Joulun odotusta Tiinan tapaan

Kuukausi vielä ja joulu on ovella. Tuo perhejuhlien aatelinen, joka tuottaa poliisille vuoden työläimmän yön. Hälytyksiä ja väkivaltaa on enemmän kuin juhannuksena tai vappuna, jos on uutisiin uskominen.

Joulu! Miten siitä tulikin niin vaativa juhla? Kun sen pitäisi olla rauhottumista ja rentoutumista ja hyviä asioita. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja pientä rakkaiden hellittelyä?

Puhutaan että on jouluihmisiä ja että on joulun vihaajia. Tiedä sitten voidaanko ihmiset jakaa näin mustavalkoisesti kahteen leiriin. Mutta totta kuitenkin että eri tavoin ihmiset jouluun suhtautuvat. Toiset alkavat sitä valmistaa jo marraskuussa - ja nyt en puhu kauppakeskuksista - toiset taas mieluummin pakenevat paikalta vaikkapa etelän lämpöön. Pois jouluhysteriasta ja pois koko viheliäisestä pakkojuhlasta. Yksinäiset ihmiset ovat sitten oma lukunsa. Voin vain kuvitella miten vaikeaa ja kipeää joulunaika heille on.

Olenko jouluihminen? Hmmm... olen, uskoisin. Joskin joulu sijoittuu meillä ajallisesti huonoon kohtaan. Ja nyt puhun bisneksistä ja Villa Ottiliasta. Joulua on edeltänyt pitkä hiljainen kausi, loka-marras- ja joulukuu, jolloin asiakkaat ovat vain kaukainen unelma tai hiipuva muisto menneestä. Kesällä kerätyt pähkinät alkavat olla nakerrettuja ja lisää niitä on tiedossa yleensä vasta tammikuussa. Nyt siis puhun vertauskuvin - en ole vielä siirtynyt pähkinöiden tai käpyjen keräilytalouteen - mikä rauhoittavana tietona kerrottakoon.

Joulua edeltää myös vuoden pimein aika, musta marraskuu ja aika usein myös musta joulukuun alkupuoli. Vettä sataa ja maa tuntuu olevan vain pelkkiä varjoja täynnä. Suunnittele siinä sitten joulua kun tuntuu että hetkellä millä hyvänsä olet imautumassa mustaan aukkoon.

Viime joulun alusaikoina olin todella huonolla tuulella ja pitkään. Minua suoranaisesti ärsytti kaikki joulun kohkaajat. Olin vihainen ja purin sitä monin tavoin. Facebookissa olin ilkeä ja pahansuopa joulun iloisille odottajilla ja taisin menettää kiukkuni seurauksena yhden ystävänkin, mistä olen syvästi pahoillani.

Nyt minulla on kutka, että tästä joulun odotuksesta tulee parempi. Siitä on merkkejä ilmassa. Kerronpa millaisia.

Joulukrääsä saa minut hyvälle tuulelle. Kauppakeskuksissa suuntaan aina joulukrääsäosastolle, mitä Kimmo jaksoi monta vuotta ihmetellä ja vähän atavistisesti pelätäkin. Ei kai se aio noita ostaa?!! Nyt, yhdennentoista yhteisen joulun lähestyessä Kimmo tietää, ettei minulla ole pienintäkään aikomusta hankkia kauppakeskusten karmeimpia jouluviritelmiä. Silti hipelöin mielihyvällä tingeltangeleita, kaikkia kimmeltäviä ja glitterillä silattuja hirvityksiä, joita kauppa kuluttajille joka joulu tarjoaa. Saan kummallista tyydytystä näpelöidessäni valokuituisia väriä vaihtavia joulukransseja, made in King-Kong -joulupalloja, joissa sykkii led-valot tai joihin on joku pieni kiinalainen kiinnittänyt paljetteja ja sulkia ja kristallin palasia. Rakastan räikeitä violetteja ja kultaisia kimallenauhoja, joiden läpi soljutan kättäni. Mitä kirkkaampi ja räikeämpi, sitä parempi.

Tämä on minun valohoitoani. Tai ehkä shokkivärihoito olisi parempi sana. Kun poistun kaupasta pinkit ja punaiset neonvärit silmissä jälkikuvina säkenöiden jaksan kohdata ulkomaailman pimeyden ja vetiset ja kylmät markettien parkkipaikat ja huonotuuliset ihmiset.

Ja näin mennään koko joulukuu, lähelle varsinaista joulua. Ennen aattoiltaa olen jo viritellyt jouluvalot - valo on tärkeää - ja aattona rakennamme kaksin joulupöydän, joka koostuu meille tärkeistä herkuista. On kynttilöitä. On joulukoristeita maltillisesti. Ja on lihaa ja on kalaa, ja ainakin toistaisesti on joka joulu ollut pöydässä myös suomalainen joulukinkku. Sen hankkiminen on ollutkin sitten vuosittainen jännitysnäytelmä - yleensä hyvä ystävämme Marja P. on jotenkin ollut osallisena asiassa. Täytyykin käydä keskustelua siitä miten se tänä vuonna voisi jotenkin ovelasti onnistua.

Ja sitten, äkkiä se on siinä: joulu. Hyvä joulu. Herttainen joulu. Pehmeä ja kiltti ja lämmin joulu. Jotain ihan muuta kuin tingeltangelia tai krääsää. On Kimmo. Ja on Latte. Ja on musiikkia, ja kynttilöiden tuomaa lämpöä. On hetki jolloin on kiitollinen siitä kaikesta hyvästä mitä elämässä on.

Olen minä jouluihminen. Vaikka miten ennen joulua joskus synkistelisinkin.

Alla joulukuvasatoa muutamista viimeisistä jouluista:

Joulukoristeluja aattoillan pöydässä

Perheen pienin haluaa osallistua

Vuonna 2007 Kimmo sai joululahjaksi piirustuskynät - tässä aaton taidetta

Kinkku on saapunut tänäkin vuonna joulupöytään

Kersten-ystävämme on myös istunut joulupöydässämme 2011

Tule joulu kultainen 2011

Kimmon isä osallistuu jouluumme vuonna 2008

Seija ja Risto eli perhe Rummukainen joulupöydässä vuonna 2009

Pötyä pöydässä punaisin värein 2009