Olemme saapuneet Valmieraan, missä sain kuin sainkin kuvan seinästä, johon oli printattu Liivinmaan kartta. (Ja niille, jotka ovat hypänneet tarinaan kesken kerrontaa selvitykseksi, kyse oli valokuvatorstain haasteesta. Jos kiinnostaa lisää: täällä).
Tästä tarinan pitäisi kääntyä kotia kohti. Vaan ei käänny ihan heti. Kimmokaan ei tiennyt sitä, minkä minä: karttatalon uumenissa sijaitsi ravintola, jonka olin kuullut erinomaiseksi kiitetyksi. Siis sinne!
Nykyisin meille ravintolareissut ovat suhteellisen harvinaista herkkua, ainakin reissut ns. parempiin ruokaravintoloihin. Olemme tarkkoja pennosistamme, hiljainen kausi teettää tällaistakin. Kun Kimmo tempaisi Rates Varti -ravintolan oven auki ja näki hillityn kauniin ravintolasalin, jonka pöytiä peittivät paksut valkeat pöytäliinat - hyvän, ja luultavasti kalliin ravintolan merkki - Kimmo kysyi: "Oletko ihan varma että haluamme tänne mennä?" Ja minä siihen rehvakkaasti: "Kyllä. Artisti maksaa ja nyt saa artistin VISA vinkua!"
Joskus vaan täytyy saada törsätä. Ja nauttia tunnelmasta. Palttinaliinoista ja kohteliaasta tarjoilijasta, joka on valmis täyttämään jokaisen toiveesi. Hiljaisesta tyylikkäästä taustamusiikista. Tuoreesta ruususta maljakossa.
Saamme eteemme ruokalistat - kauniiseen ruusukuvioiseen kankaiseen kiedotut ruokalistat - ja Kimmo vajoaa hetkeksi listan uumeniin. Minun ei tarvitsisi itse edes ruokalistaa lukea. Näen miehen otsaluun asennosta että tarjolla on monenlaista mielenkiintoista ja makuhermoja kutkuttavaa houkutusta:
Päädymme kanaan ja possuun kera monen lisäkkeen ja lupaavilta kuullostavien kastikkeiden. Mutta ihan ensiksi on saatava alkujuomat. Minä tilaan kauden ensimmäisen glögin ja Kimmo - kuski kun on - alkoholittoman karpalo-mojiton.
Kuumat juomat lämmittävät meitä ja nostattavat tunnelmaa merkittävästi. Poskissa palaa vielä ulkoilun puna, joka pian muuttuu mielihyvän ja lämpimän drinkin tuomaksi lämmöksi. Ooh pojat, tämä se on elämää.
 |
| Tiinan lämmin glögi - kauden ensimmäinen |
Ruoka saapuu ja on ihan järjettömän hyvää. Minun possuni on rasvainen juuri sopivasti. Se on taiten grillattu ja vahvasti maustettu, ja mikä parasta, koko annos vastaa minun dieettivaatimuksiani. Karppia ruokaa parhaimmillaan. Perunan sijasta on lautasella kukkakaalipyrettä. Kimmon kanan seuraksi tulee raastettua omenaa, piparjuurta ja kyssäkaalia. Ja kaikki kauniisti aseteltuina.Ja mikä maku!!!
Kun pääruuat on syöty on molempien kasvoilla hassu onnellinen ilme. Olemme kuin filmitähtiä. Maailman voittajia. Nautiskelijoita. "Jälkiruokaa?" kysyn Kimmolta ja tämä katsoo minua hieman syyllisen näköisenä: "Ellei se sinua haittaa?"
Olen dieetillä ja jälkiruuat eivät kuulu minun maailmaani. Jo tuo alkuruuaksi nautittu glögi on ylittänyt minun päivittäisen hiilihydraattimääräni. Mutta nautin jo pelkästään Kimmon ilmeestä kun tämä saa ihmeellisen ja suussa sulavan marsipaanijäätelö-marenki-saksanpähkinä-persikkakastike -herkun eteensä.
Voiko huisin hieno päivä parempaa päätöstä saadakaan! Poistumme ravintolasta kylläisinä ja onnellisina ja jotenkin hetkeksi arikipäivän yläpuolelle nousseina.
Vielä kotiin lähtiessä tuntui että makuhermot sykkivät hyvää mieltä. Ja näin me sitten lähdimme kotimatkalle, kohti Viroa ja Otepäätä, Jeepin takalasissa heijastuksena muisto ihastuttavasta päivästä ulkomailla.
Kyllä matkailu aina kannattaa! Pienenkin reissun jälkeen sitä on ihan kuin uusi ihminen!
Kokeile sinäkin! Tervetuloa siis matkalle Viroon ja Latviaan! Tule Villa Ottiliaan ja me ohjaamme sinut hienoille päiväretkille, vaikkapa Valmieraan!
Nähdäänkö Villa Ottiliassa!!! Soita tai lähetä sähköpostia: reservation@villaottilia.ee
Jälkikirjoitus: Eihän tämä olisi tarina eikä mikään jos tässä ei olisi jälkikirjoitusta. Siitä huolehti perheemme karttaentusiasti. Tässä vielä uudelleen kuva Liivinmaan kartasta - nyt selventävin nykynimin.
(Jos et näe nimiä kunnolla pienellä ruudulla, klikkaa kuvaa suuremmaksi)
7 kommenttia:
Osaat niin herkullisesti kirjoittaa että vesi kielelle herahtaa. (Donna Leon jää vallan toiseksi ;) Ja asenteella:laihduttajankin sopii nauttia hyvästä ruoasta!
Paldies!
Olenhan minäkin tuon kartan useasti kuvannut, mutten paikkoja ole sen enenpää ajatellut.
Tuolla on muuten Valmieran paras ruoka, muttei tummaa olutta. Esillepano ja miljöö luovat vielä lisänsä ateriointiin. Ruoka-annoksiakin olen kuvannut monesti, sama annoskin on aina erilailla esilletuotu. Koiran saa viedä kesällä terassille ja sille tuodaan vettä heti.
Huomasitteko ympyrän vieressä olevan talon seinään on maalattu Valmieran keskiaikainen kartta. Jalkakäytävällä kuvan edessä on lasitettu kohta, josta voi tarkistaa muurinjäänteet.
Valmieran Jussi
En yhtään ihmettele, jos Rates Vartin ruokaa pidät, Jussi, parhaana. Oli elämys.
Erinomainen vinkki tuo terassi. Kesäkuumilla ei karvakuonoa oikein voi autoon jättää. Ja tuonne tulee takuulla mentyä vielä uudestaan.
Ympyrän vieressä olevan talon karttaa ei olekaan silmään sattunut. Onko se siis siinä kulmassa, josta katu lähtee alas joelle?
Juu siinä talossa missä on IF,n toimisto.
Siitä IF,n toimiston edestä on parhaat katselupaikat uudenvuoden ilotulitukselle, joka ammutaan kulttuuritalon parkkipaikalta. Sairaalasta suljetaan osastoja ja lapsille ei ole kunnon kouluruokaa, mutta ilotulituksesta ei tingitä.
Valmieran Jussi
Mielenkiintoinen kuvausmatka. Kiitos siitä. Kuvat(jos ovat käsittelemättömiä) ovat tosi kauniita ja värit upeita. Miten oletkin saanut niihin vangittua ne?
Amalia - kaikki kuvat ovat tietenkin itse ottamiani ja olen minä jokaisen katsonut läpi, tarkistanut niiden valko- ja väritasapainon etc. Ja säätänytkin olen kuvia - se vaan kuuluu minusta valokuvaukseen.
Mutta maailma on joskus tuollainen, epätodellinen.
En mielestäni ole tehnyt väkivaltaa kuville - se ei ole minun juttuni. Lähinnä yrittänyt korostaa sitä, mitä kuvatessani halusin alun alkaenkin näyttää.
Ihanalta vaikuttaa! Tuli varmaan aika kuninkaallinen olo. Niinkuin joskus Maikrahvissa.. tai viime jouluna teillä. Sekin oli todella ruhtinaallista. ja glögia tännekin, kiitos!
Lähetä kommentti