Pieni neliosainen Latvian matkakertomus eiliseltä jatkuu.
Olemme tarinan tässä vaiheessa jo ylittäneet Viron ja Latvian välisen rajan ja jatkaneet matkaamme kohti Valmieraa, missä minulla on päämääränä kuvata eräs tietty seinä. Ennen sitä kuitenkin on suunnitelmissamme pysähtyä ensin
Sedassa ja sitten
Strencissä. Molemmat pieniä paikkakuntia, ja lähelläkin toisiaan, noin 30 kilometriä Viron rajalta. Strenci on tyypillinen pohjoislatvialainen pikkukaupunki. Seda sen sijaan on jotain ainutlaatuista.
Seda on pieni entinen
turveteollisuuskaupunki, josta harva tietää. Se on kuin aavekaupunki, vaikka toki sielläkin eletään. Aavekaupungin vaikutuksen tekee sen mahtipontinen arkkitehtuuri. Kaupunki on rakennettu vanhan Neuvostoliiton aikana, kun Latvia oli osa suurta neuvostotasavaltojen perhettä. Ja se on rakennettu ymmärtääkseni yhdessä rysäyksessä. Sen suuret ja leveät pääkadut, nyt pääsääntöisesti autiot, on suunniteltu parhaan 1950-luvun neuvostoklassismin periaatteiden mukaisesti. Kun viivottimesta unohdettiin senttimetrit ja siirryttiin heti suurempiin määreisiin. Isoa sen piti olla ja leveää. Ja näyttävää. Ainakin paraatipuolelta.
Olen käynyt Sedassa pari kertaa aiemminkin, ja olen minä siitä kirjoittanut tännekin aiemmin. Ketä kiinnostaa: tässä kuvia ja juttua Sedasta hyiseltä tammikuulta 2012 kun kävimme siellä ensimmäisen kerran Kimmon kanssa:
Vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka. Myös Villa Ottilian facebook-sivuilta löytyy juttua Sedasta menneeltä kesältä, kun kävin siellä hyvän ystäväni
OnuKoon kanssa. Kesäisiin Seda-kuviin pääset tutustumaan tästä linkistä:
Päiväretkiä Villa Ottiliasta osa 2
Seda on tajuntaa ja näköaistia ravisteleva. Se on niin kovin ristiriitainen kaikessa rapistuvassa komeudessaan ja samaan aikaan hiljalleen hiipuvassa kituuttavassa elämässään. Sen ohella Seda - joka omana suuruutensa aikana olikin ainakin jossain määrin suljettu kaupunki, jonne siirrettiin muualta Neuvostoliitosta sankarityöntekijöitä - vaikuttaa tänä päivänä oudosti suljetulta yhdyskunnalta. Se on paikka, jonka Jumala unohti, tai jos ei Jumala, niin ainakin aika moni muu Latvian elämästä ja ihmisistä päättävä instanssi. Sedalaiset jatkavat eloaan, miten itse kukin vain parhaiten pystyy, ikään kuin muusta maailmasta suljettuina.
Kun Sedaan tulee, tuntuu kuin tulisi aivan toiseen aikakauteen ja toiseen maailmaan. Onko tällaista neuvostonostalgiaa ja -surkeutta enää Venäjälläkään?
Seda on näkemisen ja kokemisen väärti. Vaikka samalla matkaaja pakosta tuntee hienoista noloutta. Kun huomaa kurkkivansa ihmisten rujoon elämään, ikään kuin elämysturistina.
Toisaalta, uskon että kertomalla Sedan tarinan ja näyttämällä hetkiä sen elämästä pidän omalla pienellä tavallani huolen siitä, ettei sitä ihan tyystin unohdeta.
Puhukoot kuvat puolestaan:
 |
| Sedan sisäänajotielle mahtuisi isompiakin kulkuneuvoja kuin polkupyörä |
 |
| Oudosti leikatut kummituspuut reunustavat pääbulevardia |
 |
| Kauneutta arkeen - vaikka vain tekokukkien muodossa |
 |
| Takapihojen varastot eivät ole yhtä mahtipontisia kuin pääkadun rakennukset |
 |
| Keskusaukio humisee tyhjyyttään |
 |
| Mies, pyörä ja kuorma |
 |
| Isoäiti kuljettaa lapsenlapsia keskusaukion läpi - liikennettä ei tarvitse sanottavammin pelätä |
 |
| Toisen valtavan avenuen lopussa seisoo vastakorjattu kulttuurikeskus. Lähempi tarkastelu paljastaa, että vain talon fasadi on korjattu. Mutta eikö näin ollut ennenkin? |
 |
| Lauantai on Sedassa suorastaan elävä päivä - ihmisiä mahtuu kameraan useampi kerralla |
 |
| Rouvat ovat pysähtyneet keskustelemaan |
 |
| Monenlaisia asuntoja - tarkka huomaa myös linnunpöntön! |
 |
| Kulkukoiriin tai ainakin vapaasti viilettäviin karvakorviin törmää vähän joka kulmalla kaupunkia |
 |
| Sedan Power Girls matkalla jostain jonnekin |
 |
| Sedan spaissarit. Posh Spice on helppo erottaa, mutta kuka on Baby Spice? |
|
|
Ja näihn tyttöihin ja näihin tunnelmiin päätän tämän osan matkakertomusta. Seuraavaksi lähdetään Gauja-joelle! Pysy kuulolla!
3 kommenttia:
Kun uteliaisuudesta törmäsimme taannoin samaiseen Sedaan, tuli mieleen ensimmäisenä ajatus, ettei Viron Sillamäe ole sittenkään Stalinistisen arkkitehtuurin paras eurooppalainen näyte. Sillamäkeähän pidetään lajissaan ainutlaatuisena maanosassamme.
Kaupungin viivat, muodot ja talojen ornamentit piirrettiin aikoinaan nopeasti Leningradissa ja sen rakensivat valtavalla vauhdilla neukkulan sotavangit. Sillamäe syntyi lähinnä uraanin ja muiden arvokkaiden aineiden ääreen. Ja Latvian Sedan synnyttänyt luonnonvara oli turve.
Molempia kaupunkeja yhdistää mm. se, ettei niiden ainutlaatuista ja hyvin säilynyttä ilmettä osata hyödyntää ns. ammattilaismatkailussa. Yritimme pian vuosikymmen sitten rakentaa Sillamäestä "maailman arkkitehtien ja arkitehtiopiskelijoiden vierailukohdetta", mutta se idea tyssäsi saamattomuuteen niin Sillamäen kaupungissa kuin myös Suomen suurimmassa, tämänlaatuisia reissuja globaalisti järjestävässä firmassa. Ei kai ymmärretty idean pointtia.
Ehkä se aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, kun voisi tarjota esim. kolmen ässän arkkitehtuuripaketin "Stalinismia Sillamäellä ja Sedassa".
Sillamäkihän on nykyisin ihan vimpan päälle rempattu - siis se neuvostoklassismi-osa. Ja Tallinna - Narva -maantieltä sinne ohjataan ruskealla nähtävyyskyltillä. Että sen verran ainakin on matkailijoita huomioitu.
Seda sen sijaan rapistuu kovalla vauhdilla. Sedan ja Sillamäen ero on siinä että Sillamäessä tiesi koko ajan olevansa Virossa, jopa modernissa Virossa, mutta Sedassa tuli vahva tunne siitä että oli joutunut aikakoneeseen ja siirtynyt ihan toiseen aikakauteen.
Molemmat ovat mielenkiintoisia tutustumiskoheita, joka tapauksessa.
Tuli taas vahva tunne, että tänne on päästävä! Aikana jolloin päivitämme kotimme uusiksi kerran vuoteen IKEAN ihanilla mööbeleillä!
SEDA RULES!!! Kiitos Tiina!
Lähetä kommentti