollaksemme, kaikkivoipaisia ja uskomme kaiken pysyvyyteen. Kuitenkin, yksi toisen jälkeen me täältä katoamme,  ja tomuksi muuttuvat meidän linnamme ja pilvilinnamme.

Laulun sanoin: Väliaikaista kaikki on vaan.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi, jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Muiden ajatuksia ja kuvia tilapäisyydestä löydät täältä: Valokuvatorstain 233. haaste

Valokuvatorstain 232. haaste: kuva

Kuten viikon mustavalkomaanantain haasteessa, myös viime viikon torstaihaasteessa inspiroidutaan kuvasta.

Ja kuvahan oli tällainen:

Kuvaaja Thamizhpparithi Maari, lähde Wikimedia Commons.

Hetken kesti, että inspiraatio lähti lentoon, mutta tulihan se sieltä lopulta. Ja tässä haastevastaukseni:

Muita pinosta inspiroituneita kuvia löytyy täältä: Valokuvatorstain 232. haaste,

Valokuvatorstain 231:n haaste: poliisi

Alkupuhe:

Haaste ei alkujaansa sanottavammin sykäyttänyt. Minulla on hyvin neutraali suhde poliisiin, niin virolaiseen kuin suomalaiseen. Ymmärrän työn vaikeuden ja tärkeyden ja arvostan poliisia, joka toimii toimivaltansa puitteissa, ymmärtäen tehtäväkseen yhteiskunnan palvelun ennemmin kuin valvonnan. Toki järjestystäkin täytyy pitää ja valvoa, mutta ilman ylilyöntejä.

Toista oli 1960-luvulla, jolloin harva mielsi poliisin ystäväkseen. Ajatus vaikkapa reality-sarjasta, jossa kerrotaan positiivisesti poliisin työstä, olisi tuolloin ollut aika kaukaa haettu. Poliisi oli järjestelmän ja taantumuksen tukipilari, jota tuli välttää, ellei suorastaan paheksua, ainakin nuorison parissa. Tai ainakin näin olen ymmärtänyt tuon ajan aatehistoriaa tonkiessani.

Vuonna 1969 taiteilija Harro Koskinen teki useista eri teoksista koostuneen sikasarjansa, jonka yksi kuuluisimmista teoksista oli poliisin hihamerkki, jossa leijonan oli korvannut sika. Muita Harro Koskisen tuolloin pahennusta herättäviä teoksia oli Sikamessias, mistä hän sai myös jumalanpilkkatuomion.

Minä tutustuin Harro Koskisen tuotantoon Tallinnan KUMU-museossa alkutalvesta 2010, missä oli esillä teoksia, jotka olivat kohauttaneet kansan syviä rivejä yli 30 vuotta aiemmin. Värikkäitä 60-luvun underground-töitä katsoessa oli päällimmäisenä tunteena huvittuneisuus. Voiko näistä kukaan ihan oikeasti suuttua?

Ja mitä tulee jumalanpilkkaan ylipäätänsä- minusta jumalanpilkka on totaalisen turhaa puuhaa. Olen sitä mieltä että Jumala - on sitten kyse meidän Jahvesta tai vaikkapa islamistien Allahista - on jo ajatuksellisena suureena niin ylivertainen, etteivät ihmisten vaatimattomat pilkkakirveet häneen osu.

Harro Koskisen sikaperhe vuodelta 1969

Mutta poliisista oli puhe ja Harro Koskisesta. Hieman googlailin miehen nimellä ja löysin yllättävän kirjoituksen, koskien juuri sikapoliisimerkkiä, joka näkyy kuvan seinällä. Vuonna 2010 kertoo Jari Tamminen blogissaan kuinka hän kahteen otteeseen joutui hankaluuksiin kantaessaan hihassaan Kiasman taidemuseon myymälästä ostamaansa Sikapoliisimerkkiä.

Tarina alkaa vetävästi:

Olin lataamassa tyhjiä lasipurkkeja Vaasanaukion eli Piritorin kierrätysastiaan, kun paikalle kurvasi maijallinen sheriffejä. Nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, nelikko saartoi minut ja virkaintoisin komisario alkoi tenttaamaan minulta hihamerkkini luonteesta. Takkini oikeassa olkapäässä on Sikapoliisi-kangasmerkki.

Jos haluat lukea lisää Jari Tammisen ongelmista sikapoliisimerkin kanssa, löydät jutun tästä: Kyttien saartama sikapoliisi

Jos taas haluat katsoa lisää Valokuvatorstain haastekuvia aiheesta poliisi, klikkaapa tästä: Poliisi

 

Valokuvatorstain 229. haaste: Tontut hiipivät

Ei itkeä saa...

...ei meluta saa...

... joku voi tulla...

...ikkunan taa...

...joulupukki matkaan...

...jo käy!

Muita tonttujen tekosia löytyy täältä: Valokuvatorstain 229. haaste

Valokuvatorstain 227. haaste: Kirjoituksia hiekassa

Tämän viikon haaste ei ole itse asiassa kirjoituksia hiekassa vaan se on  katkelma Mirkka Rekolan teoksesta Maskuja ("pieniä elämänpituisia juttuja", WSOY, 1987, ISBN 951-0-27282-5)

Joku istui vieressä ja näytti minulle, mitä oli kaiverrettu hänen rannekellonsa taakse.

Hyvin pienin kirjaimin.

”Hän jota odotat tulee pian” siinä luki.

- Se on sitten ajan takana, minä sanoin.
- Siinä lukee ”pian”, hän vastasi.
- Mutta ne jotka odottavat eivät koskaan ehdi.
Sen minä sanoin ja ajattelin että kun he sanovat ”pian” puussa jo kasvaa puisia hedelmiä.
- Entä jos siinä lukisi, että hän on jo tullut, minä kysyin.
Silloin hän nousi kiireesti.

”Sinä sitten olet epäuskoinen ihminen”, hän sanoi ja lähti.

Mirkka Rekola: Maskuja

Minun vastaukseni haasteeseen alla:

 

Muita tulkintoja löytyy täältä: valokuvatorstain 227. haaste

Valokuvatorstain 226. haaste: talven merkit

Muita talven merkkejä löytyy täältä: Valokuvatorstain 226. haaste