Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otepää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Otepää. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. toukokuuta 2013

Heippa ja hengissä

Hiljaista on ollut täällä blogissa. Näin pitkää taukoa kirjoittamisessa ei ole koko blogini historiassa ollutkaan. Mutta mitään dramaattista ei hiljaisuuden takana ole.

Meillä oli kevään alku ensin niin hiljaista ja tylsää, että tuntui että ei ole mitään sanottavaa. Kimmolle totesin, että pitäisikö ostaa purkki maalia ja maalata joku vanha lauta. Kimmo ihmetteli että miksi. Ja minä vastasin: "Olisi edes jotain tekemistä kun katsoo kun maali kuivuu."

Hiljaiselo päättyi sitten rytinällä ja äkkiä alkoi sellainen hulina että tuntui kuin olisi pikakelauksella elämäänsä elänyt.

Beresjen talolle löytyi ostaja mutta kaupanteko oli mutkikasta johtuen pankin töppäyksestä ja notaarin tarkkuudesta. Notaarin tarkkuden ymmärrän, pankin töpeskelyä en. No, selvisihän sekin sotku  lopulta ja pankki otti nätisti hatun käteensä ja pyysi anteeksi erehdystään ja pääsimme kaupantekoon.

Ennen kauppoja oli vielä siirrettävä meitä kiinnostavat huonekalut ja muu sälä Kaakkois-Virosta Otepään kautta Pohjois-Viroon. Sitä varten tarvittiinkin jo hieman järeämpi peräkärry. Sellainen pienen jalasmökin kokoinen. Kärry saatiin ja kantoapuakin, ja apinan raivolla pikkuruinen kavereista koostuva muuttoporukka kantoi painavia vaatekaappeja ja muita mööpeleitä jalasmökkiin.

Tämä ei ole enää meidän

Vaatekaappi lähtee kohti Võsua

Kimmo sitten viemään huonekaluja Võsulle ja minä inventoimaan Otepäällä astioita ja muuta sälää, jonka katsoimme tarpeelliseksi ottaa Beresjestä mukaamme. Paluumatkalla Võsulta Otepäälle Kimmon Jeepistä putoaa pakoputki tielle ja jarrutkin alkavat kenkkuilla. Auto pitäisi katsastaa, mutta sitä ennen täytyy Kostja-ihmemiehen tehdä taikoja autolle.

Minun autoni menee kuin ihmeen kaupalla läpi katsastuksen. Pian kuitenkin selviää että sen jarrupalat ovat mallia olemattomat ja pienikin jarrutus nostattaa korviin sattuvan ratisevan ja rahisevan pahaenteisen äänen. Aikaa ei ollut jarruja korjata sillä lähipäivinä oli Võsulle tulossa asiakkaita ja niinpä minä ajelin läpi valtakunnan ensin etelästä pohjoiseen ja sitten pohjoisesta etelään käytännöllisesti katsoen ilman jarruja. Nooh, moottorijarrutuksellakin pääsee pitkälle ja onhan käsijarrukin keksitty. Oli se silti aika hurjaa menoa mutta ehjänä pääsin perille.

Jossain vaiheessa tätä rumbaa meni minulla selkä jumiin, mutta ei auttanut itku markkinoilla. Kevätsiivous oli silti Võsulla saatava tehdyksi. Mutta ei hätiä mitiä, sillä hädässä ystävä tunnetaan. Sain avukseni Nuori Herra Rummukaisen sekä sen aina yhtä avuliaan Mamman.

Rummu vartioi taloa ja pihaa samalla kun sen Mamma auttoi minua siivoamaan asiakastiloja lattiasta kattoon. Puhdasta tuli ja Võsun suomalaismartat olivat tyytyväisiä kättensä jälkeen. Ja tulivat sitten asiakkaatkin. Jotka sivumennen sanottuna tykkäsivät kovasti paikasta.

Nuori Herra Rummukainen nuuskii merituulta

Rummu valvoo ja huolehtii turvallisuudestamme

Võsulla oli ihanan kesäistä ja lämmintä. Iltaisin kuvailimme porukalla auringonlaskua Võsun rannalla ja päivisin minä ajelin käsijarrua pumpaten lähiseutukunnilla valokuvaamassa kevään ja kesän merkkejä samalla kun asiakkaat viilettivät polkupyörillä pitkin Lahemaan kauniita maisemia ja komeita rantoja.

Merenneidon pyrstö Võsun rannalla auringonlaskun aikaan


Auringonlasku ja meren silkkiä
Kun olin palannut Võsulta Otepäälle oli aika lähteä Suomeen - ensin Turkuun ja sitten Helsinkiin. Kimmo luennoi kansainvälisestä markkinoinnista Turun yliopistossa ja minä tapailin sillä aikaa vanhoja kavereita.

Kokonaisuudessaan matka oli valtavan antoisa. Se oli mieluisa ja tunteita nostattava ja henkisesti hieman kuluttavakin. Hyvien opiskelukaverien kanssa vietettiin iltaa Aurajoen rannalla riemuiten kohtaamisesta pitkän ajan jälkeen. Helsingissä Kimmolla oli asiakaspalaveri ja minä vietin aikaa Äidin luona. Ja se taas oli ihanaa ja pohjattoman surullista yht'aikaa.

Helsingistä palattiin Otepäälle Võsun kautta. Vietiin avaimet Remppamies-Marekille, joka on nyt aloittanut  keittiörempan yhdessä Võsun talon kortteereista. Sieltä sitten kipinkapin Otepäälle, jonne tuli seuraavana päivänä asiakkaita. Ja veljenikin saapui tänne autoaan hakemaan. Jonka oli tuonut korjattavaksi viikko takaperin, samaan aikaan kun minä olin Võsulla. Siinäkin oli omat kierteensä ja veljen auton hajonneen vaihdelaatikon tilalle jouduttiin uusi hakemaan aina Latviasta asti - lähempää kuin ei löytynyt.

Asiakkaiden ja veljen lähdettyä saapui Otepäälle rakas ystäväni OnuKoo, jonka kanssa teimme parin päivän aikana kattavan puutarhakauppa- ja taimistokierroksen joka kaarsi Kanepin ja Tarton kautta aina Latvian Baltezersille asti. Minä ostin viisi isoa pylvästuijaa, joiden sijoituspaikka on Võsun pihamaa. Tarkoituksena tehdä näkösuoja lähinaapuriin.

Ja näin olemme päässeet eiliseen, jolloin OnuKoo lähti kotia kohti ja minä jäin istuttamaan hankkimiani parvekekukkia kymmeniin ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Valmista tuli!

Parvikekausi on nyt virallisesti aloitettu

Ja tänään on siis ensimmäinen päivä jolloin ei ole ketään tulossa tai menossa. Paitsi Kimmo, joka lähti hetki sitten kiinteistövälittäjän kanssa Rajan talollemme, joka on nyt seuraava myyntikohde.

Taidan minäkin lähteä pihalle jatkamaan keskeneräisiä pihatöitä. Ruoho leikattiin eilen ensimmäistä kertaa ja nyt olisi tarkoitus sukeltaa marjapensaiden alle kiskomaan loppuja rikkaruohoja, joihin ruohonleikkuri ei yltänyt.

Huomenna sitten lähden Võsulle istuttamaan pylvästuijia.

Että tällaista täällä, heippa ja hengissä ollaan. Hymyssä suin.










sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mustavalkoisen magiikkaa

Huhtikuu se ei osaa päättää päästääkö irti talvesta vai tarraako siihen kiinni viimeisillä kohmeisilla jääpuikkosormillaan. Lämpötilat vaihtevat; eilen mentiin plussan puolella ja tänään taas ollaan reilusti toisellakymmenellä pakkasasteella.

Aurinkokin leikkii hippasta. Toissapäivänä maailma oli riisuttu väreistä, vain valkeaa pyryä ja maidonvalkeaa taivasta. Ja nyt taas paistaa.

Valokuvaajalle nuo huonoimmat pyrypäivät tarjoavat ihan uusia haasteita. Kävimme Tartossa ja matkalla Otepäältä Tarttoon maisema oli yhtä lailla hieno ja hirveä.

Pidemmittä puheitta, tällaista kuvajälkeä syntyi harmaana pyrypäivänä Otepään tieltä:

Laveerattu maisema

Vuoropuhelu järven yli

Kaislat kurottautuvat toisiaan kohti

Lastentarha

Vähän

Keskellä

Minne tuuli kuljettaa

Laveerattu maisema 2



perjantai 15. maaliskuuta 2013

Maaliskuun minimalismia

Oi tätä maaliskuun keveyttä. Kun on jaksettu rämpiä läpi masentava marraskuu ja joulukiireinen joulukuu, kun on sivuutettu tasapainoton tammikuu ja hiljalleen hienommaksi käyvä helmikuu tullaan mahtavaan maaliskuuhun. Ja nyt puhun tietenkin ilmoista, en henkisestä elämästämme, joskin toki ilmat mielialaankin vaikuttavat.

Maaliskuun auringonpaiste on jotain ihmeellistä. Ja nyt sitä on jatkunut kaksi viikkoa putkeen. Taivas on sininen, niin ihanan sininen ja aurinko lämmittää niin että hyvää tekee. Silti ilma on mukavasti pakkasen tuoksuinen, mutta siinä on jo pieni vivahde tulevasta keväästäkin.

Iltapäivisin aurinko on vielä korkealla, päivien pidentymisen voi melkein nähdä silmissä. Vielä kuuden aikaan on valoisaa ja aamullakin kuuden aikaan on jo aurinko antamassa itsestään ensimmäisiä merkkejä. Tarkat ajat ovat tälle päivälle: auringonnousu kello 06.34 ja lasku 18.14.

Me olemme nauttineet näistä ihanista maaliskuun päivistä ulkoilemalla runsaasti Latten kanssa. Minä olen ajellut itsekseni kameran kanssa lähiseutuvilla ja muutamia päiväretkiä ollaan tehty hieman kauemmaksi koko perheen voimin.

Tässä vain muutamia kuvia eiliseltä reissulta. Kohteet ovat yksinkertaisia, joten annan sarjalle nimeksi: maaliskuun minimalismia.

Yksin


Kaksin aina kaunihimpi

Anna kaikkien kukkien kukkia, ja kaikkien puiden kasvaa

Kuningas ja puoli valtakuntaa







maanantai 21. tammikuuta 2013

Viro yksi maailman 13 parhaasta matkailumaasta

Ihmisille inhimillinen piirre on lähteä merta edemmäs kalaan. Tai ainakin joillekin. Ja tämä pätee vaikkapa matkailun suhteen. Ei nähdä sitä suurta ja hienoa, joka on ihan lähellä, vaan haikallaan jonnekin kauas pois.

Viron maine matkakohteena vaihtelee suomalaisissa mielissä. Toisille Viro on vain Tallinna ja joidenkin perspektiivi rajoittuu vieläkin kapeammalle, kuten vaikka Viinaa laivarannasta -kauppaan. Jotkut tuntevat Pärnun tai Haapsalun kylpylät. Ja joillekin Viro on yhtä kuin Saarenmaan valssi.

Viron matkailuun saattaa littyä mielikuva nuhjuisesta tai kotikutoisesta minilomasta. Sellaisesta, josta ei nyt naapurille viitsitä rehennellä. Kivempi on kertoa lähtevänsä Thaimaaseen kuin vaikka Etelä-Viroon.

Siksipä olikin vallan mainiota että amerikkalainen suosittu Huffington Post -lehti valitsi Viron yhdeksi maailman 13 tärkeimmästä matkakohteesta vuodelle 2013. Piskuinen Viro nousi näin mm. Sri Lankan ja Chilen rinnalle. Ketä kiinnostaa, mitkä ne muut maat olivat ja mitä Virosta sanottiin, voivat lukea artikkelin vaikkapa: tästä.

Me emme tätä tietenkään ihmettele. Olemme asuneet Otepäällä nyt 7 vuotta pitäen Villa Ottilia -majataloa, ja yhä vielä me lumoudumme Etelä-Virosta ja sen kauneudesta. Löydämme jatkuvasti uusia tutkimuskohteita, teemme viikottain päivämatkoja lähiseuduille puhtaasti rentoutumis- ja lomailumielessä. Järvet ja joet, komeat suomaisemat ja viitoitetut hyvät vaellusreitit. Idylliset maalaiskylät, jotka elävät ihan erilaisessa tempossa kuin mitä muu maailma. Suloiset pikkukaupungit, joista jokainen on omanlaisensa. Kyläkaupat, joiden tarjonta on joskus yllättävää.  Historialliset linnat ja kartanot. Ruokakulttuuri ja ravintolat, joita löytyy ihan joka lähtöön ja jokaiselle kukkarolle. Tarton kulttuuritarjonta ja huippukaupat.

Tätä kaikkea on Viro ja Etelä-Viro! Ja kaikki on saavutettavissa vain pienen ajomatkan päästä Otepäältä ja Villa Ottiliasta. Tai kotioveltamme kävellen. Tai polkupyörällä kulkien. Tai suksilla sivakoiden.

Viro on inhimillinen ja ihmisen näköinen ja kokoinen matkakohde, joka avautuu parhaiten niille, jotka ovat avoimia uusille elämyksille. Viroa valloittaakseen ei tarvita huippukallista matkapuvustoa - vaikka kukaan ei sellaista kiellä hankkimastakaan. Viroa valloittaakseen ei tarvita laajaa kielitaitoa, sillä suomella ja ystävällisyydellä pärjää kaikkialla, vaikka suomea ei kaikkialla puhutakaan. Kieliemme samankaltaisuus kuitenkin auttaa kommunikoinnissa.

Ja mikä tärkeintä, Viron valloitukseen ei tarvitse kerätä huikean suurta matkakassaa, joka palaa hetkessä ja jättää ison loven loppuvuoden budjettiin. Täällä on mahdollista elää ja syödä hyvin, nauttia lomasta ja tehdä ostoksia hinnoin, jotka ovat edullisia suomalaiselle kukkarolle.

Ei siis ihme että Viron maine matkailumaana on kiirinyt jo maailmalle. Toivoisin lämpimästi että se maine leviäisi myös Suomeen. Että ihmiset olisivat valmiita karistamaan ennakkoluulonsa ja tulisivat itse tänne näkemään ja kokemaan todellista Viroa. Sillä Viro on paljon muutakin kuin Tallinna tai halvat viinanhinnat.

Viro on kokonaisvaltainen elämys! Niin lähellä ja joillekin vieläkin niin kaukana!

Villa Ottilia tammikuussa  2013


Kumpumaisemaa

Viron talvi on idyllinen ja kaunis

Matkan varrelta löytyy aina jotain mielenkiintoista

Omenapuita talvimaisemassa









Latuja löytyy kaikille tyyleille ja taitajille

Ilmjärven kirkko

Kuutsemäen laskettelukeskus

Kuutsemäen laskettelukeskus

Tehvandin stadionilta alkavat mainiot latureitit

Väike Munamäellä on jyrkkä laskettelumäki, jota lumilautailijat suosivat

Tubing - renkailla kelkkailu - on hauskaa

Tubing-mäki Otepään keskustassa

perjantai 18. tammikuuta 2013

Talven lumoa Otepäällä

Ei voi kun todeta, että auringolla on ihmeellinen voima. Kun se alkaa paistaa, koko maailma alkaa hymyillä. Ja kun vielä valkea hohtava hanki heijastelee aurinkoa, on valon määrä moninkertainen. Voiko olla hienompaa?!

Pitkän aika harmaan ajanjakson jälkeen olemme siirtyneet talven kirkkaimpaan osaan - maisemat säihkyvät valkeina ja taivas on kirkas ja sininen. Riittävästi lämmintä päälle, ja todellinen talvinautinto odottaa.

Villa Ottiliaan on tullut hiljalleen varauksia, mutta toki tilaa löytyy vielä. Vain Tarton hiihtomaratonin aikaan on talo täynnä, muuten kyllä saamme hyvin majoitettua asiakkaita, jotka haluavat tulla kokemaan Etelä-Viron ihanaa talvea.

Me teimme eilen päiväretken lähimaastoihin. Latte nautti ja pöllytti lunta ja mina napsin kuvia minkä ehdin.

Tässäpä nyt alkajaisiksi muutamainen kuva tuon Karvakaverin ilosta:





Mutta kyllä täällä nauttii muutkin kuin karvaiset kaverit talvesta. Saimme viikoittaisen Otepään turismi-infon  lumitiedotuksen, ja se kertoi että latuja on avattu tänä vuonna aiempaa enemmän. On todella tarjolla kaiken pituista, kaiken tasoista ja monta iltamyöhään valaistua latua. On perinteistä ja on luistelutyylin latua. On laskettelumahdollisuuksia, kelkka- ja pulkkamäkiä. Parikin tubing-mäkeä. On tosiaan mistä valita! Ei Otepää turhaan ole Viron talvipääkaupunki!

Ja mikäpä on näissä maisemissa hiihdellä ja talvesta nauttia - tässä muutamainen kuva Kekkosen hiihtolenkin varrelta, Käärikusta ja Harimäeltä, mistä löytyy myös näköalatorni, josta aukeaa maisemat yli eteläisen Viron.

Käärikun järvi


Harimäen kolme toteemia

Levähdyspaikka Harimäellä

Maisemaa Harimäen näköalatornista

Harimäen näköalatorni

Latuja Harimäellä - nämä siis osa kuuluisaa Kekkosen latua

Kolme kaverusta Otepään ylängöllä

Toteemit Harimäellä

Kuten sanottua, kaikki yllä olevat kuvat on otettu eilen, joten kuvista saa ajantasaisen käsityksen siitä miltä täällä juuri nyt näyttää ja paljonko lunta on maassa!

Jos kuvat saivat sinun matkajalkasi vipattamaan, mikä sen mukavampaa! Olet tervetullut Villa Ottiliaan, mistä ohjaamme sinut aina parhaisiin maastoihin. Sehän on tietenkin osa Villa Ottilia -elämystä ja palvelua.

Yhteystietomme löydät tutusta paikkaa eli Villa Ottilian kotisivuilta.

Muista käydä myös tarkistamassa Villa Ottilian facebook-sivut joita olen päivittänyt aika tiheään. Sieltä löydät myös runsaasti kuvia talven iloista, jos paljon muustakin! Aloita vaikka tästä: Talvi Otepäällä . Kansio sisältää runsaasti kuvia Otepään tarjoamista urheilumahdollisuuksista: laskettelusta, vaeltelusta, murtomaahiihtosta tai vaikka tuubauksesta.

Tervetuloa siis luoksemme talvesta nauttimaan!

Tiina ja Kimmo ja Latte

maanantai 1. lokakuuta 2012

Vielä jaksaa syksy hehkua

Elämä Villa Ottiliassa jatkuu entiseen malliinsa - siis entisten vuosien syksyjen malliin. Kesä jää taakse, samoin asiakkaiden virta hidastuu, joskaan toivottavasti ei tyystin tyrehdy, ja elämä alkaa kulkea hieman verkkaisemmin. Saa valvoa illalla pidempään ja nukkua aamulla vastaavasti pidempään.

Maailma ympärillä muuttuu sekin. Alkusyksyn kirkkaimmat värit alkavat hiljalleen kadota, yksi toisensa jälkeen, mutta toisaalta niiden tilalle on tullut mahtava syvän paletin värisinfonia, joka aurinkoisina päivinä on yhä huikaisevan kaunis.

Minä olen kuvannut paljon, ajellut päämäärätietoisesti tai päämäärättä eri puolille Etelä-Viroa ja kuvannut tätä jokavuotista mieletöntä värikylläisyyttä. Mieli on yhtäältä onnellinen, mutta toisaalta haikea. Kesä jää, talvi tulee, ja syksy ikäänkuin toimii siltana, valtavan kauniina ja värikkäänä siltana siinä välissä.

Syksyyn liittyy toki aina hieman surumielisyyttäkin. Jotain katoaa, aika vaeltaa eteenpäin. Ennen, koulujen ja yliopiston tai työväen- ja kansalaisopistojen kurssien taas alettua syksy merkitsi minulle myös aina jonkun uuden alkua. Nyt en voi sanoa samaa. Syksyyn liittyy aina huoli - miten pärjätä yli hiljaisen kauden? Taloudellisesti ja henkisesti. Millainen talvi on tulossa? Kovat pakkaset ovat aina yhdenlainen haaste nekin. Tai entä jos tuleekin lits-lots-kelit koko talveksi, pelkkää räntää ja loskaa? Miten käy talven matkailukauden?

Syksy on siis mietteliästä aikaa - kesällä sitä vaan paahtaa eteenpäin - syksyllä on aikaa istua ja tehdä inventaariota menneestä ja tehdä suunnitelmia tulevalle.

Tällaista kai se on, matkailuyrittäjän arki ja elämä.

Kun huoli tulevaisuudesta alkaa liikaa painaa hartioita, Kimmo muistuttaa: katso ikkunasta ulos! Kuinka hienoa siellä onkaan! Ja minä havahdun samaan - ja lähden ulos ja maailmaan. Tallentamaan näitä ihania hetkiä, tätä ihanaa syksyä ja sen huikaisevan kauniita värejä.

Enkä voi olla enää mietteliäs enkä huolestunut. Vain ihanasti virkistynyt, kuin taidenäyttelyssä olisin käynyt.

Ja lopuksi, yrittäjä kun olen, tietoisku: ei syksy ole vielä ohi Otepäällä. Ei alkuunkaan. Nämä maisemat ovat täällä vielä tovin. Ensin tiputtavat koivut keltaiset lehtensä, sitten sammuu vaahteroiden valo. Mutta niiden tilalle tulee tammien ja saarnien ihastuttava keltaisuus ja lopuksi ja parhaina suurten lehtikuusten kirkas keltainen joka ajan myötä taittuu oranssiin ja sitten lopulta ruskeaan. Lapin jänkien ruska on hienoa, mutta vasta täällä Otepäällä olen ymmärtänyt miten hienoa onkaan lehtipuiden ja jalopuiden syysvärit.

Tervetuloa siis luoksemme Villa Ottiliaan! Tervetuloa Otepäälle! Sillä vielä jaksaa syksy hehkua!

Syksyn värejä Kääriku-järven rannalta


Korkealta on helppo seurata miten eri puuvyöhykkeet vaihtavat kukin väriään oman aikataulunsa mukaisesti.


Minä rakastan näitä Etelä-Viron upeita punaisia peltoja! Ne ovat keväisin ja syksyisin huikean hienoja!


Sangasten kirkko


Hylätyn Vana-Antslan kartanon rappioromantiikkaa



Lampi Vana-Antslan kartanonpuistossa


Osmankäämi peilailee itseään lammen pinnasta


Soontaga-luonnonsuojelualueen luontopolulta


Otepään keskuspuistossa on syksyinen salaperäinen tunnelma

Otepään keskuspuiston lumpeet kukkivat vielä lokakuussa!


Otepään evenkelisluterilainen Maarjan kirkko


Vaahteroihin on sytytetty valot


Näkymää Pyhäjärven kartanonpuistoon


Murrumetsän matkarada, joka lähtee Pyhäjärven kartanonpuistosta vie satumetsään


Tammenlehdet alkavat nekin kellastua


Pyhäjärven ranta on hiljainen mutta seesteinen


Kaikki yllä olevat kuvat on otettu neljän viimeisen päivän sisällä Otepäältä tai sen läheisyydestä. Eli tältä täällä juuri  nyt näyttää. Tule itse katsomaan ja ennen kaikkea nauttimaan!

PS. Muistathan että Villa Ottilialla on myös aktiivisesti päivittyvät facebook-sivut, joilta löytyy mm. runsaasti kuva-albumeja. Suosittelen. Löydät kotisivut tästä (ja pääset niille vaikket olisi facebookiin itse kirjautunut)