Illalla Võsu Beachilla

Võsu-raporttini jatkuu.

Eilen illalla en saanut sanottavammin aikaa talolla, tänään sitä enemmän. Tämän päivän hommista toisessa postauksessa enemmän. Nyt palaan eilisiltaan, jolloin tein lyhykäisen kävelyretken rannalle, tuohon viereen.

Võsussa on niin paljon, talo itse, ihana Huvikumpu, joka kaipaa toki vielä parannuksia, mutta on silti äärimmäisen kiehtova ja kaunis.

Myös itse kylä, vai kauppalako Võsu on, henkii huvilakaupungin henkeä, mennyttä idylliä ja hieman tulevaa loistoaankin. Kesällä se täyttyy kesävieraista, jotka kaikki näyttävät siltä, ettei kenelläkään ole huolen häivää. Lapset ovat ruskeita, tytöt kesämekoissaan, pojat shorteissaan, skeittilaudat kainalossaan. Aikuiset vaeltelevat hitaasti Võsun pääkatua pitkin käsi kädessä ja kuvailevat toisiaan mitä idyllisimpiä taustoja vasten. "Naera, smile, hymyile Jaak, Sven, Dietrich, Jukka, Igor!"

Ravintolat, joista useimmat avaavat ovensa vain kesäksi, ovat levittäneet päivänvarjonsa auki ja terasseilla istuu ihmisiä, jotka selvästi nauttivat elämästään ja hyvästä ruuasta ja ilta-auringosta kuuman ja leppoisan rantapäivän jälkeen.

Kaikki nämä muodostavat Võsusta ihastuttavan kesälomakohteen. Mutta parasta Vösulla on kuitenkin uimaranta. Joka on idyllinen, herttainen ja suojaisa. Päivällä rannalle saapuvat auringonottajat, lapset rakentelevat hiekkalinnoja ja juokevat rantaa reunustaville jäätelökioskeille mielessään herkullinen jäätelötötterö.

Mutta Võsun ranta on kaikkina vuorokaudenaikoina ja jopa vuodenaikoina aivan omanlaisensa, ihastuttavan rauhaisa, ihmeellisen luomoava.

Minä lähdin rannalle lähemmäksi ilta yhdeksää, ja ranta oli tietenkin tyhjentynyt päivän kuhinasta. Mutta elämää löytyi rannalta illallakin, pariskuntia, perheitä, seurueita, jotka olivat tulleet nauttimaan suojaisan rannan iltahetkistä.

Tässä pientä kuvasatoa eilisillan kävelyltä:

Ranta on hiljennyt ja auringonottajat siirtyneet kaupungin kahviloiden ja ravintoloiden terasseille tai omille huviloilleen.

Taivaalla vaeltavat sateisen päivän lopuksi jo poutapilvet.

Perhe nauttii penkillä ilta-auringossa, sylikkäin. Lapset jaksavat vielä kirmailla hiekalla.

Kolmen hengen seurue lähtee iltauinnille.

Lapset viilettävät lautatiellä.

Neljän nuoren miehen iltapiknik.

Koko perhe on ottanut kengät jalasta.

Polkupyöräilevä perhekunta on pysähtynyt penkille syömään jäätelöä.

Minä kuljin näissä idyllisissä maisemissa hienoinen suru sydämessäni - en tiedä vieläkään Huvikummun tulevaisuutta. Tai taidan minä tietää, mutten pysty sitä ajattelemaan. On opittava luopumaan, on opittava olemaan liikaa kiintymättä. On opittava, että aina ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisi. On opittava pettymään.

Luulin jo että olen elämässäni kokenut riittävästi pettymyksiä. Mutta mitään ei saa jos ei yritä. Ja joskus ei yritys riitä. Helpompaa olisi kun ei olisi haaveita, ei olisi myöskään pettymyksiä.