keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Terveisiä Haapsalusta!

Tervitused Läänemaalt!

Blogissa on ollut viime päivinä hiljaista, kun lähdin muutamaiseksi päiväksi Länsi-Viroon eli kesämökilleni Haapsalun Topuun.

Villa Vallattomasta ja sen ostamisesta olen kertonut blogissa toisaalla eli klikkaa tästä jos haluat tietää miten kaikki alkoi. Tarinassa esiintyvät henkilöt Tuhkimo ja miehensä Aatos, ja saman pariskunnan kanssa vietin nämäkin pari päivää.

Naistenpäivän aamuna hyppäsin siis Tartossa bussiin ja köröttelin Tallinnaan, missä Tuhkimo ja Aatos, tuo maailman taitavin ja työteliäin mies, poimivat minut linja-autoasemalta kyytiinsä. Ja sitten tukka putkella Haapsaluun. Tämä olikin vuoden ensimmäinen mökkivisiitti.

Reissun aiheena oli omenapuiden leikkaus, josta en ymmärrä mitään. Mutta Aatos ymmärtää. Mutta minuakin tarvittiin. Sillä täytyyhän joka projektilla olla asioista mitään ymmärtämätön piällysmies, joka tepastelee ympyrää ja katsoo päältä kun toiset tekevät työt.

Ja mukavaahan meillä taasen oli, vaikka ilmat eivät sanottavammin suosineet. Tai paremminkin: tulopäivänä paistoi aurinko kirkkaan siniseltä taivaalta, mutta seuraavana aamun heräsin sankkaan lumisateeseen. Se siitä keväästä, tältä erää.

En antanut lumisateen vaivata. Vaan lähdin itsekseni vaeltelemaan Topun rannalle, joka sivumennen sanottuna on täydellisen ihana ja idyllinen.

Topun kylä sijaitsee n. 14 km Haapsalusta lounaaseen Topun lahdella. Alue koostuu pääsääntöisesti kesämökeistä, jotka ryhmiteltiin aikojen alussa Aianduskombinaateiksi, sittemmin termi on muuttunut Aiandusühistusiksi. Systeemi on vähän samantapainen kuin Suomen siirtomaapuutarhat ja niiden mökit, paitsi että Topussa kesämökit ovat kyllä ihan reilun kokoisia kunnon mökkejä.

Merelle on Villa Vallattomalta ehkä kilometri polveilevaa metsätietä pitkin. Taivaisiin asti kurkottelevia koivuja, joiden helmoissa tiheä vihreä katajavyöhyke. Tämä on tyypillistä Topulle ja Läänemaalle. Lisää kuvia Topusta viime kesältä voi katsoa, ken haluaa täältä. Ja tästä klikaten saa taas kuvia Haapsalun kaupungista.




Nyt maisemat olivat harmaammat ja lumiset. Mutta silti kauniit. Kun Tuhkimo ja Aatos vielä nukkuivat, otin minä kamerani mukaan ja lähdin kävelylle lumiseen maisemaan, suuntana Topun ranta.

Pysähdyin ihailemaan katajia, jotka vuosi vuodelta ovat yhä pulleampia ja pulleampia. Kaivoin kameran esiin ja aloitin keskittyneen kuvauksen.



Lunta ripotteli hiljalleen. Kesämökit, jotka nukkuivat ruususenunta lumivaipan alla, jäivät taakse. Vain oravien ja peurojen jälkiä näkyi metsätien hangessa. Tunsin olevani täysin yksin tässä valkeanharmaassa aamussa. Minä ja kamerani.

Kun äkkiä täysin äänettömänä on selkäni takana suuri karvainen eläin, joka kurkottaa minua kohti suuret käpälät tanassa, iso suu auki, täynnä valkeita hampaita.

”KARHU” vilahti kuumeinen viesti aivoihin. Ja heti perään, kun tajusin, ettei musta karvaeläin ollut ihan karhun kokoluokkaa: ”KARHUNPOIKA!”

Silmäni naulautuivat suuriin ruskeisiin silmiin, jotka tuntuivat tuikkivan silkkaa iloa. Vaaleanpunainen pitkä kieli roikkui pedon suusta. Ja pedon suu tuntui olevan yhtä naurua korvasta korvaan. Karvainen häntä vispasi ympyrää. ”Ihanaaaa! Ihminen!!! Ihanaa!!! Actionia!!”

Olin juuri joutunut Topun ystävällisimmän karvaturrin hellyysiskun kohteeksi.



”No morjensta sinullekin! Olen menossa rantaan, tuletko mukaan?” kysyn minä.

Lisää raivoisaa hännänheilutusta, hypähtelyä ja sitten Turre lähtee näyttämään minulle tietä, tule mennään!.

Ja niin me kävelemme rannalle, kahteen pekkaan, Turre edellä, minä perässä. Välillä Turre poikkeaa metsään ja hetken kuluttua taas hypähtää sieltä esille.

Rantaviivaa seuraillen me vaeltelemme rannalla pitkän tovin, aamusta, hiljaisuudesta ja toisistamme nauttien.





Palattuani Vallattomalle ovat Marja ja Aatos jo saaneet aamukahvit juotua ja ovat valmiita omenapuiden leikkuuseen. Minäkin päätän tehdä jotain hyödyllistä – ja alan rakentaa lumiukkoa.

Lunta sataa taas, ja se on nyt märkää. Käsineet kastuvat, vaihdan ne toisiin. Ja sitten vielä toisiin työrukkasiin. Lumihenkilö alkaa muovautua hiljalleen, mutta kädet alkavat olla jo punaiset kylmyydestä. Ja minulla oli juuri flunssa...



Ja niin lumiukko jää hieman kesken. Suunnitelmissa oli muovata lähinnä Michelangelon David-patsaan tyyppinen taideteos, mutta ei siitä ihan sellainen tullutkaan. Enemmän se näytti humanoidilta.

Ja, katsokaa, sukunäössä löytyy!




Jotta tällainen lyhykäinen talviloma minulla. Nopeastihan kaksi päivää menee hyvässä seurassa. Ja tänään oli siis paluu kotiin, jälleen Tallinnan kautta.

Terveisiä vaan Haapsalusta

Tiina


PS. Tapasin kaupungilla käydessäni myös haapsalulaisen ystävättäreni Annen, josta olen aiemmin kertonut Teater Randlasen Otepään vierailun yhteydessä. Nyt kerroin Annelle kohtaamisestani Turren kanssa. En ollut päässyt vielä tarinan loppuun kun Anne jo parahti: ”Ei kai!!!??? Et kai taas palaa kotiin uuden koiran kanssa!! Mitä Kimmo sanoo??!!”

No, tällä kertaa ei tuliaisina tosiaankaan ollut koiraa. Heh.

7 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

No kyllä sinulla on veto noiden koirien kanssa. Aina uusia karvaturreja löytyy!
Oliko tämäkin orpo vai asuiko se jossain mökissä? Vaikka eihän tuo kaltoin kohdellulta näytä.

Vallaton mummeli kirjoitti...

:D Minäkin jo ajattelin, että kotijoukkonne on lisääntynyt yhdellä karvaturrilla.

Voi että ihmettelin, kun toi mun nimimerkkini tuntuu niin tutulta. No tietysti Villa Vallaton. Mulla on nyt identiteettikriisi. Anteeksi Tiina, kun en keksinyt omaperäisempää silloin, mun aloittelin tätä bloggailua.

Tiina Linkama kirjoitti...

Ei kertonut Turre mistä tulee, mutta panta sillä oli kaulassa ja turkkikin ihan hyvässä kunnossa. Eli taisi olla vain omaehtoisella kävelylenkillä.

Vallattoman Mummelin ei tarvitse lainkaan potea identiteettikriisiä, mahtuuhan maailmaan vallattomuuksia enemmänkin.

Marjatta kirjoitti...

Ja lumiukon rakentaminen on mitä hyödyllisintä puuhaa ;-)

mm kirjoitti...

Lueskelin vanhoja kirjoituksiasi. Siellä löytyi Villan ostot ja myös teidän rakkaustarinanne. Teillä taisi pihalla olla myös meneillään rakkaustarina. Joko tuo vihreä humanoidi vei morsiamensa mennessään?

Tiina Linkama kirjoitti...

Kyllä näin saattaa lähipäivinä käydä. Humanoidi hyödyntää kasvihuoneilmiötä ja kevättä ja odottaa että morsionsa hiljallee haihtuu taivaalle. :-D

Helena kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.