Virolaista kiinteistökauppaa

Otsikkoon:

Kai minun pitäisi olla asian asiantuntija, ainakin jollain tavalla. Siinä miten suomalaiset voivat / osaavat ostaa kiinteistöjä Virossa. Ainakin kokemusta on. Ostettu on useampikin talo ja myytykin jotain kymmenen viime vuoden aikana.

Mutta aina nämä kaupat, tai kuten tässä kohtaa, kaupan esisopimuksen laatiminen ja vahvistaminen yllättävät. Herää epämukavaa epävarmuutta ja ajatuksia, tapaan:  Meneekö kaikki oikein?

Varovaisuus on viisautta, sanotaan. Virolaisessa kiinteistökaupassa on hienoa se, että kaupan - tai kuten kohdallamme, kaupan esisopimuksen - vahvistaa notaari. Joka on, tai ainakin pitäisi olla, puolueeton virkamies, jonka intresseissä on varmistaa että kaikki menee sovittujen nuottien mukaisesti. Notaari on, tai ainakin hänen pitäisi olla, ehdottoman oikeudenmukainen.

Ja notaarille marssimme tänäänkin, tukku rahaa taas kourassamme.

Notaareitakin on monenlaisia - en puhu ammatillisesta osaamisesta tai toimivaltakyvystä, vaan ihmistyypeistä. On tosi tiukkoja tätejä tai setiä, on hymyileviä tai hymyilettömiä. Sillä ei olekaan merkitystä. Merkitystä on siinä, että kauppa tehdään oikein. Tämä meidän  tämänpäiväinen oli, miten sen nyt kauniisti sanoisi, persoonallinen.

Isoista asioista on kohdallamme kysymys - isoimmista koko elämämme aikana, jos kauppaan käytettyä rahaa lasketaan. Ei siis ihme, jos olimme perin tarkkoja sopimusasiakirjan kanssa. Kävimme sen läpi pykälä pykälältä, vaikka se saattoikin ärsyttää muita kauppaan osallistuvia. Myös notaari ilmaisi hermostuksensa monin tavoin. On tietty aika varattu meille ja kaupanteollemme. Ja uusia asiakkaita - suorastaan Viron kansalaisia - on oven takana odottamassa. "Montako pilkkua aiomme vielä luupin kautta katsoa" oli lause, jota ei kaupanteossa suorastaan sanottu, mutta se annettiin mielestäni vahvasti ymmärtää.

Puolustukseksemme: olemme oppineet, että jälkikäteen on turha sitten itkeä, jos nimi on viety paperiin, joka ei takaa omia oikeuksia täydellisesti. Tämänkin kiireistään huolestuneelle notaarille sanoimme, ja hän tietenkin myöntämään: "Totta, totta, tietenkin."

Tunnelma notaarilla ei siis ollut kaikkein herttaisin. Notaari itse piti tiukalla otteella keskustelun ohjaksia käsissään. Niin tiukasti, että se lähes ahdisti. En ole tottunut siihen, että tällaisissa tilanteissa puheeni päälle puhutaan, varsinaan en ns. virkamiehen puolelta. Varsinkin kun puhun asiaa. Jos nousi notaarin ääni, nousi yhdessä vaiheessa minunkin!

Ei siis maailman mukavin kauppahetki, kauniisti sanottuna.

Sen lopuksi - noin  neljän tunnin kuluttua, meillä oli lopulta käsissämme paperi, joka tyydytti meitä.

Issand! huokaisee virolainen. Joka suomeksi tarkoittaa herranjestas.  Luulen, että kaikki huokailivat näitä termejä hiljaa itsekseen kaupan aikana ja sen jälkeenkin.

Mutta nyt se on tehty: esisopimus.

Ehkä, ehkä nyt uskallan hiljalleen alkaa unelmoida Huvikummun tulevaisuudesta. Siitä, mitä siitä voisi tulla, mitä olemme suunnitelleet talon elämään.

... Ja suunnitelmia ON! Niitä vain ei uskalla ajatella, saati tänne kertoa ennenkuin asiat ovat kunnossa.

Ja kunnossa asiat ovat vasta sitten kun talo on tosiaan ostettu - eikä vain esisopimus tehty. Eli kun olemme saaneet myytyä Lohjan talomme ja muitakin kiinteistöjä riittävästi kattamaan tämän talon hinnan.

Siis, epävarmuutta. Mutta nyt jo aika ison askeleen vähemmän kuin ennen tätä päivää.

Kiitos peukaloista niille, jotka peukaloitaan pingoittivat. Luulen, se auttoi.

Maanteiden kauppamiehet

On taas se aika vuodesta, jolloin maanteiden reunamille ilmestyy erilaisia kauppamiehiä. Kenellä on oma pieni myyntipöytä mukanaan, kenellä vain auton takakontti auki ja kauppatavarat siellä tarjolla. Myyntiartikkelit selviävät pahville riipustetuista kylteistä. Tällä hetkellä myynnissä on uutta perunaa ja mansikoita.

Muistan kuinka aluksi nämä takakonttikauppiaat tuntuivat jollain lailla oudoilta. En muista sellaista Suomessa nähneeni, mutta se taas voi johtua vain ihan siitä, että en kaupunkilaisena ole paljoakaan maaseuduilla ajellut. Kaupunkilaisena sitä oli tottunut että mennään kasvottomaan markettiin ja valitaan kenenkään kontaktia ottamatta hyllyltä tarvitsemansa tavara, jossa on tuotemerkinnät ja parasta ennen päivä ja maahantuojamaa tarraan painettuna.

Nyt tienvarsikauppiaihin on tottunut ja mielenkiinnolla katselee mitä kenenkin kyltissä lukee ja mitä milloinkin on tarjolla.  Ja mielellään pysähtyy tekemään ostoksia tietäen että saa varmasti tuoretta tavaraa ja suoraan viljelijältä. Ja kuinka mukavaa on vaihtaa vielä muutama sana viljelijän kanssa.

Eilen Kimmo kävi Elvassa viemässä tyhjiä pulloja pois - me emme vieläkään palauta tyhjiä pullojamme Otepäällä, kuten aiemmin kerroin - ja kotimatkalla hän näki kolme pientä lasta tien varrella pienen myyntitiskin äärellä. Myyntipöydällä kaksi pientä koria. Yksi lapsista nostaa toiveikkaasti lappua ilmaan: kukeseene eli kanttarelleja.

Kimmo pysähtyy kauppaa tekemään. Lapset ovat iältään ehkä 13 vuotta, 11 vuotta ja 7 vuotta. Ulkonäöstä päätellen sisaruksia. Ja he ovat innokkaan ujoja tekemään kauppaa. Vanhemmat sisarukset ovat vakavia mutta nuorin ei voi pidätellä intoaan ja nauraa kuin Naantalin aurinko. Ilmeisesti pienet korit eivät ole montaa ostajaa paikalle houkutelleet.

Kaupat syntyvät ja kori vaihtaa omistajaansa 30 kruunulla, joka on oikeasti aika korkea hinta. Mutta Kimmon mielestä kauppatapahtuma oli itsessään viehättävä ja hän mietti miten tärkeää se lapsille oli. Ja nämä olivat ensimmäiset kanttarellit tältä kesältä. Pieniä vauvojahan sienet olivat, mutta voissa paistettuina ja sipulilla ja kermalla höystettynä erinomaisen hyviä.

Kaikkein ihaninta koko ostoksissa on kuitenkin sienien myyntikori! Mietin miten taitavasti pienet kätöset ovat koria tehneet, millaisin toivein mainoslehtisestä leikanneet pärekoriinsa liuskoja.

Siis, kun ajatte Viron maaseudulla ja näette mansikka- tai vadelma- tai sipuli- tai suolakurkkukauppiaita tien poskessa, älkää epäröikö pysähtyä. Kyse ei ole maantierosvoista, vaan pienviljelijöistä, jotka yrittävät saada kaupaksi oman puutarhansa antimia. Saatte mukaanne luultavasti parhaat ja tuoreimmat marjat tai vihannekset, ainakin raikkaammat kuin supermarkettien hyllyiltä.