keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Suursiivous kuvatiedostoissa - puuuh

Vuodenvaihde saa ihmisen, tai ainakin meikäläisen ripeästi pohtimaan (!) sitä mitä pitäisi tehdä! Pohtiminen on yksi asia, tekeminen toinen.

Vuodenvaihteen jälkeen on aika selektoida vanhat vermeet, hävittää turhat ja löytää niille tärkeille toimiville vaatteille paikka vaatekaapissa. Tilaa on niukasti. Vermeet ovat yhtä kuin vaatteet jotka a) mahtuvat päälle (niukasti) b) mahtuvat kun tiputetaan elopainosta 3-5 kg  c) ihanat vaatteet jotka eivät taatusti mahdu aikoihin päälle. d) ne kaikkein näteimmät, jotka eivät mahdu taatusti piiiiitkään aikaan. Mitä ottaa, mitä jättää?!!

Vuodenvaihteen jälkeen on aika siirtää kaikki turha nurkkiin keräytynyt sälä joko arkistoon tai roskikseen. Kuka tietää mitä ensi vuonna kaivataan?!

Vuodenvaihteen jälkeen on tilanpuutteen vuoksi pakko siirtää vuoden 2011 valokuvat ulkoiselle kovalevylle. Sillä tietokoneen sisäinen kovalevy pursuaa valokuvista. Jos niin tekee myös ulkoinen kovalevy. On siis poistettava jotain, järjesteltävä kansioita, siivottava kovalevyä.

---

Olen huono ihminen. Tai laiska.

Mieluummin tekisin ihan jotain muuta kuin siivoaisin tietokoneen tiedostoja tai järjestelisin epämääräisiä paperipinoja. Antakaa minulle kunnon kolhoosinavetta ja lannanluontia! Se on helppoa. Lapio heiluu ja lanta lentää. Eikä tarvitse miettiä, että pitäisikö tuo tai tämä lannankikkare säästää!

---

Aikani mutistuani aloitin suursiivouksen tietokoneelta ja sen valokuvatiedostoista.

Rynnistin kansion: Marraskuu 2011 kimppuun.

Marraskuussa 2011 olin Võsulla koko kuukauden  ja reissasin Lahemaata ja Suomenlahden rannikkoa ristiin rastiin. Kuvasin luontoa ja merta ja maisemia. Lähemmäs 3000 kuvan verran. Kävin Käsmussa ja Kaberneemessä, Vergissä ja Altjassa. Jumindassa ja Turbuneemessä. Loksassa ja Viinistussa. Karepassa. Ja monissa paikoissa joille ei ole edes nimeä.

Intopiukkana kuvasin myrskyä Pärispealla ja Käsmussa, kiersin Jumindan niemimaan useaan kertaan. Ja innostuin pienestäkin innokkeesta, tuulesta ja aalloista ja auringon leikistä aalloilla. Võsun omasta lahdesta puhumattakaan.

Tänään oli aika suursiivota kuvat läpi. Kaikki eivät vain yksinkertaisesti mahdu tietokoneen kovalevylle - eivätkä edes isot massat ulkoiselle kovalevylle. Siis, on aika kovan luudan lakaista. Hyvät kuvat kovalevylle ja huonot kuvat hemmettiin!

Just. Helpommin sanottu kuin tehty.

---

Nyt olen putsannut vanhan kansion Marraskuu 2011 ja poistanut siitä - tippa linssissä - 80% kuvista. Loput kuvat olen jaotellut eri alakansioihin. Niitäkin on parikymmentä.

Yhden nimi on: Võsun rannalla.

Ja tästä kansiosta esittelen tänne muutaman kuvan, tietenkin ajallisesti takautuvasti.  Mutta näin sitä käy kun siivotaan nurkkia:



Tiinan rakkaimmat Võsun rannalla

Kimmolla hyvä mieli!


Meidän kotirantaamme!

Võsun ranta osaa olla myös dramaattinen.

Kuusi pientä mäntyä rannalla - ne jaksavat minua kiehtoa. Ystävät, vähän väärässä paikassa, mutta toisiinsa tukeutuen.



Kultainen auringonlasku


Eräs se jaksaa innostua Võsun rannoilla!

En tiedä teistä, mutta itselleni tuli kuitenkin ihana melankolinen ja runollinen mieli katsoessani kuvia Võsun rannalta, siis kotirannaltamme viime marraskuulta. Osa kuvista on ollut täällä blogissa - lähetin ne läppäriltä - mutta se tuskin ketään häiritsee.

Siivous vie voimat, suursiivous vie voimat isosti, ja minä olen nyt aivan PUUUH. Olen tehnyt Sofien valintoja, mitä ottaa, mitä jättää. Ja nyt vasta puhutaan kansiosta Marraskuu 2011.

Toistan: PUUH.

Vielä olisi monen monituista valokuvakansiota, joista ottaa ja jättää...

PUUUUH!

(Kaikki kannustuksen sanat otetaan enemmän kuin iloisina vastaan!)

7 kommenttia:

Maris kirjoitti...

Tsemppiä siivoamiseen! Mullakin on sama homma menossa ja etenee hyyyvin hitaasti. Ja varmuuskopiointi ulkoiselle kovalevylle kannattaa aina!

Kimmo Linkama kirjoitti...

Eräksellä on ollut tapana aina innostua Võsulla. Yleensä pitää kesken juoksun heittäytyä varvukkoon selälleen saamaan Võsu-hepuli, ja jos mahdollista, vielä jokin karahka hampaissa. Ilmeisesti ilmanala innostaa.

Tuossa lentävä koira -kuvassa tuli toisenlainen hepuli. Ihan älden nastaa hypätä metrin korkeuteen ja tökätä kuonolla rintaan. No, jotainhan pitää riemuissaan keksiä, kun rannalla ovat karahkat harvassa :)

Sylvia kirjoitti...

Ai että lentävä koira! No onhan Ressukin...

Hiunoja kuvia kuten aina. Ja se suursiivous on kyllä aina hakusessa täälläkin mutta olen ilmeisesti vieläkin laiskempi!!
Hyvä Tinde!

Kari + Johanna kirjoitti...

Hui!

Minä en poista yhtäkään vanhaa kuvaa, vaikka olisi otettu samasta kohteesta, jos ei nyt ihan pilalle ole mennyt....
Kuitenkin juuri siinä poistetussa kuvassa, ihan siinä reunalla oli se vino puu, jonka myrsky nyt kaatoi, eikä sitä enää ole.....eikä kuvaakaan.
Ulkoinen kovalevytila on halpaa...

Kari

Marjattah kirjoitti...

Hieno homma! Tärkein juttu onkin varmuuskopiointi, sillä koneiden ikuisen elämään on turha luottaa. Monta Windowsia on meilläkin ehtinyt kuolla vuosien varrella. Ja toiseksi tärkein syy siivoukseen on tietenkin kokoelmien hallinta. Windows-ajoilta muistan sisäkkäiden kansioiden inhoittavuuden. Rakensin kansioita, jotka olivat kuin venäläisiä nukkeja...

Uudemmissa laitteissa tilapula ei ihan äkkiä tule vastaan. Kehitys on ollut ällistyttävä. Sinuun verrattuna taidan kuvata varsin vähän (vaikka olen himokuvaaja myös ;) 4-vuotiaalla iMacillani kuvien määrä näyttää olevan nyt 54 GT. Tällä vauhdilla tuskin saan tallennustilaa täyteen koneen (tai oman) elinkaaren aikana. Kaikki menee myös automaattisesti ulkoiselle kovalevylle, jossa on nyt tallennustilaa jäljellä 1Tt. Kuvien järjestely mäkillä on hauskempaa ja helpompaa kuin pasianssi ;)

Tiina Linkama kirjoitti...

Maris - intoa siivoukseen!

Sylvia - juu, lentävä koira se meillä.

Kari + Johanna - olettte luultavasti oikeassa, sitä vähän pelkäsin kun poistin kuvia. Toisaalta, minulla on esim. samasta kohtaa otettuja aaltokuvia todella paljon. Kun ei koskaan tiedä miten aalto läiskähtää kulloinkin esim kiveä vasten. Joten niistä kyllä sai poistaa surutta ison osan.

Eniten minua on harmittanut vanhoissa kuvissa se, etten ole jättänyt orginiaaleja jäljelle - esimerkiksi neljä vuotta sitten oli kuvankäsittelytekniikkani aika ankea ja joissain vanhoissa Ronja-kuvissa on ihan sairaat ja epätodelliset värit huonon kuvankäsittelyn vuoksi. No, on mitä on.

Marjatta Huuskonen - minulla on niin vanhat koneet että muisti on jo nyt tiukoilla. Otin myrskystä muutamaisen pienen videon ja järkytyin niiden koosta. Eli toistaiseksi en siis laajenna harrastusta videoihin. Sikäli sääli. Olisi mielenkiintoinen uusi harrastus sekin.

Vallaton kirjoitti...

Sana "pitäisi", saa hien nousemaan otsalleni.