Lienikö eilisen Eurovisio-tappion tuomaa melankolisuutta vai mitä, mutta tällä kertaa jätin väliin Valgan paraatipuolen, jos sellaisesta voidaan puhua, ja nähtävyyksien sijasta kiertelin Valgan takapihoilla yrittäen tavoittaa jotain olennaista valgalaisesta elämästä.
Ja tällaista jälkeä syntyi:
Valgan kirkko kaipaisi kipeästi kunnostamista
Valgalaisia stalininaikaisia kerrostaloja
Kissa kerrostalon takapihalla
Talo, jolle annettu nimeksi Lootus eli toivo. Kovin toiveikkaalta ei elämä talossa näyttänyt ainakaan ulkoapäin.
Purkukuntoinen talo aivan keskustassa, lähellä kirkkoa ja rajaa.
Kerrostaloalueen autotalleja
Kaupunki ei kuitenkaan koostu vain rakennuksista. Ihmiset tekevät kaupungin. Ja kyllä täytyy sanoa, että pienen kaupungin köyhyys heijastuu myös ihmisiin. Paljon vanhuksia, invalideja, jos myös lapsia leikkimässä leikkipaikoilla.
Vanha nainen kerrostalon rappukäytävässä.
Mies tutkii ilmoitustaulua
Tyttö leikkii ajotien vieressä
Mies on pysähtynyt lepäämään musiikkikoulun bussipysäkille.
Rimin kauppakeskuksen takapihalla on joku kaivertanut viestin betoniin.
Poika leikkii Pedeli-joen lähellä olevalla leikkipaikalla.
Tällaisia näkymiä 40 kilometriä yltäkylläiseltä Otepäältä, missa taloja korjataan ja uusia rakennetaan kilvan. Vaikka totuuden nimissä täytyy todeta, että kyllä se lama näkyy Otepäälläkin kuin vähän tarkemmin katsotaan. Isoja hankkeita, kuten vaikkapa Pokumaa, on mennyt nurin.
Onneksi meille Villa Ottiliaan on vielä asiakkaita riittänyt, ja pidetään peukkuja että riittää jatkossakin.
Ja tähän päätän tämän päivän hieman melankolisen Valga-postauksen. Ja siirryn television ääreen, sillä hetken kuluttua alkaa tämä vuoden jännitysnäytelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti