Valokuvauksesta on mukava keskustella asian harrastajien kesken. Pari päivää on tässä ryhmässä käynyt vääntöä siitä, kuvatako pokkarilla vai järkkärillä. Vai bridge-kameralla, sellaisella välimuodolla. Paljon on pokkareiden kannattajia, ja perustelut ovat hyvät: pokkarit ovat vuosi vuodelta kehittyneet ja niillä saa kelvollisia kuvia helposti. Ja mikä tärkeintä, pokkari on kevyt kantaa mukana, ja kuten olen useasti todennut: paras kamera on se, joka on mukana, kun sitä tarvitaan. Tätä tehtävää toimittavat myös jatkuvasti kehittyvät kännykkäkamerat.
Valokuvauksen pitää olla hauskaa, jos sitä aikoo harrastaa. Joten jokainen tehköön ja toimikoon juuri kuten itse haluaa. Joillekin riittää, että on pieni helppo laite, jolla automaattiasetuksilla saa helposti hyvää tulosta. Ja mikäpä siinä.
Minä olen kuitenkin sukeltanut vuosi toisensa perään aina yhä syvemmälle järjestelmäkameroiden maailmaan. Pyrin kuvaamaan mahdollisimman omavaraisesti - tahtoo sanoa, päätän itse asetukset ja säädöt. Ja usein menee myös pieleen. Minun valokuvauksen oppi-isäni, Kari S. aikoinaan sanoi lohdutukseksi kun aloittelin järkkärikuvausta, että hänkin kantaa aina mukanaan järkkärin ohella pokkaria, että tulee matkalta ainakin jokunen varmasti hyvä kuva.
Järkkärillä on helppo tehdä virheitä, varsinkin kun itse pusailee säätöjen kanssa. Mutta kyllä sillä onnistuminen myös palkitsee hieman eri tavoin kuin pokkarilla tai kännykällä kuvia napsiessa. Jos rehellisiä ollaan, en tunne enää uusimpia pokkareita ja niiden ominaisuuksia, mutten jotenkin uskon linssin ja objektiivin voimaan. Uskon aukkoihin ja syväterävyyteen. Ja ennen kuin minulle toisin todistetaan väitän, että järjestelmäkameralla pystyy kuvaamaan monipuolisemmin kuin keveiden pokkarien tai kännykkäkameroiden kanssa.
Tämä oli alkupuhe. Ja nyt päästään otsikkoon.
Lähdin tänään kuvailemaan Otepään vanhalle hautausmaalle, itse itselleni antamana tehtävänäni etsiä syväterävyyttä kuviini - eli pelausta aukon ja suljinnopeuden kanssa . Päivä oli harmaa ja vähävaloinen. Joka taas vaati hieman lisää vääntöä objektiivilta ja sen valovoimalta.
Nämä kuvat on kaikki otettu vanhalla Canon 1000D-karvalakkijärkkärilläni. Objektiivina oli hieman kalliimpaa kalustoa: Canonin EF 70-200 mm 1:4 L USM. (Se halvin valkoinen teleobiska, mitä Canonilta löytyy).
Ja tässä tulosta - kommentoida saa! En ala kuville antamaan erillisiä nimiä, nimeän ne vain numeroin, siltä varalta että joku haluaa sanoa jostain tietystä kuvasta jotain.
 |
| Kuva 1 |
 |
| Kuva 2 |
 |
| Kuva 3 |
 |
| Kuva 4 |
 |
| Kuva 5 |
 |
| Kuva 6 |
 |
| Kuva 7 |
Lähdin siis kuvausreissuun ajatuksena etsiä syväterävyyttä havainnoillistavia kuvia. Lopuksi kävi, kuten usein käy, että pelkkä kuvauksen vimma vei mennessään.
Ja kotiin tultua oli hyvä mieli! Ei siksi, että olisi onnistunut todistamaan mitään, vaan siksi, että sai napattua muutamaisen kuvan, johon itsekin oli tyytyväinen.
9 kommenttia:
Tykkään näissä kuvissa just tosta perspektiivistä, bokehistakin, tosi hienoja!
Kyllä mä vannon myös järkkärin nimeen!
Voi, rakastan noita takorautaisia aitoja, portteja. Ihmisen tekemiä.
Itse valokuvista en sano mitään, koska minulla ei ole asian vaatimaa tietämystä.
Ja nyt sitten kokeilen, monenneko kerran jälkeen selviän noista suojasanoista..... grrr....
1 on suosikkini, siinä on sellaista herkkää vahvuutta,jota hautausmaalla voi aistia, jos viitsii jäädä vähän fiilistelemään.
Alusta asti Tiinan digivalokuvausta seuranneena en voi kuin ihmetellä sitä huimaa edistystä mikä on tapahtunut. Aivan ammattitasoisia kuvia! Ja asetelma on kääntynyt aivan päälaelleen. Jos minulla olisi jotain kysyttävää valokuvauksesta, kysyisin ensin Tiinalta.
Kari S
Tosi hyvä kuvasarja.
Wau! Villava lumiköynnös kietoutuneena järeään piikkikettinkiin! Lempikuvani, nro 5!
Pieni Lintu - olet oikeassa. Bokeh on sitä ihan parasta!
Kiirepakolainen - kiva kun jaksoit ponnistaa suojasanojen läpi. Toivotaan että tämä on joku Bloggerin väliaikainen kotkotus.
minttumeirami - kiitos (kaikista neljästä) kommentista. Tuo sanantarkistus taitaa tänään olla harvinaisen hankala.
Kari S - oppilas kiittää ja kumartaa (ja varmuudeksi myös niiaa). Arvaat varmaan kuinka arvostan juuri sinun kommenttiasi - sinähän oikeastaan minut tähän maailmaan johdatit ja opastit. Ja tälle tielle olen jäänyt.
OnuKoo - kiva kun tykkäsit.
Mannu - hauskasti sanottu: villainen lumiköynnös. Minäkin pidin juuri näiden kahden niin vastakkaisen materiaalin syleilystä.
Viimeisessä kuvassa syntyy hämmästyttävän vahva tila- ja valokokemus. Ensimmäinen kuva myös piirtää tilan hienosti kerroksittain. Kaunis sarja kertoo jälleen, miten pitkällä olet välineesi hallinnassa ja näkemisen taidossa.
(paras kopsata kommentti hiiren nenään, sillä älykkyystesti näyttää toivottomalta...)
Marjattah - kiitos sanoistasi. Ne lämmittävät, kuten kaikkien kannustukset ja kehut. Kehu tietenkin lämmittää aina, mutta ei liene tämän blogin lukijoille jäänyt epäselväksi, että olen kuluttanut paljon aikaa ja vaivaa paneutuakseni valokuvauksen niin kiehtovaan maailmaan. Vain oppiakseni (ihastuksekseni), että mitä enemmän opin, sitä paremmin tiedän, miten paljon on vielä opittavaa.
Olen iloinen että olette tällä matkalla mukana, katsojina ja kommentaattoreina.
Lähetä kommentti