lauantai 4. syyskuuta 2010

Torvi sienessä

Oi aikoja, oi tapoja! Oi minun aikoja ja uusia tapojani!

Minähän olen lähtökohdiltani pesunkestävä kaupunkilaistyttö, joka on asettunut maaseudun tai ainakin Otepään pseudo-maaseudun rauhaan vasta muutama vuosi sitten. Kaupunkilaistyttö, joka on ensimmäisenä valmis myöntämään oman Luonto-Uunoutensa. Mikä terminä tarkoittaa noloa ja ylenpalttista luontotietämättämyyttä, jota yritämme Kimmon kanssa nyt vanhoilla päivillämme jotenkin korjata. --- Kun kummasti oudot asiat alkavat kiinnostaa. Kuten linnut, kasvit, metsät, suot, kuoriaiset, hippiäiset, öttiäiset ja taivaan pilvien liikkeet. Maailma on Luonto-Uunoille jatkuva ihmetyksen ja ihailun aihe: niin paljon uutta ja outoa. Ja kiinnostavaa.

Kerroin aiemmin, että kävin tässä muutama päivä sitten ihanalla Taevaskodalla kavereiden/asiakkaiden kanssa ja löysimme sattumoisin monenmoista sientä, joita sitten kotiin kannoimme käsipelillä, t-paitapelillä, hattupelillä ja hyvä ettei myös housupelillä. Se juttu löytyy klikkaamalla: Kuin sieniä sateella.

Niistä sienistä tehtiin useampikin upea ateria. Jotka jäivät kutkuttamaan kitalakea tai ainakin jättivät takaraivoon vahvan muisti- ja hajujäljen.

 "Lisää!!!" jäi ajatus ilmaan ja vatsaan leijumaan ja väijymään.

Etelä-Virossa on satanut vettä pari päivää aivan putkena. Tänä aamuna vettä vain tihuutti, kaatosateen sijasta. Ja minä heti silmät avattuani keksin lähteä: SIENIMETSÄÄN!!! Jätin miehelle lapun tietokoneen näppikselle: "Vaimo on lähtenyt metsälle!"

Ajoin uudelleen Taevaskodalle ja painuin metikköön repun ja kolmen muovikassin kera. Vettä ripsui. Välillä hetkittäin, välillä enemmän ja välillä ei yhtään.

Sinne minä siis painuin, Taevaskodan luonnonsuojelualueen metsiin - ensimmäistä kertaa elämässäni yksin sienimetsään - ja silmät kiiluen aloin etsimään metsän herkkuja. Kuten kerroin, kolme muovikassia oli mukanani: yksi lampaankääville (Kimmon herkku), yksi tateille ja yksi mustille torvisienille.

Tatteja oli vähän, tai sitten en osaa niitä vain löytää. Varmasti kolmekymmentä "varmaa tattia" käänsin huomatakseni, että niillä oli heltat (vai hetulat - siis ne läpsäkkeet hatun alla, pillien sijasta). Muutaman tatin löysinkin, mutta tattisaalis oli kaiken kaikkiaan heikko. En ollut murheissani, sillä tulin etsimään jotain ihan muuta. Mielestäni tatit ovat yliarvostettuja.

Mustat torvisienet olivat ne, mitä lähdin jahtaamaan, lampaankääpien ohella. Lampaankäävät ovat helppo nakki, ne eivät kelpaa täkäläisille sienestäjille ja nappaavat silmään helposti.

Toista ovat mustat torvisienet. Viekkaita pirulaisia! Äänettömiä tyyppejä, jotka peittyvät vallan mainiosti maastoon, joka on muutenkin täynnä mustia maatuvia tikunpätkiä, lehtiä ja muuta torvisienen väristä kasvillisuutta.

Torvisienten etu on toisaalta se, että kun löydät yhden, löydät yleensä useammankin, varsinaisen mättään.

Kyllä hiveli silmää tällainenkin näky:




Ja juuri tällaiset näyt tai toive tällaisista näyistä saivat minua jatkamaan, aina vaan eteenpäin, kiipeämään todella korkeita mäkiä ylös, alas. Ja uudelleen.

Torvi oli metsässä. Torvi, joka innostuu aina tällaisista jutuista niin, että unohtaa oman kuntonsa, omat polvensa, omat nilkkansa, sanalla sanoen omat rajansa. Joka pelkällä tahdonvoimalla kipittää oudossa maastossa, painavien muovikassien kanssa aina vain kauemmaksi sen ajatuksen voimalla, että jossain on vielä lisää...

Neljä tuntia painettuani metsässä korkeita mäkiä ylös ja alas (jostain syystä näytti siltä että mustat torvisienet löytyivät juuri kaikkein pystysuorimmista mäistä) ja kastuttuani läpikotaisin jalkineita myöten päätin palata takaisin autolle.

Ja silloin vasta tajusin millainen torvi olen metsässä ollut. Huomasin olevani perin perin kaukana lähtöpisteestä. Ja mukanani oli kolme muovikassia täynnä yllättävänkin painavia sieniä. Suoranaisesti eksynyt en ollut, mutta en kyllä täysin kartallakaan. Taevaskodan luonnonsuojelualue on valtava!

Löysin polun autolle, mutta raahustamista oli paluumatka. Välillä paussia pitäen. Mutta paussikin vain kuluttaa viimeisiä voimia, ikään kuin päästää ne venttiilistä ulos pihisemään. Pelottaa, että paussin jälkeen ei jaksa senkään vertaa.

Tajusin olevani todellinen torvi. Torvi torvisienimetsässä. Miksi en joskus voisi tehdä asioita ihan vaan pikkaisen. Miksi minun pitää aina riemastua niin paljon, etten tajua omien voimieni vajavaisuutta! Ajan kulua.

Hetken jo epäilin, että pääsenkö autolle omin voimin laisinkaan. Ja toimiiko kännykkä edes täällä.

--

No, se siitä tragiikasta. En tarvinnut apua. Pääsin autolle ja pääsin vielä jopa kotiinkin.

Ja sitten alkoi sienien perkaus. Ja olihan tässä mitä perata:


Mustia torvisieniä ja joitain epämääräisiä tatteja

Lampaankääpiä ja muutama kantarelli


Perheen sienisyöppö pannaan illan lopuksi töihin



Puhdistettuja lampaankääpiä hyvä keko


Minä vielä loppuillan olen kuivattanut torvisienisaalistani. Kolme suht täyttä levyä on vuoron perään ollut kaminan päällä kuivumassa.





Torvi, joka oli metsässä, alkaa olla aika TÖÖT. Mutta jotenkin samainen torvi on sitä mieltä että tämäkin keikka kannatti tehdä!

--

PS. Kaikki sienireseptit eritoten mustille torvisienille ja lampaankääville otetaan vastaan riemurinnoin!

12 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Hieno sienisaalis. Mekin löysimme tänään herkkutatteja, niitä nyt kuivaillaan.

Kimmo Linkama kirjoitti...

Sienisyöppö ei pannut lainkaan pahakseen lampaankääpien siivousta. Vaikka ne ovat yleensä täynnä matoja tai ainakin syöty reiällisiksi, joskus suorastaan pitsiksi, nämä olivat lähes täydellisen puhtaita. Lampaankääpä on vielä siitä mukava, että siitä ei tarvitse poistaa limaista kelmua hatusta, ei pillejä, ei helttoja. Roskat pois ja pataan!

Eli olipas hyvä, että sientenmetsästäjä teki asioita taas Tinden mitalla... Nam.

Lampaankääpähehkutusta jatkaakseni: kun tyypit suikaloi semmoisiksi vähän ranskanperunaa paksummiksi, heittää pannulle voita ja sinne sipulihakkeluksen ja sienipötkelöt, hiukan suolaa ja mustaapippuria mukaan ja hetken aikaa kääntelee, tuloksena on ohuita kullankeltaisia ja herkullisia suikaleita. Ne voi pistää vaikka paahtoleivän päälle sellaisinaan tai plurtsauttaa joukkoon smetanaa ja tehdä kastikkeen.

No niin, johan tuli taas palstatilaa käytetyksi. Toisten vuoro.

Tiina Linkama kirjoitti...

Unelma - hyvää sienimuhennosta! Nam!

Nimetön kirjoitti...

Tinden mitalla tosiaan!!! Onhan sinulla kuitenkin hyvä suuntavaisto, kun et kuitenkaan eksynyt metsään. Se tunne on karmaiseva, kun huomaa olevansa eksyksissä! Mahtava saalis. Onnea!!

Hiukan kateellinen
Jussi

Vallaton kirjoitti...

Oioi, mitä ihanuuksia. Hyvä Tiina!

Vallaton kirjoitti...

Oi ja voi, miten ihanaa! Hyvä Tiina!

OnuKoo kirjoitti...

Nam:) Tiedän kokemuksesta,että sieniin ja sienestykseen voi tosiaan hullaantua. Olin Lappeenrannassa viikonlopun ja siellä päin ei ole vielä sieniä ollenkaan. Lucky you!

Tiina Linkama kirjoitti...

Ilmeisesti Suomessa on sitten satanut vähemmän kuin täällä. Sillä sieniä on nyt paljon. Mutta kuulemma maakunnittainkin on eroja - Põlvamaa johtaa!

Tiina Linkama kirjoitti...

Jussille - niin juu, kai se tämäkin meni sillä Tinden mitalla!

Vallaton - ihanuudet on nyt pääosin kuivattu ja ilahduttavat vielä pitkään.

Nimetön kirjoitti...

Mustatorvisieni-vuohenjuustorisotto

Sienet kiehutellaan pannulla kunnes neste on vähissä, lisätään öljyä, sipulisilppua (purjoa, tavallista ihan miten vaan) ja valkosipulia maun mukaan ja jatketaan paistelemista. Lisätään riisit (risottolaatu) (ja öljyä jos siltä tuntuu). Kuullotellaan kunnes riisit ovat läpikuultavia. Lisätään valkkaria, joka kiehutellaan riiseihin. Sen jälkeen lisätään kuumaa kasvislientä pienissä erissä. Maustetaan suolalla, pippurilla. Keitellään kunnes riisi on sopivasti al dente. Murustellaan vuohenjuusto sekaan ja annetaan sulaa. Lisätään myös omantunnon sallima köntti voita :) Persiljaa perään vielä ja namskis.
Tomsku

Tiina Linkama kirjoitti...

Kuullostaapa ihanalta! Voiko saman tehdä kuivatuista mustasienistä? Nääs kaikki on nyt kuivattu.

Nimetön kirjoitti...

Kuivatut ovat herkkua tiivistetyssä muodossa eli liottelet niitä vähän aikaa ja jatkat ohjeen mukaan. Liotusvesi pitää ehdottomasti lisätä risoton nesteeksi.
Mustista torvisienistä tulee myös se kaikkein paras sienisoppa. Nimenomaan sellainen lihotusversio eli kermaa ja koskenlaskijaa sekaan.
Tomsku