Tonga versus Otepää - Otepää voittaa 6-0

Rakkaat Lukijat,

jos sallitte (täytyyhän sitä yrittäjän yrittää, ja mielellään sitä tarjoaakin parastaan), pieni mainospätkä:

Oletko kiinnostunut talvilomasta Otepäällä? Ota meihin yhteyttä, me tarjoamme viehättävän ja kodinomaisen majoituksen Villa Ottiliassa, suomalaisessa majatalossamme. Soita +372 796 200 tai lähetä sähköpostia: reservation@villaottilia.ee Lue lisää Villa Ottiliasta klikkaamalla: tästä.

Ja sitten päivän sanaan eli otsikkoon!

On talvi vaan niin hienoa aikaa! Muuta en sano! Tai sanon tietenkin.

Aurinko paistaa ja hanget hohtelevat. Puun oksille jähmettyneet abstraktit lumiveistokset heijastelevat aamuauringossa lumitimantteja. Herättyäsi huomaat hangesta ketun tai jäniksen jäljet; parhaimmassa - tai jänön kannalta huonoimmassa - tapauksessa molemmat.

Tänään oli jälleen tuollainen super-hieno talvipäivä, suorastaan täydellinen. Aamusta asti aurinko killitteli siniseltä taivaalta ja vaikka aamulla pakkasta oli -18c, ei se tuntunut pahalta lainkaan, ei tuullut nimeksikään. Päivällä auringonpaiste nosti lämpötilaa miellyttävään -10c asteeseen, ja se tuntui jo  lempeältä ellei suorastaan miellyttävältä.

Kyllähän palmurannat ovat hienoja, koralliriutat ja akvamariinin sininen meri. Marraskuun masentavuudessa nämä visiot nousevat yhden sun toisen mieleen. Ja ajatus kiertää rataa: olisinpa syntynyt Tonga-saarelle, mikä olisi kaislahameessa simpukoita rantavesissä virutella.

Vaan uskon, vaikken kokemuksesta puhukaan, että niin se ihminen ajan myötä turtuu simpukoille ja valkealle hiekallekin. Enpä ihmettelisi jos meidänTongan sisaremme ja veljemme potkivat tällä hetkellä turhautuneina lämmintä rantahiekkaa ja unelmoivat jostain muusta. Kuten Otepäästä.

Jos tänään olisi Villa Ottilian pihalle saapunut Tonga-saarten oma Coconuts Airlinesin charter-kone, olisin lähettänyt sen matkoihinsa. Sillä tänään halusin olla juuri täällä, valkoisessa ihanassa talvisessa paratiisissani, missä elämä maistuu elämältä, pakkanen nipistelee poskia ja aurinko vastavuoroisesti hellii pakkasenpuremia poskipäitä. Missä värit ovat kirkkaampia, ja missä elämä tuntuu jotenkin todellisemmalta. Kun siinä on aina läsnä se kylmä elementti ja sen tuoma dramatiikka.

OK? Pääsitte siis tämän aamun euforiseen tunnelmaani kiinni? Hyvä!

Jätetään Tonga-saari jatkossa vähemmälle ja keskitytään Otepäähän, joka on ihan äärettömän hieno talvilomakohde. Jos hieno kaikkina vuodenaikoina. Tämä mainoslauseena tässä välissä sanottakoon.

Lähdimme tänään ajelulle, tarkoituksena vangita kameraan Otepään ja sen lähiseutujen ihanuutta, ja kuviahan tuli kameralle sen verran paljon, että jaan kuva-annin kahteen eri postaukseen. Ensimmäinen olkoon tämä: Otepää - mitä nähdä ja tehdä.

Aloitimme talven riemujen tutkimisen Otepään tubing-mäestä, josta olen aiemminkin kertonut. Kyse on siis talvihuvituksesta, jossa mäkeä lasketellaan traktorinkumia muistuttavilla vempeleillä, joita ei yksinkertaisesti pysty hallitsemaan.  Se hetki, jolloin ymmärtää, että mitään muuta ei voi, kuin antaa renkulan viedä, on ensin pelottava ja sitten ihan äärimmäisen vapauttava. Takaisin mäen huipulle noustaan hissillä ja sitten taas viiletetään mäkeä alas - valittavina on useita erilaisia liukuratoja, joilla jokaisella on hieman erilainen profiili. Todella hauskaa! Toteaa nimimerkki: kokemusta on!

Tubing vie, ja sinä vain menet sen mukana - ja se on hieno fiilis!

Tästä se lähtee! Äiti antaa pikkuveljelle ja isosiskolle vauhtia.

Hissi tuo laskijat uudelleen mäen huipulle.

Otepään tubing-mäki nähtynä hieman kauempaa. Tästä se alkaa, valitset renkaat ja nouset mäen huipulle.

Vietimme siis hetken aikaa ihastellen ja seuraten tubing-laskijoiden riemua. Sitten jatkoimme matkaa talviurheilun kehtoon, hiihtäjien paratiisiin eli Tehvandi-stadionille, missä hyvin hoidettuja latuja pitkin paineli väkeä sankoin joukoin. Hiihtäminen ON iso juttu Otepäällä. Ja hiihtäjiä varten on Otepäällä todella paljon latuja - ei ainoastaan nämä Tehvandin super-ladut.

 Virtaviivaisen näköistä hiihtäjää on monta Tehvandin eli Otepään stadionin latureiteillä.

Tyylinäyte mäen laskemisesta

Me jatkoimme päivän kuvausreissua näistä harrastus- ja urheilumaastoista eteenpäin. Ja minä innostuin kuvaamaan Otepään kaunista evankelisluterilaista Pyhän Marian kirkkoa, joka on yksi Otepään näkyvimmistä elävistä muistomerkeistä. Kirkon historiasta ja miten se liittyy Viron lipun historiaan voit lukea lisää vaikkapa tästä aiemmasta kirjoituksesta: Viron lippu - Otepää.

Marian kirkko nähtynä laakson toiselta puolelta.

Kirkko hieman toisesta kulmasta, talvikirkon puolelta.

Vanha Marian kirkko on yhä toiminnassa, mutta talvisin se on suljettu. Talvikirkkona toimii vanha luonnonkivistä rakennettu pyhättö tien toisella puolella. Vain jouluaattona pidetään pääkirkossa jumalanpalvelukset, ja silloin väki saapuu paikalle paksujen istuintyynyjen kanssa. Vanhat kirkonpenkit kylmässä kirkossa ovat koettelemus takalistoille, näin meille on kerrottu.

Otepään talvikirkko

Talvikirkon ja Otepään Marian jakaa Kanepiin ja Vana Otepäälle vievä tie. Talvikirkon läheisyydessä on  Otepään suuren miehen Jakob Hurtin patsas.

Jakob Hurtin patsas takanaan Marian kirkko

Näin kertoo Hurtista Wikipedia:

Jakob Hurt (1839-1907) oli virolainen kansanrunouden kerääjä ja julkaisija ja kansallisuusmies. Hän toimi opettajana Tartossa, kirkkoherrana Otepäässä ja Pietarin virolaisen seurakunnan pappina. Hurt väitteli tohtoriksi kielitieteen alalta Helsingissä vuonna 1886. Hänen järjestämiinsä kansanruonouden keräystöihin osallistui satoja henkilöitä, ja hänen kuollessaan aineistoa oli kertynyt yli 200 000 numeroa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura teetti Hurtin kokoelmista itselleen kopiot.

Jakob Hurtin kuva oli Viron 10 kruunun setelissä vuosina 1992–2010.

---
Ja näihin kuviin siis päättyy tämän päivän valokuvista koostuva ensimmäinen postaus. Otepään keskuksesta jatkoimme Otepään kumpumaisemaan, poukkoilimme pienillä teillä ja ihailimme valkeaa maisemaa ja sitä tahdittavia vanhoja taloja, hienoja ja huonoja. Mutta siitä kaikesta uusi juttu!

Nyt lopuksi lukijakysymys: Kuka haluaa lähteä Tongalle, kuka Otepäälle? Ja sitten vielä toinen tätäkin realistisempi kysymys: mitä matka maksaa?

Sorry Tonga, me otamme vastauksia ja varauksia vastaan täältä: reservation@villaottilia.ee

Võsun lomaparatiisi kuvin

Monet kiireet ovat pitäneet minut poissa lempiaiheestani eli Huvikummusta - joka on yhä vaan työnimi tulevalle lomaparatiisillemme. Mutta nyt on aika palata aiheeseen. Vaikka vain täältä Otepäältä käsin.

Ja niille lukijoille, jotka vasta nyt hyppäävät kyytiin, kerrottakoon että kyse on meidän tänä kesänä ostamastamme (ja jo viime syksynä remppaamastamme) talosta Võsulla, meren rannalla, joka sijaitsee Lahemaan luonnonpuistossa, kuvankauniilla paikalla 70 kilometriä Tallinnasta.

Tässä tämä meille niin rakas komistus on - nyt se on siis vihdoinkin meidän:

Alan tässä hiljalleen markkinoida taloa ystäville ja sukulaisille ja kylänmiehille. Alussa markkinointi käy tämän blogin ja sähköpostien kautta. Ajan myötä katsotaan sitten miten laajasti voimme tätä ilosanomaa levittää kaupallisin keinoin.

Luodakseni edustavan valokuvagallerian talosta olen eilen ja tänään käynyt läpi valokuvakansioitani, joita on sivumennen sanottuna aivan hirveästi ja kaikki sikinsokin, vaikka olenkin ollut mielestäni olevinani niin johdonmukainen niiden järjestelyssä ja nimeämisessä.

Lopulta sain kerätyksi mielestäni riittävän hyvän otoksen kuvia talosta ja sen huoneista ja rakensin niistä yhtenäisen gallerian. Täytyy muistaa, että tällä hetkellä vasta kolme asuntoa on täysin valmiita, joten sisäkuvat eivät anna ehkä vielä täysin oikeaa kuvaa siitä mitä talolla on tarjota.

Tässä myös kirjallisesti  kuvailtuna nämä valmiit asunnot, joita siis vuokraamme viikkopohjalta:

- parvekkeellinen neljän hengen asunto talon päässä, oma sisäänkäynti ulkoa, kaksi kerrosta, alhaalla keittiö ja ruokatila ja yksi vuode, ylhäällä vuoteet kolmelle hengelle. Suihku ja wc asunnossa.

- parvekkeeton neljän hengen huone talon keskellä, sisäänkäynti pääoven aulan kautta, kaksi kerrosta, alhaalla keittiö ja ruokatila ja yksi vuode, ylhäällä vuoteet kolmelle hengelle. Suihku ja wc asunnossa.

- kahden hengen huone, jonka yhteydessä käytössä talon iso keittiö ja kylpyhuone ja sauna.

Hinnat tulevat olemaan jaoteltuina kesäkuukausiin (kesä, heinä, elo) ja niitä edullisempiin off-season -aikoihin. Hintataso pyörii 250 - 350 euron kieppeissä per viikko riippuen asunnosta ja ajankohdasta. Ihan lukkoon ei hintoja ole vielä lyöty, kun tuo ihmisten lomien kannalta paras aikakin alkaa olla jo mennyttä ja ensi kesään on vielä pitkä matka.

Toki Võsu on viehättävä kaikkina vuodenaikoina, syksyllä ja talvellakin. Hiljaisina kausina sen rauha on aivan ihmeellistä - kesällähän paikkakunta on elävä kesäkohde, syksyllä ja talvella siellä asustavat vain paikalliset ja paikka nukkuu iki-ihanan idyllistä ruususenunta.

Eli jos lomailu Võsulla kiinnostaa, ota yhteyttä suoraan minuun sähköpostilla, joka on etunimeni.sukunimeni miukumauku gmail piste com.

Mutta ennen sitä, tutustu tähän kuvagalleriaan: Võsun lomaparatiisista kuvia.

Miltä näyttää?!! Ei hullumpaa, mitä sanotte!

Jälkikirjoitus: Entä ne kuuluisat talkoot!? Ne ovat tulossa. Juuri nyt tutkimme kalenteria ja tällä hetkellä näyttäisi ajankohdaksi muodostuvan viikonloppu viikolla 36. eli 8.-11.9.2011. Ja talkoilla olisi ajatus saada kokoon pari terassia ja ehkä jopa aita. Maalata yläkerrasta yksi huone. Ja laminaattipinnoittaa keittiön lattia. Eli puusepäntaitoisista olisi nyt kova kysyntä, kuten maalaustaitoisista. Ilmoittautumiset joko suoraan minulle yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen tai sitten reilusti tänne blogiin! Tästä tulee kivaa!

Terveisiä Haapsalusta!

Tervitused Läänemaalt!

Blogissa on ollut viime päivinä hiljaista, kun lähdin muutamaiseksi päiväksi Länsi-Viroon eli kesämökilleni Haapsalun Topuun.

Villa Vallattomasta ja sen ostamisesta olen kertonut blogissa toisaalla eli klikkaa tästä jos haluat tietää miten kaikki alkoi. Tarinassa esiintyvät henkilöt Tuhkimo ja miehensä Aatos, ja saman pariskunnan kanssa vietin nämäkin pari päivää.

Naistenpäivän aamuna hyppäsin siis Tartossa bussiin ja köröttelin Tallinnaan, missä Tuhkimo ja Aatos, tuo maailman taitavin ja työteliäin mies, poimivat minut linja-autoasemalta kyytiinsä. Ja sitten tukka putkella Haapsaluun. Tämä olikin vuoden ensimmäinen mökkivisiitti.

Reissun aiheena oli omenapuiden leikkaus, josta en ymmärrä mitään. Mutta Aatos ymmärtää. Mutta minuakin tarvittiin. Sillä täytyyhän joka projektilla olla asioista mitään ymmärtämätön piällysmies, joka tepastelee ympyrää ja katsoo päältä kun toiset tekevät työt.

Ja mukavaahan meillä taasen oli, vaikka ilmat eivät sanottavammin suosineet. Tai paremminkin: tulopäivänä paistoi aurinko kirkkaan siniseltä taivaalta, mutta seuraavana aamun heräsin sankkaan lumisateeseen. Se siitä keväästä, tältä erää.

En antanut lumisateen vaivata. Vaan lähdin itsekseni vaeltelemaan Topun rannalle, joka sivumennen sanottuna on täydellisen ihana ja idyllinen.

Topun kylä sijaitsee n. 14 km Haapsalusta lounaaseen Topun lahdella. Alue koostuu pääsääntöisesti kesämökeistä, jotka ryhmiteltiin aikojen alussa Aianduskombinaateiksi, sittemmin termi on muuttunut Aiandusühistusiksi. Systeemi on vähän samantapainen kuin Suomen siirtomaapuutarhat ja niiden mökit, paitsi että Topussa kesämökit ovat kyllä ihan reilun kokoisia kunnon mökkejä.

Merelle on Villa Vallattomalta ehkä kilometri polveilevaa metsätietä pitkin. Taivaisiin asti kurkottelevia koivuja, joiden helmoissa tiheä vihreä katajavyöhyke. Tämä on tyypillistä Topulle ja Läänemaalle. Lisää kuvia Topusta viime kesältä voi katsoa, ken haluaa täältä. Ja tästä klikaten saa taas kuvia Haapsalun kaupungista.




Nyt maisemat olivat harmaammat ja lumiset. Mutta silti kauniit. Kun Tuhkimo ja Aatos vielä nukkuivat, otin minä kamerani mukaan ja lähdin kävelylle lumiseen maisemaan, suuntana Topun ranta.

Pysähdyin ihailemaan katajia, jotka vuosi vuodelta ovat yhä pulleampia ja pulleampia. Kaivoin kameran esiin ja aloitin keskittyneen kuvauksen.



Lunta ripotteli hiljalleen. Kesämökit, jotka nukkuivat ruususenunta lumivaipan alla, jäivät taakse. Vain oravien ja peurojen jälkiä näkyi metsätien hangessa. Tunsin olevani täysin yksin tässä valkeanharmaassa aamussa. Minä ja kamerani.

Kun äkkiä täysin äänettömänä on selkäni takana suuri karvainen eläin, joka kurkottaa minua kohti suuret käpälät tanassa, iso suu auki, täynnä valkeita hampaita.

”KARHU” vilahti kuumeinen viesti aivoihin. Ja heti perään, kun tajusin, ettei musta karvaeläin ollut ihan karhun kokoluokkaa: ”KARHUNPOIKA!”

Silmäni naulautuivat suuriin ruskeisiin silmiin, jotka tuntuivat tuikkivan silkkaa iloa. Vaaleanpunainen pitkä kieli roikkui pedon suusta. Ja pedon suu tuntui olevan yhtä naurua korvasta korvaan. Karvainen häntä vispasi ympyrää. ”Ihanaaaa! Ihminen!!! Ihanaa!!! Actionia!!”

Olin juuri joutunut Topun ystävällisimmän karvaturrin hellyysiskun kohteeksi.



”No morjensta sinullekin! Olen menossa rantaan, tuletko mukaan?” kysyn minä.

Lisää raivoisaa hännänheilutusta, hypähtelyä ja sitten Turre lähtee näyttämään minulle tietä, tule mennään!.

Ja niin me kävelemme rannalle, kahteen pekkaan, Turre edellä, minä perässä. Välillä Turre poikkeaa metsään ja hetken kuluttua taas hypähtää sieltä esille.

Rantaviivaa seuraillen me vaeltelemme rannalla pitkän tovin, aamusta, hiljaisuudesta ja toisistamme nauttien.





Palattuani Vallattomalle ovat Marja ja Aatos jo saaneet aamukahvit juotua ja ovat valmiita omenapuiden leikkuuseen. Minäkin päätän tehdä jotain hyödyllistä – ja alan rakentaa lumiukkoa.

Lunta sataa taas, ja se on nyt märkää. Käsineet kastuvat, vaihdan ne toisiin. Ja sitten vielä toisiin työrukkasiin. Lumihenkilö alkaa muovautua hiljalleen, mutta kädet alkavat olla jo punaiset kylmyydestä. Ja minulla oli juuri flunssa...



Ja niin lumiukko jää hieman kesken. Suunnitelmissa oli muovata lähinnä Michelangelon David-patsaan tyyppinen taideteos, mutta ei siitä ihan sellainen tullutkaan. Enemmän se näytti humanoidilta.

Ja, katsokaa, sukunäössä löytyy!




Jotta tällainen lyhykäinen talviloma minulla. Nopeastihan kaksi päivää menee hyvässä seurassa. Ja tänään oli siis paluu kotiin, jälleen Tallinnan kautta.

Terveisiä vaan Haapsalusta

Tiina


PS. Tapasin kaupungilla käydessäni myös haapsalulaisen ystävättäreni Annen, josta olen aiemmin kertonut Teater Randlasen Otepään vierailun yhteydessä. Nyt kerroin Annelle kohtaamisestani Turren kanssa. En ollut päässyt vielä tarinan loppuun kun Anne jo parahti: ”Ei kai!!!??? Et kai taas palaa kotiin uuden koiran kanssa!! Mitä Kimmo sanoo??!!”

No, tällä kertaa ei tuliaisina tosiaankaan ollut koiraa. Heh.