perjantai 5. elokuuta 2011

Maalaistyttö matkaa Turkuun

Istun Turkuun vievässä Intercity-junassa ja kirjoitan blogia. Ensimmäisen kerran elämässäni. Siis teen molempia yhtä aikaa. Ja matka sujuu mitä herttaisimmin.

Olen matkalla Kieli-instituutin eli Turun kääntäjäkoulutuslaitoksen 30-vuotistapaamiseen. Uskomatonta miten aika kuluu!

Muutenkin on jotakuinkin epätodellinen olo. Olen Liisa Ihmemaassa. Viimeisestä Suomessa käynnistä on aikaa, ja silloin matkasin Kimmon matkassa ja autolla. Nyt kuljen yksin julkisilla kulkuvälineillä, laivalla, bussilla ja junalla. Ja ihmettelen miten kaikki on muuttunut niin nopeasti. Miten kansainvälinen kaupunki Helsingistä on tullut. (Vietin Rautatieasemalla 26 minuuttia ennen Turun junan lähtöön, joten kovin kattava ei analyysini ole.)

Elielin tori tai aukioko se on, on minulle vieras ympäristö. Rautatieasemakin näyttää oudolta katettuine laitureineen. Junalippu ostetaan netistä. Ja juna on kaikin puolin moderni ja ennen kaikkea nopea. Kaukana ovat ne ajat jolloin istuttiin kolmisen tuntia tunkkaisissa Express-busseissa polvet suussa ja köröteltiin viikonloppuna Turusta Helsinkiin äidin notkuvan ruokapöydän ääreen. Juna oli tuolloin selkeästi hitaampi vaihtoehtoja ja vuoroja oli vähän. Nyt niitä näyttäisi lähtevän lähes joka tunti.

Seurailen tässä vaivihkaan kanssamatkustajiani, ja sen sijaan että ihmiset vain tuijottaisivat lasittunein silmin ikkunasta ulos tai torkkuisivat suu auki kuola valuen, tuntuu jokainen puuhaavan jotain. Viereisessä penkissä istuu kaksi naista ja katselee ja naureskelee toisen naisen älypuhelimen videoille. Siinä likat päivittävät kuulumisiaan elävän kuvan keralla. Sivuttain minusta käytävän toisella puolella istuu tummapintainen rastamies, joka kuuntelee iPodia ja hiljaa nyökyttelee musan tahtiin. Edessä kirjoitetaan läppärillä ja takana puhutaan kännykkään. Jostain kuuluu vaimeaa englanninkielistä puhetta ja taustaääniä. Epäilen, että joku katsoo netistä leffaa tai videota ja kuuntelee sitä kuulokkeet korvissaan.

Mietin, että jos 30 vuotta sitten joku olisi minulla maalaillut tällaisen näkymän, en sitä varmastikaan olisi uskonut todeksi.

Maailma on muuttunut 30 vuodessa, se on selvää. Ja maailma ja Suomi ovat muuttuneet merkittävästi niiden kuuden viimeisen vuoden aikana, jolloin olen ollut poissa täältä. Tunnen todella olevani kuin Liisa Ihmemaassa

Tarjoilukärryt saapuvat. Vanhaa kunnon ravintolavaunua ei Intercity-junissa näköjään ole. Sääli, sillä ravintolavaunuissa tapasi aika ajoin todellisia persoonia ja kuuli ihmeellisiä elämäntarinoita. Tupakkavaunuakaan ei tässä (minun käsitykseni mukaan) ultramodernissa junassa ole. Mutta tarjoilukärryistä voi tilata tavallisen kahvin ohella erikoiskahveja. Otan tavallisen kahvin ja toivon siihen oikeaa maitoa, ei mitään pulveria. Saan kahvin oheen kaksi putkiloa, joita kääntelen epäluuloisesti käsissäni. Vieressä istuva nuori nainen kertoo putkiloiassa olevan tavallista maitoa. Ja selventää: "Se on ekologisempaa pakata näin." Minä nyökkäilen kiitollisena tiedosta.

Mietin että olivatko ihmiset 30 vuotta sitten näin avoimia ja seurallisia ja ystävällisiä. Ihmiset aloittavat mutkattomasti keskustelun keskenään, ikäerosta huolimatta. Huomaan että rastamies on aloittanut jutustella vieressä istuvan nuoren naisen kanssa. Puhe kulkee luontevasti englanniksi.

Palvelua jaksan myös ihmetellä. Bussikuski satamasta Rautatieasemalle pyrki selvittämään englanniksi asiakkaille reittiä. Eikä hermostunut vaikka hollantilaiset ja saksalaiset turistit törmäilivät vääristä ovista sisään ja maksoivat järjestään isoilla seteleillä.

Rautatieaseman kahvilabaarin tarjoilija neuvoi ystävällisesti suorimman reitin sieltä laituri 12:lle. Junassa niin konduktöörineito että tarjoilukärryä kuskaava nainen olivat aurinkoisia, ikäänkuin he tekisivät työtään vapaaehtoisesti, pelkästä palvelun riemusta.

Paljon on siis muuttunut viimeisessä kuudessa vuodessa. Ehkä eniten minä. Joka olen tottunut yrmyyn palveluun ikäänkuin normina. Ja hämmästyn siitä, että oma kotimaa, synnyinmaa, on kehittynyt näin merkittävästi parempaan suuntaan.

Tätä en osannut odottaa. Päin vastoin. Lehtiä lukiessani olin saanut käsityksen henkisen ilmapiirin kaventumisesta, josta ehkä räikein ilmentymä on maahanmuuttovastaisuus, pahimmillaan suoranainen rasismi. Minä en sitä tänään ole nähnyt.

Minä näen modernin toimivan yhteiskunnan, johon mahtuu monenlaisesta kulkijasta. Näen puhtautta, tehokkuutta ja ystävällisyyttä.

Joku on kuitenkin pysynyt samanakin. Junan ikkunoista katselen kauniita rauhallisia ja idyllisiä varsinaissuomalaisia peltomaisemia. Keltaisia ja punamultaisia puutaloja, lampaitakin näen. Muutaman hevosen ja lehmiä myös.

Ikkunasta ulos katsoessani unohdan modernin junan, ja palaan hetkeksi menneisyyteen. Bussi- ja junamatkoihin, joita tein tiuhaan Helsingin ja Turun välillä 30 vuotta sitten.

Nostalgiaa. Sitä on tänä viikonloppuna varmasti tiedossa. Luulisin.

Kupittaan asema on seuraava pysäkki, ja sitten onkin jo vuorossa Turun rautatieasema. Päätän siis elämäni ensimmäisen reaaliaikaisen junablogikirjoituksen tähän, pakkaan läppärin laukkuun ja valmistaudun hyppäämään junasta. Uusiin seikkailuihin.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana ylistys suomalaiselle palvelualttiudelle:) Virossa paljon matkailleena tiedän, että sikäläinen palvelu on useimmiten erittäin huonoa. Toki on paljon poikkeuksiakin...Toivon sinulle kivoja hetkiä Suomessa:)
Johanna

Sirkku kirjoitti...

Tiinanen, jos tulit bussilla 15A Länsisatamasta Elielinaukiolle, saattoi sinua potkaista sellainen onni, että kuljettajasi saattoi olla armas mieheni...hän ajoi tänään ylitöinään tuota linjaa.
Eikö olekin hykerryttävä ajatus?
Kaikki kuljettajat on sinipaitaisia, lyhythiuksisia, vatsakkaita, silmälasipäisiä, mutta minun mieheni tunnistaa siitä, että hän todella yrittää puhua englantia.(Kolmasti aikuisiällä kävi engl. kielen peruskurssin.)
Olisi kannattanut kysyä kuljettajalta, et kai vain ole Sirkun mies..
No niin, hauskaa ja nostalgista Turun reissua sinulle.

Tiina Linkama kirjoitti...

Siekku, bussi oli 15A ja kuski aivan ihanan rauhallinen ja hyväntuulinen vaikka meno oli kuin Babyloniassa; väkeä oli vähän joka kansallisuutta ja monet hermostuneita tai häkeltyneitä tai pelokkaita.

Joten terkkuja kivalle miehelle!

Rummun äiskä kirjoitti...

Mukavaa jatkoa Suomi reissulle ja ennenkaikkea luokkakokoukseen!

Kimmo Linkama kirjoitti...

Terveisiä Turun-seikkailijalle täältä tukikohdasta :)

Kolmessakymmenessä vuodessa on maailma tosiaan muuttunut melkoisesti. Ihmiset eivät niinkään, mutta erilaista elämää toisenlaiseksi muokkaavaa tekniikkaa on ilmaantunut niin paljon, että muutos on tuntuva.

Reaaliaikaisuus on päivän sana. Tämänkin jutun voi lukea jotakuinkin samassa tahdissa kuin se tapahtuu. Toisaalta reaaliaikaisuus on ehkä nostanut ihmisten odotuksia: uutiset pitää saada heti, kaikkien pitää jatkuvasti päivittää statuksiaan erilaisissa sosiaalisissa verkostoissa, yhteys- ja palveluverkkojen tulee olla käytettävissä oitis ja ympäri vuorokauden.

Minusta (ja tämä on erittäin henkilökohtainen mielipide) kehitys on pääsääntöisesti myönteistä. Jokainen meistä pystyy nyt olemaan julkaisija ja tekemään halutessaan elämästään tai tapahtumistaan eräänlaista dokumenttielokuvaa. Jos ei liikkuvan kuvan avulla, ainakin jatkuvasti päivittyvien viestien avulla.

Eli keep on blogging!

(Päädyittekö muuten Koululta Pankkiin, Apteekkiin vai Vessaan?)

Sylvia kirjoitti...

No jopas oli kiva kertomus. Tuo palveluaulius ja ystävällisyys minuakin ihmetyttää, luulin että siellä olisi vielä pikkuisen enemmän jäyhää suomalaisuutta.

Meillähän meno on olut tämmöistä jo kauan aikaa, ollaan aika avoimia ja puhutaan ihan tuntemattomienkin kanssa. Riippuen tietenkin vähän missä ollaan, Tukholma on selvästi jäykempi kuin iloinen, kansainvälinen Göteborg!

Mua nauratti toissa iltana kun katselin uutisissa semmoista turistihaastattelua, kysyttiin ulkomaalaisiltä turisteilta Tukholmassa mitä ne kaupungista tykkää. Oli kaksi austraalialaista nuorta miestä haastattelussa ja sanoivat että kyllähän tämä menettelee mutta lähdemme tästä takaisin Göteborgiin, siellä on niin plajon kivempaa!!! Hahaa!!

Marjattah kirjoitti...

Mukava tutustua vaikutelmiisi junamatkasta, kun itsellänikin on Turunreissu edessä. Edelliset junamuistot löytyy lapsuudesta. Tätä utelen: mokkulallako julkaiset vai löytyykö Intercitystä peräti Wlan?

Tiina Linkama kirjoitti...

WLANi on! Kyllä maailma on ihmeellinen.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kimmolle tiedoksi että Koululta jatketiin uusittuun Pinellaan ja sen terassille. Ja hienoa oli, oli kermanväriset nahkasohvat ja kaikki. Aurajoki kimmelsi taustalla ja meno oli hyvinkin kuldurellia, virallisessa Euroopan kulttuurikaupungissa kun oltiin.

Päivi kirjoitti...

Olipa hauska tavata ja nyt olen bongannut Sut virtuaalimaailmastakin! Surffailin kaikki sivut ja kuvat, kauniita!

Anonyymi kirjoitti...

Hei
ja anteeksi jo etukäteen - kommenttini ei liity tähän postaukseen. Mutta olivatko Hesarin kuukausiliitteen kolumnissa Otepäässä yöpyneet toimittaja ja kaverinsa mahd teidän asiakkaitanne? Tätä blogia seuranneena ajatus tuli väistämättä mieleen.
Piia

Kersten kirjoitti...

Kun tottuu kaikkiin noihin tekniikan ihmeisiin, alkaa ihmetyttää kun niitä ei jossain maailman paikassa ei ole. Ja siinä mielessä Suomi, ja kuten minusta tuntuu, erityisesti Viro ovat kyllä maailman huippua. En voi olla huomauttamatta että Viron SEBE-busseihin langaton netti tuli aikaisemmin kun Suomen IC-juniin :) ja VIrossa joka koulussa on pakko olla internet-yhteys, jopa pienimmissä kyläkouluissa.
Kaikkeen tottuu. Kun unkarilaisessa hotellissa ei ollut nettiä, tunne oli melkein kuin ihmisoikeuksiani olisi loukattu! Tuskin olisin ajatellut tämmöistä kolme vuotta sitten.

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoijille tasapuolisesti!

Piialle vastaaan - koska minulla oli tänä aamuna mahdollisuus kyseinen kolumni lukea - että ei ole tuttu mies.

Ja jutun luettuani jäin miettimään oliko kirjoittaja edes Otepäällä käynyt. Niin paljon huvittavia asiavirheitä tämä kirjoitus sisälsi.

Mutta kysehän olikin kirjallisesta herkkupalasta, jolloin kirjailijalla on taiteellinen vapaus.

Otepään poliisivoimat olisivat varmasti ikionnellisia, jos heillä olisi tarinassa mainittuja jeeppejä tai maastureita. Mutta paikalliset yökerhoyrittäjät taas ehkä eivät, kun tarinassa löydettiin yökerho peräti vanhasta puutalosta. Motelleissa oli tarinan mukaan ruokaloita, ja ruokaloissa ihan ihkaoikeita emäntiä, jotka vielä yön pikkutunneilla ovat valmiita kurmuttamaan suomipoikia.

Kiva juttu, mutta faktaa ei ole edes sideaineiksi.

Toteaa paikkakunnan oma tyttö eli minä.

Vallaton kirjoitti...

Mielenkiintoisia havaintoja suomalaisista. Sitä ei itse niin huomaa, kun tälleen vanhemmiten juttelee kaikkien kanssa, jotka eivät näytä siltä, että EVVK mummelin jorinat. Tultiin just Tukholmasta ja olin niin hämmentynyt, kun taksikuskit alkoivat heti matkan alettua mitä mielenkiintoisempia keskusteluja, joita jopa ymmärsin ja osasin joskus itsekin sanoa jotain vastineeksi :)