keskiviikko 17. elokuuta 2011

Miten nauttia Viron maaseudusta - lyhyt opas I ja II

Mitä tehdä Virossa? Minne mennä? Kannattaako liikkeelle lähteä? Nämä ovat kysymyksiä jotka heräävät matkaajalle, joka miettii Viroa matkakohteena. Tärkeimpänä: kannattaako sinne lähteä?

Pohjimmaiseen ja tärkeimpään kysymykseen on helppo vastata: kyllä kannattaa! Sillä maa tarjoaa monin tavoin uskomattoman hienoja elämyksiä niin luonnon, kulttuurin kuin historian puolesta.

Minä kerron pari tapaa nauttia Etelä-Virosta ja sen maaseudusta. Ensimmäinen: minun tapani.

Opas I

Nauttimiseen tarvitaan jonkin verran aikaa ja asennetta. Tarvitaan silmät, korvat ja pari muutakin aistia. Ja ennakkoluulottomuutta. Kamerakin on hyvä lisävarustus.

Lähde liikkeelle - jalkaisin, polkupyörällä tai autolla. Ja ole valpas. Älä odota mitään, mutta ole valmis kohtaamaan elämyksiä, kun niitä kohdallesi saapuu.

1. Unohda GPS. Usko omaan vaistoosi. Lähde ajelemaan pikkuteitä, kurvaa mitä ihmeellisimmistä risteyksistä sinne minne sinua ei viitoin ohjata. Viro on pieni maa. Ei tänne eksy. Ei ainakaan pitkäksi aikaa vaikka ei koko ajan olisikaan kartalla.

-> Saatat päätyä maatalon pihalle, missä pihan urhea Jere singahtaa sinua ja autoasi kohden raivoisasti haukkuen. Älä hermostu. Peruuta, käänny, älä aja Jeren päälle, koska Jere tekee vain työtään.

-> Saatat päätyä oudoille kivisille tai hiekkaisille kinttupoluille, joissa on paras edetä max. 40 km/h:n nopeudella. Autosi pölyttyy ja autonpyöristä sinkoilevat kivet pitävät ikävää ääntä iskeytyessään autosi alapohjaan.

Älä hermostu, katso maisemia. Peltoja, maalaistaloja. Suurta haukkaa, joka nousee siivilleen silmiesi edessä. Katso maaseudun muotoja, sitä miten yksi pelto seuraa toista, miten maisema poimuilee ja miten aurinko leikkii peltomaisemassa.


Äkkiä taivas on täynnä pilviä ja valot ja varjot leikkivät pelloilla.

Ota esiin kamera. Kuvaa peltoa, kuvaa taivasta ja yritä tavoittaa perhonen, joka leikki leikatun sängen pinnalla. Ehkä saat hyvän kuvan, ehkä et. Mutta äkkiä huomaat, ettei sinulla oikeastaan ole kiire yhtään mihinkään. Kohtaat ajattomuuden, rauhan, luonnon, joka ei kiiruhda mihinkään vaan jatkaa omaa ikiaikaista kulkuaan. Nenääsi tarttuu vastaniitetyn pellon tuoksu, huomaat aistivasi maailmaa kaikilla aisteillasi.

-> Saatat kokea jotain outoa, joka koskettaa sinua syvemmältä kuin Pariisin Eiffelintorni. Saatat muistaa mistä olet itsekin kotoisin. Mistä elämässä, kasvussa ja luonnon kiertokulussa on lopultakin kyse.

2. Juttele ihmisten kanssa

Kun ajelet maaseudun kivisillä tai pölyisillä teillä ja näet maajussin katsovan sinua aavistuksen epäluuloisena - varsinkin jos olet keskellä hänen peltoaan kuvaamassa sitä ihmeellistä haukkaa, joka yleensä aina pääsee karkuun, älä hätäänny. Juttele maajussille. Ehkä löydätte yhteisen kielen. Yleensä epäluulo katoaa katseesta kun kerrot ihailevasi hänen kotiseutuaan. Kuvaavasi hänen kauniita peltojaa yksinä Viron kauneimmista.

Parhaimmassa tapauksessa maajussi haluaa esitsellä sinulle koko maailmansa, peltonsa, karjansa. Ja jos ei näin käy, hän joka tapauksessa katsoo sinua arvostaen tai ihmetellen, mutta epäluulo on katseesta kadonnut. Olet saanut kontaktin. Et ole enää ulkopuolinen turisti - sinut on otettu huomioon, sinä olet tosiaan olemassa tässä oudossa ihanassa maastossa.

3. Etsi viitoitettuja nähtävyyksiä

Lähde ruskeiden nähtävyyttä ilmoittavien kylttien innottamana etsimään paikallisia nähtävyyksiä, vaikka et ihan tarkkaan aina ymmärtäisi mitä kyltissä sanotaan.

Muista lähtiessäsi, että Viro on pieni maa ja nähtävyyksiä, sellaisia SUURIA, on vähän. Ole valmis siihen, että et koskaan löydä kyltissä esiteltyä nähtävyyttä tai se on vain mitätön kivi tien poskessa, jolla on jokin merkitys Virolle tai sen mytologialle.

Mutta jos sinulla on tuuria, olet löytämässä jotain ainutlaatuisen suloista tai ihmeellistä, joka kertoo Virosta enemmän kuin tuhat matkailuesitteiden ylisanaa. Sillä historiallisia aarteita, upeita henkeäsalpaavia näkymiä saattaa myös löytyä ruskeiden tienviittojen osoittamissa kohdissa.

Annan esimerkin tältä päivältä.

Ajelin päämäärättömästi Otepään lähellä olevia hiekkateitä, suuntasin epämääräisesti kohti Elvaa, sinne koskaan päätymättä. Tie kiemursi ja minä ajelin sen myötä, välillä pysähtyen ja maisemia kuvaten. Käännyin oikealle ja vasemmalle niin monta kertaa, etten lopulta itsekään tiennyt missä olin.


Tämä peltotie voi viedä sinut jonnekin ihmeelliseen ja yllättävään, tai sitten ei.

Kunnes näin ruskean kyltin: Suure-Kambja metsapark (eli Suuren Kambjan metsäpuisto). Sinne!

Olen Kambjassa käynyt, se on pieni mutta elävä kauppala lähellä Tarttoa. Millainen on Suure-Kambja - epäilin, että nimi lupaa enemmän kuin paikka tarjoaa. Näin yleensä onkin Vana- tai Suure -etuliitteiden kanssa. Vanhojen ja suurten aika on ollut ohitse jo kauan sitten.

Tie vie minua eteenpäin, asutusta ei ollut missään. Kunnes ohitan hylätyn pienen kerrostalon ja eksoottisen palaneen raunion ja tulen Suure-Kambjan metsäpuistoon, joka oikeasti on viehättävä paikka, jossa kasvaa suuria tammia ja niin suuria lehtikuusia, etten ole eläissäni nähnyt!


Muutama kummitustalo vartioi Suure-Kambjan metsaparkia. Ihmissielua ei ole lähettyvillä.


Parkkeeraan Punaisen Ranskattaren alias vanhan Peugeotini suurten tammien siimekseen.



Suure-Kambjan hiljaisessa metsäpuistossa on myös penkkejä mille istahtaa ja levähtää.



Lehtikuusi, jonka rungolla on aivan huikea läpimitta

Minä kiertelen metsaparkissa eli metsäpuistossa. Olen ainoa ihminen varmaankin kilometrien säteellä. Ihmettelen isoja puita, valtavia tammia ja taivaisiin asti ylettyviä koivuja, joista jotkut peilailevat itseään joen (?) vai järven pinnalta.


Maisemat metsaparkissa ovat kauniit ja tyystin hiljaiset.


Muutama tunti aiemmin, liikkeelle lähtiessäni en voinut tietää tulevani Suure-Kambjan hiljaiseen, lähes hylättyyn metsäpuistoon. Tänne löysin vain sattuman kautta.

Ja tässä tämä minun pointtini: jos et tiedä tarkalleen mitä haluat nähdä, mutta olet auki ja valmis uusille elämyksille, suosittelen päämäärätöntä ajelua Etelä-Viron ihmeellisissä maisemissa.

Opas II - matkaajalle jolla on rajoitettu aikataulu

Ymmärrän vallan hyvin, ettei kaikilla ole aikaa matkustella päämäärättömästi Otepään suuressa luonnonpuistossa tai sen läheisyydessä.

Ei huolta, minulla on vinkki myös kiireisemmälle asiakkaalle:

Kysykää neuvoa Villa Ottilian osaavalta henkilökunnalta (= lue: minä ja Kimmo). Me kerromme nopeimmat tiet ja jännimmät löytömme ja annamme vielä tarkat ohjeet miten perille pääsee!


2 kommenttia:

aare kirjoitti...

Aivan oikein, vaihtoehtoa kaksi soveltaen vaihtoehto yhtä kohti. Olemme kokeilleet, ja aina riittää uutta nähtävää, ja joku kyläpuotikin, josta saa apetta päivän mittaan. Suosittelen lämpimästi!!

Kiirepakolainen kirjoitti...

Vaikuttavaa! Menin heti tuolle yksinäiselle penkille istumaan, kuuntelin puiden suhinaa ja virran rauhaisaa pulinaa....
Kiitos.
Ja nyt maistuu aamukahvi.