Latte kertoo: On tanssi ja laulu tärkeämpää

Hojo hojo kaikki blogin lukijat,

ja kukkuluuruu mitä kuuluu?! Hyvää mulle kuuluu, kuinkas muuten.

Elämä on aika laiffii, mitä olen monesti täällä sanonut, ja siitä on otettava kaikki irti, kun siihen mahdollisuus on. Eikö niin? Voisi sanoa, että minun elämäni motto on aika ytimekkäästi summattu vanhan SIGin ja edesmenneen Matti Inkisen ikimuistoisessa kappaleessa:  Älä sinä huoli

Älä sinä huoli
tyttö nuori
paljonkos kyyneleet
hyödyttää?
Eivät ne surut suremalla lopu,
on tanssi ja laulu tärkeämpää
(tanssi ja laulu tärkeämpää)

Nyt on meillä Villa Ottiliassa aika lailla hiljaista, noin niinko asiakkaiden puolesta ja välistä huomaan että Äiskä näyttää siitä suorastaan huolestuneelta. Se istuu tietokoneella ja tekee laskelmia ja puhisee oudosti. Sillä on kulmat kurtussa ja poimu kulmakarvojen välissä. Ei kivaa. Minä yritän siinä sitten avustaa, kannan piippalelua syliin tai lasken suuren kultaisen pääni Äiskän syliin ikäänkuin muistuttaakseni mikä elämässä on tärkeää.

Joskus se toimii, joskus ei. Joskus täytyy ottaa järeämmät aseet käyttöön. Järeiksi aseiksi voidaan laskea metsälenkit. Ja Inkistä mukaellen vielä kerran: eivät ne surut suremalla lopu, on metsässä ryntäily tärkeämpää.

Eilen lähdin sitten tuulettamaan Äiskää. Mentiin Pyhäjärvelle, jee, my favourite. Iskä ajoi ja minä annoin takapenkiltä ohjeita. Auto parkkiin ja eikun menoksi.

Tästä se lähtee, auto on pantu parkkiin ja sitten vaan Pyhäjärven luontopolulle.

Metsälenkkien ydinluu eli se herkullisin osa on rymistelyssä, se on sitä ihan kaikkein parasta. Rymistelyksi lasken kaikki riemukkaat spurtit ja hypyt, ryntäykset risukkoon, veteen ja kuralätäkköön. Ojissa vasta onkin ihastuttavaa rymistää. Ja ne ihan kaikkein parhaat ryminät saa aikaan kun lähtee peuran perään, se on sitä ihan rymistelyn aatelia.

Jostain syystä Johtokunta ei näe asiaa ihan samoin. Niinpä aina ennen rymistelysessiota minulle pidetään pieni puhuttelu, jossa käydään läpi muutamia sääntöjä: "Ei saa karata. Ei saa rynniä mahdollisia vastaantulijoita vastaan. Pitää tulla takaisin jos kutsutaan. Blaa blaa."

Joko kohta päästään asiaan? Iskä kertaa vielä sääntöjä.

Kun näitä sääntösulkeisia ollaan riittävästi kuultu ja olen luvannut kautta kiven ja kannon, joita metsässä on sivumennen sanottuna runsaasti, että ole ihan kiltti koira, alkaa hauskuus. Pääsen irti ja taas lähtee!

 Eivät ne surut suremalla lopu...

... on metsässä ryntäily tärkeämpää

Näin retkemme etenee. Minä ihan vaan vähäsen lähden houkuttelevan hajun perään ja olen ihan vaan hetken kadoksissa. Tai enhän minä kadoksissa ole ollutkaan, olen tiennyt koko ajan ihan tasan tarkkaan missä olen, ja senkin missä Johtokunta on. Ne vaan eivät ole tienneet missä minä olen, ja se niitä aina huolettaa. Siksi en saa näistä katoamisistani suuremmalti kiitosta. Mikä sivulauseessa myönnettäköön.

Mutta en anna sen masentaa, loiskuttelen kuralätäköissä jotta voin sitten mennä Pyhäjärveen peseytymään. Ensin nätisti portaita pitkin, ja sitten kunnolla loikaten - ja oh boy, tää se on elämää!

 Ensin testataan veden lämpötila...

 ... ja sitten lähtee

 Tehkää perässä! Tämä se on kuulkaa elämää!

Että tällainen se on minun filosofiani. Voitte pitää sitä hieman hedonistisena (heh, olen viime aikoina hieman selaillut sivistyssanakirjaa), ja voitte pitää minua pinnallisena. Mutta minä olen eri mieltä. Mitä sitä suremaan etukäteen asioita, joille ei voi mitään tai jotka eivät ole edes vielä tapahtuneet! Kun voi nauttia tästä hetkestä, nostaa kirsun taivaita kohden ja nauttia metsän ja järven runsaista tuoksuista. Kun voi rynnistää pöpelikössä ja antaa peuralle huutia. 

Ja tiedättekö mitä?! Minun pieni terapiasessioni toimi. Kun palattiin autolle Äiskä ei kertaakaan sanonut mitään niin tylsää kuin sähkölasku tai lämmityskulut. Kun tohotukseltani ehdin vilkaista niin huomasin, että Äiskä taisi suorastaan hymyillä, ja se oli oikeasti kiva näky se!

Ei mulla sitten muuta. Tämmöstä pientä vaan. Että hännänheilutuksiin!

Teidän Latte