Hiljaisuutta ja rauhaa - Otepää on tätäkin

Sateisten päivien jälkeen on aurinko jälleen ilmestynyt Otepään taivaalle. Hieman se on hailakka tai sitten arvaamaton ja piiloutuu ujona nopeasti pilvien taakse. Mutta siellä se on, kultainen mollukka, joka nostattaa mielialaa ja saa mielen heti muutaman asteen virkeämmäksi.

Viimeiset viikot ovat menneet hieman kuin unessa, puolilla kierroksilla, jos niilläkään. Mitään ihmeellistä ei tapahdu, ei hyvässä eikä pahassa, ja päivän askareet koostuvat rutiineista, jotka toistuvat aina tylsistymiseen asti.

Sellainen se on - marraskuu. Välikuukausi joka ei oikein ole mitään. Se ei ole enää suoranaista syksyä, ei talveakaan. Sekin on rämmittävä läpi, jotta päästään sukeltamaan talven riemuihin.

Eilen päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tein sellaisen uroteon että lähdin pitkästä aikaa ulos kunnon kävelylenkille.  Suuntasin askeleeni kohti Pyhäjärveä ja sen monia kävelyteitä. Vaeltelin rannoilla ja sukelsin salaperäiseen Murrumetsään, jossa aurinko leikki kuurupiiloa kanssani. Se tarttui maassa maatuviin lehtiin ja sytytti niihin valot. Se kimmelteli vesipisaroista ja säkenöi järven pikkuruisista aalloista auringonkilona. Metsä tuoksui vahvalta, se tuoksui mullalta ja kuralta ja maatuvilta lehdiltä, mutta yhtä lailla raikkaalta, kuuselta, naavalta ja puhtaalta tuulelta. Tikka nakutti puussa ja suuri parvi hanhia oli laskeutunut Pyhäjärveen kylpemään ja siipiään lepuuttamaan.

Minä kuljin eteenpäin ja tuuli pöllytti hämähäkinseittejä aivoistani. Jalka kulki kepeästi vaikka Murrumetsän polut olivat sateiden jäljiltä liukkaat ja kuraiset. Moneen kertaan pysähtelin tutkimaan vesipisaroiden leikkiä kuusten oksilla tai kuuntelemaan lintujen sirkutusta korkeiden puiden latvoissa. Tuntui hyvältä ja rauhalliselta ja majesteetillisen yksinäiseltä. Oli vain luonto ja minä, ei ketään muuta, eikä minulla ollut kiire minnekään.

Siinä kävellessän mietin jälleen Otepään ominaislaatua. Onhan tämä kieltämättä aika erikoinen paikka, näin virolaisestakin näkövinkkelistä. Otepää tarjoaa matkailijalle niin paljon. Moni tuntee sen erinomaisena ja monipuolisena hiihtokeskuksena, joka talvikuukausina täyttyy punaposkisista reippaista kuntoilijoista ja retkeilijöistä. Lapset rakastavat Otepään mahtavia pulkka- ja tubingmäkiä. Värikkäästi pukeutuneet laskettelijat ja lökäpöksyiset lumilautailijat suuntaavat Väike Munamäelle tai Kuutsemäelle, missä musiikki soi ja henki huuruaa kilpaa kuuman glögin ja rommiteen. Paikkakunnan monet pienet kahvilat ja ravintolat täyttyvät ilta illan jälkeen after ski -porukoista ja talvihenkisistä matkailijoista.

Kesälläkin paikkakunta pöhisee eloa, Pyhäjärven rannat täplittyvät auringonottajien rantapyyhkeistä ja lihaksikkaat ja ruskettuneet juoksijat etenvät kepeästi hyvinhoidetuissa lenkkimaastoissa. Suurtapahtumat, joita niitäkin on paljon, tuovat tämän ohella viikonloppuisin kaupunkiin tuhatmäärin ihmisiä, oli kyse sitten hiihto- tai juoksutapahtumista, polkupyörämaratoneista tai triathlonista. Tänne kokoontuu ralliväkeä ja moottoripyöräväkeä ja muita mitä erilaisimpien alojen harrastajia mitä moninaisimpiin massatapahtumiin.

Kaikki tämä on tietenkin Villa Ottilian kannalta hyvä. Kaikki tämä tarkoittaa meille työtä ja tuloa. Ja meillä on hyvä mieli kun voimme omalta osaltamme ohjata asiakkaita oikeisiin kohteisiin, neuvoa parhaat paikat. Kun asiakkaat viihtyvät ja tuntevat saavansa rahoilleen vastinetta. Virkistyvät.

Hiljaiset kuukaudet ovat hiljaisia kuukausia matkailualalla, minkäs sille teet. Ilmat ovat epävakaiset ja ihmisillä on jo lomat pidetty ja seuraaviin lomiin vielä pitkä matka. Silti, eilen kävellessäni näissä satumaisissa upeissa maastoissa mietin, että juuri nämä hiljaiset kaudet tarjoavat matkailijoille jotain aivan ainutlaatuista. Rauhaa ja hiljaisuutta ja rauhoittumista. Kävellä hiljaisilla rantateillä, samoilla satumaisessa metsässä ilman ristin sielua lähimailla. Olla ja hengittää rauhallisesti, kiirehtimättä mihinkään. Senkin soisin asiakkaidemme kokevan. Sillä juuri tällaisina hetkinä Otepään huikea kauneus ja ainutlaatuisuus korostuu niin että melkein kipeää tekee.

Me olemme täällä - satoi tai paistoi. Kesät ja talvet. Ja myös nämä ihanan rauhalliset hiljaiset kuukaudet. Tule sinäkin, ja ylläty! Otepäästä on niin moneen - myös rauhaan ja rauhoittumiseen.

Pyhäjärvi, jossa on salaperäistä lumoa kaikkina vuodenaikoina

Rantatien penkit katsovat yksinäisinä järvelle

Tie vie aina eteenpäin

Pyhäjärven kartanonpuiston hillittyä charmia

Näillä teillä ja poluilla on nyt rauhallista taivaltaa

Hanhia uiskentelemassa hiljaisen uimarannan läheisyydessä

Havuissa on kyyneliä, kirkkaita kuin kristallit

Aurinko sytyttää lehtiin valot

Puut peilailevat itseään vihreän veran pinnalta

Hyvin hoidetut kävelytiet kiertävät koko Pyhäjärven

Vene on vedetty jo kuiville

Otepään uimaranta on hiljentynyt

Jälkikirjoitus: Kun lähdin Murrumetsään kävelylle jouduin vahingossa aivan outoon satumaailmaan - eksyin hobbittien ja haltijoiden keskelle, näin merkkejä Panin vierailusta, törmäsin lohikäärmeeseen ja jättiläiseen ja salaperäisiin puihin piiloutuneisiin satuhevosiin, jotka kopisuttelivat kovia kavioitaan. Taivalsin eteenpäin ja lopulta tulin perille - salaperäiseen vuoristolinnaan, joka näytti uljaalta ja vahvalta Minas Tirithiltä.

Mitä tapahtui? Siitä pääset jyvälle kun tutustut tähän valokuva-albumiin, joka löytyy Villa Ottilian virallisilta facebook-sivuilta, ja punaisesta linkistä klikkaamalla pääset luikahtamaan satuun sinäkin. Aloita klikkaamalla sarjan ensimmäistä kuvaa - ja siitä pääset kuva kuvalta etenemään ja tarinaa seuraamaan: Tiina eksyy satuun tai itse asiassa useampaankin!