Turku-matkapäiväkirja, viimeinen osa: Kulttuuripääkaupunki 2011

Viimeinen osa viime viikonlopun matkapäiväkirjasta tulee tässä.

Lauantai meni siis Kieli-instituutin (sittemmin Turun Yliopiston Kääntäjänkoulutuslaitos) kurssikaverien tapaamisessa. Sunnuntai oli omistettu vapaamuotoiselle haahoilulle kaupungissa. Oppaana minulla olivat kolkkasisaret Jaana ja Sarkki:

Valloittavat Turku-oppaani

Palaaminen vanhaan opiskelukaupunkiin monen monituisen vuoden jälkeen on avartava kokemus. Kaupungin näkee aivan uusin silmin.

Nuorena sitä lähinnä kulutti kaupunkia. Tahtoo sanoa, kulki paikasta toiseen sen enemmälti näkemäänsä havainnoimatta. Lomps lomps sitä marssi Tuomiokirkon ohi, päämääränä Kieli-instituutti. Ei siinä joutanut kirkkoa ihmettelemään, oli tärkeämpää mietittävää. Kipin kapin Aurasillan yli, sen enempää ihailematta jokea reunustavia vanhoja rakennuksia tai laivoja. Siinä meni Hovioikeuden talo ja äkkiä ohi Pietari Brahen patsaan että ehtii sopivasti bussille.

Nyt äkkiä jokainen katukulma tarjosi näkymän, joka oli mielenkiintoinen tai kuvauksellinen. Ja minähän tietenkin kuvasin. Tunsin olevani kunnon turisti, vanhassa tutussa kaupungissa.

Ravintolalaivoja Aurajoella

Turun katukuvaan antoi oman pikantin mausteensa Euroopan Kulttuuripääkaupunki 2011 -titteli. Tilataideteoksia oli siroteltu ympäri kaupunkia, kuten Stefan Lindforsin muotoilemat lasikuituiset hylkeet, joita turkulaiset taiteilijat olivat tuunanneet makunsa mukaan:

Herrasmieshylje Turun kaupunginteatterin edustalla.

Jaana ja yönmusta hylje kultainen kala suussaan.

Mukavasti päivä kului nähtävyyksiä ja kulttuurikaupungin antia bongaten. Välillä pysähdyimme sadetta pitämään Cindy- ja Wanha Rahtilaiva -ravintoloissa. Ja päivän lopuksi suuntasimme askeleemme Apteekki-ravintolaan, jonne olimme saaneet sovittua treffit rakkaat opiskelukaverimme Jussin kanssa.

Mutta sitä ennen käydään grillillä! Pienessä vesisateessa nautimme mielihyvästä voihkien Mantu-grillin antimia ja toteamme, että kun kunnon grilliruoka on hyvää, se on todella hyvää! Eikä Mantun annoksissa pihtailla atrian tai lisäkkeiden määrässä.

Tytöt käyvät ulkona syömässä.

Päivän kuva-annista tein gallerian, johon suosittelen tutustumista jos Turun näköalat suinkaan kiinnostavat. Ja on siellä muutama kaunis potretti minustakin, pitkästä aikaa.

Tässä tuo kuvagalleria, sinne siis klikaten: Tiina seikkailee Euroopan kulttuuripääkaupungissa.

Maanantai oli paluupäivä. Johon siihenkin sisältyi yllättävä ja mieluisa tapaaminen.

Olin lähtenyt jalkapelillä kohti Rautatieasemaa, toisessa kädessä ilmeisesti kiviä sisältävä matkakassini, jossa ei ollut pyöriä. Tuomiokirkolle päästyäni olin jo aivan katki, kassin kantokahvat syvälle kämmeneen pureutuneina. Hiki valui ja tuntui että kädet olivat venyneet nilkkojen tasolle, kuten orankeilla tapaa olla.

Nipin napin jaksan horjua Aurasillan yli ja siitä kohti Turun kaupunginkirjastoa. Sitten loppuu puhti. Puuskutan ja hikoilen ja olen epätoivoinen. Katson ohikiitäviä polkupyöriä ja niiden tarakoita. Tuonne kun saisin raskaan taakkani nostettua! Ohi kulkee monenlaista opiskelijaa, on nuorta ja vanhaa miestä, joilta on turha apua pyytää. Puhisen itsekseni että sankarillisuus on kadonnut nykypäivinä maailmasta. Ja nostan painavan kassini taas ilmaan ja lähden paarustamaan eteenpäin.

Kun viereeni ilmestyy ilmestyksen kaltainen, pellavapäinen Apollo, joka pehmeällä nuotilla kysyy ystävällisesti voisiko hän mahdollisesti minua auttaa. Olen kohdannut Turun viimeisen ritarin, komean ja salskean Kirillin, joka keveästi nappaa laukkuni ja lähtee sitä kantamaan ylös Kauppiaskatua. Silmiini syttyvät tähdet, enkä tiedä miten Kirilliä kiittäisin.

Niin me taivallamme ylös Kauppiaskatua ja jatkamme kohti Rautatieasemaa. Kirill vie laukkuni perille asti, vaikka hänen kotinsa on jo jäänyt taakse. Juttelemme lyhyen kävelyretkemme aikana monenlaista elämästä, opiskelusta ja Suomesta ja Turusta. Kerron osallistuneeni kurssini valmistumisen 30-vuotispäiville ja Kirill nauraa, ettei hän ollut silloin vielä syntynytkään.

Ilman Kirilliä en olisi ehtinyt junaan, johon olin tähdännyt. Niinpä lähetän hänelle, näin blogini kautta vielä kerran kiitokset! Kiitos! Kiitos! Kiitos!

Kirill ja Tiinan onnettoman painava matkakassi Rautatieaseman edessä.

Tällainen oli siis Turun reissuni, monin tavoin inspiroiva ja antoisa!

Ja kun kiittelemään ryhdyin, niin tässä vielä kerran kiitos kaikille asianomaisille: Ifalle joka kutsui vanhan instarin jengin kokoon, Jaanalle joka tarjosi mainion yösijan ja hienot grillibileet, Sarkille ja Jussille aina yhtä ihastuttavasta seurasta ja Mantun grillille pöperöistä, joiden energiamäärällä pitäisi jaksaa parikin päivää ilman lisätankkausta.

Ja lopuksi vielä kerran tuo linkki kuvagalleriaan, jos ehti ylhäällä se jo unohtua: Tiina seikkailee Euroopan kulttuuripääkaupungissa