maanantai 6. kesäkuuta 2011

Muu muu siellä ja bää bää täällä...

... ja hiiaa hiiaa hoo!

Vaikka jo kuusi vuotta olemme asuneet jotakuinkin luonnon keskellä, Otepään luonnonsuojelualueella, missä peurat kurkistelevat porttien takaa ja ketut jahtaavat myyriä heinikossa, olen yhä kaupunkilaistyttö, jolle kaikenlaiset yllättäen kohdatut kotieläimet aiheuttavat ihastuksen huokauksia. Näin eritoten jos kyseisillä luontokappaleilla sattuu olemaan myös jälkikasvua. Kilit ja karitsat, porsaat ja vasikat. "Oih! Ja aih!" huokailen. Ja kaivan kameran repusta.

Toissa päivänä lähdimme taas ajelulle Kimmon ja Latten kanssa. Asiakkaamme Aare ja Seija seikkailivat Setomaalla koko pitkän päivän ja talon tyhjennyttyä me suuntasimme puolestaan Jeepin kohti Latviaa, tarkemmin sanottuna Mazsalacan kaupunkia.

Kohteen valitsimme, koska kartalla oli kaupungin kohdalla muutamainenkin historiallista nähtävyyttä osoittava symboli. Olemme siellä kerran käyneet, tai näin muistelimme. Kimmo matkan varrella loihe lausumaan: "Joo, kyllä minusta me ollaan siellä käyty. Ja muistaaksemme pidimme paikasta."

Mazsalaca olikin söpö pieni kaupunki, jossa oli muutamainen vanha kiinnostava rakennus. Mutta ei se nyt aivan Rooma tai Pariisi ole. Joten ei tällä kertaa Mazsalacasta tämän enempää.

Kuten tunnettua, matkan teko on usein yhtä mielenkiintoista, joskus jopa kiintoisampaa kuin perille pääsy, ja näin oli nytkin. Päivä oli mitä ihanin ja tienposkeen jäi suloisia peltomaisemia, idyllisiä joenpoukamia, kullankirkkaita rypsipeltoja. Ja eläimiä.

Ensimmäinen luontopysähdys oli Viron puolella, matkalla rajalle. Vanhan tuulimyllyn varjoisassa katveessa asusteli vuohi poikineen, sananmukaisesti. "Oih! Ja voih!" huokaisin samalla kun hyppäsin autosta ulos idylliä kuvaamaan:


Piippolan vaarilla oli tuulimylly, hiiaa hiiaa hoo.


Ja myllyn juurella vuohi ja kilejä.


"Aih ja oih" huokaa Tiina. Voiko olla sympaattisempia otuksia!

Samalla kun minä kuvaan Viron Piippolan vaarin tuulimyllyn pihapiiriä, tien toisella puolella haukkuu vanha uskollinen pihavahti. Koira on selvästi jo iäkäs ja sen äänikin on käheä. Eikä taida näkökään oikein pelata. Mutta uskollisesti se hoitaa tehtäväänsä. "Aih ja voih! Ja niisk!" huokaan kun samalla muistan Ronjan ja sen viimeiset elinvuodet.


Vanha pihavahti hoitaa virkaansa vaikka silmät pettävät ja jalat ovat jäykät.

Matka jatkuu, ja tien varrelle jää lisää kauniita peltomaisemia. Ja tietenkin kattohaikaroita isoissa risupesissään, joskin, kuten Kimmo sanoo, näitä voisi kutsua myös savupiippu- ja sähkötolppahaikaroiksi:


Haikararouvalla on munat pesässä, ja se ei liikahdakaan, vaikka Suomi-tyttö sihtailee sitä kohti teleobjektiiviaan.

Monenlaista perhettä ja pesuetta jää matkan varrelle, niin Viron kuin Latvian puolella. Lehmät nauttivat keskipäivän eineestä lähellä Latvian rajaa:


Lehmät eivät paljoakaan jaksa kiinnostua Tiinasta ja Tiinan kamerasta. On lounastauon aika.

Lounasta alamme mekin miettiä muutaman tunnin ajon jälkeen. Karksi-Nuiassa pysähdymme paikallisessa Konsum-marketissa, mistä ostan pari lämmintä grillattua kanakintsua eli kanankoipea. Ne nautitaan pienen kaupungin puiston penkillä. Kelpo matkalounas, ei siinä mitään.


Kimmo puistolounaalla.

Naapuripenkin ukot.

Lounaan jälkeen jatkamme matkaa. Latvian puolella jatkuvat yhtä lailla hienot peltomaisemat kuin mitä Virossa.

Keltaista ja vihreää suurina pintoina.


Vihreän eri sävyjä.


Leinikkipelto.


Rajan ylitämme Penuja-kylän kohdalta. Ja Kimmo nauraa, että täällä niitä pen(t)uja on varmaan ennemmänkin kuvattavaksi. Ja löytyyhän niitä, jos jonkinlaisia. Ja taas kuuluu ihastunutta voihkintaa meikäläisen suunnalta.


Lampaat on keritty ja niistä tulevat mieleen pienet koulupojat, jotka kesän alussa shinglattiin lähes kaljuiksi.


Mustapäälampaalla on jano.

Kyllä kesä on todella hienoa aikaa, niin luonnon kuin eläimien puolesta. Ja kuten alussa sanoin, nämä herttaiset kotieläimet ovat löytäneet paikkansa sydämessäni. Usein tuntuu kuin elämämme Virossa olisi suuressa kotieläinpuistossa asumista. Kaupunkilaistyttö ihastelee potseja ja pässejä. Ja juttelee raukeasilmäisille lehmille lempeällä äänellä. Ja pitää luontoa yhä näin monen vuoden jälkeen ihanana ja ihmeellisenä kokemuksena.


Latvian lehmät ovat ruokalevolla.

Näin siis sujui päivämme luontoihmeiden ääressä. Ehkei Mazsalaca ollut Pariisi ja ehkä näkymät eivät olleet Nepalin vertaisia, mutta kyllä minä nautin koko päivästä täysin rinnoin.

Mutta entäpä perheemme kolmas jäsen, takapenkin taapero, matkakoira Latte? Latte ei päässyt tekemään tuttavuutta kotieläimien kanssa, mutta kyllä pojallekin järjestettiin oma luontokohde: lähellä Tõrvaa oleva Tiksten kanjoni, jonka pohjalla on järvi.

Jos minä olin laulanut matkan aikana Piippolan vaaria ja hiia-hiiaa-hoota, niin Latte vetäisi sitten Tiksten kanjonissa aarian oopperasta Mikki-Hiiri merihädässä, ja kiljahti: "Hiiulihei-huolta-nyt-ei!" samalla kun se hypätä läjähti Tiksten kanjonin järveen niin että vesi vain pärskähti.


Latte bongaa kanjonijärven.

Tällainen luontoretki siis kaupunkilaisilla. Hauskaa jos jaksoitte seurata sen alusta loppuun!



17 kommenttia:

kiirepakolainen kirjoitti...

Oi mitä suloisen suven kuvia. Tykkään niin lampaista... ja tuo "latvianlehmät" on kerrassaan mainio!
Iloista kesää toivottaa Kiirepakolainen!

Kersten kirjoitti...

Vai niin, helsinkiläistyttö pääsi katsomaan eläimiä!
Mutta sentyyppisiä reissuja pitäisi järjestää koululaisillekin. Maito tulee kaupasta, mutta mistäköhän se sinne kauppaan asti pääsee...

Suski kirjoitti...

Latellahan oli se Järviä, joissa olen uinut -lista? Tulikos tässä uusi sulka hattuun? =)

Tiina Linkama kirjoitti...

kiirepakolainen - suvi on suloinen. Itsekin pidän "latvianlehmistä" erityisesti. Niin ja iloista kesää sinullekin!

Kersten, näin kävi! Helsinkiläistyttö oli innoissaan! Koska muuten otepääläistyttö on viimeksi nähnyt karitsan?

Suski, kyllä! Tämän vuoden toinen sulka! Luepa edellispäivän Taevaskoda-juttu ja löydät ekan sulan sieltä!

Tarja kirjoitti...

Kauniita kuvia...
Siinä missä helsinkiläistyttö nauttii Viron luonnosta, niin tallinnalaistyttö ihaistele Suomen maisemia :)

Kersten kirjoitti...

Hmm... on siitä aikaa. Pitää itse asiassa miettiä, onko otepääläistyttö juuri nähnytkään karitsaa.

Anonyymi kirjoitti...

Löysittekö Massalazasta puiston joen varrelta, jossa erikoisia puita ja tavallisempia puita kasvaa solmittuna ja vartettuina toisiin puihin. Puiston rakentanut joku metsänhoitaja viime vuosisadan alussa muistaakseni. Sellaisia puutaideteoksia (eläviä) en ole nähnyt muualla.

Jussi

marita kirjoitti...

Kesä ja luonto parhaimmillaan.Kaikki elikot pesueineen,ei voi jättää ketään kylmäksi.Ihania kuvia.Oih,voih..PS.meillä MEIDÄN majavalla kolme poikasta,joten haapaa ja koivua kaatuu mökkiläisten kiusaksi oikein urakalla.Itse vain myhäilemme tyytyväisinä kun majavat pulskistuu.Lisäksi rantanurmella pihamaalla,hanhet asustelee poikueensa kera.Sopu hiukan rakoilee lokin kanssa,joka rakentanut pesänsä nurmialueen ainoaan mäntyyn.Kesäterveisin myös elukoihin kajahtanut Helsinkiläis "tyttö",nykyisin maalainen,tyytyväinen sellainen.

Anonyymi kirjoitti...

Upea päivämatkaraportti, hienoja kuvia!

Piristää yötyötaukosurffaajaa hienosti, kiitos!

Seppo

aare kirjoitti...

Kyllä Otepään ympärillä (päivämatkan puitteissa) riittää tosiaankin katsomista. On kylää ja kaupunkia toinen toisensa jälkeen, kaikilla (vähintäänkin pieni) oma tarinansa. Kannattaa käydä.Yöpyminen Villa Ottiliassa on positiivinen kokemus. Lisänä Viron katsottaviin on vielä tuo Latvia, jonne meneminen on helppoa, senkun hurauttaa rajan yli ja siinä se. Tarttee tulla uudestaan, kun jäi vielä paljon näkemättä, vaikka viisi päivää kierrettiin aamusta iltaan.

Tiina Linkama kirjoitti...

Tarja - näin se maailma heittelee Talsingin (Hellinnan) tyttöjä. Pääasia että tasapaino säilyy ja molemmilla on mukavaa! :)

Jussi - voi, emme tällaisia löytäneet. Täytyy ensi kerralla katsoa tarkemmin. Jussilta kysyisin, että oletko täällä useasti kommentoinut Turun Jussi vai joku toinen. Eli kun Jussi on aika yleinen nimi niin voisitko mahdollisesti jatkossa käyttää jotain pientä lisää nimimerkissä, joka erottaisi useammat Jussit toisistaan?

Marita - oletko päässyt katsomaan majavien poikasia? Nehän ovat niin arkoja eläimiä, että kerran seisoin puoli päivää majavanpesän (lue iso ryteikköä joessa) ääressä, eikä liikettä minkäänlaista.

Seppo - hienoa jos juttu sai yön tuntumaan hieman lyhemmältä!

aare - onneksi täällä suunnalla on paljon nähtävää. Olitte te nimittäin varsinaisia matkavelhoja, jotka todella kuljitte (tai siis ajoitte) polkuja jonne toiset eivät heti uskaltautuisi. Esimerkkinä meille tuntematon tie Beresjestä rajalle ja vartiotornille. -- KIITOS käynnistänne! Olitte kyllä tooosi ihania asiakkaita!

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys!
Olkoon tää Jussi sitten tästälähdin vaikka Valmiera ;)

Hain äsken lisätietoo puistosta tuleville retkillenne...

The Skaņaiskalns Nature Park is one of the most spectacular venues spreading for 3 km along the right bank of the River Salaca downstream from Mzasalaca. Here a visitor can take a walk along the Kurbads trail and follow the story that 50 wooden sculptural images tell about the legendary strongman. The path leads up to the Skaņaiskalns Cliff. If you are not afraid of the Old Nick, come and see the 14 m long Devil's Cave and the Devil's Boulder.

Tiina Linkama kirjoitti...

NO vot, vähän ajattelin että olisitkin ollut Valmieran Jussi. Mutta kun tuo Turun Jussikin on ollut varsinkin nuoruudessaan kasvi-ihminen ja tehnyt uraa Huiskulan Puutarhasas yhtenä opiskelukesänä, aloin epäillä, että kumpikohan on kysymyksessä.

Kiitos tiedosta, täytyy tutustua seutuihin, vaikka Old Nick kuulosti pahaenteiseltä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Olettekos nähneet reissuillanne Latgalessa sinertävää alkuperäislehmärotua??
Lähin paikka missä olen niitä nähnyt on Lubans järven koillisrannalla...noin Paurin kylän kohtavilla santatien varressa. Kiertelin edelliskesänä järven ja kuvailin maisemia/lintuja.

Valmiera

Anonyymi kirjoitti...

Sinisistä lehmistäkin löyty tietoo...
http://www.latvia.travel/en/engure-lake-nature-park-and-latvian-blue-cows

Valmiera

Tiina Linkama kirjoitti...

Oi ei, ne pitää tietenkin heti nähdä!!! Sininen lehmä, kuulostaa aivan Dalin unelta.

Marjattah kirjoitti...

Viehättävää, kiitos!