Puun iäksi arvellaan yli 400 vuotta, ja se on elämänsä aikana nähnyt Otepään historiaa ja muutoksia kauemmin kuin kukaan tai mikään toinen elävä olento. Nyt se alkaa tulla elämänsä päätökseen, mikä on hyvin surullista.
Visit Estonian sivuilla kerrotaan tammesta näin:
Ikivanhan, noin 400-vuotta vanhan tammen ympärysmitan mittaamiseen on otettava mukaan iso seurue! Kerämäisen ison latvan matalampi osa on 210 cm korkeudella ja sen halkaisija on 1,3 m, ympärysmitta 6,6 m ja puun korkeus 20 metriä. Sotatammeksi sitä sanotaan, koska se on historiallisten tapahtumisen todistaja. Vuoden 1841 syksyllä kieltäytyivät Pühajärve-kartanon talonpojat työskentelemästä ja heitä rangaistiin tammen ympärillä. Tänään tammen ympärillä on kaunis puistometsä kävelypolkuineen.
--
Minäkin olen kertonut sotatammesta täällä blogissa. Siitä miten olen kuvannut sitä aamulla ja illalla, keväällä ja syksyllä. Kuvannut tammen ja talven. Keskikesän. Ja vannonnut etten kuvaa sitä enää koskaan. Alkoi niin sanotusti jo tökkiä koko tammi. Puhisin kiukkuisena, että muut ne matkustelevat ja kuvaavat Kölnin tuomiokirkkoa ja Thaimaan temppeleitä ja New Yorkin pilvenpiirtäjiä ja minä se vaan kuvaan yhtä ja samaa hiivatin puuta.
Hyvä että kuvasin, sillä samalla kuvsin tietämättäni sen muutosta.
Pari vuotta takaperin katkesi puusta muutama iso oksa ja sitä tuettiin erinäköisillä viritelmillä. Vaan puu oli tullut jo elämänsä loppusuoralle. Ja kolme neljä päivää sitten se murtui tuulessa pahasti. Vielä on muutama iso oksahaara pystyssä, mutta läheltä tarkasteltuna huomaa, että murtuma halkoo sen valtavan rungon lähes kauttaaltaan. Ei taida sotatammesta enää puuta tulla.
Tässä kuvasarjaa tästä ikivanhasta ystävästä - jolta näin julkisesti pyydän anteeksi sen mollaamista. Eihän se sinun vikasi ole, jos minä yhä uudelleen huomaan valokuvaavani sinua!
Sotatammi suuruutensa päivinä, kaikki oksat tallella, vehreänä ja hyvinvoivana.
Ronja ihmettelee suurta tammea. Kuvattu 2008.
Hiljakseen puu tiputtaa lehtensä ja on valmis talven tuloon. Kuvattu 2006.
Latureitit kiertävät suuren puun. Kuvattu (ehkä) 2007.
Puun juurella on kuvattu monta ystävää ja sukulaista - tässä poseeraa äitini kera tammen, vuosi 2008.
Tämä kuva on päätynyt myös Ottilia Visions -myyntigalleriaankin. Ja löytyy myös hyvän ystäväni Marja P:n seinältä.
Yökuva suuresta tammesta 2009.
Ensimmäiset vauriot ilmestyvät, yksi suuri oksahaara on katkennut - kuvattu 6.12.2009.
Lisää oksia murtuu ja puuta sidotaan vaijerein ja nauhoin. Kuvattu 3.9.2010.
Puu alkaa näyttää jo joka kulmalta muotopuolelta. Kuvattu 7.10.2010.
Talven kelmeyttä vastaan rujo puu näyttää surulliselta. Mutta yhä se on kuitenkin koossa. Kuvattu 11.12.2010.
Ja niin tulemme sitten tähän päivään, jolloin puu koki pahimmat murtumiset. Ymmärtääkseni kyse ei ollut edes isosta myrskystä - se vain oli tullut tiensä päähän.
Sivulta näkee että puu on kadottanut jo aiemmin runsaasti oksia vasemmalta reunaltaan, nyt myös suuren osan oikeanpuoleisista oksistaan.
Puu on kokenut jälleen kovia ja suuret oksat lepäävät maassa. Onneksi ei ketään jäänyt alle.
Nuori mies ihmettelee puun kokemia vaurioita.
Mies tutkii puuta ja vaurioita - kuvassa ei siis ole Kimmo, vaikka äkkiseseltään niin näyttäisikin.
Lähikuvasta näkyy miten murtuma jatkuu koko rungon matkan aina tyveen asti.
9 kommenttia:
Oih! Meiltäkin löytyy kuva, jossa minä pönötän katsomassa valtavaa tammea.
Sahasimme juhannuksena (mielestämme) nuoren näköistä mäntyä, jonka vuosirenkaista laskimme sille iäksi n. 140 vuotta, joten voi vain kuvitella mitä tuo tammi on elinaikanaan nähnyt..
Susanna
Susanna - luulen että melkein kaikilla Otepään kävijöillä on kuva sotatammesta ja iloista matkaajista pönöttämässä sen juurella.
Oi, tammi on niin ihana. Todellista perspektiiviä puun suuruudesta saa tuosta "äiti ja tammi" -kuvasta. Huikea!
Mutta on sillä ikääkin. Kunnioitukseni vanhalle tammelle!
Meillä on torpalla kaksi vanhaa tammea pihapuina, mutta nuorukaisiahan ne tuon rinnalla ovat. Niillä on ikää reilut 120 vuotta. Toinen jo kuivuttaa ja tiputtelee oksiaan, mutta luulen, että se johtuu siitä, kun ne on istutettu liian lähekkääin!
Vaan kaadeta ei, ei niin kauan kuin yksikin vihreä lehti keväisin ilmestyy. Ne on nähneet niin paljon. Pikkutilan kehityksen kartanon torppariajoista nykyhetkeen.
Reippaasti kaverukset vääntävät vielä terhojakin.
Ne on minun halaupuita!
Eläköön vanhat tammet!
Onpa suuri - kuva puusta ja äidistä on todella vaikuttava.
Onhan Urvastessa onneksi parempikuntoinen "Tamme-Laurin" tammi joka lienee n. 700v. vanha. Kummatkin on kuvattu meidänkin kameraan...
Surullista! Muistan, että lapsuudessa käytiin aina Sõjatammen ympäristössä poimimassa päivänkakkaroita. Josei niitä muualla ollut, niin sieltä löytyi aina. En tiedä, onko niitä siellä enää?
Ihan varma en ole, mutta näyttää tutulta tuo sitaattisi Visitestonia.com'ista. Osallistuin nimittäin saitin kääntämiseen sekä suomeksi että ruotsiksi. Minun lisäkseni projektissa toki oli muitakin.
Tuostakin syystä tulee usein vastaan asioita, jotka tiedän, vaikka ei pitäisi. Otepäässä en varmasti ole koskaan käynyt, mutta saitilla on paljon kääntämääni tekstiä Otepäästä ja monesta muustakin paikkakunnasta, jossa en ole käynyt. Tulee hiukan surreaali olo :-)
Tammihulluna iloitsen , että kerkisit saada niin upeita kuvia puuvanhuksesta, kun se vielä oli voimissaan. Viimeiset murheelliset kuvat muistuttavat, ettei mikään ole ikuista.
Hyvä, että kuvasit, vaikka kuinka tökki. Minäkin mielestäni kuvaan esim. jotain tiettyä kasvia (heh, ja lapsia) ihan (muiden) kyllästymiseen asti, mutta kun se joka kerta tuntuu niin ihanalta ja erilaiselta, että ihan on pakko ikuistaa kasvin/lapsen eri vaiheita. Tietäähän sen, että mikään ei säily ennallaan. Sinulla on nyt tallella oikea muistojen aarre.
Lähetä kommentti