Latte kertoo: Ravintoketju

Hojo hojo ja ters kaikki kaverit,

minä taas, Latte, tässä, teidän tähtikirjeenvaihtajanne. Hyvä että joku tässä perheessä muistaa blogikansaakin. Äiskä kun vaan nyprää jotain käsitöitä ja touhottaa muuta toisarvoista ja Iskä on hautautunut tietokoneensa uumeniin. Ja useimmiten kun yritän ottaa osaa Johtokunnan aktiviteetteihin saan vastaukseksi aika tylysti: "Ei nyt, Latte, langat menee sekaisin." (Äiskä) Tai: "Äläpä nyt häiritse, kun teen työtä." (Iskä)

Pöh. Koita siinä sitten pitää jotain älykästä keskustelua yllä. No, yleensä saan Johtokuntaan kuitenkin liikettä aikaiseksi kun käyn kähveltämässä likapyykistä sukan jota kanniskelen ympäri asuntoa, kuin voitonlippua. Siinä sitten mennään hetken hippaa ympäri torpan.

Mutta nyt otsikkoon! Päätin tänään kertoa teille ravintoketjusta. Miksikö? No siksi että Äiskä sai taannoin kummityttönsä tyttäreltä valokuvahaasteen, jonka nimi oli juuri tuo samainen ravintoketju.

Äiskä sitten pohtimaan ravintoketjua monelta eri kantilta. Onhan niitä tulkintoja asiasta, yksi on Wikipedian:

Ravintoketju kuvaa aineen ja energian kulkua trofiatasolta toiselle eliöyhteisössä. Todellisuudessa ravintoketju on lähes aina yksinkertaistus todellisesta tilanteesta, koska eliöt käyttävät ravinnokseen useita eri lajeja. Paremmin aineen ja energian kulkua kuvaa ravintoverkko.

En aina ymmärrä miksi ihmiset tekevät asioista niin hankalia ymmärtää. En tosiaan tiedä mikä on trofiataso, eikä sivumennen sanottuna paljon kiinnosta. Mutta sen tiedän miten aine ja energia kulkee eläinyhteisössä.

Yksinkertainen ravintoketju:

Johtokunta menee Tarton eläintarvikekauppaan ja tuo kotiin säkillisen nappuloita. Nappulat siirtyvät pienissä erissä säkistä kuppiin ja minä huitaisen ne sitten naamariin. Nappulat palautuvat ajan myötä sitten takaisin luontoon, hieman muuttuneessa muodossa. Eikä siitä sen enempää.

Se parempi ravintoketju:

Jos te olisitte vetäneet kitaanne erinäköisiä ruskeita pöppänöitä koko elämänne niin tietäisitte, että ne alkavat ajan myötä tympiä. Vaikka niihin lisättäisiin mukaan ns. kyytipoikaa eli lihaa tai maksapasteijaa tai verilettuja, mitkä sinällään ovat kaikki ihan jees ravintoa ja siksi nam. Niinpä onkin täysin luonnollista, että aina kun vain tilaisuuden saan, yritän monipuolistaa ruokavaliotani ns. luonnon antimilla. Luonnon antimiin lasketaan salaattipuolelta lähinnä ruoho, mitä laidunnan kyllä mielelläni. Lihapuolelta löytyy sitten jo enemmän valikoimaa alkaen hiiristä ja myyristä ja naapurin kissasta jatkuen sitten isompaan riistaan kuten jänikset, villisiat ja valkohäntäpeurat. Ei niin että olisin edellä mainituista saanut kiinni ensimmäistäkään, mutta voi pojat, niitä metsästäessä kyllä aine ja energia kulkevat vinhasti - yllä mainittuun Wikipedian määritelmään palatakseni.

Koska kaikissa hyvissä tieteellisissä esityksissä käytetään apuna kuvitusta ja kaavioita niin havainnollistanpa asiaani minäkin. Kyseinen opetuksellinen kuvasarja on kuvattu viime kuussa Võsulla, missä olimme viettämässä syyslomaamme.

Ja näin se lähtee:

Tästä se lähtee liikkeelle, korvat hörössä mennään ravintoa etsimään.

Vaaniminen on ihan olennainen osa ravintoketjua.

Noustaan kukkulalle tähystämään. Ja kas, saalista onkin näköpiirissä.

Siellä ne ovat - ihanat lintupaistit - ja eikun perään

Hei hei tipuset, Iso Paha Susi tulee...

Voihan räkä, lähtee karkuun!

Tule takaisin!!!

Siellä ne ovat, höyhenpyrstöt, niin lähellä mutta niin kaukana. Pahus!

No ei sitten. Lähdetään kotiin ja palataan siihen yksinkertaisempaan ravintoketjuun.  Mitäs tänään olisi kupissa tarjolla?

Näin siis toimii omatoiminen ravintoketju. Se hauskempi.

Jostain kumman syystä näistä minun saalistusreissuistani ei tule kiitosta. Enemmän menee aina huudon puolelle.Niinkuin nyt tässäkin tapauksessa. Kurkku suorana Johtokunta karjui rantatörmällä että ei EI EI.

Sama juttu peurametsälle lähtiessäni. Kuten pari päivää sitten. Minkä minä sille voin että peurat eivät juokse nätisti ympyrää 50 metrin säteellä. Ne juoksevat kauas, ja mitä voi koira muuta tehdä kuin mennä perässä. Kun sitten palaan niin Johtokunnan naamat ovat kiukusta harmaat ja suut ovat tiukasti mutrussa. "Minne sinä karkasit!!!" ne motkottavat. Kun en minä karannut minnekään. Yritin vain monipuolistaa ruokavaliotani ja toteuttaa Luonnon Suurta Ravintoketjua.

Kuten sanottua, ihmiset ovat joskus niiiiin yksioikoisia. Ja näihin sanoihin päätän tämän esitykseni.

Kiitän mielenkiinnostanne.

Latte, ravintoprofessori Luojan armosta