maanantai 22. elokuuta 2011

Runo-ralli-kilpailu, leikkimielinen, eräästä siipiveikosta!

Aa-aa-ankka, takapuoli vankka, lallateltiin minun lapsuudessani. Oikeasti ankat eivät reaali-lapsuuteeni kuuluneet, pullasorsat kyllä, mutta en ollut koskaan varma, oliko niiden takamus yhtä vankka kuin ankkojen. Ja onko vankka hyvä vai huono asia?

Sitten lallateltiin että Tiina-kananen-se-koulutiellä... enkä siitäkään ollut kovinkaan innoissani. Ehkä se johtui siitä, että kyseessä oli mielestäni niin minua kuin naissukupuolta halventava ralli. Oli selvästi jako kukkoihin ja kanoihin: oli kaikkitietävä Aapis-kukko ja sitten ne (päättömät) kanat koulutiellä. Ehkä Tiina-kananen-se-koulutiellä -laulun inhoaminen kertoi esi-puberteettisestä feminismistäni, kuka tietää. Tai sitten vaan pelkäsin, että minua alettaisiin laulun myötä koulussa kiusata.

Joka tapauksessa, monenlaista siivekästä kulkijaa kuuluu lapsuuden lallatuksiin. On kiiltävästä hurmautuvia harakoita, on korppi puussa juusto suussa ja sitten on pitkä liuta harmaavarpusia. Riikinkukkoja ja pöyhkeileviä kenokauloja unohtamtta. Petolinnusta ja sen perseestä en sano mitään.  Ja tietenkin on se kuuluisa tiu-tau-tilhi äidin ryytimaassa.

Mutta yhdestä uupuu:  haikaroista. Ja se on itse asiassa sääli. Voisin vain kuvitella miten muhevia ja mainioita sananlaskuja, ilmaisuja ja ralleja Suomen kansa olisi kattohaikaroista säveltänyt, jos sillä siihen vain olisi ollut tilaisuus.

Miksi ihmeessä tällainen tulee mieleeni? Kerron.

Tänä aamuna kurkistin puolihuolimattomasti parvekkeen lasi-ikkunoista ulos ja siinä porttimme ohi pasteerasi haikara, kuin preussilainen upseeri, pää pystyssä ja jalat suorina, yksi jalka toisen perään polvia viivasuorana heittäen: vasen vasen vasen.

Ja jälleen kerran, vaikka näky ei ollut mitenkään ainutlaatuinen, sydämeni jätti pienen lyönnin väliin. On se vaan niin ihmeen iso ja komea lintu. Ja niin majesteetillinen. Ja koominen. Ja... ja... ja...

Juoksin verannan portaille ja sain muutamaisen kuvan tästä kopeasta linnusta:


Jalat ovat kuin kapeista kepeistä tehdyt, suoranainen joustava plastisuus ei ole haikaroiden ykkösominaisuus.


Sirosti nousee jalka, vaikka hieman jäykästi.


Ajattelin kirjoittaa pienen runonpätkän tai rallin haikarasta, tyyliin aa-aa-ankka. Vaan mitään ei tullut mieleen. Mikään ei kauhean hienosti rimmannut haikaran kanssa! Ja minä en oikeasti ole mikään kaksinen runoilija.

Sain siis idean! Koska pieni ajatusjumppa ja kisailu on aina hyvästä, täällä blogissakin, julistankin nyt pienen suuren runo-ralli-kilpailun haikarasta.

Siis valjastakaa runoratsunne, ja lallattakaa, runoilkaa, kertokaa minulle haikarasta - vaikka ylläolevien kuvien innoittamana! Ajatus ja riimi ja muoto on vapaa!

Palkintokin tietenkin kisassa on! Ja se on vapaavalintainen: joko A5-kokoinen kuva yllä olevasta siivekkäästä  tepastelijasta tai vapaavalintainen A4-kokoinen kuva Ottilia's Visions-kuvagalleriasta.

Ja tärkein palkinto on tietenkin maine ja kunnia. Ja sitä piisaa!!!!

Nyt siis haikarasta laulamaan, kertomaan, runoilemaan, ja hengentuotokset tämän blogin perään! Jos ujous iskee, voi runot, tarinat ja rallit laittaa myös sähköpostiini: tiinalinkama väkkyrähäkkyrä gmail.com (joskin miten minä sitten voittajan julistan, jos sitä ei saa julkaista?)

Viimeinen runon-rallin-tarinan jättöpäivä on 27.8.2011.

Jään mielenkiinnolla kilpailuvastauksia odottamaan!!!! Areena on nyt teidän!

17 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Avaan pelin:

Haikara on iso fogeli,
mut kotipaikka ei Ogeli.

Pohjoisessa niit' ei nää,
pitää hakea etelämpää.

OnuKoo kirjoitti...

Hii-haa haikara
onpi lentäjä taitava

nii-naa nokkava
tepastelija koppava

nappaa pellosta matosen
olion tuon poloisen

hii-haa haikara
steppaa -
oi niin iloisna -
pellolta takaisin pesäänsä.

Loppu.

Tiina Linkama kirjoitti...

BRAVO! Kimmo ja OnuKoo - tämä antaa toivoa ja kilpailuhenkeä ja tsemppiä muillekin - tahtoo sanoa: tästä tulee kovatasoinen runokisa!

Muut siis myös avoimin mielin ja rinnat rottingilla kisaan kiinni!

Sana on nyt vapaa!

Anonyymi kirjoitti...

Yritetään jotain:

Tässä herra Haikara
ohimollaan hopea
ehkä vähän kopea
ei käynti enää nopea
mutta onhan herra komea!

Hahhaa! Terveisin, Sarkki

Marjattah kirjoitti...

Kas haikaraa, nyt nähdä saan
kun suorin nokin askeltaa
tuo haikara
- niin haikara


Ei arvokkuuttaan kadottaa
voi haikara tuo milloinaan
-ei milloinkaan
tuo haikara

Jos pesän aikoo rakentaa
sen korkealle sijoittaa
tuo haikara
- ja alhaalla

niin alhaalla on maailma!

Anonyymi kirjoitti...

Vielä muistan kun lapsia huijattiin, ja me pihalla yhdessä pähkäiltiin,
mistä ihmeestä haikarat hakevat vauvat ja löytävät niille oikeat paikat?

Meidän pihassa oli kaikilla monta lasta, mutta kukaan ei ollut nähnyt vilaustakaan haikarasta.

Jotain outoa siinä täytyi olla, me ei suostuta uskomaan sovinnolla.

Antaa aikuisten uskoa kauniiseen lintuun. Me uskotaan enemmän Virtasen Iituun, joka juuri pienen siskon sai.

Vauvatehtaalta kuulemma hakivat sen, ja valitakin sai pikkuisen.

Ottaako tytön, pojan tai vaikkapa kaksi. Yhden ottivat, kun ennestään oli kuusi.

Seija S.

Nausku kirjoitti...

Oi, haikarat ovat hienoja! Kerran olen Suomessakin nähnyt.

----------

Haikarainen hanakka
askellus on tanakka!

Minne olet menossa?
"Sammakoita kenossa
oottaa jo tuoll' lehdossa!"

Haikaran aamiainen
on hyvinkin ranskalainen.

"Cafe o lee, silvuplee!!

Tiina Linkama kirjoitti...

Oi onpa ihania runoja ja ralleja syntynyt. Ja lisää odotellaan innokkaina - myös sananlaskut kelpaavat kisaan, siis kaikki kirjalliset haikara-tuotokset!

Kiitos jo osallistuneille!

marja p kirjoitti...

Haikarainen, uljas lintu
arvokkaasti astuu
eipä huoli, vaikka siinä
varpaat väliin kastuu!
Kotinsa on korkealla
sähkötolpan päällä,
siellä hoitaa lapsiansa
ihan joka säällä!

Mannu kirjoitti...

Kyydissä linnun valkoisen
vauvana keikuin, muistan sen.
Punainen nokka ja punaiset jalat- kohta sinäkin muistaa alat?
Miten huimasi ja vatsasta väänsi
lintu kun jyrkästi alas käänsi
kohti äitiä, kohti isää
nokassa nyytti perheenlisää.

Anonyymi kirjoitti...

On pingviineillä arkenakin asuna frakki
ja joutsenilla valkoinen höyhentakki.

Vaan haikara pesästään katselee:
rumat ne vaatteilla koreilee!
Kiinteistöt tärkeemmät mielessä mulla, ei mihin vaan pesään voi poikaset tulla.
Ei kotia tehdä matalaan majaan, se laitetaan korkeelle taivaan rajaan!

On korkea katto
haikaran ratto
hei kanat, te pitäkää ruohomatto!

T:J.Koskenniemi Turusta

Tiina Linkama kirjoitti...

Muuta en sano kuin että kisan taso se vaan kovenee!

Upeaa runoutta syntyy - mitä visionäärejä te olettekaan! Jee!

Sylvia kirjoitti...

Tämä ei ole minun runo, mutta tässä tulee yksi haikarallinen:

Haikara

Sanat: Anna Ahmatova (suom. M-L Mikkola)


olen oppinut elämään viisaasti, karusti
tähyilen taivasta, rukoilen jumalaa
ja illansuussa kävelen pitkään
väsytän turhaa ikävääni

kun notkossa ohdakkeet kahisevat
ja pihlajaterttu on kypsyyttään raskas
minä sepitän hilpeitä lauluja
kauniista katoavasta elämästä

palaan kotiin. pörröinen mairea
kissa kehrää ja nuolaisee kättäni
sahan tornissa, järvenrannalla
loimuaa kirkas tulenliekki

harvoin haikara laskeutuu katolle
sen huuto rikkoo hiljaisuuden
jos nyt koputtaisit ovelleni
en ehkä edes kuulisi

Tiina Linkama kirjoitti...

Sylvia muistaa ja tietää haikaralaulun, joka itselle on tuttu Ultra Bran esittämänä.

Nanna kirjoitti...

Usvaa joella.
Varhaisen kalastajan
nokka välähtää.

johnu kirjoitti...

Haikaraäidin valitusvirsi:

Voi lapsukaiset, missä olette,
ei olisi äidillä aikaa etsiä.
Te joka paikkaan vilistätte,
menette pitkin peltoja ja metsiä.

Pitäisi kylään jo lähteä,
ja pistää paras puku päälle.
Ei näy edes pienintä iltatähteä,
vaikkei ole lupaa mennä etäälle.

Tulkaa jo esiin tenavat,
leikki saa nyt luvan loppua.
Pian tulee tupenrapinat,
joko alkaa jalkoihin tulla hoppua!

Ei ole tässä mitään mieltä,
että joudun pitkin tietä juoksemaan.
Lapset vain näyttää pellolla kieltä,
ja pitävät äitiään pilkkanaan.

Maria kirjoitti...

mikä lie tarina haikarasta
lasten tuojasta tutusta
liekö se tarina haikarasta
satujen kertojan hatusta

muistatko kuinka lapsena saatiin
tietää elämän saloista
isä ja äiti kun kertoivat meille
haikaran punaisista jaloista

punainen nokka ja pikkuinen nyytti
haikara talon katolla
silmää iskien isä syytti
haikaraa piltistä matolla

haikara toi silloin kun tahtoi
kysellyt ei sitä keneltäkään
vanhemmat sille tuskin mahtoi
vastaanottivat iloissaan

tunsivat joskus haikarakulta
lennä ohitse talon tään
voimat jo kohta loppuvat multa
jos vielä useinkin haikaran nään

tosin nykyään haikarat ovat
vähentyneet jopa loppuneet
ajat kun ovat olleet kovat
ihmiset piippunsa kaataneet

tarinan tämän äidiltä kuulin
totta vai tarua tiedä mä en
äiti sen kertoi hymyssä huulin
lapsillein minä kerroin sen.

-maria-