Menneen maailman charmia - Tahevan kartano

Huhtikuun ensimmäinen päiväreissu Etelä-Viron ihmeellisiin maisemiin on nyt takana. Lähdimme eilen puolilta päivin liikkeelle, suuntana epämääräisesti Karulan kansallispuisto ja päämääränä nauttia upeasta auringonpaisteesta, kirkkaista hangista ja mielellään komeista maisemista. Se ei ole vaikeaa täällä Etelä-Virossa.

Otepää jäi nopeasti taakse ja Eesti Regio Atlas -karttakirja sylissäni suunnistimme kohti Karulaa etsien matkan varrelta mahdollisia vierailukohteita. Etenimme kuitenkin pitkälti tekniikalla: minne nenä näyttää. Kunnes huomasin karttakirjasta kartanosymbolin Tahevan kohdalla. Siis sinne.

Kuten niin usein, lähdimme etsimään kohdetta summamutikassa, siitä sen enempää tietämättä. Ja kuten niin usein, tulimme aivan ihmeelliseen paikkaan, joka sai meidät ihastuksiin. Tulimme vanhan Tahevan kartanon raunioille. Kartano itsessään tuhoutui toisessa maailmansodassa 1944.

Aina yhtä mainio Eesti mõisad (Viron kartanot) portaali tietää kertoa että Tahevan kartano (saks. Taiwola) perustettiin 1600-luvulla. Suuren Pohjan sodan jälkeen kuului kartano ensin Delwigin ja sitten Kosküllin aatelissuvuille. Vuodesta 1813 vuoteen 1919 oli kartano von Wulfien aatelissuvun omistuksessa. Kartanon viimeinen isäntä oli Maximilian von Wulf.

 

 

Tahevan kartanon mailla kävellessämme ja vanhoja raunioita ihmetellessämme kävi taas, kuten niin usein aiemminkin; olimme ihmeissämme ja ihastuksissamme Viron ihmeellisestä ja monimuotoisesta kartanohistoriasta. Ja vaikka kartano on nyt  raunioina, se ja koko alue siltikin huokuvat ihmeellistä menneiden aikojen charmia. Häivähdys sisäänkäynnin holveista, muutama vanha pilari vanhan aitan edessä, ne kaikki olivat ihanassa huhtikuun auringossa mielikuvitusta kiehtovia.

Yksityiskohta vanhasta rappauksesta - voi vain kuvitella millainen tämä on ollut omana aikanaan ja ehjänä

Kerran niin komean kartanon päärakennuksen raunioita

Latte riemastuu Tahevan kartanon päärakennuksen edustalla

Pylväikkö on toivottanut tervetulleeksi Tahevan kartanon aittaan

Palatkaamme vielä hetkeksi kartanoportaaliin, joka kertoo meille, että päärakennus rakennettiin uusbarokin tyyliin vuonna 1907. Sen suunnitteli arkkitehti August Reinberg. Rakennuksella oli korkea kivijalka ja siihen liittyi mansardikattoisia siipirakennuksia. 

Vaikka päärakennus onkin tuhoutunut, on kartanon mailla viellä useita sivurakennuksia, joista parhaiten lienee säilynyt 1920-luvulla rakennettu jääkellari.

Tahevan kartanon jääkellari on yksi parhaiten säilyneistä lisärakennuksista

Vanhojen kartanoiden kartanonpuistot ovat vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia kuin kartanot itsessään, eikä Tahevan kartanonpuisto tehnyt tässä poikkeusta. Valtavat tuijat, suuret vanhat tammet ja muut taivaankantta hipovat satavuotiset ja sitkäkin vanhemmat puut ovat uskomattoman hienoja.

Naavaa vanhojen puiden oksilla

Vanhoja puita, joista jokaisella olisi tarinansa kerrottavanaan - ovat ne paljon nähneet!

Tahevan kartanonpuiston puut ylettyvät taivaisiin asti

Tahevasta matkamme jatkui kohti Valgaa, mutta sitä ennen seikkailimme pitkän tovin lähellä Latvian rajaa, Koivan valtavissa upeissa mäntymetsissä. Ja maisemat olivat aivan käsittämättömän hienoja. Vaikka olimme koko ajan Viron puolella, olimme niin lähellä jo naapurimaata, että kännykkäkin vaihtoi verkkoa Latvian puolelle ja toivotti meidät tervetulleiksi Latviaan tarjoten samalla meille matkavakuutusta. Emme kokeneet sitä tarvitsevamme. Harvoin on olo ollut niin suojaisa ja turvallinen kuin hipihiljaisessa, auringonkultaamassa ja puiden suojaamassa mäntymetsässä, jossa ei liiku ketään muita kuin sinä - joitain varovaisia metsäneläimiä mahdollisesti lukuunottamatta.

Koivan upeaa mäntymetsää

Päivän viimeinen pysähdys ennen Valga/Valkaa oli Laanemetsassa, mistä bongasimme vanhan ja rappiolla olevan Laanemetsan kirkon. Tällaisestakaan emme olleet tienneet aiemmin mitään. Aina matkoilla tapaa ja näkee uutta - vaikka miten luulisi jo kaiken nähneensä. Tämä on tätä Viron taikaa!

Laanemetsan kirkko tieltä nähtynä

Laanemetsan kirkontorni on mallia: entinen

Laanemetsan kirkon pääovi

Päivän päätteeksi saavuimme lopulta Valga/Valkaan. Kävimme tottuneesti kaupoissa molemmin puolin rajaa (Latvian Valkan puolelta tapaamme hakea suosikkimakkaroitamme - latvialaisia hieman bratwurstia muistuttavia grillimakkaroita). Ja sitten oli jälleen aika suunnistaa kotia kohti. Matkaa Valga/Valkasta Otepäälle on karvan yli 40 km eli ei matka eikä mikään.

Takana siis huhtikuun ensimmäinen päiväretki  lähelle ja kauas - ja jos ei maantieteellisesti niin kovin kauas, niin historian siipien avittamina matkasimme itse asiassa aivan eri vuosisadoille.

Ei hullumpi matka menneeseen maailmaan. Ei lainkaan. Suosittelen!

Saavumme Valgaan

Lähellä kaukana ulkomailla asti

On meitä kelit hellineet. Aurinkoa on riittänyt viikon verran jokaiselle päivälle. Hanget ovat valkeita ja vaikka yölämpötilat ovat aika hurjia, niin nopeasti auringon noustua ilma lämpenee miellyttävälle tasolle. Tänään herätessäni oli pakkasta -18°C ja kahden tunnin kuluttua vain -9°C.

Muutama päivä sitten myös Kimmo havahtui tietokoneensa äärestä katsomaan ulos ja ehdotti pientä päiväretkeä. Ne kun ovat meidän tapamme nähdä muailmaa. Toisaalta, olemme tätä lähimuailmaa nähneet jo niin monelta kantilta, että ihan heti ei löydy kohdetta, jossa emme olisi käyneet.

Suuntasimme siis katseemme kartalla Latviaan ja siellä Aluksnen kaupunkiin. Sielläkin olemme kerran käyneet tai sen läpi ajaneet, kun teimme matkaa Liettuaan. Mutta silloin menimme vain kiiruusti läpi. Nyt päätettiin mennä katsomaan, miltä Aluksne näyttää maaliskuun kauniissa keleissä.

Ja niin pakkasimme auton kameralla ja yhdellä innostuneella matkakoiralla ja lähdimme liikkeelle.

Reittimme Latvian rajalle kulki Võrun ja Ruusmäen kautta. Võrussa oli ihan pakko pysähtyä ihanaan Katariina-kahvilaan, jossa leivotaan takahuoneessa suussasulavia piirakoita, ja tuoksu tulee jo eteiseen vastaan. Taas oli mistä valita. Oli kaalipiirakkaa ja lihapiirakkaa, nakki- ja kinkkupiirakkaa, oli kilu-muna-piirakkaa (kilu on siis sellainen pieni muikun näköinen kala) ja kanapiirakkaa ja oli tarjolla montaa muutakin plaatua. Makeista piirakoista puhumattakaan. Ja palvelu, se on Katariinassa niin lämmintä, että tuntee olevansa kuin rakastettu ja kauan kaivattu vieras.

Haanjassa oli menossa hiihtokilpailut joten Suuren Munamäen ohitimme heittämällä. Ruusmäellä täytyi toki kuvata Ruusmäen kartanoa - ja lisätä kuva jatkuvasti kasvavaan kartanokuvien kansiooni.

Rogosin kartano Ruusmäessä

Rajan ylitimme Muratissa ja sitten lähdimme suunnistamaan kohti Aluksnea, pikkuteitä ajaen ja mahdollisia kartanoita bongaillen, apunamme Latvian kartta niiltä osin kuin se näkyy Eesti Teede Atlas -karttakirjassa. Siitä eteenpäin sitten ihan arvailuiden ja Latvian peruskartan mukaan.

Aluksnessa aurinko paistoi vaihtelevasti. Teimme pienen kävelylenkin Karvakaverin kanssa Aluksnen linnan puistossa ja Karvakaveri heitteli voltteja hangessa, tuttuun tyyliinsä. Minä ilokseni huomasin että sitten viime käynnin oli linna korjattu ja kunnostettu. Nyt siellä toimii museo. Turismi-info oli siirretty Ernst Glückin Raamattumuseeon. Ja oli kiinni. Kukapa sitä lauantaina turismi-infoa tarvitsisikaan. Parempi pitää paikka auki pari tuntia kahtena päivänä keskellä viikkoa.

Aluksnen linna on saanut uuden värin ja näyttää nyt komealta pytingiltä

Latte ja Kimmo Aluksnen linnan puistossa. Ja lunta näyttää tulleen Latviaankin ihan reippaasti

Aluksnesta jatkoimme matkaa kohti Gulbenea, mutta jälleen pienillä teillä mutkitellen. Tulimme parillekin jännälle paikalle, missä oli aikanaan ollut hieno linna tai upeita rakennuksia, mutta jotka nyt ovat jääneet tyhjiksi. Ikkunat oli peietetty laudoilla tai sitten rikki kivitettyjä. Aika surullista.

Autiotalo Stamierinassa

Kalna Muiza eli Kalnan kartano on tyhjillään ja ikkunat on rikki kivitetyt

Matkamme ei edennyt mitenkään jyrkkäviivaisen määrätietoisesti. Kun näimme jossain ruskean nähtävyyttä viittilöivän kyltin, saatoimme lähteä sivuteille nähtävyyttä etsimään. Ja näin päädyimme Vecstamiernaan, mistä löytyi todella upea ortodoksikirkko ja jos mahdollista, vielä upeampi linna. Kirkko on kunnostettu, linna odottaa vielä restauroijan hellää kättä ja paksua lompsaa. Linna on kuulemma myynnissä, tämä kiinnostuneille sivulauseessa kerrottakoon.

Komea ortodoksikirkko Vecstamiernassa. Kupoleissa kiiltää kristalleja - näin kuulimme jälkikäteen

Vecstamiernan linna on myytävänä

Pylväskuja

Tämä on jo ihan kunnon linna eikä mitenkään kohtuuttoman huonossa kunnossakaan

Naisfiguuri ikkunan yläpuolella

Ajan hammas on nakertanut pylväitä

Linnan läheltä löysimme Sonate-kahvilaravintolan, joka oli vähintäänkin eksoottinen paikka. Varsinaiseen ravintolaan emme päässeet - siellä oli yksityistilaisuus - mutta pienestä baarista saimme matkaamme juotavaa. Ja mikä tärkeintä, Sonatesta löytyi myös hotelli helpotus, mallia: hyvin riisuttu

Kahvila-ravintola Sonate

Ja matka jatkui. Seuraavaksi oli vuorossa Gulbene, joka vaikutti ihan isolta kaupungilta. Sieltäkin löysimme kartanon, mutta se oli paketissa, eli sitä sitä kunnostettiin. Gulbenestä sitten kohti Smilteneä ja sieltä Valka/Valgaan.

Valgassa pyöräytimme jälleen Lattea jäätyneen Pedeli-joen rannassa ja sitten syömään korealaiseen Horaniiin. Aurinkokin laski upein värein ja sen mentyä mailleen levittäytyi Valgan ylle sininen hetki kirkkaana ja kuulaana. Maailma näytti kovasti kauniilta.

Valgan kirkko sinisen hetken aikaan

Hieno reissuhan tämäkin oli. Ja jälleen näimme mitä hienoimpia näkymiä, komeita linnoja ja ei niin komeita kartanoita. Ihmettelimme ihmisen eloa, kansojen ja yksityisten ihmisten historiaa ja Balttian rakennuskulttuuria ja erikoispiirteitä. Tuntui kuin olisi käynyt paljon pidemmälläkin.

Kuvia otin paljon, ja arvatenkin yllä on vain murto-osa. Jos haluat tutustua reissuumme kuvagallerian kautta tarkemmin, niin sehän käy päinsä Villa Ottilian fb-sivujen kautta. Ja tästä linkistä sinne pääsee - riippumatta siitä oletko facebookissa vai et: Päiväreissu Latviaan  Tällä kertaa albumin virallinen kommentaattori on Latte, tämä vain ihan vinkkinä.

Ja kun Latesta ja facebookista tuli puhetta, niin Latte pyysi mainostamaan, että myös hänellä on nykyisin feissarissa omat sivunsa: Latte Lörppäkorva on profiilinimi. Sinne vaan kaveripyyntöä lähettämään, ja pääsette seuraamaan maailmaa Karvajätkän silmin.

Karulan kansallispuistossa ja Valgassa

Eilenpä paistoi aurinko mitä ihanimmin heti aamusta alkaen. Siitä oli otettava kaikki ilo irti.

Joulukuu on ollut monin tavoin ihan mukava kuu, lunta on ollut paljon ja sitä on tullut aina vaan lisää. Mutta taivas on ollut aika lailla harmaa, suoranaisesta auringonpaisteesta emme ole paljoakaan saaneet nauttia. Pyryssä emme ole sanottavammin halunneet ulkoilla, joten kuukausi on mennyt aika lailla sisätiloissa viihtyen.

Ulkoiluhaluihin on vaikuttanut myös kipakka pakkanenkin, joka on monena päivänä huidellut sellaista -15°C, joka sinällään ei ole tuntunut pahalta, jos ei ole tuullut. Tuulen kanssa se sitten onkin tuntunut jo aika häijyltä ja saanut meidän käpertymään yhä tiukemmin kaminan viereen.

Kuun lähestyessä loppuaan on ilma kuitenkin lauhtunut ja sen myötä myös lumikerroskin käynyt puolta pienemmäksi. Taivas on kuitenkin pysynyt melko harmaana, eiliseen asti.

Eilen kaikki oli ilmojen puolesta kohdallaan. Pakkasta oli miellyttävät -4°C ja aurinko paistoi. Niinpä päätimme tehdä päiväretken luontoon. Suunnaksi valitsimme Karulan kansallispuiston, joka sijaitsee Otepään ja Valgan rajakaupungin välillä. Ja jotta reissulla olisi joku järkevä tarkoitus päätimme samalla käydä Latvian puoleisessa Valkassa ostamassa bratwurst-makkaroita, sellaisia joita tältä puolen rajaa ei löydy.

Sanoista tekoihin ja liikkeelle!

Tästä se alkaa, ohitamme Otepään kirkon ja suuntaamme kohti etelää

Tiet ovat melko hyvässä kunnossa kaikesta lumesta, lauhtumisesta ja pakastumisesta huolimatta. Toisin kun tapaninpäivänä, jolloin tienpinnat olivat lasin kaltaisia ja liukkaita. Suuntasimme ensimmäiseksi Koorasteen ja ohitimme Latten lempijärven, Kooraste Suurjärven, ja Latte katsoi haikeana auton ikkunasta valkeaa liikkumatonta järven pintaa. Sieltä eteenpäin Antslaan ja Lüllemäelle ja Karulaan. Ja sieltä sitten Valgaan ja Valgasta kotiin. Tässä siis reittimme tiedoksi niille, joille Etelä-Viron eri matkailuetapit ja paikkakunnat ovat tuttuja.

Tyypillistä Otepään kumpumaisemaa. Lunta on nyt säiden lauhtumisen vuoksi vähemmän kuin viikko sitten, mutta kauniit ovat maisemat siitä huolimatta

Urvasten kirkko Kirikukülassa ojentelee torniaan sinistäkin sinisempää taivasta kohden

Ennen Antslaa pysähdymme lyhykäisesti Kirikukülassa eli kirkkokylässä, joita Virossa on useita. Võrun maakunnassa sijaitseva Urvasten kirkko on komea vanha kivikirkko, joka on pyhitetty Pyhälle Urbanukselle, ken hän lieneekään. Mutta hienot ikkunat ja ovet kirkossa kuitenkin olivat!

Urvasten kirkon huurtuneita ikkunalaseja

Urvasten kirkon ovet

Täältä matka jatkuu Antslan kautta Karulaan. Seuraava pysähdys on Karulan vanhan kirkonraunion juurella, Lüllemäessä.  Maarja -kirkko mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1392 ja Lüllemäen kylästä on ensimmäinen maininta Puolan valtakaudelta vuonna 1592. Kirkko poltettiin Suuren Pohjan sodan aikana 1700-luvulla. Nyt sen rauniot ovat surulliset mutta jollain lailla myös äärimmäisen kauniit huurteisine kivineen ja holvattuine ikkuna-aukkoineen. Kesällä vanhan kirkkosalin täyttää vihreys luonnon otettua vallan sen vanhoista lattioista.

Lüllemäen nimestä löysin hieman tietoa. Se on aiemmin ollut Lillemägi eli kukkamäki ja saanut nimensä Valgan tien reunalla olevasta hautausmaasta, jonne tuotiin kuulemma kukkia niin paljon, että paikkakuntaa alettiin kutsua kukkavuoreksi tai kukkamäeksi. Aina oppii jotain uutta kun vähän guuglailee.

Maarjan kirkon huurteisia seiniä

Ikkuna-aukkoja jotka uhmaavat ajan hammasta

Holvatut kaari-ikkunat ovat muodoiltaan romanttiset

Karulasta matka jatkuu kohti Valgaa, missä käymme syömässä atrian lempiravintolassamme, korealaisessa Horanissa. On aivan käsittämätöntä että näin hyvä ravintola löytyy pienestä Valgan rajakaupungista. Ruoka on siellä aina loistavaa, ja tarjoilijaksikin on löydetty viehättävä ystävällinen tyttö.

Ruokailu menisi muuten hyvin, mutta sitä häiritsee pahasti kuuden nuoren miehen seurue, joka meluaa ja meuhkaa melkomoisessa tuiterissa. Joulu on mennyt pitkäksi tai uutta vuotta on alettu vastaanottaa etuajassa. Kuohuviiniä tilataan pöytän jatkuvasti lisää ja melu kasvaa pullo pullolta vieden meiltä kaiken ruokailurauhan.

Kuuntelemme poikien sekalaisia humalaisia puheita, kun emme voi melun vuoksi oikein keskenäänkään keskustella. Pojat, tai ainakin osa pojista näyttäisi käyvän Norjassa töissä. Norjan viinanhintoja ainakin päivitellään samalla kun tilataan edullista kuohuviiniä lisää. Mietin näitä poikia vierastyövoimana Norjassa, missä ihmiset ovat vieraita, kieli outo ja kaikki virolaisittain huippukallista. Mietin sitä miltä tuntuu palata lomien ajaksi kotiin, missä voi hetken olla ystäviensä ympäröimänä ja missä mikään ei Norjan hintojen jälkeen tunnu maksavan mitään. Ja jotenkin ymmärrän poikien ylenpalttisen riemun. Tarjoilijatar käy pariin kertaan pahoittelemassa meille melua, ja me toteamme, että ei se nyt niin kauheaa ole.

Ruokailtuamme jatkamme matkaa Latvian Valkan puolelle, ostamme makkaramme ja ulkoilutamme turkiseläintä laululavan jäisissä takamaastoissa. Latte laskee pyllymäkeä, ja tuntuu pitävän siitä. Sitten onkin jo pimeys saapunut Valgamaalle ja on aika suunnata kotia kohti.

Lopuksi vielä muutama kuva Valgan pienestä kaupungista, tuosta melko köyhästä rajakaupungista, jossa asuu n. 14.000 ihmistä. Kaupungista, joka on sekoitus vanhaa puutaloasujamistoa ja neuvostovuosien kerrostaloja. Kaupungista, joka kuitenkin jaksaa sinnitellä eteenpäin, Viron kaukaisimmassa nurkassa Tallinnasta päin katsottuna. Kaupungista, jossa raha on tiukalla, mutta jonne on rakennettu suuria marketteja vähän jokaiselle kauppaketjulle. Ilmeisimmin asiakkaat tulevat molemmin puolin rajaa - muulla emme voi selittää näitä suuria marketteja ja niiden pärjäämistä.

Valga on yhä köyhä kaupunki, mutta sekin on mielestämme kohentunut näiden Virossa viettämiemme vuosien aikana. Aina silmä huomaa jotain uutta: kas tuohon taloon on vaihdettu peltikatto, tai kas, tuohon on tullut uusi myymälä. Joskin samoin panemme merkille monien tuttujen vanhojen myymälöiden sulkeneen ovensa. Tuossa oli ennen huonekaluhalli, nyt se on tyhjillään. Tai, tuossa oli ennen kirpputorimyymälä, nyt talon ikkunat on lyöty umpeen.

Puutalomaisemaa Valgaan saavuttaessa

Valgan liikekeskustaa

Komisjonipood eli myyntikirppari lähellä Valgan Jaani-kirkkoa

Vanhoja rapistuvia taloja lähellä Jaani-kirkkoa

Maxima-ketjun suuria marketteja löytyy kaupungista kaksin kappalein

Rimi-marketti rajan tuntumassa

Myös Selver-ketjun marketti löytyy läheltä rajaa