perjantai 26. elokuuta 2011

Testi akrofobisille eli korkeanpaikankammoisille

Pari päivää sitten kerroin siitä, että en ole hämähäkkien suuri ystävä - en enää pelkää niitä samalla lailla kuin nuorena, mutta ymmärrän hyvin araknofobisten ihmisten irrationaaliset pelot.

Tänään jatkan hieman samalla teemalla eli peloilla.

Fobiat, kaiken kaikkiaan, ovat mielenkiintoisia näin ulkopuolisena katsottuna, mutta todellinen riesa niistä kärsiville. Araknofoobikko on pahimmillaan jatkuvasti varuillaan, hämähäkki saattaa sinkoutua eteen hetkellä millä hyvänsä. Agorafoobikko välttää avaria tiloja, aukioita, toreja, jopa peltoja, aavikkoa, merta ja taivasta ja saattaa pahimmissa tapauksissa erakoitua kotiinsa.

Akrofobia eli korkeanpaikan kammo on ehkä yksi yleisimmistä peloista, eikä siihen yleensä suhtauduta samalla lailla väheksyen kuin esimerkiksi araknofobiaan tai agorafobiaan. Ehkä siksi, että periaatteessa korkeilla paikoilla on mahdollista pudota - joidenkin tutkijoiden mukaan akrofobia saattaa itse asiassa syntyä siitä, että henkilö on jossain vaiheessa elämäänsä pudonnut korkealta ja satuttanut itsensä. Tapaus itsessään on saattanut unohtua, mutta pelko jäädä.

A-kirjaimella alkavista fobioista voi lukea lisää pintapuolisesti vaikkapa Wikipedian artikkeleista: Akrofobia ja agorafobia ja araknofobia.

Kun pari päivää sitten esittelin hämähäkinseitin araknofobisten kauhuksi, nyt esittelen akrofobisille jotain vastaavaa. Ritilöistä koostuvan portaikon joka vie Otepään hyppyritornista alas, kiertäen ja kiertäen ja kiertäen.

Pyörryttääkö? Ja jos pyörryttää olisi mielenkiintoista tietää mikä kuvista erityisesti? Ja osaatteko selittää miksi pyörryttää? Vai tarvitaanko akrofobiselle pelolle todellinen tilanne - voiko kuva huimata ketään ylipäätänsä?

Tällaista pohdintaa siis tänä iltana. Jään odottelemaan kommentteja.



Kuva 1





Kuva 2






Kuva 3

7 kommenttia:

kiirepakolainen kirjoitti...

No en todellakaan jaksaisi kiivetä... uskaltaisin kyllä:)
Hieno kuvakulma....

miukuli kirjoitti...

Kärsin kovastikin korkeanpaikankammostani. Myös jyrkät liukuportaat, hissit, parvekkeet, kerrostalot jne aiheuttavat hankaluuksia.

Lapsuudessani kävimme Olavinlinnan kiertokävelyllä, josta osan matkaa jouduin noloudekseni konttaamaan...
Pelkät keittiötikkaat aiheuttavat kammoa. Olen kerran jäänyt niillekin jumiin keskelle huonetta katosta kiinni pitäen. Sieltä minut pelasti eräs toinen ihminen.

Eli leikistä ei todella ole kysymys.

Olen viime vuosina päättänyt siedättää itseäni.
Usein tilanteet aiheuttavat suunnatonta ahdistusta ja jopa itkunpurkauksen...
Jostain kumman syystä pystyn kuitenkin menemään linnanmäellä kaikkiin vuoristoratoihin.(Pidän usein pahimmissa kohdin silmiä kiinni.)

Nuo kuvasi ovat hienoja.

Kuva itsessään ei aiheuta minkäänlaista ahdistusta, mutta tiedän, että livenä en voisi kiivetä noita ylös. Ja jos pääsisin ylös, en pääsisi alas :D

Larko kirjoitti...

Kuvat eivät pelota, mutta paikan päällä tilanne saattaisi olla toinen tai sitten ei. Esimerkiksi Suuren Munamäen näköalatornin ylimmällä tasolla hirvitti astua kaiteen viereen, mutta kerrosta alempana ei ollut ongelmia ihailla näkymiä ikkunan läpi.

Korkeuksien kammoaminen on minulle tullut vasta aikuisena. Nuorella iällä kiipeilin hurjasti paikoissa, joiden ajatteleminenkin nyt ajaa kananlihalle. En kuitenkaan muista pudonneeni siten, että olisin loukkaantunut.

Anonyymi kirjoitti...

Huh!
Ei meikäläisestä mitään mutta Mari ei noista alas tulisi. Oon koittanut tukea ja rohkaista mutta tuo 'läpnäkyvä askel' on se kaikkein pahin. Esim pieni torni Toijalan vaiheilla Kolmostien varressa on just tuollainen mutta liian paha - vaikka korkeammissa (mutta 'lattia alla') rakennelmissa onkin nyt ansiokkaasti vierailtu.

Ja onhan sitten vielä pitkät sillat...

Seppo

Tiina Linkama kirjoitti...

kiirepakolainen - kiitos!

Miukuli - voin kuvitella että korkeanpaikankammo voi todella ahdistaa. Hienoa, että kuitenkin yrität pelosta huolimatta kohdata sen. Älä kuitenkaan vaadi itseltäsi liikoja.

Larko - jännää tuo että korkeanpaikankammo on tullut vasta myöhemmin. Johtuukohan se siitä että mitä vanhemmiksi käymme sitä selvemmin ymmärrämme sen, että olemme kuolevaisia. Yleinen varovaisuuskin tuntuu kasvavan iän myötä.

Seppo - hyvä kommentti tuo pitkät sillat. Tunnen miehen joka pystyy purjelentämään, mutta ei voi ajaa pitkien siltojen läpi, ei vain istu luontoon.

Sylvia kirjoitti...

Kuvista eka on kammottavin perspektiivinsä takia - minullahan on juuri se korkean paikan kammo! En kiipeilisi suurin surminkaan, enkä edes jaksaisi. Kumma kyllä lentokoneessa ei niinkään pelota, miksikähän? Sehän se vasta korkea paikka onkin!

Unknown kirjoitti...

Kuvat ei silleen pelota, mutta aitoon tilanteeseen joutuminen on asia erikseen.