Annelinnan rakentaminen aloitettiin 1970-luvulla ja se edustaa tyylipuhdasta neuvostoarkkitehtuuria. Alueen suunnittelivat vuosina 1969-1973 arkkitehdit Mart Port ja Malle Meelak. Työnimenä oli komeasti: Eesti Projekt.
Ajatuksena oli rakentaa amfiteatterin muotoinen yhtenäinen alue, joka koostuu neljästä ns. mikrorajoonista. Miten tuon sitten kääntäisi: mikromaailmasta tai -alueesta. Näistä valmistui vain kaksi, jotka jaettiin pituussuunnassa kahdeksi vyöhykkeeksi. Suunnitelmana oli myös kaupunginosan nouseva profiili, niin että Kaldalta kohti rajoonin reunaa talojen korkeus nousee harmonisesti.
Tiedä siitä harmoniasta. Näin jälkikäteen koko Eesti Projekt vaikuttaa lähinnä traagiselta. Tai näin olen aiemmin Annelinnasta ajatellut.
Mikrorajoon-kyltti lähempää.
Annelinna on jäänyt minulle jotenkin vieraaksi kaupunginosaksi. En tunne ensimmäistäkään sen 30.000 asukkaasta. Asioilla saatan käydä joskus Eden-kauppakeskuksessa, joka on Annelinnan yhdellä nurkalla, mutta Edenin ahtaus ja ihmispaljous ovat yleensä sitä paljon ahdistavia, että pyrin asioimaan jossain muualla.
Toissa päivänä kuitenkin lähdimme kirppareita etsimään. Niitä löytämättä. Se ainoa, jonka tiesimme, Sõbralt sõbrale (ystävältä ystävälle) oli kadonnut, samoin kuin rakennus jossa se aikanaan sijaitsi. Tilalle oltiin rakentamassa uutta kauppakeskusta.
Mutta kun olimme Annelinnaan tulleet, päätimme ajella ihan mielenkiinnosta kaupunginosaa ympäri. Minä otin missioksi kuvata näitä neuvostoaikaisia rakennuksia kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan.
Matalia viisikerroksisia taloja Kaldan eli pääkadun reunamalla.
Pojat Kalda tänavalla.
Korjattu ja korjaamaton talo Annelinnan reunalla - miten paljon jo pelkkä harjakatto muuttaa rakennuksen yleisilmettä!
Parvekkeet kertovat yllättävän paljon asukkaistaan ja asunnon kunnosta. Kuka on laittanut kukkia ikkunaan, kuka 'lasittanut* parvekkeen vanhoilla ikkunanpokilla.
Yhdeksänkerroksisia kerrostaloja.
Lähellä kaupungin rajaa on massiivisia kerrostasloja kylki kyljessä.
Koko lailla ahdistavaa näkymää. Liian paljon ihmisiä liian pienessä tilassa.
Kuten aiemmin sanoin, minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta Annelinnaan, se on minulle täysin vieras ja aiemmin jopa pelottava kaupunginosa, johon liitän mielikuvissa talven ja loskan ja harmaassa ilmassa värjöttelevät valtavat talokolossit. Kerrostalojen kivijalkakaupat, joista horjuu parilitraista kaljapulloa syleileviä horjahtelevin askelein eteneviä annelinnalaisia.
Nyt kun ajelimme kaupunginosan sisällä yllätyin sen viihtyisyydestä - jos lähiö nyt ylipäätänsä voi olla viihtyisä. Piha-alueet olivat hoidettuja, ihmiset täysin tavallisia tarttolaisia, matkalla töistä kotiin tai kotoa kaupalle. Ei Annelinna missään tapauksessa enää ole mikään slummi. Päin vastoin, taloja korjataan ja mitä olen kuullut, asuntojen hinnat ovat itse asiassa aika kovassa kurssissa.
Pysähdyimme isolle parkkipaikalle ja katselimme tovin näitä yhdeksänkerroksisia talokolosseja. Mietin, kuten niin usein mietin erilaisia rakennuksia ja taloja nähdessäni, että millaista olisi elää Annelinnan isossa kerrostalossa. Ajatus tuntuu vieraalta. Vaikka ei sen itse asiassa pitäisi olla.
Minä vietin lapsuuteni onnellisimmat vuodet Munkkivuoressa. Asuimme kymmenkerroksisessa kerrostalossa, sen kuudennessa kerroksessa. Minä olen siis täysin pesunkestävä kerrostalolapsi, minkä nyttemmin omakotitalossa luonnon keskellä asuessani välillä unohdan.
Eikä kerrostaloelämä ollut lainkaan hullumpaa. Siinä oppi ottamaan lapsesta saakka toiset huomioon. Kotona ei voinut mekastaa tai tömistää lattioita tai huudattaa radiota mielin määrin. Suihkua ei lorotettu öiseen aikaan. Parvekkeella ei grillailtu tai roikutettu pyykkejä. Oli muistettava naapurit. Ja kun naapuritkin ottivat meidät huomioon, oli elämä itse asiassa aika somaa. Kuin pienessä muurahaispesässä, jossa ihmisiä oli aina lähellä.
Lapsille kerrostaloelämä oli itse asiassa aika ideaalista. Leikkikavereita riitti. Ei tarvinnut kuin mennä pihalle hetkeksi seisoskelemaan niin eiköhän jo joku kavereista ilmestynyt paikalle.
Niin että mitä minä tässä olen kauhistellut Annelinnaa! Ainakin näin päällisin puolin, kesäpäivän kirkkaimmassa auringonpaisteessa katsottaessa se vaikuttaa yhdeltä asumalähiöltä toisten joukossa.
Olen siis muuttamassa hieman mielipidettäni Annelinnan suhteen. Ei niin että vieläkään haluaisin sinne muuttaa asumaan. Mutta en lainkaan epäile, etteikö elämä Annelinnassa olisi elämisen arvoista.
11 kommenttia:
Asuin opiskeluaikoina Annelinnan vuokrakämpissä. Ihan mukavaa seutua toi kuitenkin oli, ulkonäöltään ankeeta mutta perusturvallista ja siistiä. Opiskelijoille erittäin hyvä asuinpaikka, bussilla pääsi kätevästi ja nopeasti keskustaan luennoille :) Vakituisesti en tuolla ehkä kuitenkaan haluaisi asua..
No niin, nyt siis tunnen yhden ihmisen joka on asunut Annelinnassa.
Jäin miettimään lausettasi: perusturvallista. Onko tai tiedätkö Tartossa alueita, jotka eivät olisi perusturvallisia? Tämä kysymys siis ihan vakavasti kysyttynä, ei retorisena.
Tuo sama homma on käynnissä Tallinnassa Lasnamäellä, Mustamäellä, Sitsissä (Kalamajan ja Koplin välissä) jne. Ero vanhan ja saneeratun välillä on valtava. Saneeratut ovat jopa hyvän näköisiä. Vanhoissa "Neuvostoajan helmissä" kun saattaa parvekelasituksia olla yhdessä talossa viittäkymmentä eri mallia(kaikki purkumateriaalista tehtyjä), ulkoseinät kuin tulipalon jäljiltä ja rappukäytävät kuin kaupunkisodan käyneitä. On tietysti selviö, ettei noin valtavia rakennusmassoja koskaan saada näyttämään maisemaan sopivilta, mutta valtava parannus entiseen kuitenkin...
Tiina, itse asiassa nyt kun kysyit, niin enpä muuten tiedä. Ehkä bussiaseman ympäristö yön tunteina oli hiukan hämärää seutua? Mutta en oikeastaan muista pelänneeni missään.
Luullakseni niissä yhdeksänkerroksisissa on hissit. Olen nimittäin kuullut, että neukkuaikaisen rakennusnormin mukaan kuusikerroksiset ja sitä korkeammat kerrostalot oli varustettava hissillä. Tämä selittää myös viisikerroksisten yleisyyden. Itsekin asun viisikerroksisen talon neljännessä.
Larko, nyt kun asiasta mainitsit, muistan itsekin samaa joskus lukeneeni. Joskin on siinä viidessä kerroksessakin nousemista.
Maris, sitä hieman itsekin ajattelin, mutta kun en ole itse Tartossa koskaan asunut, en tiennyt. Että onko tuossa niin idyllisesä kaupungissa alueita, jonne ei pidä mennä pimeään aikaan.
Sanon tän nyt sulle jos et tiie koko paikkaa niin oo hiljaa. Annelinna lähiö ois ollu isompi ja ei jätetty keskeneräiseks mut sillo neukku romahti niin kuitenkin jäin samoin muutkin isot projektit Viros. Ja niis ysikerroksisis talois on kyl hissit et en tiie mist oot ottanu päähän ettei niit olis muka?
Anonyymi - niinpäs sitten sanoit.
Hei! ..
1. Poista toi teksti mis lukee: Yhdeksänkerroksisia kerrostaloja, joissa ei luultavimmin ole hissejä.
Siellä on hissejä ja on ollu aina heti kun talot rakennettii.. Ja sitten vielä muille tiedoksi . Miksi talot ovat huonossa kunnossa virossa ei ole rahaa kunnostaa ne taot riippuu ihan asukkaista. Muistakaa että ne on omistus asunnot ei kaupungin. Ja rappu käytävät samanlailla riippuu asukkaista miten ne pitää huolta rapun siisteydestä. Neuvosto aikoina Talot kunnosteltii valtion rahoilla jne. ja rappu käytävät siivosivat ja piti puhtaana itse asukkaat, kuitenki kaikki tunti kaikkia..
Kiitos Daniel että kommentoit. Olen muuttanut kuvatekstiä ja poistanut lauseen: ... joissa ei ollut hissiä...
Lähetä kommentti