perjantai 20. tammikuuta 2012

Valokuvatorstain 231:n haaste: poliisi

Alkupuhe:

Haaste ei alkujaansa sanottavammin sykäyttänyt. Minulla on hyvin neutraali suhde poliisiin, niin virolaiseen kuin suomalaiseen. Ymmärrän työn vaikeuden ja tärkeyden ja arvostan poliisia, joka toimii toimivaltansa puitteissa, ymmärtäen tehtäväkseen yhteiskunnan palvelun ennemmin kuin valvonnan. Toki järjestystäkin täytyy pitää ja valvoa, mutta ilman ylilyöntejä.

Toista oli 1960-luvulla, jolloin harva mielsi poliisin ystäväkseen. Ajatus vaikkapa reality-sarjasta, jossa kerrotaan positiivisesti poliisin työstä, olisi tuolloin ollut aika kaukaa haettu. Poliisi oli järjestelmän ja taantumuksen tukipilari, jota tuli välttää, ellei suorastaan paheksua, ainakin nuorison parissa. Tai ainakin näin olen ymmärtänyt tuon ajan aatehistoriaa tonkiessani.

Vuonna 1969 taiteilija Harro Koskinen teki useista eri teoksista koostuneen sikasarjansa, jonka yksi kuuluisimmista teoksista oli poliisin hihamerkki, jossa leijonan oli korvannut sika. Muita Harro Koskisen tuolloin pahennusta herättäviä teoksia oli Sikamessias, mistä hän sai myös jumalanpilkkatuomion.

Minä tutustuin Harro Koskisen tuotantoon Tallinnan KUMU-museossa alkutalvesta 2010, missä oli esillä teoksia, jotka olivat kohauttaneet kansan syviä rivejä yli 30 vuotta aiemmin. Värikkäitä 60-luvun underground-töitä katsoessa oli päällimmäisenä tunteena huvittuneisuus. Voiko näistä kukaan ihan oikeasti suuttua?

Ja mitä tulee jumalanpilkkaan ylipäätänsä- minusta jumalanpilkka on totaalisen turhaa puuhaa. Olen sitä mieltä että Jumala - on sitten kyse meidän Jahvesta tai vaikkapa islamistien Allahista - on jo ajatuksellisena suureena niin ylivertainen, etteivät ihmisten vaatimattomat pilkkakirveet häneen osu.


Harro Koskisen sikaperhe vuodelta 1969


Mutta poliisista oli puhe ja Harro Koskisesta. Hieman googlailin miehen nimellä ja löysin yllättävän kirjoituksen, koskien juuri sikapoliisimerkkiä, joka näkyy kuvan seinällä. Vuonna 2010 kertoo Jari Tamminen blogissaan kuinka hän kahteen otteeseen joutui hankaluuksiin kantaessaan hihassaan Kiasman taidemuseon myymälästä ostamaansa Sikapoliisimerkkiä.

Tarina alkaa vetävästi:

Olin lataamassa tyhjiä lasipurkkeja Vaasanaukion eli Piritorin kierrätysastiaan, kun paikalle kurvasi maijallinen sheriffejä. Nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, nelikko saartoi minut ja virkaintoisin komisario alkoi tenttaamaan minulta hihamerkkini luonteesta. Takkini oikeassa olkapäässä on Sikapoliisi-kangasmerkki.

Jos haluat lukea lisää Jari Tammisen ongelmista sikapoliisimerkin kanssa, löydät jutun tästä: Kyttien saartama sikapoliisi

Jos taas haluat katsoa lisää Valokuvatorstain haastekuvia aiheesta poliisi, klikkaapa tästä: Poliisi
 

2 kommenttia:

Marjatta Huuskonen kirjoitti...

Mielenkiintoinen ja omaperäinen vastaus kuvahaasteeseen. Ja silmäys suvaitsevuuden lyhyeen historiaan antaa ajattelun aihetta :)

mm kirjoitti...

Näinä kisapäivinä tietty ajatus on välillä kulkenut teillekin :)

Pari kommenttia: Viime vuosien kokemukset poliisista ovat olleet minullakin varsin positiivisia. Tulkkina ollessani on tuntunut hyvältä poliisien asiallinen ote vaikeissakin tilanteissa. Jämäkkä täytyy välillä ollakin. Se on vain hyvä. Joitakin kertoja olen seurannut lähinnä kotikaupungin poliiseja noissa poliisitositv-jutuissa. Ovat osanneet asiallisella puheellaan usein selvittää vaikeitakin tilanteista. Plussaa.

Toinen: "Turisteille tuunattu Tallinna." Siinä on uudissana paikallaan...