Latte kertoo: Opaskoirana Pyhäjärven rantateillä

Hojo hojo ja iltaa kansalaiset!

Se olen minä taas puikoissa, Latte.

Ilman sen suurempia alkupuheita mennään asiaan.

Me ollaan Äiskän kanssa kaksin kotona kun Iskä on Võsulla vastaanottamassa joitain sänkyjä. Älkää kysykö minulta asiasta enempää. En tiedä siitä mitään. Minä vaan olen.

Äiskän kanssa kaksistaan hengailu on periaatteessa ihan jees, mutta molempi parempi, se on minun mottoni Johtokunnan kokoonpanon suhteen. Mutta yhdelläkin mennään, tarvittaessa.

Illalla Äiskä kysyi, että haluaisinko lähteä Pyhäjärven rantateille iltakävelylle. Mikä kysymys se tuollainen on?! Totta Mooses haluan. Äiskä lupasi, mutta laittoi kävelylle ehdon: matkaan lähdetään jos minä lupaan kävelyllä esitellä tuleville Villa Ottilian asiakkaille kävelylenkin ohessa Pyhäjärven maisemia. Jotta asiakkaat saisivat käsityksen siitä millaisia maastoja täällä on kun tulee tarve lähteä iltapissille. Tai ehkei ne asiakkaat halua iltapissille mennä. Mutta ehkä kävelylle kuitenkin.

Kyse oli siis opaskoiran hommista. Olenkin niistä aiemmin kuullut. Se jees hommaa, arvostettua.

Niin me sitten ajettiin autolla ihan lyhykäinen matka rantsulle ja lähdettiin liikkeelle. Pyhäjärvi sijaitsee Villa Ottiliasta jonkun plus/miinus 2 kilometrin päässä, mikä ei ole minunkaltaiselle koipelojalalle matka eikä mikään kävelläkään, eikä varmaan monelle muullekaan. Mutta nyt mentiin autolla rantsun lähellä olevalle parkkikselle.

Pyhäjärvi on muuten Otepään ja ehkä koko Viron hienoin ja komein ja kuuluisin järvi, ja onhan se hieno minustakin. Siis muy bueno.

Tästä alkaa kävelyreitti parkkipaikalta kohti uimarantaa, tai siis kohti ihmisten uimarantaa. Me koirat ei olla sinne kauhean tervetulleita, mikä tietenkin on pelkästään vääryys.

Komiaa on, eikö vain. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy kävelypolku, joka vie sinne herraskaisten rannalle (lue: rannalle jonne koiria ei päästetä, pöh.)

Äiskä haluaa valokuvata Pyhäjärveä ilta-auringossa vaikka se on nähnyt sen jo monta kertaa. Minä haluaisin puolestaan eteenpäin. Sillä eteenpäin vie koiran mieli. Ainakin meikäläisen. Ja olenhan minä nyt tällä reissulla sentään opas ellen suorastaan opaskoira.

"Mitä siellä perässä oikein kuhnitaan?!!"

Matkalla rannalle käymme Äiskän kanssa remmipoliittisen keskustelun:

Minä: "Aiotko pitää mut remmissä koko reissun ajan?"

Äiskä: "Jep."

Minä: "Aika epistä!"

Äiskä: "Elämä on."

Minä: "Sano ykski hyvä syy miksi mun pitäisi olla remmissä?"

Äiskä: "Koirat pidetään kaupunkialueella ja rannalla remmissä."

Minä: "Mutta Ronjakin sai olla joskus täällä vapaana, kun oli ihan hiljaista."

Äiskä: "Mutta Ronja tottelikin ensimmäisestä kielen naksautuksesta."

Minä: "Ja mä vai en tottele?"

Äiskä: "Kultaseni, toki tottelet. Siihen hetkeen asti kun jotain tapahtuu. Kyllähän sinä muistat mitä sitten tapahtuu?"

Minä: "Mä rynnin?"

Äiskä: "Sä rynnit."

Minä: "Ja iso kultainen - hyväntahtoinen - leijona rynnimässä kohti yllättyneitä vastaantulijoita ei ole hyvä juttu?"

Äiskä: "Ei vastaantulijoista."

Ja niin minä sitten olin remmissä tämän reissun ajan, vaikka yritin vielä Äiskälle selittää, että kuvista tulisi paljon hienommat jos minun ja kameran välillä ei olisi tätä punaista remmiä. Kuuroille korville menivät ne selitykset. Äiskä on sellainen. Aika jäärä.

Mutta jatketaan meidän kävelyreittiä. Se siis kierteli parkkipaikalta kohti Pyhäjärven komeaa uimarantaa - jonne minulla ei ole vieläkään oikeutta mennä. Synkistelyä.

Seesteinen on järvi auringonlaskun aikaan.

Hiekkarannalle asti minua ei siis päästetty, joten liitän stooriin aiemman kuvan Äiskän kuvapankista. Tämä lienee otettu kuukausi sitten, kun rantakausi ei ollut vielä alkanut:

Ranta on oikeesti aika hieno, on lapsille monenlaista leikkihärdelliä.

Me käännyimme uimarannalle tultuamme takaisin ja palasimme parkkipaikalle toista reittiä pitkin. Ja jatkoimme siitä kohti Pyhäjärven kartanopuistoa.

Rannalle vie parkkipaikalta tavallinen metsäpolku ja hiekkatie. Kun palataan parkkikselle ja jatketaan matkaa toiseen suuntaan rantaa pitkin muuttuu tie asfaltoiduksi. Asfalttitietä pitkin voi viilettää vaikka rullaluistimilla, polkupyörillä tai rullasuksilla koko järven ympäri.

(Sivulauseessa sanottakoon: En minä näitä ihmisten outoja pyörällisiä kulkuvälineitä kovasti rakasta. Ne kun tulevat aina niin lujaa ja yllättäen ja useimmiten takavasemmalta, että auttamattakin säikähdän. Kunniakseni on sanottava, että en minä niitä sentään jahtaa, kuten Ronja nuorena teki. Vaikka se olikin Äiskän mukaan ollakseen niin hienoa koiraa.)

Tämä tie vie kartanonpuistoon ja sen rantaan.

Kartanonpuistossa on iltaiseen aikaan aika jäntskät valot ja varjot.

Puu joka kaartuilee ihan miten sattuu.

Kauniita varjoja ja valoja ilta-auringossa kartanonpuistossa.

Iltaiseen aikaan on rantatie aika tyhjä. Ei ole ketään penkeillä istumassa.

Eli onhan nämä maisemat hienot, eikö vaan!? Rantatie, tuo asfaltoitu, kiertää koko järven ja olen sitä minäkin tassutellut monen monituista kertaa. Mutta ihmiset tapaavat sitä kiertää polkupyörillä tai heilutellen kävelysauvoja. Tyylinsä jokaisella.

Parasta järvessä on kuitenkin sen vetinen elementti, näin hienosti sanottuna. Selkokielellä: mitä mieltä on järvessä jos ei sinne mene hetimmiten uiskentelemaan? Tämä on ainakin minun vakaa mielipiteeni.

Ja niinpä minä käytin heti tilaisuuden tullen mahdollisuutta hyväkseni:

Suosittelen: heti kun teillä on tilaisuus ja remmi antaa periksi, veteen vain!

Jiihaa, järvet ovat jees!

Elämä on laiffii, Pyhäjärvellä!

Että tällainen oli siis opaskoiran esittelemä kierros Pyhäjärven maisemissa.

Ei sitten muuta kuin tervetuloa tänne - minä mielelläni vien teidät näihin maisemiin. Eikä teidän kohdallanne varmaan tuo remmikään ole pakollinen.

Että ei sitten muuta kuin hojo hojo ja hasta la vista!

Ja tervetuloa Pyhäjärvelle!

toivottaa:

Opaskoiranne Latte

Jälkikirjoitus: Tässä vielä kerran Äiskän hotellin tiedot. Täältä minäkin löydyn:

Villa Ottilia

Otepää

e-mail: reservation@villaottilia.ee

kotisivut: http://www.villaottilia.ee/

puh: +372 796 2000