Sienessä Taevaskodalla kera TurvaToverin

Noin vuosi sitten innostuin sienestyksestä. Se tapahtui Taevaskodalla, minun rakkaassa taivasparatiisissa, joka ei koskaan petä. Se tarjoaa näkymiä, elämyksiä, kameralle katsottavaa -- ja syksyllä se tarjoaa sieniä!

Sienestäminen Virossa ei itse asiassa ole mikään helppo nakki. Tahtoo sanoa, sienet ovat haluttua herkkua, ja paikalliset tietävät parhaat paikat ja tyhjentävät ne ennenkuin meikä ehtii aivastaa.

Vaan - minulla on teoria - koska Taevaskoda ja sen upeat jylhät maisemat ovat turistien suosimia, eivät sinne välttämättä ehkä eksy aktiivisienestäjät. Teoriaani tukee se, että parina vuonna olemme löytäneet sieltä niin tatteja, mustia korvasieniä kuin kanttarellejä, ikään kuin yllättäen, Taevaskodan upeissa maastoissa muuten vain turisteina talsien.

Yksi tarina viime syksyn Taevaskodan sienistä löytyy täältä: Kuin sieniä sateella.

Ja tässä vielä toinen - kun lähdin viime syksynä uudelleen metsästämään herkullisia mustia torvisieniä: Torvi sienessä. Ja sain kelpo saaliin.

Nyt palaamme sitten tähän päivään, jolloin sain houkuteltua ystävättäreni Seijan, alias Rummukaisen Mamman ja itse Herra Rummukaisen torvisienimetsään.

Sinne tänään lähdettiin, luottavaisin mielin. Olihan aika sopiva, ja vettäkin oli taivaalta pudonnut riittävä määrä sienien nousta mättähiltä esille.

Tästä se lähtee; niin Rummu kuin Rummun Äiskä ovat valmiita keräämään vuoden sienisaaliin!

Taevaskodan metsät ovat suuret ja komeat. Seija ja Rummu etsivät torvisieniä.

Rummu kertoo allekirjoittaneelle, ettei metsässä tarvitse pelätä mitään - hän suojelee!

Rummu vahtii että homma hoituu - ei tarvitse pelätä villisikoja tai muita gorilloja. Rummu pitää hommasta huolen.

Niin me sitten metsässä vaelsimme, pitkään ja hartaasti. Minulla oli tiedossa salaiset, viime vuonna löytämäni torvisienipaikat, vaan eipä löytynyt sieltä torvisienen sientä. Kurjaa!

Kanttarellejä oli metsässä toki, siellä täällä, ja jotenkin alkoivat silmäni harottaa - etsiäkö mustia torvisieniä vai keltaisia kanttarelleja? Koska torvisieniä ei löytynyt, päätin minäkin etsiä keltaisia tähtiä mättäistä.

Niin me sitten kuljimme, tuntikausia, ja hiljalleen alkoivat kassit täyttyä kanttarelleistä. Vaan, harvoin, hyvin harvoin löytyi kunnollisia kanttarellimättäitä, enemmän meni saalistus yhden yksittäisen kultaisen sienen löytämiseen.

Mutta kun ihminen on sinnikäs ja jatkaa matkaansa, saa sitä sienipussukkaansa (koria ei minulla ollut) lopulta sienen poikineen.

Parasta ehkä päivässä kuitenkin oli se, että kuljimme aivan uskomattoman kauniissa ja vehreissä maisemissa. Ahja-joki hitaasti virtaili ohitsemme. Ilma oli kostea ja täynnä happea. Vettä emme saaneet niskaamme kuin minimaalisen määrän. Ja sienien ohella saimme ihmetellä monenmoista luonnonihmettä, kuten valtavia muurahaispesiä.

Seija ihmettelee suurta muurahaispesää

Rummu seuraa Ahja-joen kulkua.

En katsonut kelloa, mutta epäilen, että vietimme Ahja-joen rantamilla ja Taevaskodan metsissä nelisen tuntia, ehkä hieman enemmänkin. Torvisienet jäivät tällä erää löytämättä, mutta kanttarelleja löytyi ainakin parin aterian verran.

Tässä Seijan sienisaalis

Tässä meitsin sienet, nyt jo putsattuina.

Päivä kääntyy iltaan. Sienet porisevat voi-sipuli-kerma-liemessään ja mies liikehtii hermostuneena, taitaa nälkä jo hieman massussa vääntää.

Siis lopetan sienitarinani tähän ja toivotan kaikille muillekin mahtavia sienisatoja - on sienestys hienoa puuhaa, vaikkei aina löydäkään sitä mitä etsii!

Erikoiskiitokset Herra Rummukaiselle, joka piti huolen siitä, että metsässä villieläimet eivät kimppuumme käyneet!