perjantai 12. elokuuta 2011

Võsun lomaparatiisi kuvin

Monet kiireet ovat pitäneet minut poissa lempiaiheestani eli Huvikummusta - joka on yhä vaan työnimi tulevalle lomaparatiisillemme. Mutta nyt on aika palata aiheeseen. Vaikka vain täältä Otepäältä käsin.

Ja niille lukijoille, jotka vasta nyt hyppäävät kyytiin, kerrottakoon että kyse on meidän tänä kesänä ostamastamme (ja jo viime syksynä remppaamastamme) talosta Võsulla, meren rannalla, joka sijaitsee Lahemaan luonnonpuistossa, kuvankauniilla paikalla 70 kilometriä Tallinnasta.

Tässä tämä meille niin rakas komistus on - nyt se on siis vihdoinkin meidän:



Alan tässä hiljalleen markkinoida taloa ystäville ja sukulaisille ja kylänmiehille. Alussa markkinointi käy tämän blogin ja sähköpostien kautta. Ajan myötä katsotaan sitten miten laajasti voimme tätä ilosanomaa levittää kaupallisin keinoin.

Luodakseni edustavan valokuvagallerian talosta olen eilen ja tänään käynyt läpi valokuvakansioitani, joita on sivumennen sanottuna aivan hirveästi ja kaikki sikinsokin, vaikka olenkin ollut mielestäni olevinani niin johdonmukainen niiden järjestelyssä ja nimeämisessä.

Lopulta sain kerätyksi mielestäni riittävän hyvän otoksen kuvia talosta ja sen huoneista ja rakensin niistä yhtenäisen gallerian. Täytyy muistaa, että tällä hetkellä vasta kolme asuntoa on täysin valmiita, joten sisäkuvat eivät anna ehkä vielä täysin oikeaa kuvaa siitä mitä talolla on tarjota.

Tässä myös kirjallisesti  kuvailtuna nämä valmiit asunnot, joita siis vuokraamme viikkopohjalta:

- parvekkeellinen neljän hengen asunto talon päässä, oma sisäänkäynti ulkoa, kaksi kerrosta, alhaalla keittiö ja ruokatila ja yksi vuode, ylhäällä vuoteet kolmelle hengelle. Suihku ja wc asunnossa.

- parvekkeeton neljän hengen huone talon keskellä, sisäänkäynti pääoven aulan kautta, kaksi kerrosta, alhaalla keittiö ja ruokatila ja yksi vuode, ylhäällä vuoteet kolmelle hengelle. Suihku ja wc asunnossa.

- kahden hengen huone, jonka yhteydessä käytössä talon iso keittiö ja kylpyhuone ja sauna.

Hinnat tulevat olemaan jaoteltuina kesäkuukausiin (kesä, heinä, elo) ja niitä edullisempiin off-season -aikoihin. Hintataso pyörii 250 - 350 euron kieppeissä per viikko riippuen asunnosta ja ajankohdasta. Ihan lukkoon ei hintoja ole vielä lyöty, kun tuo ihmisten lomien kannalta paras aikakin alkaa olla jo mennyttä ja ensi kesään on vielä pitkä matka.

Toki Võsu on viehättävä kaikkina vuodenaikoina, syksyllä ja talvellakin. Hiljaisina kausina sen rauha on aivan ihmeellistä - kesällähän paikkakunta on elävä kesäkohde, syksyllä ja talvella siellä asustavat vain paikalliset ja paikka nukkuu iki-ihanan idyllistä ruususenunta.

Eli jos lomailu Võsulla kiinnostaa, ota yhteyttä suoraan minuun sähköpostilla, joka on etunimeni.sukunimeni miukumauku gmail piste com.

Mutta ennen sitä, tutustu tähän kuvagalleriaan: Võsun lomaparatiisista kuvia.

Miltä näyttää?!! Ei hullumpaa, mitä sanotte!

Jälkikirjoitus: Entä ne kuuluisat talkoot!? Ne ovat tulossa. Juuri nyt tutkimme kalenteria ja tällä hetkellä näyttäisi ajankohdaksi muodostuvan viikonloppu viikolla 36. eli 8.-11.9.2011. Ja talkoilla olisi ajatus saada kokoon pari terassia ja ehkä jopa aita. Maalata yläkerrasta yksi huone. Ja laminaattipinnoittaa keittiön lattia. Eli puusepäntaitoisista olisi nyt kova kysyntä, kuten maalaustaitoisista. Ilmoittautumiset joko suoraan minulle yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen tai sitten reilusti tänne blogiin! Tästä tulee kivaa!


3 kommenttia:

Tiina Linkama kirjoitti...

Ensimmäinen ilmoittautuminen on tullut jo yksityispostiin. Joten talkoothan tästä tulee, vaikka yhdenmiehen. Tästä se alkaa!

aare kirjoitti...

Hei ilmoittautukaa nyt äkkiä muutkin, en mä yksin ala mitään...

Vallaton kirjoitti...

Kylläpäs on ihania kuvia! Talkoisiin en pääse, kun on muita suunnitelmia, mutta jos joskus pääsisi lomaa viettämään Huvikumpuun, niin olisipa mukavaa.