tiistai 17. tammikuuta 2012

Tallinna, Chris ja me - osa 1: KUMU

Onpa ollut mielenkiintoiset ajat meikäläisellä. Olen viimeisen viikon aikana tavannut kosolti ihania rakkaita sukulaisia, ystäviä ja kavereita ja käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluja kaikesta taivaan ja maan väliltä. Tämä on harvinaista mannaa meikäläiselle, joka on koko alkutalven kököttänyt kahdestaan Kimmon kanssa kotona.

Ensin reissu Suomeen ja Äidin tapaaminen. Illat menivät mukavasti  MarjaP:n lämpöisessä huomassa Tuusulan suunnalla. Vaikka auto temppuili, ehdimme kuitenkin lopulta tulla Helsinkiinkin ja siellä oli minulla pitkä juttutuokio ihanan ja viisaan kummityttäreni kanssa. Ja päivän lopuksi vielä Kerstenin tapaaminen ja syntymäpäivämaljojen nosto Kerstenin merkkipäivän kunniaksi.

 Kersten ja Tiina viettävät iltaa mbarissa Helsingissä 13.1.2012

Kotiin - Võsun kotiin - palasimme lauantaina ja sunnuntaiksi oli sitten varattu tapaaminen Tallinnaan vallan viehättävän persoonan, Irlannissa asuvan kreikkalaisen Christoksen kanssa. Tutustuimme tähän valoisaan, älykkääseen ja hauskaan nuoreen mieheen Krakovassa. Chris oli yksi viidestä EU-kirjoituskilpailun voittajasta. Meillä synkkasi heti! Ja nyt Christos tuli meitä tapaamaan Tallinnaan. Ja, kuten hän itse sanoi, omaa päätään hetkeksi tuulettamaan vieraissa maisemissa.

Olimme huolissamme ilmoista. Koko Suomen-reissumme olivat ilmat olleet surkeampaakin surkeammat, ja pelkäsimme, että myös Tallinna hukkuu loskaan ja märkään, maisemat ovat karmean synkkiä ja ilma muutenkin mahdoton. Vaan, hip-hip-huraa, keli parani ihmeellisesti juuri Christoksen saapumisen aikoihin. Christoken saapumisiltana oli vielä pientä tuiskua, mutta tapaamispäivänämme eli sunnuntaina ilma oli mitä parhain. Taivas oli harmaa ja tasainen, mutta pakkanen oli juuri passeli -4c, eikä pyryttänyt.

Olimme suunnitelleet päivälle kolme eri ohjelmaa: ensin tutustuminen Kadriorun puistoon ja puistokahvit Park Caféssa, jonka perään käynti Tallinnan KUMU-taidemuseossa. Sitten vierailu Mustamäessä, missä starttasi kuukauden kestävä Tuli ja jää -festivaali. Ja lopuksi illanvietto Vanhassa Kaupungissa.  Esittelen tässä kirjoituksessa osan yksi: Kadriorg ja KUMU.

KUMUa olen esitellyt täällä aiemminkin, mutta koskaan ei komeaa taidemuseota liikaa esittele. Onhan jo pelkkä rakennus kokemisen arvoinen. Ja kun museo tarjoaa korkeatasoisia vaihtuvia näyttelyitä ja mielenkiintoisen perusnäyttelyn, on se useammankin visiitin arvoinen.

Jos KUMUn taide kiinnostaa, tästä kuvagalleriasta pääsee tutustumaan aiempaan kuvasatoon museon taideaarteista: KUMU-galleria.

Mutta palataan Christoksen vierailuun. Aloitimme siis päivän kiertelemällä hetken Kadriorun puistoa. Latte nuuskutteli lunta ja vieroksui kelkkamäessä temmeltäviä lapsia. Chris nautti maisemista ja juttu kulki Kreikan ja Irlannin ja Suomen ja Viron välillä. Näin meillä, miten teillä.

Christos Mouzeviris poseeraa Kadriorussa.

Puistokahvit jouduimme jättämään väliin, sillä suosikkikahvilamme - ja monen tallinnalaisen suosikkikahvila - Park Café oli sulkenut ovensa. Ovessa oli lappu, jossa kiitettiin asiakkaita uskollisuudesta ja kerrottiin, että yritys oli pakotettu lopettamaan kun rakennuksen omistaja ei suostunut tekemään tilan vuokrasta jatkosopimusta. KUMUssa lipunmyyjätäti kertoi meille, että talo on mennyt jollekin rikkaalle venäläiselle yrittäjälle. Lipunmyyjätäti oli selvästi järkyttynyt asiasta. Ja niin taitaa olla moni muukin tallinnalainen. Suuri sääli!

Täällä ei enää syödä kaupungin parhaita leivoksia, sniisk. 

Koska jouduimme jättämän väliin Park Cafén herkut, suuntasimme sitten KUMUn tyylikkääseen kahvilaan. Christos tutustui paikalliseen peruspöperöön: pannkoogid hakkliha ja sibulaga eli jauhelihalla ja sipulilla täytettyihin ohukaisiin. Ihan hyvää oli!

Virolainen kahvi sai Chrisiltä hyvät arvostelut - Irlannissa kuulemma kahvi on kamalaa litkua.

KUMU-kierros oli mielenkiintoinen - taide virkistää aina ja taideteosten kautta on hyvä sukeltaa kansan historiaan ja ominaislaatuun. Suosittelen siis kaikille niille, jotka haluavat tutustua Viron lähihistoriaan näyttelyn osiota: Vaikeat valinnat, joka käsittelee Viron kohtalonvuosia.

Uusia näyttelyitä oli kolme kappaletta. Vinum et panis esitteli leipä ja viini -motiivia 1500 - 1900 välisen ajan taiteessa. Esillä oli myös virolaista grafiikkaa teatterimaailmassa 1970- ja 1980-luvuilla. Kolmas erikoisnäyttely oli varmasti mielenkiintoisin, jos myös hätkähdyttävin. Se esitteli liettualaisen taiteilijan Sarunas Saukan töitä ja kulki nimellä: Minä, maalari Sarunas.

Sarunas Saukan työt hätkähdyttävät.

Valitettavasti valokuvaus oli kielletty Sarunas Saukan näyttelyssä - sillä kuvattavaa olisi kyllä ollut! Työt olivat suuria ja täynnä yksityiskohtia, jotka esittelivät taiteilijan teknistä taitavuutta. Aiheet olivat suhteellisen sairaat, kuten Kimmo totesi. Groteskeja hahmoja vielä groteskimmissa tilanteissa, kuin nykypäivän Hieronymous Boschilta. Paljon peniksiä, irvokkaita hahmoja ja surrealistisia painajaismaisia mielikuvitusolioita yhdistettyinä kirkkotaiteen parhaimpiin perinteisiin. Chris totesi: "Ei voi tämä mies hyvin, ei tosiaan!"

Ken haluaa käydä kauhistelemassa tai ihailemassa Sarunas Saukan taidetta - miten vain -  voi tehdä sen 06.01. - 29.04.2012 välisenä aikana.

Löytyihän KUMUsta toki perinteisempääkin ilmaisua. Koska yllä on linkki, joka kattaa hyvin gallerian peruskokoelmat, laitan oheen vain yhden taulun, joka meitä Kimmon kanssa nauratti. Selitimme Chrisille, että kyseinen taulu kuvaa hyvinkin tarkkaan Kimmon ja minun tyypillistä iltaa kotona. Näinhän meillä aina iltasella:

Tyypillinen iltahetki Villa Ottiliassa - Kimmo viihdyttää Tiinaa.

KUMUssa kului aika nopeasti - kun katsoimme kelloa, hätkähdimme. Oli jo aika siirtyä tulifestivaaleille Mustamäelle. Josta siis seuraava blogijuttu.

Niin kiire ei kuitenkaan ollut, etteikö Christos olisi ehtinyt hypätä hetkeksi KUMUn isoille autonrenkaista rakennetuille tuoleille:

Christos  palaa lapsuuteensa - teoksen idea on kuulemma eläytyä lapsen mittasuhteisiin, aikaan kun kaikki on isoa.


Tästä jatkoimme matkaamme tulifestareille, mutta siitä seuraavassa kirjoituksessa! Pysy kanavilla!

4 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Chrisin tapaaminen oli tosiaan virkistävä poikkeus tasaharmaatalvessamme. Ja kuten Tiina sanoi, Tallinna näyttäytyi parhaassa turistilumisessa kauneudessaan, etenkin illalla Vanhassa kaupungissa kierrellessämme.

KUMU oli yhtä kiinnostava kuin aina. Erityisesti jäi mieleen tuo liettualainen Sarunas Sauka (jätetään nyt nuo aksentit pois nimestä yksinkertaisuuden vuoksi).

Mies on virtuoosimainen pintojen, läpinäkyvyyden, kasvojen ja yksityiskohtien kuvaaja. Silläkin uhalla, että vaikutan hyväksyttävää taidetta määrittelevältä natsilta, sanonpa kuitenkin, että ei arvosta.

Avatut ruumiit, spermaa kasvoilla, raaka liha, seksuaaliperversiot ja teoksista huokuva sairaan mielen tunnelma eivät todellakaan tuottaneet elähdyttävää taidekokemusta. No, taiteen tehtävähän on herättää ajatuksia, ja siinä mösjöö kyllä onnistui. Erityisen viehtynyt hän tuntui olevan selkärankoihin. Nikamat törröttivät joka ihmisellä kuin dinosauruksen harja.

Jos tuntisi Liettuan historiaa ja politiikkaa, tauluista saattaisi löytää syvempää symboliikkaa. Vihamiesten ja muuten vain vastustettavien ajatusten/ihmisten kuvaaminenhan kuuluu maalareiden arsenaaliin.

Jos haluat lähemmin tutustua herraan ja tuotantoonsa, tyrkkääpä Googleen hakusanaksi "Šarūnas Sauka".

Se taide-elämyksestä. Hell Hunt, Viron vanhin pubi, tarjosi jälkeenpäin herkullista Vana Tallinn -kahvia (kertovat ne, jotka eivät ajaneet autoa) ja erinomaista rahkakakkua (kertoo se, joka ajoi autoa).

Võsulle palatessa ja palattua riitti päivästä keskusteltavaa.

Sylvia Svensson kirjoitti...

Eipä kuulosta semmoiselta "taide"näyttelylta jonka haluaisin nähdä!
Muuten kuulostaa päivänne ihan OK'lta!

Tiina Linkama kirjoitti...

Eipä taas minua mitenkään järkyttänyt nämä irvokkaat kuvat. En ollut shokeerattu. Enemmänkin vain mietin, että miksi joku haluaa tällaista taidetta tehdä ja mitä sillä kertoa.

Useimmilla rivoilla hahmoilla oli selkeästi tunnettavat kasvot, jopa niin, että näytti kuin taiteilija olisi liittänyt kasvot hahmoille. Kun emme tunne Liettuan politiikkaa, eivät kasvot meille merkinneet mitään. Mietimme myös sitä, että ehkä tämä on taiteilijan kosto kaikille henkilökohtaisille vihamiehilleen: ehkä siellä oli vanhat opettajat, koulukiusaajat ja entisten työpaikkojen sadistiset johtajat. Ei osaa sanoa. -- Kaiken kaikkiaan näyttely kertoi hyvin häiriintyneestä mielestä.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta voihan hra Sauka olla varsin tasapainonenkin yksilö, kun kaataa sielunsa laskiämpärin kankaalle eikä jää asioita märehtimään... Potuttaako byrokratia - maalataan siis kunnallispoliitikko, jonka otsasta kasvaa esim. porsaanpotka! Varmasti helpottaa,uskon näin. Vanhassa suosikkisarjakuvastripissäni (sarjaa en enää muista) toinen henkilöhahmoista maalasi ja sanoi kanavoivansa ahdistuksensa tauluun. "Mutta sehän on hedelmäasetelma" kommentoi toinen hahmoista. "Banaani VIHAA omenaa" oli maalaajan loppukaneetti. Minä kun aina olen ollut asetelmien ystävä...
T:Jaana