torstai 2. helmikuuta 2012

Valokuvatorstain 233. haaste: tilapäinen

Haastetta muotoillaan näin tehtävässä:

TILAPÄINEN

se että kaikki maailmassa on tilapäistä ei tarkoita samaa kuin että kaikki muuttuu, että maailma muuttuu, että pysyvää on vain muutos, miten se ilmaistaankin, muutoskin on vain tilapäistä, pysyvyys tilapäistä, ja kaikki välttämätön vasta tilapäistä onkin, ruoka muuttuu sonnaksi, juoma virtsaksi, ne ovat vain aineen tilapäisiä muotoja eikä siinä ole eroa vegaanin ja lihansyöjän kesken, tilapäistä on kesä, tilapäistä talvi, tilapäistä lapsuus nuoruus aikuisuus vanhuus, tilapäisyys on elämän edellytys: muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä löydämme tarkoituksen.
Kai Niemisen kokoelmasta Alan oppia (2010)


Minä jäin pohtimaan ihmiselon tilapäisyyttä, sitä miten me koko elinikämme rakennamme kuin pienet muurahaiset oman elämämme raameja: kotia, perhettä, taloa. Olemme niin ollaksemme, kaikkivoipaisia ja uskomme kaiken pysyvyyteen. Kuitenkin, yksi toisen jälkeen me täältä katoamme,  ja tomuksi muuttuvat meidän linnamme ja pilvilinnamme.

Laulun sanoin: Väliaikaista kaikki on vaan.




Klikkaa kuvaa suuremmaksi, jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Muiden ajatuksia ja kuvia tilapäisyydestä löydät täältä: Valokuvatorstain 233. haaste

18 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Joo kyllä tässä just eilen puhuttiin aiheesta, että ympäriltä ihmiset katoo. Väliaikaista se tosiaan on.

Pieni Lintu kirjoitti...

Voi miten upea kuvakokoelma - rakastan vanhoja valokuvia! <3

Reija kirjoitti...

Hieno kollaasi, mustavalkoinen tekee siitä kyllä pysyvän. ;)
Mutta siis huippu vastaus.

pappilan mummoi kirjoitti...

näin se on - tilapäistä tämä elämä on vain täällä maapallolla

Inkivääri kirjoitti...

Hieno kuvakooste josta tuli sama laulunpätkä mieleen vaikken vielä ollut lukenut tekstiäsi:)

Nukke kirjoitti...

Harmi kun talot ränsistyvät kun nuo ihmiset ovat kerran onnellisina niissä eläneet.

Vallaton kirjoitti...

On niin mielenkiintoisen ihana vanha kuva, että haluaisi kuulla tarinankin.

Taina kirjoitti...

Upea ja tunteita herättävä kuvakokoelma tähän haasteeseen.

Marjatta Huuskonen kirjoitti...

Hyvä haaste ja hyvä vastaus. Vanhoissa valokuvissa minua ei lakkaa kiehtomasta, että valo on piirtänyt jotakin, jota ei enää ole. Alakuloista lumoa, suostumista väistämättömään...

kaanon kirjoitti...

Meillä oli sama ajatusmalli, sillä välikaista kaikki on vaan lauloin minäkin kun postasin "tilapäiseni".

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kaikista tähänastisista kommenteista. Lupaan kertoa myöhemmin lisää tästä kollaasista, ja siinä olevista kuvista, mutta odottelen vielä tovin spontaaneja kommentteja, josko sellaisia vielä tulisi.

Sen verran kuitenkin paljastan että niin talot kuin ihmiset ovat Etelä-Virosta. Ja nillä on ja ei ole yhteys toisiinsa.

arleena kirjoitti...

Juuri niin, väliaikaista kaikki on vaan. Turhuuksien turhuutta.

Hieno kuva tukee sanomaasi.

Tapsu kirjoitti...

Elämä jatkuu kuitenkin mutta toisessa muodossa, eli viittaanpa aineen häviämättömyyden lakiin:)

Kiirepakolainen kirjoitti...

Tilapäistä on elomme, olomme. Aivan upea kooste elämän hetkistä!

Pasi Lepola kirjoitti...

Valokuva on tehnyt tilapäisistä asioista pysyvämpiä, mutta eivät nekään ikuisia. Hyvä vastaus haasteeseen.

Lastu kirjoitti...

Mikään ei ole ikuista eikä pysyvää - paitsi vanhat valokuvat ja kirjat, kuolemattomat.

Kollaasisi on ihana.

Elegia kirjoitti...

Mielenkiintoinen kollaasi, jossa on paljon katsottavaa ja ajateltavaa. Tilapäistä on tosiaan ihmisen elo, sen elämänkaari toisesta päästä toiseen. Talotkin rapistuvat ajallaan, niiden loiston annetaan kadota.

Tiina Linkama kirjoitti...

Tämä kommentti tulee lähes vuosi edellisestä. En sitten koskaan kertonut mistä tai keitä ihmiset kuvissa olivat.

Kuvat olivat ihmisistä, joista monet kyyditettiin ja muuten katosivat. Ja talot, ne ovat samoin hylättyjä, kun niiden asukkaat pakkosiirrettiin tai hävitettiin. Kun ei ollut ketään enää jatkamaan.

Sinällään talot ja ihmiset eivät yhdisty toisiinsa - paitsi tässä kollaasissa.