tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävien ja rakkaiden päivä

Se on taas 14.2.2012 jolloin on hyvä kiittää niitä, jotka ovat rakkaita ja läheisiä. Sillä mikään muu elämässä oikeastaan ei ole niin tärkeää kuin rakkaus, ystävyys ja ystävät.

Olkoon päivä sitten kuinka kaupallinen - myös täällä Virossa, missä markettien myyntipöydät ovat täynnä mitä imelämpiä sydänkoristeita - se on silti juhlimisen arvoinen.

Me juhlimme täällä kotona kaksinkertaista juhlapäivää - kätevää - eilen oli Kimmolla 55-vuotissynttärit ja tänään on sitten Ystävänpäivä. Eipä niin, että juhlimisemme olisi mitenkään erityisen ylitsevuotavaa, kunhan kävimme eilen syömässä hyvin Valgan Horan-ravintolassa, tuossa pienessä ja maan mainiossa korealaisravintolassa, josta olen aiemminkin kertonut.

Here is my Valentine - samalla paras ystäväni

Toivotan siis tämän kirjoituksen myötä Hyvää Ystävänpäivää kaikille ystävilleni, niin blogiystävilleni kuin ihan ehtaa lihaa- ja verta -ystävilleni missä ikinä olette!

Jälkikirjoitus: Lisäsin linkin aiempaan Horan-ravintolan esittelyyn. Ja laitanpa tähän loppuun vielä kuvan jälkiruuasta, joka korealainen seesamkermariisihillohedelmäsösserö. Yleensähän emme pääse koskaan jälkiruokaan saakka, vaikka niin pitkän kaavan mukaan yritämme syödä. Ei vaan jaksa. Mutta kyllä kannatti pinnistää, oli nimittäin ihan mielettömän hyvää!

7 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Onnittelut Kimmolle ja teille molemmille lämmintä ystävänpäivää!

Kiirepakolainen kirjoitti...

Onnea "Valentinollesi" ja iloiset ystävänpäivätervehdykset!

Sylvia Svensson kirjoitti...

Oi!! Onnittelut Kimmolle jälkikäteen! Tuohan olisi pitänyt ajoissa kertoa että olisin voinut ajoissa onnitella!!

Ja hyvää ystävänpäivää teille molemmille ja Lattelle!

Anonyymi kirjoitti...

"Ystävyys ei tunne välimatkoja eikä se laske kohtaamista. Ystävä asustaa sydämessä läpi mutkaisten teiden ja vaikeiden tilanteiden, ajatuksissa mukana kulkien ja voimaa antaen." Oikein lämmintä Ystävänpäivää teille molemmille ja Latelle iso halaus, niin ja Kimmolle Onnittelut, olemme lähes saman ikäiset, saavutin saman luvun viime syksynä ja nyt isäntä hellii kutsumalla: "vaimoni, melkein 60-vee" hmmmm.. tuumin minä :) Terveisin Sessa Vantaalta.

marita kirjoitti...

Tervehdys Otepää,ja siellä rakkaat ystävämme Tiina,Kimmo ja LATTE.Ekaksi:Isosti ONNEA yli puolivuosisataiselle KIMMOLLE!Tokaksi:Hirmusti lämmintä,ihanaa,kaunista ja ilolla varustettua YSTÄVÄNPÄIVÄÄ teille hassun ihanat ihmiset!Kolkiksi:LATTE,ystäväsi on ihminen,joka tietää sinusta kaiken ja silti RAKASTAA SINUA!Niinkuin me,minä ja juha.

Tiina Linkama kirjoitti...

SusuPetal - hyvää ystäväpäivää myös sinullekin.

Kiirepakolainen - Valentinolle lähtee terveiset. Vaikkei se ehkä ole hiekka-aavikoiden sheikki, niin lumimaisemien loordi kuitenkin.

Sylvia - kiitos toivotuksista.

Sessa - kiitos myös sinulle. Ja sanolle sille isännälle, että nainen on kuin viini, paranee vain vanhetessaan. Eikä se isäntäkään enää nuoremmaksi käy.

Marita - kiitos ihanista sanoista -erityisesti: ystävä tietää sinusta kaiken ja silti rakastaa sinua. Lämmin hali täältäkin teille molemmille ihanille ihmisille! Ja Lattelta erityislipaus suosikkitädilleen.

Kimmo Linkama kirjoitti...

Yli puolivuosisatainen lumimaisemien Lordi Valentino (jokohan kaikki epiteetit tuli käytettyä :) kiittää ja kumartaa kaikkia toivottelijoita!

Ja puolestaan toivottaa tämän päivän kunniaksi hyvää ystävänpäivää sinnepäin!