perjantai 10. kesäkuuta 2011

Ruuhi-Ralli ja Ruja

Oh Boy!

Elämä on joskus hyvää. Ja sitten se on vielä parempaa.

Nyt on. Ja miksei olisi, olenhan Paratiisissa, tarkemmin sanottuna Paratiisin ykkösmestassa eli Võsulla. Talossa, jota myös Huvikummuksi kutsutaan.

Olen aika ajoin tiputellut täällä blogissa vihjeitä siitä, etten ole ehkä parhaassa mahdollisessa fyysisessä vedossa. Kun kivistää sieltä. Ja toisinaan täältä. Nyt kivistää jostain pallean seudulta. Mutta toisin kuin muiden epäspesifien kipujen kohdalla, palleakivulle löytyy syy: olen nauranut niin että naurulihakset ovat luultavimmin revähtäneet.

Kuten sanoin, joskus elämä on hyvää. Ja sitten se on vielä parempaa.

OnuKoo kysyi muutama postaus aikaisemmin, että alkavatko asiat Võsun suhteen selvitä. Vastaan: eivät. Mutta ei kannata jäädä tuleen makaamaan, tai mikä se miehekäs ilmaus onkaan, vaan on mentävä eteenpäin. Meni homma sitten syteen tai saveen.

Selkokielellä: Huvikummun kohtalo on yhä auki. Mutta heinäkuuksi olen luvannut talon vuokralle isolle venäläiselle seurueelle, ja se varaus hoidetaan kunnialla kotiin. Olen luvannut tälle sisaruksista ja heidän perheistään koostuvalle porukalle, joka on viettänyt Võsulla monen monituisia kesälomia, hienon majatalon. Ja hienon majatalon he saavat. Vaikka se olisi viimeinen tekoni.

Ja tämä ajatus mielessäni saavuin Paratiisiin pari päivää sitten. Paikalle saapui myös Perhe Rummukainen. Ja meillä oli missio: pannaan paikat kuntoon..

Näin tehtiin.

Nyt Perhe Rummukainen on jo poistunut paikalta ja tilalle on tullut loput Perhe Linkamasta eli Kimmo ja Latte. Paitsi että Kimmo katosi aamuvarhain Tallinnaan, omana missionaan tavata joitain kansainvälisiä Twitter-kavereitaan.

Nyt minä istun terassilla, läppäri sylissä, vallan hyväntuulisena. Sillä kuluneet pari päivää ovat olleet aivan hulvattomia! Ja vaikka paikat eivät ehkä vielä ole aivan huippukunnossa, on muutamassa päivässä saatu aikaan vaikka mitä! Siunattuja olkoot hyvät ja työteliäät ystävät!

Mitä me olemme sitten tehneet? kysyy utelias blogikansa. Ja vaikka ei kysyisi, minäpä kerron!

Alkuperäisajatuksena oli mallailla hieman verhoja ikkunoihin, ja siinä samassa kiinnitellä verhotankoja. No, se homma ei mennyt ihan putkeen, koska allekirjoittanut oli unohtanut verhotangot Otepäälle.  Sellaista sattuu paremmissakin piireissä. Jopa minulle. Uups.

Me joka tapauksessa levittelimme minun Kanepista ostamiani ja Seijan mukanaan tuomia kankaita, mattoja, peittoja ja verhoja terasille tuulettumaan.

Tässä valikoimaa Kanepin kirpparilta.

 Verhoja naapurin ja meidän välisellä aidalla tuulettumassa.

Seuraavaksi oli suunnitelmissa verhoilla vanhat patjat uusilla tuulettuneilla sisustuskankailla. Patjoja ja sänkyjä  tutkittuamme päätimme kuitenkin, että ne ovat tulleet tiensä päätökseen ja saavat lähteä. Tilalle hankitaan vielä ennen heinäkuuta uudet tilalle.

Alkoi sänkyjen ja patjojen siirtämis- ja hävitysoperaatio. Joka sai aikaan, kuten aina jokainen tragikoominen ja liki mahdottomalta tuntuva tehtävä saa, apinanraivoa ja hervottomia naurukohtauksia.



 Ruuhi-Rallin valmistelutyöt edellyttävät apinanraivoa ja huumorintajua.


Ja molempia löytyy, eritoten sitä huumoria.

Pari päivää näissä hommissa meni. Nyt on talosta poistettu kaikki vanhat patjat sekä osa sängyistä. Jotka ovat sinänsä aika mielenkiintoisia reliikkejä Viron lähihistoriasta. Suuret kohlot ja raskaat ruumisarkkuja muistuttavat lotjat ovat lähtöisin Tallinnan Viru-hotellista. Niiden kulta-aika ajoittuu jonnekin 70-luvun alkupuolelle. Nyt ne on joka tapauksessa siirretty ulkovarastoihin odottamaan armeliasta juhannuskokkoa.

Hetken toki mietimme uutta käyttöä vanhoille tukeville, mutta aikansa eläneille sängynpohjille. Ja kehitimme huikean ajatuksen Võsun Ruuhi-Rallista, josta helposti voisi tulla vuoden seurapiiritapaus näillä kulmilla. Säännöt eivät vielä ole aivan kiveen hakatut, mutta perusajatuksena oli, että tiukassa kisassa voittajaksi jää se, jonka Viru-hotelli-laatikko-ruuhi kantaa pisimmälle, ennen pohjaan vajoamista. Johtuen kisan luonteesta, Ruuhi-Rallista ei ehkä sittenkään saada jokavuotista merellistä tapahtumaa.

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Tai ainakin huvia. Sekin järjestyi!

Patjanheittokisan ja Raahaa-Ruuhta -kisan jälkeen oli aika nauttia kulttuurista ja musiikista. Se tapahtui kahdessa osassa.

Osa 1: Käsmun Ruja-iloittelu

Käsmu on siis idyllinen merenrantakylä, kapteenikyläksi kutsuttu, kivenheiton päässä Võsulta. Käsmussa vietetään pitkin kesää erilaisia musiikkifestareita ja eilisiltana oli yksi niistä. Tribuutti 40-vuotista juhlaansa viettävälle perusvirolaiselle, ja ehkä Viron kuuluisimmalle bändille, Rujalle. Paikalla Rein Rannap, bändin perustajajäsen, kerallaan virolaisten artistien nuorta kermaa. Joita sitten komppasi musiikkiakademian nuoriso-sinfoniaorkesteri.

Tähän kohtaan pitäisi tulla valokuva. Monta. Sillä paikka oli aivan fantastisen valokuvauksellinen. Meri, ranta, aurinko, aurinkoiset ihmiset, bändi, ilo, nauru, tyylikäs piknik-herrastelu, ilo, sanoinko jo sen. Mutta kuvia ei tule. Sillä allekirjoittanut oli niin täpinöissään päästessään festareille, että unohti kameran kotiin. Minä, joka kuljen kaikkialle kameran kanssa! Piknik-filtin sentään muistin ottaa mukaani.

Osa 2: Huvikummun DJ-kisa

Kun me, eli Perhe Rummukainen ja minä, palasimme kotiin virtasi musiikki vielä vahvana suonissamme. Jatkoimme siis musiikki-biletystä. Koska Huvikummun audio-visuaalinen high-tech odottaa vielä tulemistaan, otimme avuksi tietokoneen ja You Tuben.

Loppuillan teemana oli siis vuorotellen valita You Tubesta SE MAAILMAN PARAS BIISI, ja kyllähän niitä riitti. Kun DJ-Risto laittaa tulemaan oman suosikkinsa, on jo DJ-Tiinalla ja DJ-Seijalla mielessä ainakin pari muuta hyvää biisiä. Ja musisointia riittää.

Oikeasti tarkoituksenamme oli vain pysytellä hereillä siihen asti että Kimmo ja Lattekin pääsevät paikalle.  Kimmo pääsi lähtemään Otepäältä vasta iltamyöhään. Ja kyllähän me kaveria aina odotellaan, kaveria ei jätetä, eikö se ole suomalainen perusmotto.

Kun odotettu siippa ja karvapoika lopulta kaarsivat pihalle, emme olisi voineet asiasta vähemmän kiinnostua, kun nääs oli juuri uuden piisin valinnan vuoro: Miljoonasateen perään Leevi and the Leavingsiä tai Noitalinna Huraan jatkoksi Eva Dahlgreniä. Vai olisiko nyt vuorossa Cindy Lauperin Girls just wanna have fun!

Kimmo vaikuttikin ehkä aavistuksen yllättyneeltä ellei suorastaan pettyneeltä kun Huvikummun You Tube -discon DJ:t ottivat miehen vastaan aika hailein tervetulokiljahduksin: "Ai Kimmo, moi, kiva kun tulit, moi Latte --- HEIIIII nyt lähtee seuraavaksi soimaan Funkytown!"

Sellaista se on meno siis Huvikummun työleirillä. Ensin tehdään töitä ja sitten annetaan musan raikaa!

Voitte siis ymmärtää, miksi minulla on vieläkin pallealihakset naurusta kipeät. Ja taisi sitä eilen tulla esiteltyä muutamainenkin moves nuoruuden parhailta vuosilta. Vanhakin taipuu kun oikein yrittää!

Eli tällainen on tähän mennessä ollut Ruuhi ja Ruja -festari Huvikummussa! Jatkoa seuraa.

4 kommenttia:

Marja K. kirjoitti...

Eikö noista vanhoista sängyistä saisi mainioita viljelylaatikoita? Siis sellaisia, joita Kekkilä (http://www.kekkila.fi/kotipuutarhurit/tuotteet/koti-piha-tuotteet/viljelylaatikko) myy hyvään hintaan? Pohjat vaan irti, multaa tilalle ja viljelemään.

kiirepakolainen kirjoitti...

Nauru on niin ihanaa! Saitpas minullekin hersyvät aamunaurut tässä lähtötohinassa. torppa kutsuu, torppan kallar:)
Makeita nauruja kauniiden ruutukankaiden (ihanat) ynnä muiden tärkeysasioiden seassa. Huiskis!

Rummun iskä ja äiskä kirjoitti...

Oh what a mesta!

Heräsimme Huvikumpu -tourin jälkeisenä aamuna syvän unen jälkeen harvinaisen pirteinä, joskin jäsenet hieman jäykkinä ja pallean seutu arkana. Aivan kuin olisimme osallistuneet maailman ekaan Võsun Ruuhi-Ralliin, mutta se olikin vain ihanaa toiveunta.

Takana olivat huimat kolme päivää Suomenlahden Paratiisilaguunin laidalla: sopivasti siivousta ja extra-voimaa antaneita ärräpäitä, sopivasti livemusaa ja erittäin sopivasti YouTube -toivekonserttia, mutta ennen muuta mahtava annos luonnon helmassa oloa ja kiireettömyyttä sekä puhdasta happea.

Toivomme puolestamme hartaasti, että vielä nyt auki olevan Huvikummun kohtalon arpa olisi arvaamaton, mutta silti positiivinen. Olisihan niiiiin väärin, ettemme pääsisi enää esim. ensi kesän alkupuolella vastaaviin hommiin honkain keskellä kohoavaan satulinnaan.

Reissun kulttuurianti Käsmussa oli oikeastaan parasta, mitä Viron rock- ja popkulttuuri voi tarjota: RUJA - katsaus 40 -vuotiseen historiaan. Bändillä on paljon hienoja ja osuvia biisejä ja niin monimuotoisia, eri tyylilajeihin kuuluvia teoksia, ettei mitään vastaavaa löydy esim. yhdenkään suomalaisbändin tuotannosta.

Tässä näyttinä yksi rujan rockhenkinen ja filosofinen pala, jonka tekstiosa sisältää harvinaisen pätevän totuuden: "ihminen oppii koko elämänsä ajan, mutta kuolee silti tyhmänä".

http://www.youtube.com/watch?v=oYFFcvDJt9s

Jäämme pitämään peukkujamme pystyssä Huvikummun tulevaisuuden puolesta!

Tiina Linkama kirjoitti...

Marja K - erinomainen idea! Pannaan mietintämyssyyn!

kiirepakolainen -hyviä hetkiä torpalla!

Rummu iskä ja äiskä - itsellenne suurkiitos suurenmoisesta avusta!