Vielä jaksaa syksy hehkua

Elämä Villa Ottiliassa jatkuu entiseen malliinsa - siis entisten vuosien syksyjen malliin. Kesä jää taakse, samoin asiakkaiden virta hidastuu, joskaan toivottavasti ei tyystin tyrehdy, ja elämä alkaa kulkea hieman verkkaisemmin. Saa valvoa illalla pidempään ja nukkua aamulla vastaavasti pidempään.

Maailma ympärillä muuttuu sekin. Alkusyksyn kirkkaimmat värit alkavat hiljalleen kadota, yksi toisensa jälkeen, mutta toisaalta niiden tilalle on tullut mahtava syvän paletin värisinfonia, joka aurinkoisina päivinä on yhä huikaisevan kaunis.

Minä olen kuvannut paljon, ajellut päämäärätietoisesti tai päämäärättä eri puolille Etelä-Viroa ja kuvannut tätä jokavuotista mieletöntä värikylläisyyttä. Mieli on yhtäältä onnellinen, mutta toisaalta haikea. Kesä jää, talvi tulee, ja syksy ikäänkuin toimii siltana, valtavan kauniina ja värikkäänä siltana siinä välissä.

Syksyyn liittyy toki aina hieman surumielisyyttäkin. Jotain katoaa, aika vaeltaa eteenpäin. Ennen, koulujen ja yliopiston tai työväen- ja kansalaisopistojen kurssien taas alettua syksy merkitsi minulle myös aina jonkun uuden alkua. Nyt en voi sanoa samaa. Syksyyn liittyy aina huoli - miten pärjätä yli hiljaisen kauden? Taloudellisesti ja henkisesti. Millainen talvi on tulossa? Kovat pakkaset ovat aina yhdenlainen haaste nekin. Tai entä jos tuleekin lits-lots-kelit koko talveksi, pelkkää räntää ja loskaa? Miten käy talven matkailukauden?

Syksy on siis mietteliästä aikaa - kesällä sitä vaan paahtaa eteenpäin - syksyllä on aikaa istua ja tehdä inventaariota menneestä ja tehdä suunnitelmia tulevalle.

Tällaista kai se on, matkailuyrittäjän arki ja elämä.

Kun huoli tulevaisuudesta alkaa liikaa painaa hartioita, Kimmo muistuttaa: katso ikkunasta ulos! Kuinka hienoa siellä onkaan! Ja minä havahdun samaan - ja lähden ulos ja maailmaan. Tallentamaan näitä ihania hetkiä, tätä ihanaa syksyä ja sen huikaisevan kauniita värejä.

Enkä voi olla enää mietteliäs enkä huolestunut. Vain ihanasti virkistynyt, kuin taidenäyttelyssä olisin käynyt.

Ja lopuksi, yrittäjä kun olen, tietoisku: ei syksy ole vielä ohi Otepäällä. Ei alkuunkaan. Nämä maisemat ovat täällä vielä tovin. Ensin tiputtavat koivut keltaiset lehtensä, sitten sammuu vaahteroiden valo. Mutta niiden tilalle tulee tammien ja saarnien ihastuttava keltaisuus ja lopuksi ja parhaina suurten lehtikuusten kirkas keltainen joka ajan myötä taittuu oranssiin ja sitten lopulta ruskeaan. Lapin jänkien ruska on hienoa, mutta vasta täällä Otepäällä olen ymmärtänyt miten hienoa onkaan lehtipuiden ja jalopuiden syysvärit.

Tervetuloa siis luoksemme Villa Ottiliaan! Tervetuloa Otepäälle! Sillä vielä jaksaa syksy hehkua!

Syksyn värejä Kääriku-järven rannalta

Korkealta on helppo seurata miten eri puuvyöhykkeet vaihtavat kukin väriään oman aikataulunsa mukaisesti.

Minä rakastan näitä Etelä-Viron upeita punaisia peltoja! Ne ovat keväisin ja syksyisin huikean hienoja!

Sangasten kirkko

Hylätyn Vana-Antslan kartanon rappioromantiikkaa

Lampi Vana-Antslan kartanonpuistossa

Osmankäämi peilailee itseään lammen pinnasta

Soontaga-luonnonsuojelualueen luontopolulta

Otepään keskuspuistossa on syksyinen salaperäinen tunnelma

Otepään keskuspuiston lumpeet kukkivat vielä lokakuussa!

Otepään evenkelisluterilainen Maarjan kirkko

Vaahteroihin on sytytetty valot

Näkymää Pyhäjärven kartanonpuistoon

Murrumetsän matkarada, joka lähtee Pyhäjärven kartanonpuistosta vie satumetsään

Tammenlehdet alkavat nekin kellastua

Pyhäjärven ranta on hiljainen mutta seesteinen

Kaikki yllä olevat kuvat on otettu neljän viimeisen päivän sisällä Otepäältä tai sen läheisyydestä. Eli tältä täällä juuri  nyt näyttää. Tule itse katsomaan ja ennen kaikkea nauttimaan!

PS. Muistathan että Villa Ottilialla on myös aktiivisesti päivittyvät facebook-sivut, joilta löytyy mm. runsaasti kuva-albumeja. Suosittelen. Löydät kotisivut tästä (ja pääset niille vaikket olisi facebookiin itse kirjautunut)

Räpinan rauhaa syyskuussa 2012

Olen täällä kertonut että joudumme myymään Beresjen talomme. Joudumme tarkoittaa lähinnä sitä että meillä ei ole voimavaroja eikä aikaa alkaa huoltaa taloa ja saattaa se aiempaan kukoistukseensa. Rahallekin olisi tarvetta - kenelläpä ei - joten myyntiin talo nyt laitetaan.

Jos kiinnostut asiasta, ota PIKAPUOLIN yhteyttä, sillä ensi viikolla talo lähtee sitten välittäjälle ja kauppahintaan tulee välittäjänpalkkio päälle. Ei sekään paljon ole, mutta silti.

Lisää talosta voit lukeaa vaikka tästä: Beresjen talo 21.900 EUR

Toissapäivänä lähdimme taloa siivoilemaan, lähinnä lattioita ja pintoja pyyhkimään. Minä kun en ole mikään suuri hämähäkinseitin ystävä - pienikin seitti saa minut oikeasti aika huonovointiseksi - Kimmo lupasi hoitaa pinnat ja minulle jäi aikaa kiertää Räpinaa, lähintä kaupunkia taloltamme.

Päivä oli kaunis joskin ilma oli vaihteleva. Syksy on aina viehättävää aikaa ja Räpinassa syksyyn liittyy aina sellainen ihana pysähtyneisyys, verkkaisuus, jota syksyn kellertävät sävyt vain tukevat. Räpina ei missään tapauksessa ole taantuva kaupunki, päinvastoin. Sitä korjataan jatkuvasti, tiet on nyt saatu kuntoon melkein koko kaupungista, mittava remontti.Myös yksityisiä taloja korjataan - kas, tuonne on laitettu uusi katto, ja tuolla päällystetty seinät uudelleen. Silti, Räpinaan liittyy aina hiljaisuus, rauhallisuus, tyyneys. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire minnekään. Ei aikuisilla, ei lapsilla eikä Räpinan Kirjavalla Kissalla. Ei siis ihme, että viihdyn kaupungissa erinomaisesti.

Kuljeskelin ja kiertelin kaupungin puistoja. Vietin pitkän tovin Sillapään kartanon mailla, vaeltelin metsäteitä ja pysähdyin nuuskimaan syksyistä ilmaa.Välillä seuranani oli kolme pientä vaaleanpunaisiin vaatteisiin ja Hello Kitty -reppuihin sonnustautunutta tyttöä, välillä utelias Kirjava Kissa. Välillä tuntui että olen ainoa ihminen koko maailmassa, vain suuret puut ja kaunis Võhandu-joki ympärilläni.

Kamera kulki mukana ja pitkästä aikaa todella nautin kuvauksesta. Minä pidän syksystä, tällaisista syksypäivistä jolloin värit kirkastuvat, aurinko heijastuu tummasta vedestä ja maiseman peittää ihastuttava keltainen ja punainen värikerros.

En tiedä näkyykö kuvista sama rauha mitä Räpina henkii, mutta toivon sitä.

Tervetuloa siis vaeltamaan kuvien myötä Räpinaan, sen puistoihin ja metsiköihin ja jokirantoihin!

 Villiviini peittää koko ovensuun

 Võhandu-joki on lempeä ja verkkainen joki

 Keltaista ja vihreää 1

 Keltaista ja vihreää 2

 Sillapään kartano joen toiselta puolen nähtynä

 Räpinan Kirjava Kissa sulautuu maastoon

Syksyn värejä myös vesikasveissa

 Võhandu virtaa rauhaisasti

 Vaahteraan on sytytetty valot

 Poika ja tyttö kalastavat

 Rauhaisa polku kulkee Sillapään kartanon rantaviivaa seuraillen

 Räpinan kirkko joen toiselta reunalta nähtynä

Hiljainen huvimaja niemen kärjessä

Syksyinen metsätie ja sen värit tekevät sielulle hyvää

Näin siis kuljeskelin pitkin metsiä ja rantateitä. Lopulta saavuin Räpinan Puutarhakoululle ja sen näytöspuutarhoihin. Miten paljon vielä kukkikaan! Miten ihastuttavaa viimeistä kukkaloistoa! Koska kuvia on jo nyt näin paljon, en laita kukkakuvia tähän juttuun vaan ehkä teen Puutarhakoulusta ihan oman jutun. Sen se ja sen näytöspuutarhat ansaitsevat.

Lopuksi kuitenkin muutama kuva itse Beresjestä.

Kun Kimmo oli saanut työn tehtyä - kiltti mies! - oli päivä jo laskemassa mailleen. Ehdin kuitenkin ottaa pari kuvaa talon molemmilla puolilla olevista järvistä. Talon edessähän aivan kivenheiton päässä on Peipsi-järvi, joka Beresjen kohdalla kantaa jo nimeä Lämmijärv. Ja talolta kilometrin päässä on sitten Beresjen Umbjärv eli Beresjen sisäjärvi. Kauniita molemmat.

 Peipsi-järvi joka tässä kohtaa kantaa nimeä Lämmijärv

Beresjen sisäjärvi eli Beresje Umbjärv

Räpinassa syksyn väreistä nauttimassa

Teimme tänään jokasyksyisen keikan Beresjeen luomaan kolmen valtavan vaahteran lehdet pois kadulta.

Mennessä pysähdyimme hetkeksi Räpinassa, josta olen usein tänne kirjoittanut. Lisäjuttuja löytyy vaikkapa tunnisteiden alta.

Kaunis ja hiljainen oli Räpina tänä lokakuun iltapäivänä, aurinkokin oli jo mennyt pilvien taakse ja pianhan se sitten jo laskikin. Niin lyhyitä ovat lokakuun päivät!

Tässä kuitenkin pidemmittä puheitta kuvia Räpinasta ja Sillapään kartanosta:

Ja viimeinen kuva tällä erää Eräästä, joka todellakin nautti pienestä kävelyhetkestä Sillapään kartanon mailla:

Ruskaretki Viroon - elämyksiä ja värejä Otepäällä

Päivät käyvät lyhyemmiksi ja syksy tekee tuloaan. Maailma muuttuu punasävyiseksi, keltaisen ja okran raidoittamiksi suuriksi väripinnoiksi. On yksi kaikkein hienoimmista ajoista lomailuun - miten sääli että harvalla on tähän aikaan enää lomaa jäljellä.  Ja vielä harvemmalla tietoa siitä, miten upea on ruskan aika Etelä-Virossa ja Otepäällä.

Jos kuitenkin mielessäsi on pieni loma ja ajatus ruskasta - mieti tällaista vaihtoehtoa: Lapin sijasta reissu Viroon ja Otepäälle! Maisemat ovat upeat, rauhaa ja hiljaisuutta löytyy, ja kaikki aika lailla edullisemmin kuin mitä matka Lappiin kustantaisi.

Villa Ottilian varauskirjassa on paljon tilaa sinulle ja ystävillesi tulla nauttimaan äärettömän seesteisistä maisemista, kävelylenkeistä luonnossa, niin Pyhäjärven rannan hoidetuilla rantateillä, Otepään luonnonpuiston ohjatuilla metsäpoluilla kuin upeilla suomaisemilla, joita niitäkin löytyy suhteellisen läheltä meitä.

Rennon ja happea täynnä olevan päivän jälkeen on mukavaa ja itseä palkitsevaa nauttia hyvä juhlaillallinen - sekin Suomen hintoihin nähden edullisesti. Vaihtoehtoja löytyy myös ruokapuolella jokaiseen makuun!

Siis, jos innostut asiasta, ota yhteyttä: http://www.villaottilia.ee  tai soita meille: +372 796 2000.

Tai lähetä sähköpostia: reservation@villaottilia.ee

Ja alla muutamainen kuva sanojen vakuudeksi Otepään upeista syksymaisemista, jotka ovat kuin luodut ruskaretkeläisille:

Otepään kumpumaiseman aaltoilevat puurivistöt alkavat hiljalleen vaihtaa väriään muodostaen upeita suuria väripintoja.

Pyhäjärvi on valmistautumassa syksyyn ja ruskaan.

Yllä oleva kuva on Endla-suolta, jossa seikkailimme vuosi takaperin. Lähempääkin Otepäätä löytyy mielenkiintoisia suomaisemia ja ohjattuja luontopolkuja ja helppokulkuisia pitkospuita.

Me ohjaamme ja kerromme minne mennä - sinun tehtäväsi on vain löytää tie meille ja me kerromme mitä ja minne täällä kannattaa mennä!

Ja, lopuksi, vaan ei vähimpänä vinkkinä: lokakuun alusta alkaen ovat hintamme myös kesää selkeästi edullisemmat - eli nyt saisi hyvää halvalla!

Ruskaretki Etelä-Viroon

Kesän kiireisin matkailuaika alkaa olla ohi ja on aika suunnata katseet syksyyn. Vaikka kesästä on aina haikea luopua, toivotan minä kuitenkin syksyn lämpimästi tervetulleeksi. Sillä syksy on ehdottoman upeaa aikaa Etelä-Viron matkailunkin kannalta.

Syyskuussa alkavat kumpumaiseman lehtipuut vaihtaa väriään pitkinä aaltolevina raitoina, ensin vaahterat, sitten koivut, tammet, lehmukset jokainen vuorollaan. Värisinfonia on upea varsinkin korkealta katsottuna. Yllä maisemaa joka kuvattu Otepään hyppyritornista syyskuussa.

Kartanonpuiston idylliä syksyiseen aikaan

Villa Ottilian asiakkaat kysyvät usein meiltä sitä, kumpi matkailukausi on meille parempi, kesä vai talvi? Useimmat veikkaavat talvea, onhan Otepää tunnettu upeista hiihtoladuistaan ja komeasta hyppyrimäestään. Monet tietävät että täällä on myös Tehvandin hiihtokeskuksen ohella Kuutsemäen laskettelukeskus.

Talvi on hyvää matkailuaikaa, mutta kesä on meidän kannalta kuitenkin kiireisempi, johtuen siitä että ihmisillä on kesällä pidemmälti lomaa matkailla koko perheen voimin.

Syksyllä matkailijavirrat hiljenevät, mikä on hieman sääli,  sillä syksyllä Otepään kumpumaisema näyttää kaiken komeutensa - se pukeutuu puna-kelta-kultaiseen viittaan joka läikehtii pitkälle lokakuulle. Maisemat ovat kertakaikkiaan upeat.

Syksyistä näkymää Väike Munamäeltä kaupunkiin päin

Mitä syksyllä voi Otepäällä ja ylipäätään Etelä-Virossa tehdä, paitsi ihmetellä upeita maisemia? Voi veikkoset, vaikka mitä!

Ensinnäkin Otepään oma ja lähistöllä olevat kaksi muuta suurta kansallispuistoa, Soomaa ja Karula, ovat ehdottomasti vierailun arvoisia. Siis yksi päivä kannattaa viettää  kansallispuistoissa. Jolloin kannattaa poiketa myös suolle, sillä syksyisen suon värejä ja näkymiä ei voita mikään! Ja kun jalkojen alla on tukevat pitkospuut ja lautatiet niin mikäpä on soihin tututustuessa.

Suolampi Luhasoolla

Suokasvit peilalevat itseään Mustjärven pinnalta.

Reittien varrella on opaskylttejä joissa tietoa suosta ja sen kasvillisuudesta

Toinen raikas syksypäivä kuluu helposti Taevaskodan upeissa maisemissa. Punakeltaiset kalliotörmät ovat dramaattiset syksyisen metsän siimeksessä. Ja jos tarkka on, saattaa silmiin tarttua tällaisiakin aarteita:

Mustia torvisieniä jotka vain odottavat poimijaansa

Ken ei itse halua tai ehdi poimia metsien ja soiden herkkuja, sieniä ja karpaloita, voi niitä hankkia vaikkapa Tarton torilta, joka syksyllä on runsaampi kuin koskaan. Kanttarelleja on jo nyt myynnissä, pian tulevat myyntiin myös tatit ja tyrnit ja kaikki muut metsän ja puutarhojen herkut.

Otepäältä on Tarttoon vain 40 kilometriä matkaa, joten lomaan kannattaa sisällyttää myös yksi Tartto-päivä.

Syksyllä kaupunki on herännyt kuin uudelleen henkiin - kesän turistit ovat kadonneet, ja opiskelijat ovat saapuneet kaupunkiin. Teatterit ja konserttisalit tarjoavat monipuolista ohjelmaa ja kaupat ja kauppakeskukset ovat pullollaan syksyn uutuuksia.

Puutarhaliikkeet puolestaan yrittävät päästä eroon taimistaan ennen talven tuloa ja alennukset ovat syksyn edetessä huimia.

Kuka ei innostu kaupallisesta tarjonnasta, voi viettää aikansa Tarton upeissa puistoissa, jotka nekin ovat pukeutuneet kirkkaisiin syksyisiin väreihin. Tai sateen sattuessa saa aikansa hienosti kulumaan monissa Tarton mielenkiintoisissa museoissa, kuten vaikka suuri Viron kansallismuseo tai synkeästä historiasta kertova KGB:n sellimuseo.

Syksy siis tarjoaa runsaasti elämyksiä matkailijalle. Ehkä parasta syksyisessä ruskaretkessä Etelä-Viroon on se, että se tarjoaa värikkään ja kulttuurillisen vitamiiniruiskeen, jonka voimalla jaksa paneutua sitten talven tuloon.

Mekin otamme vastaan ruskavieraamme kesää edullisemmin hinnoin! Edullisimmillaan voi meillä viisi henkeä yöpyä 77 euron hintaan, mikä ei ole lainkaan paha hinta syksyisestä vitamiiniruiskeesta!

Siis ota yhteyttä meihin: http://www.villaottilia.ee/ tai pirauta: +372 7962 000.

Tervetuloa Otepäälle ja Villa Ottiliaan!

Turistina Tartossa pohtimassa joutilaisuutta ja kesän loppua

Maanantaina kävin Tartossa ja eksyin yllättäen Kasvitieteellisen puutarhaan, siitä jo kerroinkin aiemmin. Olin tapaamassa muutaman tunnin verran ystävätärtäni Kersteniä, tuota puuhakasta monilahjakkuutta, joka joutui lähtemään aivan liian pian yliopistolle, väitöskirjansa väliaikaesittelyyn tai miksi sitä voisi kutsua.

Kersten muistaa, että tietokoneelta on nopeasti saatava materiaalia muistitikulle. Se käy mainiosti kahvilassakin.

Kun Kersten oli lennähtänyt akateemisiin sfääreihin, jäin minä maan päälle tallailemaan. Ei ollut kiire minnekään. Ja kamerakin oli mukana.

Yksin kaupungilla kävely on mukavaa. Saa määrätä aikataulunsa ja tahtinsa ja askeltensa suunnan. Yksin kaupungilla kameran kanssa kävely on vielä mukavampaa. Kamera kun antaa yksinäisyydelle ikäänkuin legitiimin syyn. Kukaan ei ajattele, että voi tyttörukkaa, tuossa se yksin päämäärättä vaeltelee. Kamera kertoo, että vaeltajalla on selkeästi tehtävä, eikä kukaan tohdi vaeltajaa häiritä.

Kesän loppu oli tuonut Tarton Raatihuoneentorille ja sen kahviloihin kesän viimeisistä päivistä nauttivien tarttolaisten ohella suuren määrän turisteja. Espanjalaisia ja italialaisia ryhmiä tuntui olevan runsaasti - lieneekö elokuu nykyisin Keski-Euroopan tärkein lomakuu heinäkuun sijasta? Joka tapauksessa, minä ja kamerani sulauduimme mainiosti ihmismassoihin - eivätkä tavalliset tarttolaisetkaan hermostuneet kun näkivät minun suuntivan kameraani heitä kohden. "Joku turisti varmaan" pohtivat luultavasti, "riittäähän noita." Kesän aikana turisteihin tottuu.

Raatihuone ja Raatihuoneentori ovat tietenkin Tarton ykkösnähtävyyksiä.

Kahviloihin riittää vielä asiakkaita, vaikka kesän kiireisin kausi on jo selvästi ohi ja ilmassa on haikeaa luopumisen tunnetta.

Suudlevad tudengid eli suutelevat ylioppilaat Raatihoneen edustalla lienee Tarton kuvatuin patsas.

Ihmisiä kiirehtää torin reunamaa pitkin, kuka työpaikalleen, kuka lounaskahvilaan. Turisteilla ei ole kiire mihinkään. Ilmassa on todellakin kesän viimeisten päivien maku. Osaltaan leppoisa, osaltaan kiireinen. Opiskelijat alkavat hiljalleen palata kaupunkiin ja tarttolaiset työmuurahaiset vaihtavat kesäiset hellemekkonsa ja polvihousunsa hieman virallisempiin työasuihin.

Miehet kiiruhtavat torin reunamaa pitkin kohti Kaarisiltaa.

Turistit törmäilevät toisiinsa Rüütli-kävelykadulla.

Sivukaduilla on hiljaisempaa.

Kahden hengen siivouspartio hiljaisella sivukadulla.

Minä jatkan torilta matkaa yli Kaarisillan. Katselen Emajokea ja sen verkkaista virtausta ohi Tarton kauppahallin ja yökerho Atlantiksen. Kesä, kesä, ajattelen, pian olet ohi. Kiitos kuitenkin siitä, että toit värit ja ilon elämään. Sellaisen kesäisen keveän. Kuin turistilla.

Kukka-asetelmat reunustavat Emajõen viertä kulkevaa promenadia.

Atlantis-yökerhon edessä kukkivat vielä suuret keltaiset päivänvarjot ja jokilaiva odottelee asiakkaita kierrokselle. Minä saan idean, tahdon olla todellinen turisti ja tehdä elämäni ensimmäisen jokiajelun Emajoella. Päätän kutsua matkaan Rummukaisen Äiskän, joka paitsi on tarttolainen, asuu myös lähellä. Otan siis puhelimen esiin ja pirautan Seijalle.

Seija vastaa kiireisen iloisena puhelimeen Varnjasta, Peipsiltä, missä hän on juuri selvittämässä vanhan Silvi-rouvan kanssa kotitaloudellista kysymystä, joka saattoi koskea lahnan halstarausta, perunamaan parantamista tai uutta mainiota hilloreseptiä. Seija on puuhakas ja työteliäs ihminen. "Moi", Seija nauraa iloisena, kun teen ehdotukseni päiväkahveista ja jokiajelusta turistien tapaan, "tosi mielelläni lähtisin, mutta olen tosiaan täällä Varnjassa." Ja jatkaa: "On kuule taas niin paljon tekemistä ennen syksyn tuloa! En kyllä tajua miten sinä pärjäät niin monen kiinteistön kanssa, ja pihojen! Ja sitten sulla on vielä majatalokin siinä ohella! Ja Võsu!"

Nolona myönnän, etten minä aina pärjääkään. Ja että piha voisi olla paljon paremman näköinen, jos minä Seijan tapaan olisin sitä nytkin perkaamassa ja saattamassa syksyä kohti, sen sijaan että haahoilen joutilaana Tartossa.

Lupaamme soitella ja juoda päiväkahvit toiste. Minä jatkan matkaa, mutta hylkään ajatuksen jokiajelusta liian vallattomana.

Hetken kuljeskelen vielä suuressa puistikossa joen toisella puolen ja sitten palailen kohti keskustaa.

Tunnelmallinen puistokäytävä Emajoen toisella reunamalla.

Palailen Kaarisiltaa pitkin keskustaan ja sieltä kohti linja-autoasemaa.

Ohitan suuren modernin Kaubamajan ja katselen aukion torimyyjiä, joilla on valikoimissaan kesän viimeisistä kukista tehtyjä sieviä kimppuja. Ja otan jälleen kameran esille - näkymä on niin kesäinen ja herttaisa:

Sieviä pieniä kimppuja kesän viimeisistä kukkijoista

Kaubamajan aukion kukkatädit, nuo keski-ikäiset Eliza Doolittlet, ovat tarkkoja äkkäämään joutilaan turistin. Iloiset rouvat heiluttelevat minulle kukkakimppujaan ja ystävällisesti kutsuvat minua ostamaan itselleni kimpun kesää. Enkä minä voi vastustaa kiusausta vaan ostan kolme kimppua kehäkukkia iloiselta rouvalta:

Tarton oma Eliza Doolittle.

Saavun linja-autoasemalle, missä ihmisillä on kiire jonnekin. Nousen pieneen bussiin joka vie minut Otepäälle.

Bussissa mietin tekemättömiä töitä, mietin kesän loppua, syksyn alkua. Teen päätöksen kitkeä parikin kukkapenkkiä turhista rikkaruohoista. Pestä ikkunat. Pyykin. Tiskit. Matot.

Kimmo tulee minua vastaan linja-autoasemalle ja ojennan tälle kukkakimpullisen kehäkukkia todeten: "Onneksi olkoon!" Kimmo hämmentyneenä: "Onneksi olkoon - mistä?" "Ei mistään" vastaan ja jatkan "lapsena vain opin, ett kukkia ojentaessa pitää aina onnitella." Kimmoa naurattaa.

Aurinko paistaa Otepäällä ja taivas on sininen, vaikka päivä Tartossa olikin hieman harmaa. "Kuule Kimmo. Koska me ollaan oltu oikeasti viimeksi syömässä ulkona, terassilla?" Kimmo pohtii: "On siitä aikaa aika lailla." "Mitäs jos mentäisiin nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus!"

Ja näin päätämme tehdä. Unohtaa vielä hetkeksi syksyn tulon ja nauttia hetki siitä mitä käsillä on.

Jälkikirjoitus: Seuraavana päivänä palasimme ruotuun ja siivosimme pihaa urakalla niin että nyt tuntuu luissa ja ytimisissä protestanttinen työmoraali ja sen seuraukset. Ettei koko elämä mene ihan vaan turistina löysäillen.